sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Pyörämatkailu jatkuu Israelissa, episode 2.

Pe 1.1.2016 Jerusalem

Uusi vuosi ja uudet määränpäät. Aamiaisen jälkeen polkaisimme hiljaisen Jerikon halki Israelin kontrolloimalle valtatielle. Tällä puolen kaupunkia ei näkynyt minkäänlaisia tiesulkuja tai sotilaita siirryttäessä palestiinalaisviranomaisten kontrollista Israelin valvovan silmän alle. Sen kun rullasimme eteenpäin. Jännitti vähän, mahdutaanko bussiin pyörien kanssa, kun edellisenä päivänä bussin tavaratila oli täynnä sotilaiden romppeita. Sotilaita oli kyydissä nytkin, mutta onneksemme he purkautuivat suurimmaksi osaksi ulos samalla pysäkillä.


Sotilaat ulos ja pyörät sisään

Alkuperäinen suunnitelmamme oli polkea Jerikosta ylös Bethlehemiin jeeppiteitä pitkin, mutta edellisen illan ja yön sateet muuttivat olosuhteita. Odotettavissa olisi ollut liikaa mutaa ja hankalia vesiuomien ylityksiä sekä nousumetrejä reipas 1000, jota Tiinan polvi tuskin olisi kestänyt. Matti oli bongannut FB:sta Palestinian bikers ryhmän ja tiedustellut heiltä ennen matkaa, miten he näkevät turvallisuustilanteen ja onko meidän järkevää ylipäätään tulla Länsirannalle fillaroimaan. He olivat kiinnostuneita ajamaan reitin Jerikosta Bethlehemiin meidän kanssa, mikä olisikin ollut perin mielenkiintoista, mutta nyt kävi näin.

Bussin noustessa vuoria ylöspäin katselimme ikkunasta, että aika monta kehitysmaatasoista hökkelikylää oli tien vieressä. Pahan näköistä. Kylät sijaitsevat Israelin kontrolloimalla C- alueella, jonne palestiinalaiset eivät saa rakennuslupia. Näitä hökkeleitä sitten ilmeisesti aina välillä lanataan maan tasalle. Jerusalemiin tiesimme tulleemme silloin, kun bussi pysähtyi tiesululla ja sotilas hyppäsi kyytiin, katseli 2 sekuntia ympärilleen ja poistui vähin äänin.

Tulimme Länsi-Jerusalemin bussiasemalle ja ilma oli viilentynyt rajusti. Keli oli jäätävä, kirjaimellisesti. Satoi vuoroin vettä tai rakeita, lämpöasteita oli pari ja kova puuskainen tuuli. Polkaisimme ultraortodoksijuutalaisten naapuruston läpi pyörillä, katunäkymä oli hämmentävä. Miehillä ja pojilla oli ohimokiehkuraa, mustaa huopahattua, pitkää partaa, kipaa jne. Tuntui kuin olisi pyöräillyt vuosisadan takaisen elokuvan lavasteissa.

Teinipoikia Jerusalemissa

Majapaikkamme oli varattu AirBnB:n kautta, jerusalemilaisen pariskunnan luona heidän ylimääräisessä makuuhuoneessa. Tom ja Tahel ottivat meidät vastaan, puimme kaikki vaatteet päällemme ja lähdimme turistihommiin. Asunto oli kävelyetäisyydellä Jerusalemin vanhasta kaupungista, joka sijaitsee kokonaan Itä-Jerusalemissa ja siten arabien mielestä Länsirannan puolella. Tästä johtuen kaupunginosa on tulenarka paikka, iso osa viimeaikaisista palestiinalaisten puukotusiskuista, johon israelilaissotilaat vastaavat ampumalla, on tapahtunut siellä. Turisteille tämä näyttäytyi lähinnä täysissä varustuksissa partioivina poliiseina ja sotilaina vanhan kaupungin porteilla ja siellä täällä kadunkulmissa. Jeesuksen kuolinpaikalle (ehkä) perustettu kirkko - check ja itkumuuri - check. Itkumuurille piti ehtiä ennen kuin sapattisireeni alkaa ulvoa, koska muurilla on kuvaaminen kielletty sapattina ankarasti.

Vanhassa kaupungissa


Jerusalem

Sapattisireeni aloitti juutalaisten juhlapyhän ja kaikki juutalaisten & valtion ylläpitämät paikat ovat silloin kiinni. Eritoten Länsi-Jerusalem sulkeutuu sapattina melko totaalisesti. Vuokraisäntämme olivat kutsuneet meidät kotiinsa sapattiaterialle ja otimme kutsun ilolla vastaan. Heidän kotiinsa (ja meidän majapaikkaan) saapuivat Tahilin vanhemmat, veli ja siskon vaimo. Pariskunta itse oli varsin liberaali yliopistopariskunta eivätkä muutkaan sukulaiset vaikuttaneet uskonnollisilta paitsi veli jollain tapaa. Ollaan uskonnollisia tai ei, niin sapatti on kuulemma kaikille tärkeä. Tällöin myös maallistuneet kokoontuvat sapattiaterialle yhdessä ystävien ja/tai perheen kanssa.

Kun siirryttiin ruokapöytään, veli laittoi kipan päähänsä ja luki hepreaksi pyhiä tekstejä (oletamme), joihin muut vastasivat oikeissa kohdissa yhteen ääneen. Hän siunasi (kai) viinin ja pikari kiersi kaikilla, samoin leipä sai jonkinlaisen heprealaisen loitsun ylleen. Saimme Tahilin kokkaamaa keittoa ja isän tekemiä kalapullia, maukasta oli. Perheenjäsenet vaikuttivat fiksuilta, suvaitsevaisilta ja kiinnostavilta, he olivat mm. asuneet  5 v. kibbutsilla aikanaan. Illallispöydässä päivitettiin myös muutamaa tuntia aikaisemmin sattuneen Tel Avivin ampumavälikohtauksen viimeisimmät tiedot, lakonisesti totesivat iskujen ja välikohtausten olevan peruspuheenaiheita sapatti-illallisilla. Mielenkiintoinen ja mieliinpainuva ilta, yksi hienoimmista kokemuksista tällä reissulla.

Sapattiaterian seurue



La 2.1.2016 Jerusalem

Päivä pyhitetty kokonaan hengailulle; turistihommia, hyvää sapuskaa ja kahvittelua leivosten kera. Vanha Jerusalem on täynnä muinaismuistoa, nähtävyyttä & juutalaisten, kristittyjen ja muslimien pyhiä paikkoja, enempää ei voisi mahtua historiallisia nähtävyyksiä ja raamatullisia paikkoja yksien muurien sisäpuolelle. Kävelimme siellä ristiin rastiin, laahustimme Via Dolorosaa, bongasimme parit synagogat, yritimme Temppelivuorelle katsomaan Kalliomoskeijaa lähietäisyydeltä (vääräuskoisilta pääsy evättiin) jne. Kylmä yhä, mutta onneksi ei niin sateista ja tuulista kuin edellisenä päivänä. Vanha kaupunki on kyllä jännä paikka, ympäröity muureilla ja jaettu neljään osaan; armenialaisten, juutalaisten, kristittyjen ja muslimien kortteleihin. Turistikin huomasi, miten korttelit vaihtuivat kuin veitsellä leikaten. Muslimikortteleissa ei näkynyt juutalaisten kipoja eikä toisinpäin.


Muslimien Kalliomoskeija ja juutalaisten itkumuuri mahtuvat samaan kuvaan


Illalla sapatti oli ohi ja elämä alkoi palaamaan kaduille myös Länsi-Jerusalemissa, kaupat ja ravintolat availivat oviaan. Iltakävely Jaffa -kadulla, mutta ruokailun ja iltadrinksun jälkeen ei pystynyt enää kauaa haahuilla kun tyynyt alkoivat kutsua.


Su 3.1.2016 Tel Aviv (siellä viihdyimme loman loppuun saakka)

Päivän epistolana oli polkaista Jerusalemista alas Tel Avivin liepeille. Jerusalemkin on melkoisen iso kaupunki ja sama suurkaupungista ulospyöräilyn haaste oli ratkottava myös siellä. Iloksemme sieltä pääsi hienosti pois polkemalla vanhaa junarataa, josta tehty pyörätie. Laskettelimme sitä alaspäin muutaman kilometrin ja raamatullisen (oikeasti) eläintarhan kohdalta poikkesimme autotielle, jota pitkin nousimme pari kilometriä. Sen jälkeen taas pitkä lasku, jota yllätykseksemme seurasi jälleen kilometrejä pitkä nousu. Jerusalem on melkein 900 m korkeudessa ja Tel Aviv meren rannalla, miten täällä voi aina vaan olla pitkiä nousuja?! No kyllähän se siitä vielä iloksi muuttui ja laskettelimme lopulta alas tasangolle.

Bet Shemesin asemalla laukut läpivalaisuun ja pyörät junaan juuri ennen ruuhka-aikaa, näin vältimme sisääntuloajon Tel Aviviin. Tel Avivissa vielä muutaman kilometrin polkaisu pyöräkaupalle ja se oli siinä. Ei onnettomuuksia, puukotuksia, koiran-, villisian- tai käärmeenpuremia, ääriuskonnollisten kivityksiä tai kaatumisia. Sen sijaan saimme osaksemme avuliaisuutta & ystävällisyyttä, koimme hienoja elämyksiä & kiinnostavia ilmiöitä ja matka taittui ruumiin kurittamisen ja palkitsemisen vuorotellessa. Pyöräreissu siis kunnialla ja onnistuneesti maaliin, voinee todeta.



Suunnistimme jemeniläiskortteliin, jossa vuokraamamme pikkuruinen asunto odotteli. Vuokraemäntä veteli lastalla oven alta valuneita viimeisiä sadevesiä lattialta ja sen jälkeen ei muuta kuin lämmityslaite puhaltamaan, märät kamat kuivumaan, lämmin suihku ja kylmä bisse. Elämä on juhla. Kämppä sijaitsi paraatipaikalla Carmel -torin vieressä. Sieltä kelpasi hakea aamiaistarvikkeet eikä montaa askelta tarvinnut ottaa kahvien tai illallisten takia, hyviä paikkoja naapurustossa paljon. Rannallekin oli muutaman minuutin kävelymatka.

Kotikulmilla

Seuraavana päivänä sääkin oli taas kirkastunut ja lämmennyt, oli kiva päästä rannalle. Uimaan ei tehnyt mieli, mutta lainelautailijat ottivat kaiken aalloista irti. Lojuminen auringossa ja paljasjalkailu rantahietikossa teki hyvää. Hiekkaranta on melkoisen komea, sitä jatkuu kilometrikaupalla ja ranta on kaupungin keskustassa. Meille sopi erittäin hyvin, että kaupungissa on varsin vähän ns. pakollista nähtävää, oli kiva vaan vaihteeksi relata ja syödä hyvin. Toki pientä turistihaahuilua mahtui väliin, peruskierrokset Jaffan ja Neve Tzedekin kortteleissa. Sähköpyörät suhahtelivat edestä ja takaa ohi, niitä on Tel Avivissa paljon.

Tel Avivin rannalla

Ruokaa on nyt jo ikävä


Seurasimme jonkin verran paikallista englanninkielistä nettimediaa. Parin päivän takainen muutaman ihmisen hengen vienyt ampumavälikohtaus oli otsikoissa, asemies yhä kadoksissa ja poliisijahti käynnissä Tel Avivissa. Kaupunkikuvasta tätä ei voinut mitenkään aistia, poliiseja ei näkynyt partioimassa tms, mutta ihmisten huulilla tapahtuma toki oli. Näiden ym. nettisivujen ansiosta päädyimme osallistumaan hieman (tai oikeastaan aika paljonkin) erilaiselle turistikierrokselle Bnei Brakin kaupunginosaan, joka on ultraortodoksijuutalaisten "pääkaupunki" eli kaikkein tiukimpien uskonnon tulkitsijoiden ja vanhoillisten alaryhmien tyyssija.

Lyhykäisyydessään, miten ja miksi Bnei Brakiin päädyimme: Ensinnäkin aihe kiinnosti meitä kovasti, jo näiden ultrien ulkoinen olemus on huomiota herättävää ja monenlaiset kysymykset askarruttivat, olisi kiva ymmärtää asiasta vähän lisää. Osin sattumalta törmäsimme artikkelissa nimeen Dorit Barak. Hän tekee paikallisoppaana turistikierroksia Bnei Brakissa, homma vaikutti varsin pienimuotoiselta. Doritin suku on paikan alkuperäisasukkaita ja hän on asunut siellä koko ikänsä. Kontakti Doritiin ja pienten mutkien kautta saimme häneltä seuraavana päivänä parin tunnin privaattikävelykierroksen Bnei Brakin ytimessä. Olipahan mielenkiintoista settiä! Emme mitenkään muuten olisi saaneet alueesta, ihmisistä ja tavoista juuri mitään irti.

Aikamoisia sääntöjä noudattavat ja elämä on melkoisen ankaraa näin ulkopuolisen silmin. Haredi-miehillä on hiuskiehkurat ohimoilta näkyvissä ja mustat takit ulottuvat pohkeeseen, liettualaisilla taas kiehkurat on korvan takana hatun alla ja musta takki on lantiolle saakka. Tarkkaa hommaa. Pojat ja tytöt eivät ole tekemissä keskenään 3 v. jälkeen. Pojat ja miehet opiskelevat aamusta yömyöhään ikivanhoja uskonnollisia tekstejä ja niiden tulkintoja, he eivät saa juuri lainkaan muuta kuin uskonnollista opetusta. Tytöt saavat suht' normaalin koulutuksen, jotta voivat mennä töihin ja ansaita rahaa. Porukka elää kuitenkin normaalisti varsin vaatimattomilla tuloilla, lapsia on paljon ja uran & kodinhoidon yhdistäminen on naisille hankalaa. Mies kun siis vaan lukee ja tulkitsee. Olin jo aikaisemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että ultrapojat (jotka tunnistaa helposti vaatetuksesta) näyttivät sairaalloisen kalpeilta ja väsyneiltä, ja kaikilla on silmälasit. En ihmettele miksi.


Ilmaisia varaosin lastenrattaisiin. Vanhanaikaiseen kännykään saa puhua, älypuhelimet kielletty


Dorit esitteli meille mielenkiintoisia yksityiskohtia katukuvasta; ruskeat roskikset, joihin sai laittaa vain pyhiä (joka 7. vuosi kasvavia ja juutalaisten kasvattamia) vihannesten tähteitä koska niitä ei voi laittaa syntiseen normiroskikseen. Saimme kurkistaa myös kadulla olevaan sadevesialtaaseen, jossa piti huuhtoa astiat ennen käyttöönottoa, koska ne voivat olla vääräuskoisten valmistamia. Sadevesisammiota käytetään myös muissa juutalaisissa rituaaleissa puhdistautumiseen. Kierroksen annissa riittää sulattelemista ja pähkäiltävää pitkäksi aikaa, saimme kysymyksiimme vastauksia mutta kierros synnytti myös vähintään yhtä monta uutta kysymystä. Köröttelimme Tel Avivin keskustasta paikallisbussilla 6 km Bnei Brakiin, mutta yhtä hyvin olisimme voineet käydä kuussa.

Jos suomalaiset elävät omissa kuplissaan, niin en tiedä miten israelilaisten elämää pitäisi kuvailla. Juutalaiset ja arabit elävät erillään omaa elämäänsä, eivät ole juuri missään tekemissä ilmeisesti keskenään. Matkaopaskirja katsoi mainitsemisen arvoiseksi asiaksi, että Haifassa arabit ja juutalaiset voivat asua samassa korttelissa. Lisäkierroksia tuo maallistuneiden ja äärikonservatiivisten juutalaisten täysin erilaiset elämät: Tel Aviv on hedonistinen varsin länsimainen suurkaupunki, joka on valittu maailman parhaaksi homokaupungiksi. Siitä 6 km toisaalle porukka elää 1800-luvun käyttäytymissääntöjen ja yli 2000 vuotta vanhojen tekstien ja tulkintojen mukaan. Tähän soppaan kun heittää vielä iänikuisen Israelin ja palestiinalaisten kiistan, niin vähempikin riittäisi. Jäi tunne, että juuri mitään yhteistä ei eri piireillä ole. Eikä se liene vain tunne, koska Israel ei ole saanut edes perustuslakia aikaiseksi koska mistään ei olla samaa mieltä.

Tästä huolimatta suurin osa porukasta on oppinut ilmeisesti elämään tilanteessa ja sopeutumaan. Arki on arkea joka puolella. Ehkä tämä eriytyinen ilmenee kuitenkin tietynlaisena varautuneisuutena ja vieraan pelkona. Olemme tottuneet reissuillamme siihen, että maaseudulla ja syrjäkylillä kulkijoita on harvakseen ja satunnaiset ohikulkijat morjestelevat ja ottavat usein jonkinlaista kontaktia. Täällä näin ei yleensä ollut, vastasivat kyllä tervehdykseen mutta eivät olleet aloitteellisia. Epäystävällisyyttä se ei ollut, kaikki auttoivat meitä pyydettäessä enemmän ja yli sen mitä olimme vailla. Ja kaikille tästä maailmankolkasta peräisin oleville jumalille (niitä on aika monta) kiitos siitä, että suurin osa väestä puhuu englantia, sen turvin pääsimme monesta pälkähästä.

Summa summarum, kannattiko mennä? Yksiselitteisesti kyllä.



perjantai 8. tammikuuta 2016

Pyörämatkailua Israelissa

"Ettekö te nyt muuta keksineet? Miksi ihmeessä te sinne menette? Ei ole kyllä ihan ykkösenä listalla." Tämän suuntaisia kommentteja sateli kun kerroimme aikeistamme lähteä Israeliin fillaroimaan. Erityisesti suunnitelma poiketa miehitetylle Länsirannalle aiheutti kulmien kohottelua, ymmärrän hyvin miksi. Ei ole ollut Kaanaanmaa meilläkään aikaisemmin ensimmäisenä mielessä, mutta puolivahingossa ja osin itsemmekin yllättäen näin pääsi käymään. Melko lyhyt lento, edulliset liput, sopiva keli ja fillarikierros mahdollinen. Nettisurffauksen ja lueskelun jälkeen päädyimme siihen, että paikka on todennäköisyysoppien mukaan riittävän turvallinen ja reissu tehtävissä. Mitä enemmän asiaan perehdyimme, sitä kiinnostuneempia olimme. Olisi kiva yrittää ymmärtää tuota tuhansien murheellisten uutisten maata vähän paremmin ja käydä itse paikan päällä. Suomalainen ei usko ennen kuin näkee. Tänne kun kantautuu aina ne huonot uutiset; puukotukset, raketti-iskut ja itsemurhapommittajat, jotka luonnollisesti ovat erittäin ikäviä mutta turistin näkökulmasta myös melko epätodennäköisiä. Harvassa paikassa on muuten niin, että mitä enemmän näyttää turistilta, sen parempi. Näin meitä ei sotkettaisi konfliktin osapuoliin, juutalaisiin tai arabeihin. Ei muuta kuin kamera kaulaan ja kartta kouraan, siinä paras turvatakuu.

Suurin riski pyörämatkailijalle on Israelissakin liikenne. Ajatuksena oli välttää niin pitkälle kuin mahdollista isoja autoteitä ja hakea pieniä offroad -taipaleita. Matti käytti mittavan määrän tunteja ennen reissua reitin suunnitteluun, tutki Open cycle mapin dataa käyttäviä karttasovelluksia, satelliittikuvia, Google Mapsia jne. (kotona ihmettelimme, miksi Länsiranta oli niin surkeasti kartoitettu GMssa, myöhemmin luimme Israelin kieltäneen Googlea turvallisuussyihin vedoten julkistamasta karttoja). On päivän selvää, että kun mennään kärrypolku-, vaellusreitti- ja peltotietasolle, niin täytyy varautua siihen, että aina ei mene niin kuin Strömsössä. Polku voikin olla ajokelvoton fillareilla, sitä ei olekaan olemassa tai se onkin jonkin aidatun alueen takana tms. Siihen nähden yllätyksiä sattui varsin vähän ja näistäkin selvittiin luovimalla. Tavallisissa kartoissa tällaisia polkuja ei näy, mutta kännykän NaviComputer -sovellukseen pystyy lataamaan varsin tarkkoja karttoja ja sen avulla piirtämään reittejä. Homma toimi hyvin.

Tapaninpäivänä lennähdimme Tel Aviviin ja laskeuduimme parahiksi juuri sapatin päättyessä, jolloin alkoi julkinen liikennekin taas käynnistyä. Kaupungin sykkeessä meitä odotti AirBnB:n kautta majoitus; huone ekokommuunissa. Mielenkiintoinen paikka, keittiöön ei saanut tuoda eläinperäisiä tuotteita ja suihkussa seistiin saavissa jotta vesi saatiin talteen. Sillä huuhdottiin sitten myöhemmin vessa. Kunnianhimoista toimintaa. Paikan isäntä oli itsekin innokas pyöräilijä ja hän antoi viime hetken vinkkejä. Illallisella mätimme kuin ruoka olisi loppumassa maailmasta, saimme esimakua erinomaisesta ruokakulttuurista.


Ekokommuunin keittiössä. Jaffat maistuivat


SU 27.12.2015 yhä Tel Aviv

Aamu oli aurinkoinen ja suunnistimme pyörävuokraamoon. Matti oli yrittänyt varailla meille paristakin paikkaa pyöriä etukäteen, mutta kovin oli nihkeää vastailu. Sanoivat vastanneensa sähköposteihin, mutta viestit eivät tulleet perille (Matti alkoi jo epäillä, että FB:n profiilikuvan drinkkilasin ja Palestinian bikers ryhmästä tykkäämisen takia oli joutunut sensuurin hampaisiin). Jouluaattona olimme kuitenkin puhelimitse saaneet vahvistuksen, että yes yes, pyörät löytyy. Ja löytyihän ne, pari maastopyörää viriteltiin meille valmiiksi ja vaikka ihan uudenkarheita menopelit eivät enää olleet, niin ihan kelvollisilta vaikuttivat. Tiinan sotaratsu oli vähän kulahtaneempi, mutta koska Matilla oli rasitteena pyörälaukut (mukana oli vain yksi pari takalaukkuja), niin siihen nähden reilu peli. Pyöräkaupan vanha isäntä varoitteli, että kaikenlaisia vaaroja voi olla meitä vaanimassa: It is dangerous, not only traffic.

Suurkaupungeista poistuminen pyörillä on aina vähän haastavaa. Ulosmenotiet ovat moottoriteitä ja lähiöiden ruuhkissa raskasta pyöräillä. Tel Avivista löytyi kuitenkin hieno puistomainen joenvarsireitti, jota pitkin pääsimme kaupunkia ympäröiville hedelmätarhoille ja siellä taas eteneminen oli mahdollista peltoteitä pitkin. Keli oli hieno, mutta edellisen viikon sateet olivat jättäneet syvänteet ja jokiuomat varsin mutaisiksi. Vuorotahtiin pyöräilimme ja työnsimme menopelejä mudassa, homma alkoi tuntua vähän turhauttavalta ja olimme jo päättäneet, että poistumme hedelmäpelloilta ihmisten ilmoille heti ensimmäisen mahdollisuuden tullessa. Koska olimme käsimatkatavaroilla reissussa ja molemmilla oli tasan yksi pyörälaukullinen varusteita, niin vaatemäärämme oli varsin rajallinen. Ainoat kenkämme näyttivät tässä vaiheessa farmarin työkengiltä mudassa tarpomisen jälkeen ja rapaa oli roiskunut vyötäröön asti. 



Greippitarhassa ja vielä hymyilytti, pientä esimakua mudasta havaittavissa jo renkaassa


Matin pyörästä kuului pahaenteinen paukahdus ja kappas, paakkuuntunut muta rikkoi takavaihtajan joka rikkoi pinnan joka rikkoi vanteen joka rikkoi tarakan. Eipä oltu aikaisemmin ajateltu, että pyörästä saa tosiaan aika helposti ajokelvottoman, nuavaan. Työntöhommiin ja suunta kohti ensimmäistä lähiötä.

Parin kilometrin tarpomisen jälkeen päädyimme ensimmäiselle talolla, jossa oli onneksemme porukkaa kotona. Emäntä soitteli pitkin ja poikin yrittäen saada meille taksia, jonne mahtuisivat (hävettävän kuraiset) pyörämme jotta pääsisimme Tel Aviviin pyöräliikkeeseen korjaushommiin. Taksia ei löytynyt, mutta Cliff-pojan pomo soitettiin pick-upilla paikalle. Odotellessamme meille tarjoiltiin kaffit ja vaihdetiin kuulumiset. Perheen äiti toisti useaan otteeseen, että maailma pitää israelilaisia "eläiminä" ja "pahoina" mutta ovat oikeasti ystävällistä kansaa ja samoin vannotti, että emme saa maksaa heille kyydistä Tel Aviviin muuta kuin vähän bensarahaa (samaan asenteeseen törmäsimme myöhemminkin, ilmeisesti pelkästään suomalaisilla ei ole kansallista traumaa, mitä ne meistä ajattelee). Hänen päähänsä ei mahtunut, että pyöräilemme ympäri Israelia: You'll die! You must be crazy! You are first time here and you go around like this is your own country?! Pyörät auton lavalle ja Cliff lähti urheasti kyyditsemään meitä Tel Avivin massiivisiin iltapäiväruuhkiin. Sydäntä ja mieltä lämmittävää ystävällisyyttä.

 

In Locals we trust, thank you!


Pyörät korjaukseen ja ei auttanut kuin jäädä Tel Aviviin yöksi ja ottaa aamulla uusi yritys. Pyörävuokraamo saa täydet pisteet avuliaisuudesta, korjasivat pyörän ja pesivät painepesurilla molemmat fillarit eivätkä kaiken lisäksi edes laskuttaneet tästä mitään. Hyvä ruoka, parempi mieli. Ihan hyvissä fiiliksissä olimme, mutta vähän mietitytti että kuinkahan tässä käy. Pyöräillessämme yli 9000 km pitkin maailmaa, kertaakaan ei tapahtunut näin isoa vahinkoa fillareille ja nyt kahden tunnin polkemisen jälkeen homma kossahti. Melko tapahtumarikas ensimmäinen päivä joka tapauksessa.


MA 28.12.2015 druusikylä Isfiya

Jotta pysyisimme suurin piirtein alkuperäisessä matkasuunnitelmassamme ja yöpymisvaraukset eivät kaadu kuin korttitalo, niin otimme junan pohjoista kohden. Juniin saa viedä pyörät ruuhka-aikojen ulkopuolella ja homma sujui huomattavan helposti ja halvalla. Hyppäsimme pyörien päälle Binyaminassa ja pyöräilimme viinialueen halki Zikhronin kaupunkiin kahvittelemaan ennen kuin pakenisimme taas palveluiden ulottumattomiin. Muutamia trenditeinejä kulki kadulla rynnäkkökiväärit selässä keikkuen, jokseenkin hämmentävän näköistä ja kysymyksiä herättävää. Kai siellä on taustalla jonkin sortin pelkoa, miksi muuten teineillä olisi hipsterikaupungin kävelykadulla rynkyt mukana. Muodista tuskin oli kyse.

Reitti vei meidät pienille kärrypoluille ja seurasimme Israel Trailin viittoja. Kun kävelyreitti meni vaivoin kävelykelpoiseksi, täytyi improvisoida. Puoliksi hyvällä tuurilla ja farmarin neuvoilla pääsimme karja-aitausten kautta etenemään seuraavaan kylään, ei onneksi näkynyt sonneja (pelkkiä läjiä). Sieltä taas kärrypoluille ja viimein Mount Carmelin luonnonpuistoon, missä kivistä offroad tietä pitkä nousu kukkulan yli. Päivän eläinjännitys: Nautaeläinten kanssa paikoin samalla polulla, välillä väisti eläin ja välillä me.

Saavuimme takamailta Daliyat al Carmelin druusikaupunkiin kukkulan laelle. Sieltä ihailimme näkymää seuraavaan kylään, jossa sijaitsi majapaikkamme. Harmi vaan, että välillä piti laskeutua pohjalle ja aloittaa kipuaminen alusta. Jyrkkä ylämäki ja reidet tulessa päivän päätteeksi, kreisi liikenne eikä juurikaan piennarta. Jokainen polkaisu toi meitä kuitenkin lähemmäksi hotellia ja perille päästyämme naapurikauppiaan avustuksella löytyi myös hotellin isäntä. Olimme hotellin ainoat asiakkaat ja sen kunniaksi saimme paikan parhaan huoneen. Mahtava aamiainen katettiin vain meille ja voi pojat ja tytöt kun me syötiin (söimme muutenkin tajuttomasti aamulla ja illalla, päivisin ei juuri mitään. Outoa).



Druusikylästä toiseen

Suurin osa pikkukaupungin asukkaista on druuseja, jotka erottautuivat pukeutumisellaan ja netistä piti oikein tarkistaa, mikä ihme on edes druusi. Yksi druusitietäjä bongattu turbaani päässä pankkiautomaatilla (druusit jakautuvat tietäjiien ja tietämättömiin, joita luonnollisesti suurin osa).


TI 29.12.2015 Nasaret

Druusikylästä lähdimme vanhan ystävämme rautakaupan kautta tien päälle, saimme parit ruuvit ja mutterit lahjoituksena ja päälle tarjoiltiin kahvit. Ihailimme Haifan näkymiä lasketellessamme kukkulan laelta alas ja polkaisimme kibbutsin läpi peltoteille. Seuraavat tunnit sisälsivät useampia yllätysmomentteja, oli esteitä reitillämme ja eläinjännitystä monipuolisesti. Reitin päälle oli ilmestynyt kaivostyömaa ja täytyi koukata peltoja pitkin. Todella pitkä, laiha ja musta käärme luikerteli tien yli pyöriemme edestä (netti tiesi kertoa, että kyseinen snake on tuplasti Intian kobraa myrkyllisempi, kiva). Haimme tunnin verran oikeaa tienpätkää, kun tehotuotantolaitos oli katkaissut reittimme ja moottoritiellekään ei voinut ajaa. Viimeinen oljenkorsi oli munalukkojen takana olevan hedelmätarha (portti auki) mutta lisää eläinpelkoa; onko siellä koiria vapaana ja vartiossa. Ensimmäisenä päivänä saimme samanlaisessa hedelmätarhassa verenhimoisesti räksyttävät susikoirat peräämme, jotka jostain syystä onneksemme pysähtyivät kun olivat saavuttaneet takarenkaamme. Ei näkynyt koiria, mutta kuollut villisika röhnötti torahammas pitkällä polun varrella. Täytyy lisätä vaaralistalle tämäkin otus ilmeisesti. 



Pyörän selästä näkee ihmeellisiä asioita

Vivahteikas maasto-osuus oli hidastanut matkantekoamme ja kello kävi, majataloon oli vielä rutkasti matkaa. Valoisalla ajalla pitäisi ehtiä perille ja aurinko laski viideltä. Jouduttaaksemme matkantekoa kokeilimme pienen pätkän asfalttia, mutta totesimme että se ei ole ihmisen hommaa (kova liikenne, paljon lasinsiruja) ja suuntasimme takaisin peltoteille ja poluille. Auringon alkaessa laskea ymmärsimme ajan käyvän vähiin ja ennen pimeää pitäisi vähintäänkin päästä metsästä pois. Päivän viimeinen tiesulku oli kuitenkin vielä odottelemassa meitä; karjalauma pitkillä sarvilla varustettuina ja vasikat mukana. Eivät näyttäneet suopeilta sille ajatukselle, että ajamme laumasta läpi ja niinpä haimme isännän hätistelemään karjalauman hajalle. Hienon auringonlaskun ja minareeteista kaikuvien rukouskutsujen saattelemina työnsimme pyörät tiukkaan ylämäkeen asfaltille.



Raamatullisissa maisemissa Nasaretia kohden


Otsalamput ja vilkkuvalot päälle, alkoi viimeinen rutistus Nasaretin kaupunkiin. Vanha kaupunki on äärimmäisen sokkeloinen ja hostellimme sijaitsi jossain siellä. Kaduilla ei ole nimiä ja aloimme olla melkoisen loppu. Kysyimme ohikulkijalta neuvoa miten löydämme hostellille ja hän lähti ystävällisesti ohjaamaan meitä. Kovasti oli tyytyväinen kun toi meidät Neitsyt Marian kodin päälle perustetulle kirkolle, joka on kaupungin suosituin nähtävyys ja sinänsä ihan kiva, mutta ei ihan sitä mitä haettiin. Varsinkin kun vanhan kaupungin kaduilla on paljon portaita ja fillareiden kanssa siellä ei ihan kaikkein kätevin edetä. No ei muuta kuin pyörät kantoon ja takaisin ylös samat sokkelot ja portaat ja löytyihän se hostellikin. Voi sanoa, että oli kaikkensa antanut fiilis. Parin päivän runnomiset tiukkoihin ylämäkiin oli saanut Tiinan polven vihoittelemaan, polvi turvoksissa ja epäilys matkan jatkamisesta kalvoi mieltä. Erikoista tämäkin, koska koko maailmanympärysmatkalla ei mitään ongelmia polven kanssa. Falafel -aterian ja hunajaisten leivosten jälkeen vaivuimme syvään uneen ja päätimme tarkastella tilannetta seuraavana päivänä täysissä ruumiin ja sielun voimissa. 


Nasaretin basaarit ehtoopuolella


Ke 30.12.2015 Beit She'an
Aamulla luisuttelimme Nasaretista alas tasangoille ja päivän polkaisu oli pientä myötämaata lähes koko ajan. Tämä sopi Tiinan polvelle erinomaisesti. Reitti kiemurteli kivoja hiekkatietä pitkin eikä esteitä osunut matkalle (koirien varalta varustauduimme pitkällä kepillä, joka kulki Tiinan pyörän päällä). Hienoja laakeita maisemia, myötätuuli ja aurinko paistoi.



Lakeuden lapsen mieli lepäsi

Seudulla vuorottelivat arabikylät ja juutalaisten kibbutsit. Rullasimme tauolle kibbutsikylän kaupalle ja tiedustelimme rupattelemaan pysähtyneeltä mummolta kylän sisääntulotien puomiporttien tarkoitusta, saman tapaisiin olimme kiinnittäneet aikaisemminkin huomiota. Portti kuulemma suljetaan yöksi ja vartijat ajelee jeepillä turvaamassa yörauhaa: "Olihan naapurissa arabikylä ja täytyy olla valmistautunut kaikkeen, kaikkea voi sattua." Ei viitsitty mainita että tulimme juuri pyörällä sen arabikylän läpi ja ainut kontakti oli heiluttelevat lapset. Mahtava pyöräilypäivä, joka huipentui loppulaskuun Jordanian laaksoon ja Jordanian rajan tuntumaan Beit She'an umpijuutalaiseen kaupunkiin arabikylien keskellä. Falafeliä, mintunlehtiteetä, leivoksia ja Golanin kukkuloiden pienpanimo-olutta. Kyllä kelpasi kellistää pää tyynyyn kaupungin ainoassa majoituspaikassa.


Terassillamme, ison hostellin melkein ainoat asiakkaat



TO 31.12.2015 Jeriko, Länsiranta tai Palestiina (you name it)

Polkaisimme aamulla bussiasemalle toiveikkaina, että saadaan pyörät kumijalan kyytiin ja näin kävi. Köröttelimme panssaroidulla bussilla Länsirannan puolelle Israelin kontrolloimaa tietä pitkin ja välillä bussi noukki piikki- ja sähkölangoin aidatuista siirtokunnista lisää armeijan vihreitä miehiä ja naisia rynkkyineen kyytiin. Näky oli jokseenkin huvittava, bussi täynnä sotilaita ja me. Bussi jätti meidän Jerikon liepeille ja pysäkiltä polkaisimme loivaan alamäkeen Kuolleelle merelle (joka - 400 m merenpinnan alapuolella, weird). Pitihän se kelluminen übersuolaisessa mineraalipitoisessa vedessä kokea, hassu fiilis.

 

Länsirannalla bussipysäkkien edessä on betonivahvistus, ei pääse ajamaan autolla kukaan päälle

 

Kelluu kun korkki

Mineraalien virvoittamina lähdimme loivaan ylämäkeen (alemmas ei kai enää maailmassa pyörällä pääse) kibbutsin viertä Jerikon kaupunkia kohden. Maisemat olivat mahtipontisen karut ja aavikkoiset.


Taustalla siintää Kuollut meri

Näiltä vuorilta löytyivät Gumranin kääröt (vanhimmat Vanhan testamentin käsikirjoitukset)

Jerikoa lähestyttäessä meitä tervehti kyltti, joka ilmoitti sekä hepreaksi että englanniksi, että tästä eteenpäin israelilaisilta on pääsy kielletty lailla ja kuoleman vaara heitä uhkaa. Olimme tulossa Israelin kontrolloimalta C- alueelta Palestiinan arabien kontrolloimalle A -alueelle. Aluejako on aika monimutkaista, sekavaa ja ikävää. Jerikon porteilla olivat palestiinalaissotilaat päivystämässä ja sen verran pysäyttivät meitä, että kyselivät mistä ollaan ja toivottivat tervetulleeksi Palestiinaan. Passeja ei kyselty eikä laukkuja tarkasteltu. 


Joosua hän marssi alas Jerikoon ja muurit ne sortuivat


Pyöräilimme hektisen ja aavistuksen kaoottisen kaupungin halki ja herätimme jonkinlaista uteliaisuutta, muutamassa kadunkulmassa oli poliiseja pysäyttelemässä mutta ei sen ihmeellisempää. Hostellimme oli taas hukassa ja hedelmämehukauppiaspoika jätti kojunsa niille sijoilleen, kun lähti viemään meitä perille.


Laitakaupungilla


Nautimme illallisen talossa ja limpparit (muslimi)arabihengessä uuden vuoden kunniaksi. Meidän lisäksi hostellissa oli vain argentiinalainen ihmisoikeusaktivisti, mutta pientä elämää taloon toi isännän uuden vuoden kemut kavereilleen.



Pöytä koreana

Hyvää Uutta Vuotta!


Niin vaihtui vuosi vähän niin kuin ei kenenkään maalla. Pysy kanavalla, tämä lysti ei suinkaan päättynyt tähän vaan matka jatkui Jerusalemiin. Siitä kohta lisää.