lauantai 14. kesäkuuta 2014

Sen pituinen se.

Reissumme viimeinen viikko on vierähtänyt Soulissa hengaillen. Onhan tämäkin kirkonkylä nyt mahdottoman kokoinen ja melkoisen hektinen. Saavuimme Aasian 4. suurimpaan metropoliin hienoa pyöräilybaanaa pitkin, joka seurailee kymmeniä kilometrejä Han-joen vartta. Lähestymispäiväksi osui viikko sitten sunnuntai ja reitillä oli satoja jollei tuhansia paikallisia pyöräilijöitä lisäksemme ja tunnelma oli korkealla. Toki saimme nautiskella autenttisesta kaupunkipyöräilystäkin reilun 10 km siivun verran ennen kuin kolkuttelimme majapaikkaamme ovea. Pohjois-Korean rajaseutujen kierroksen jätimme seuraavaan kertaan.


Tankkaustauolla Soulia kohden


Han-joen varrelta

I have seen the light? - Soulin buddhalaisessa temppelissä

Se alkaisi olla loppuklausuulin paikka. Uskomaton reissumme on päättymässä ja emme taida oikein vielä ymmärtää sitä. Puhumattakaan siitä, että olisimme jo pureskelleet kaiken kokemamme, näkemämme ja saavuttamamme. Kyllä tästä reissusta varmasti jonkinlainen jälki meihin jää. Päällimmäisenä taitaa nyt olla ajatus, että onneksi teimme tämän ja lähdimme reissuun. Emme jääneet odottelemaan eläkepäiviä, lottovoittoa tai parempia aikoja vaan sanoista tekoihin. Kliseisesti voisi todeta, että huomisesta kun ei koskaan tiedä. Tajuamme olevamme myös varsin etuoikeutettuja, aika monessa maassa vuoden irtiotto ja pyöräreissu pitkin maailmaa on täysin absurdi ajatus. Kiitollisuuden tunne siitä, että kaikki meni niin hyvin vaikka Matin Tongan tuliainen aiheuttikin jälkitautina ikävää kipuilua. Onnekkaita olemme myös toistemme suhteen, 24/7 yhdessä ja pitkälti kaksin kuulostaa kuulijasta riippuen joko ahdistavalta tai mahtavalta, me liputamme jälkimmäisen puolesta. Reissuun mahtuu valtava määrä voimakkaita kokemuksia & elämyksiä, komeita maisemia & reittejä ja itsensä ylittämistä & rajojen kokeilua. Toki näin pitkällä reissulla mukaan mahtuu välillä myös ankaria olosuhteita, fyysistä uupumusta ja ei niin juhlallisia pyöräilytaipaleita rekkojen kanssa dulleilla maantiesiivuilla, positiivisia kokemuksia on kuitenkin julmetusti enemmän. Tylsää meillä ei ainakaan ole ollut ja kertaakaan ei ole tullut tunnetta, että ei ole mitään tekemistä. Moni asia tuntuu kotisohvalta käsin vaikeammalta kuin se todellisuudessa paikan päällä onkaan, kunhan vaan ryhtyy tekemään.

Jokainen koluamamme maa on ollut vierailun arvoinen. On vaikeaa ellei mahdotonta rankata niitä minkäänlaiseen järjestykseen, joka maassa on omat hienot paikkansa ja vastaavasti nuivempia pyöräilyosuuksia. Ihmiset ovat lähtökohtaisesti normaalisti ystävällisiä kaikkialla. Missä päin kutakin maata olemme kulkeneet, vaikuttaa luonnollisesti myös mielikuvaamme maasta. Mitään maata emme ehtineet koluta "loppuun", paljon jäi vielä näkemättä. Joka maassa yllätyimme, kuinka paljon suurempi maa itse asiassa onkaan pyörän satulasta käsin kuin Google Mapsista katsottuna. Chilessä olosuhteet olivat ankarimmat, paitsi että välillä oli kovia  nousuja niin oli myös  huonoja sorateitä,  pöllyävää tienpintaa ja ahdistelevia valtavan kokoisia paarmoja laumoittain. Uusi-Seelanti teki pyöräilijän elämän helpoksi, riitti kunhan keskittyi polkemiseen, kaikki muu hoitui kuin itsestään. Japanin Alppien polkaisu taisi olla fyysisesti kovin koitos, mutta muuten vuoristossa olosuhteet olivat erinomaiset; hyvät tiet ja hiljainen liikenne. Tosin muualla Japanissa sitten liikennettä olikin riittämiin tien päällä. Etelä-Koreassa pyöräilimme melko vähän aikaa, kilometrejä kertyi 555. Ilmassa oli jonkinlaista rentoa jäähdyttelyä, nättiä pyöräilyä hiljaisilla maaseutu- tai pyöräreiteillä. Sekä Japanissa että Etelä-Koreassa totaalisena ummikkona olo antoi reissuun oman mausteensa, pyöräilyn lisäksi perustarpeiden tyydyttäminen nukkumisesta syömiseen vaati hieman ponnisteluja. Dramaattisimmat maisemat reittimme varrelta taitavat osua Chileen ja Uuteen-Seelantiin sekä Japanin Alpeille.

Soul

Jos joku nyt miettii pidemmän pyöräreissun tekemistä, niin muutaman vinkin voisimme antaa evästykseksi. Kaikkein tärkeintä on vaan päättää lähteä. Suomalaisia matkapyöräilijöitä on todella vähän maailmalla, tapasimme vähintään kymmeniä matkapyörälijöitä ja oikeastaan juuri kukaan ei ollut koskaan tavannut ketään suomalaista pyöräilijää. Ei muuta kuin perinteitä luomaan.
  1. Tartu härän sijaan pyörää sarvista ja lähde. Ei tarvitse olla ennestään mikään himopyöräilijä, matkalla on aikaa kasvaa ja kehittyä.  Kukin asettakoot omat tavoitteensa ja mitoittakoot matkat itselleen sopiviksi. Me lähdimme reissuun melko erilaisilla pyöräilytaustoilla, Matti on pyöräillyt vuosikaudet kesät talvet töihin, Tiina lähinnä just for fun kesäisin. Tasoero näkyi alkuun ërityisesti ylämäissä ja sen ansiosta Matti sai vähän enemmän kiloja pyöränsä päälle kannettavaksi. Tiina otti kuitenkin matkan edetessä Mattia kiinni, lähtötaso kun oli matalampi, kehityskin oli nopeaa.
  2. Minimoi mukana kannettavat kilot kuitenkaan liikaa mukavuudesta tinkimättä. Ylämäissä jokaisen kilon tuntee. Meillä oli molemmilla ohjaustangossa pieni etulaukku, takana Ortliebin pyörälaukut, joiden välissä reput tarakoilla. Koko setin (kaikki laukut) paino ilman ruokia ja vettä oli Matilla n. 20 kg ja Tiinalla n. 17 kg. Kilon ehkä olisi saanut nipistettyä vielä jättämällä pari paitaa kotiin.
  3. Panosta hyvään karttasovellukseen. Parhaimmat reitit, komeimmat maisemat ja nautinnollisinta pyöräilyä on hiljaisilla ja pienillä teillä. Silloin kun ne löytää, avautuu kokonaan toinen maailma ja kyseessä on tällöin ihan toinen laji.
  4. Älä tee liian tarkkoja suunnitelmia, jätä tilaa uuden löytämiselle ja ennakoimattomille yllätyksille.

Matin menopeli kuormattuna

Taittopyörät toimivat mainiosti, kestivät rankoissa olosuhteissa ja suorituskyvyssä ei moitteen sijaan. Pyörissä oli kahden tuuman levyiset renkaat ja huonoimmilla teillä nekin tuntuivat melkein liian kapeilta. Eli jos meinaa takamaita koluta, niin hyvin rullaavat leveämmät renkaat voisi olla hyvä ajatus. Pelkillä takalaukuilla pärjää hyvin, mutta jos aikoo olla pidempään keskellä ei mitään ja joutuu raahaamaan vettä ja ruokaa useiden päivien tarpeeseen, niin etutavarateline laukkuineen on silloin varmasti järkevä valinta tasaamaan kuormaa.

Aloitimme matkan teon 11.12. viime vuoden puolella lennähtämällä Chileen ja laskeudumme reissulta kotiin Soulin kautta 16.6.2014. Ennen tätä puolen vuoden taivalta poljimme Euroopan halki ja tuo 3 kk pyöräreissu oli erinomainen harjoitusleiri pidemmälle reissulle, vaikka emme sitä vielä tuolloin tienneetkään. Päätös lähteä maailmanympärysmatkalle pyörien kera kypsyi vasta Euroopan tourneemme hyvien kokemusten jälkeen. Sapattivuotemme pyöräillen tiivistyy lukuun yhdeksän. Yhdeksässä kuukaudessa yhdeksän maata ja reilut 9000 kilometriä. Toki olemme muutakin ehtineet tehdä kuin pelkästään pyöräillä, pisimmillään pyöräilystä oli melkein kuukauden tauko Aucklandissa ja Tongalla ollessamme. Sardiniassa vietimme rantalomaa ja Chilessä kaupunkilomaa pari viikkoa, Japanin suurissa kaupungeissa riitti ihmeteltävää päiväkausiksi ja viimeisenä viikkonamme Soulissa olemme polkeneet 10 km. Ohessa vielä tilastotieteen ystäville lukuja ja kylmää faktaa pyöräilykilometreistämme, joita kertyi yhteensä 9201 kilometriä.

    1. Saksa                1183 km / 20 pvä
    2. Ranska               1166 km / 23 pvä
    3. Italia                1190 km / 42 pvä
    4. Chile                2133 km / 70 pvä
    5. Argentiina           336 km / 8 pvä
    6. Uusi-Seelanti        1428 km / 46 pvä
    7. Tonga                0 km / 13 pvä
    8. Japani               1216 km / 31 pvä
    9. Etelä-Korea          555 km / 18 pvä


Kulkijat määränpäässä

Tämä taitaa olla viimeinen blogipostauksemme ainakaan vähään aikaan. Blogin tulevaisuus on auki, loppuuko se kokonaan vai jatkuuko jonkinlaisena virikkeellisten vapaa-ajanviettotapojen temmellyskenttänä, mutta ainakaan täysin samanlaisena se ei tule jatkumaan. Hengähdetään ja annetaan ajan kulua. Sapattivuotemme on ollut ainutlaatuinen ja Limintaalitilasta jää meille kiva sapattipäiväkirja. Blogia on ollut hauska päivittää, aihe kun on ollut perin motivoiva. Jos motivaatio olisi lopahtanut, homma olisi saattanut tuntua työläältä. Aikaa se kuitenkin aina hieman vei, vaikkakin melkoisen nopeasti tekstit ovat syntyneet lennossa sen kummemmin niitä hiomatta. Välillä olisi ollut kiva vähän viilata enemmänkin tekstejä, mutta sallittakoon matkalla muun toiminnan ohessa kirjoitetuille teksteille pieni rosoisuus ja epätasaisuus. Pientä päänvaivaa aiheuttivat paikoitellen myös pätkivät nettiyhteydet. Kiitokset kuitenkin kaikille kanssamatkustajillemme kannustuksesta ja myötäelämisestä, niin satunnaisille blogin seuraajille kuin matkamme alusta saakka virtuaalisella tarakalla istuneillekin.  Ylihuomenna lähdemme tyytyväisenä onnistuneeseen matkaamme ja samalla kuitenkin haikein mielin lentokentälle.
 

Life is like a ten speed bicycle. Most of us have gears we never use.
Charles M. Schulz


You never know

torstai 5. kesäkuuta 2014

Korean kierros

Tervehdys reissumme viimeiseltä etapilta eteläisestä Koreasta. Japanissa taitoimme taivalta pyörillämme 1216 kilometrin verran. Hiroshimasta lähdimme luotijunalla Shimonosekiin ja sieltä yölaivalla Etelä-Korean toiseksi suurimpaan kaupunkiin Busaniin. Heti rantauduttuamme meininki vaikutti selvästi erilaiselta kuin Japanin puolella, jotenkin aasialaisemmalta. Vaikka korkeita pilvenpiirtäjiä ja luksusostosparatiiseja oli Busanissakin, niin oli myös sekasortoisempaa korttelia ja rähjäisempää katunäkymää. Pyöräilijöitä ei juurikaan näkynyt ja syykin selvisi hetken pyöräiltyämme, liikenne (pitkästä aikaa taas oikeanpuoleinen) oli kaupungissa melko kaoottista ja täysin autoilijoiden ehdoilla. Korea on ilmeisesti sen verran hiljattain vaurastunut, että auto on täällä kai vielä jonkinlainen statussymboli ja pyöräilijä perinteisesti kodittomasta hampparista seuraava, paitsi jos viilettää kiiltävissä lycra-asuissa uudenkarhealla kalliilla sporttipyörällä ainoastaan ulkoilureiteillä.

Paatilla Busaniin

Haetaan tuntumaa Busanin sivukaduilta ennen 8-kaistaisille teille siirtymistä


Erityisen huvittavaa oli havaita, että täällä vihdoinkin olemme suorastaan muodikkaita urheilu- ja ulkoiluvaatteissamme myös suurkaupungin ytimessä, vaikkakin aavistuksen alaikäisiä tässä muotiskenessä. Monet varttuneemmat herrat ja rouvat olivat pukeutuneet kuin olisivat lähdössä vaativammallekin erävaellukselle. Oli eriväristä ja kirjavaa teknistä paitaa, muotoon leikattuja ja kahisevia teknisiä housuja, vaelluskenkää tai vähintään lenkkaria, tuulitakkia ja –liiviä, hanskoja, huivia ja valtavia aurinkosuojahattuja. Huomionarvoista oli, että nämä kaikki olivat päällä yhtä aikaa, paljasta ihoa näkyi naamasta pari neliösenttimetriä ja lämmintä yli +30. Kerrankin voitiin patsastella keskustassa pyöräilyvaatteissa täysin katu-uskottavana.


Busanin majapaikkamme liepeiltä, sporttinen kaupunkilainen oikealla

Busanissa olimme pari yötä eikä hötkyilty liikoja vaan otimme rennosti. Jos ei Etelä-Korean suurin (ja yksi koko Aasian suurimmista) kylpyläkeskus rentouta, niin sitten ei mikään. Siirtymä sinne oli tosin aavistuksen hektinen, paikka kun sijaitsee Guinnessin ennätyskirjan mukaan maailman suurimmassa tavaratalo-entertainment -keskittymässä. Kylpylän allasosasto erilämpöisine ja erilaisine mineraalialtaineen oli varsin samanlainen kuin osa Japanin onseneista, mutta varsinainen täky oli saunaosasto, jossa oli jos jonkinlaista kuumaa huonetta. Perinteisen suomalaisen saunan (jossa ei tietenkään saanut heittää löylyä ja televisio pauhasi seinällä) lisäksi oli mm. pyramidihuone, jossa virtasi maailman energia. Suolahuone oli varsin mukava. Loikoilimme myös tukalan lämpimässä okrankeltaisessa hämyisässä huoneessa, koska keltaisen valon säteet parantavat ja ylläpitävät mielenterveyttä. Jäähuoneessa sai istua välillä viilentymässäja toiveikkaana odotimmekin hyytävää huonetta, mutta saimme tyytyä +22 asteen ilmastoituun kaakelihuoneeseen. Meditaatiohuoneen lämmössä sai loikoilla luonnon ääniä kuunnellen muovisten bambupuiden katveessa. Varsinaiseen syvään horrokseen emme päässeet, koska jokainen korealainen kanssameditoijamme räpläsi älypuhelintaan ja surffasi netissä. Hiilisaunassa oli lämmintä kuin suomalaisessa saunassa, siellä makoilin lattialla kahdeksan korealaisen kanssa, joista yksi nukkui ja 7 keskittyi puhelimeensa. Saunan ovenpielessä oli todennäköisesti aiheellinen kyltti, että ei saunaan puhelimien kanssa, koska puhelin voi räjähtää kuumuudessa. En jäänyt kovin pitkäksi aikaa odottelemaan Samsungien räjähdyksiä.

Busanissa aloitimme myös tutustumisen autenttiseen korealaiseen keittiöön. Toki olemme korealaisissa ravintoloissa ennenkin käyneet, mutta emme varsinaisesti pääkallopaikalla. Painelimme motellin vastapäiseen ravintolaan, joka näytti olevan täynnä savua, käryä ja paikallisia. Paikassa oli useita pöytiä ja jokaisen pöydän takana mamma grillailemassa. Meille osoitettiin paikka pöydästä ja alettiin tuoda settiä pöytään. Ymmärsimme, että täällä ei vissiin tilata mitään vaan kaikki syö yhtä ja samaa ruokaa. Vihreät voimakkaan makuiset eri kasvien tai puiden lehdet oli sinänsä ihan hyviä, mutta ne grillin antimet sai kalpenemaan. Mamma nosteli sellaisia roippeita grilliin, että emme niitä tunnistaneet, jotain sisäelimiä tai suolenpätkiä todennäköisesti. Vaikka mamma leikkelikin saksilla pois pahimpia osia, niin niin oli sitkeää tavaraa, että ei mennyt alas kuin muutama pala nesteen kanssa kulattamalla. Matti söi urheasti. Välillä mamma kääri riisiä kimchin kaalinlehtiin, teki jonkinlaisia riisipalloja siis ja tunki niitä suoraan asiakkaiden suuhun.

Grillin antimia lisukkeineen

Olemme syöneet myös mm. kylmiä nuudeleita jääpalojen seasta saksilla leikaten, maukasta ja melkoisen tulista kalasoppaa, nuudeleita mustapapumössössä ja lihakeitossa. Korealaiset ovat melkoisia lihansyöjiä ja koska en ole järin suuri lihan ystävä, olen yrittänyt fraasikirjan avulla saada kasvisruokaa, toistaiseksi tuloksetta. Sen isompaa ongelmaa tästä ei kannata tehdä, pienet alkupala-annokset ovat yleensä onneksi aina hyviä. Täällä tosiaankaan juuri kukaan ei puhu englantia, hyvin harvoin on mitään kuvia ruoka-annoksista tai meillä minkäänlaista ymmärrystä, mitä on tarjolla. Kommunikointi on melkoisen haastavaa, yleensä tilaamme ruokaa osoittamalla kanssaruokailijoiden lautasta. Vaikeuskerroin suurenee, jos ei ole muita asiakkaita. Ruokailutilanteet ovat välillä huvittavia, korealainen selittää ja selittää ja me ei ymmärretä yhtään mitään. Samaa tilanne on yleensä usein myös motelleilla.

Täällä hikoilee paitsi pyöräillessä, niin myös syödessä. Chiliä ei ole säästelty

Kylmiä nuudeleita jääpedillä, piti saksia liiskaantuneet nuudelikasat pienemmiksi ensin

Tankkaustauolla tumtematon herrasmies lahjoitti vitamiinijuomat ja gingseng-karamellejä

Korean halppismajapaikkojen kunkku on motelli, yksi motelli löytyy yleensä vähän pienemmästäkin kaupungista ja se on tasan ainoa vaihtoehto yöpaikaksi. Usein motellit näyttävät suljetuilta ja melko synkiltä paikoilta, kolkkoja isoja taloja peitettyine ikkunoineen. Syy taitaa olla se, että motellit ovat lähinnä lemmenhetkiin tarkoitettuja, monet nuoret kun asuvat vanhempiensa luona avioliittoon asti. Kovin kiihkeää menoa emme ole motelleissa toistaiseksi havainneet, olemme todennäköisesti olleet ainoita asiakkaita monessa paikkaa. Motelleissa olemme myös jo tottuneet korean style –petivaatteisiin. Busanin majapaikan pitäjä puhui muutaman sanan englantia ja kun kävimme hänelle ilmoittamassa, että meiltä taitaa puuttua lakanat, niin hän ilmoitti, että ei suinkaan, vaan teillä on korean style lakanat. Totta tosiaan, kokemus on osoittanut, että näinhän se oli. Sängyissä on paksumpi tikkipeitto tai petauspatja, joka toimittaa lakanan virkaa. Tekokuituisissa polyesteripeitoissa ei käytetä mitään lakanaa. Mustista karvoista päätellen korean style –petivaatteita ei pestä ihan jokaisen vieraan jälkeen. Sinänsä ymmärrettävää, koska onhan petauspatja ja päällyspeitto julmetun paljon paksumpia normaaleihin petivaatteisiin verrattuna. Olemme ottaneetkin taas silkkilakana-pussimme käyttöön myös sisämajoituksessa, viimeksi niitä tarvittiin suojautumistarkoituksissa Chilen hostelleissa. Korealaiset ja chileläiset taitavat olla molemmat samanlaisia homsantuusia siivouksen kanssa, jos nyt vähän sieltä täältä huiskitaan välillä.

Nyrkkipyykin kuivattelun viimeistelyä aamulla lemmenmotellissa, romanttista?

Löysimme netistä sopivalta vaikuttavan pyöräreitin Busanista Souliin ja olemme seurailleet sitä. Reitti on toistaiseksi ainakin ollut erittäin onnistunut, hiljaisia teitä maaseudulla vihreissä kumpuilevissa maisemissa. Matka etenee hienoissa laaksoissa, tasaisin väliajoin noustaan kukkuloiden yli ja lasketaan taas seuraavaan laaksoon. Pilvinen lämmin sää on mitä parhain pyöräilykeli. Kohtaamamme korealaiset eivät vaikuta ollenkaan niin hillityiltä kuin japanilaiset, vaan osa on jopa rempseitä. Toisaalta taas osa maaseudun asukkaista näyttää jotenkin jäätyvän ja melkein panikoituvan, jos lähestymme heitä fraasikirja kainalossa. 

Busanista ulospyöräilyä korealaisten sunnuntaipyöräilijöiden kanssa

Rauhallinen liikenne vehmaissa maisemissa saa pyöräilijän suun messingille

Riisipeltojen liepeillä tuttu näky

Korealaiset ahkeroivat peltohommissa

Nyt olemme Mungyeongissa, ehkä. Emme läheskään aina illan tullen tiedä, että mikäs kylä tai kaupunki tämä mahtaa ollakaan, jossa majailemme. Kartalta ei löydy ja kylteistä ei ymmärrä, mutta onko sillä nyt juurikaan väliä. Määränpäämme on joka tapauksessa Soul, josta lennähdämme kotia kohti. Souliin meillä olisi muutaman päivän matka reittiämme pitkin, mutta nähtäväksi jää, hengaammeko Soulissa vajaan viikon vai koukkaammeko sinne pohjoisen kautta. Hieman meitä houkuttaisi käydä Pohjois-Korean rajan tuntumassa, sinnehän ei ole kuin 50 km Soulista. Maailman kuumottavimmalle rajalle ei pääse pyöräilemään, mutta etelänpuoleinen puskurivyöhyke on kuuleman mukaan hieno luonnoltaan ja olisihan se nyt aika mielenkiintoista. Katsellaan ja kuulostellaan, pannaan reissu pakettiin fiilispohjalta.