Ameriikan raittimme päätepisteessä

Santiago kuittaa, Etelä-Amerikan polkaisumme päättyy tänne. Sunnuntaina saavuimme bussilla Valparaisosta Santiagoon ja viimeinen polkaisu tällä mantereella oli 10 km siivu bussiasemalta hostellille. Pari päivää katseltu kaupunkia normituristina, syöty kiinalaista, korealaista ja turkkilaista sapuskaa vaihteeksi. Eilinen päivä vierähti pitkälti tämän reissumme toistaiseksi ainoassa museossa, joka olikin vaikuttava. Museo de la Memoria y los Derechos Humanos (Muistojen ja ihmisoikeuksien museo) kuvaa elävästi ja pysäyttävästi elämää Chilessä Pinochetin diktatuurin alla, josta on yllättävän vähän aikaa vasta. Kannattaa käydä, jos näillä nurkilla joskus liikkuu.



Valparaison alamäkiajot lähtöpäivänämme, ei osallistuttu 

Santiago city



Bellavistan kaupunginosassa kotinurkillamme

Turistihommien lisäksi olemme samalla jo valmistelleet siirtymää uuteen maanosaan ja Uuteen-Seelantiin. Pesty pyykkiä ja telttakeppejä, kyselty pyöräliikkeistä tyhjiä pyöräpahvilaatikoita, selvitelty mistä löytyy tarpeeksi iso taksi rahtaamaan meidät ja pikku kantamuksemme lentokentälle jne. Uuteen-Seelantiin on ilmeisen tiukat maahantulosäännöt, multaa ei saa tuoda teltan mukana, vaelluskengänpohjat pitää olla siistit ja pyörien kumit putsattu sun muuta ohjeistusta. Yritämme parhaamme mukaan rapsia enimmän kuorrutuksen pois joka puolelta, ettei nuuskivat hajukoirat tai läpivalaistuksen röntgensäteet hidasta matkaamme. Eilen saimme pahvilaatikotkin hommattua, yllättävän painavia ne ovat myös tyhjinä, varsinkin kun niitä kantaa +30 asteen helteessä reippaan kilometrin osin ruuhkaisia katuja. Onneksi löytyivät niinkin läheltä. Taksikin pitäisi olla järjestyksessä ja pyykit roikkuu pestynä parvekkeella kuivumassa. Tänään oli vuorossa pyörien pakkaamista, joka onkin melkein koko päivän homma, jotta pyörät saadaan mahdollisimman pieneen, mutta kestävään pakettiin. Välillä kävimme lounaalla Santiagon kalatorilla, vetäisimme vielä kerran cevichet ja merenelävät. Tuo raaka sitruunanmehussa "kypsytetty" kala oli tietoinen riski ennen lentopäivää, mutta luotimme kalatorin laatuun. Lonely Planetin "Cycling New Zealand" opus ladattu koneelle, lentomatkalla hyvin aikaa suunnitella, mihin suuntaan sitä nyt sitten lähtisi. Eli tässä vaiheessa reitti- ja matkasuunnitelma on kohtuullisen avoin vielä, ainut kiinteä piste kalenterissamme on 28.4., jolloin siirrymme seuraavaan maanosaan.

Laatikot hommattu, kartturi tarkastaa suorimman reitin hostellille

Aamupäivän pakkauspuuhat puolessa välissä

Chilen ja Argentiinan reissumme on ollut erinomaisen hieno kokemus kaikenkaikkiaan. Etelä-Amerikka niputetaan usein yhdeksi kokonaisuudeksi, joka kuulostaa vähän epämääräiseltä paikalta ja jonne liitetään jonkinlaista vaaran tuntua. Ei pidä paikkaansa ainakaan tässä mantereen kolkassa, missä me olemme rullanneet. Emme ole kohdanneet kertaakaan minkäänlaista uhkaavaa tilannetta tai tunnelmaa. Ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja meininki leppoisaa. Chile on melko kehittynyt maa, mutta toki elintasoerot ovat silmiinpistäviä.

Pyöräilymaastot ovat vaihtelevia ja välillä melko vaativia, mutta samalla kovin palkitsevia maisemiltaan. Komeimmat paikat löytyvät hankalampien matkojen päästä, niin se vaan taitaa mennä. Chilen teistä vain 25% on päällystettyjä ja päällystämättömät tiet ovat tyypillisesti huonommassa kunnossa, kuin mihin Suomessa olemme tottuneet. Chile on maailman pisin maa, yli 4000 km pitkä ja hengästyttävän monipuolinen. Tänne mahtuu jäätiköitä, autiomaata, vuoristoa, merenrantaa ja erilaisia ilmastohyöhykkeitä. Eteläosassa pitkät välimatkat ja etäisyydet olivat tyypillisiä. Chileläiset itse usein vertaavat maatansa saareen ja mieltävät eläneensä tietyllä tapaa eristyksissä. Pohjoisessa vastassa on maailman kuivin autiomaa, etelässä Etelämanner, lännessä Tyynimeri ja idässä Andien vuoristo.

Meidän Etelä-Amerikan polkaisumme kesti 2,5 kuukautta ja viihdyimme koko ajan Chilessä viikon Argentiinan koukkaisua lukuunottamatta. Reissumme eteläisin piste oli Puerto Chacabuco ja pohjoisin Valparaiso. Pyöriemme mittariin kertyi n. 2500 kilometriä. Lukemattomia kokemuksia rikkaimpana ja ehkä hitusen taas jotain oppineina siirrymme seuraavalle taipaleelle. Kiitämme Chileä ja Argentiinaa, kumarramme vaikuttavalle luonnolle ja mielenkiinnolla odotamme, onko se Uusi-Seelanti nyt oikeesti niin uskomaton, kuten kaikki tuntuvat paikkaa hehkuttavan. Jännitysmomenttinsa on myös siinä, saadaanko tavarat perille ja vielä ehjinä.

Santiagon perinteikkäimmässä juottolassa kalatorin kupeessa lähtömaljoilla