sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Pääsiäinen Lemmenjoella

Viimeinkin tulee kirjailtua muutama sananen pääsiäisen lyhyestä irtiotosta Lemmenjoen kansallispuistossa. Uusi matkatoimistolle on pitänyt meidät kiireisenä ja kaiken maailman nettihommat on mennyt www.happyebikers.com piikkiin tänä keväänä, muun päivittelyn jäädessä vähemmälle.

Lemmenjoella emme olleet aikaisemmin käyneet ja nyt tarjoutui oiva tilaisuus, kiitos Tinken & Markun tarjoaman tukikohdan mennen tullen ilmavoimien majassa. Onhan kansalllispuisto legendaaristen tarinoiden, kullankaivajien ja eränkävijoiden tyyssija. Autolla kun sinne Helsingistä lähtee, niin reissu vaatii pakaroilta turnauskestävyyttä. Mutta kannatti ajella yli 1000 km mennen tullen.



Ahkuntuvalta suksimme Härkäkosken vuokrakämpälle Lemmenjokea ja jokivartta pitkin, kelkkauria oli hyvä hiihdellä. Tupa toimi tukikohtanamme pari yötä ja olimme kevein kantamuksin matkassa. Tuvassa on tunnelmallinen takka, joskin ei voinut välttyä ajatukselta että kamiina lämmittäisi tehokkaammin. Ja ehdotonta luksusta oli myös sauna, mutta siinäkin sai puita paiskoa pesään tiuhaan tahtiin jotta saimme sen lämpimäksi. Liiteri oli kyllä täynnä erinomaisia koivuhalkoja, mutta hiukan hirvitti niiden kulutus.





Seuraava päivä oli pyhitetty kokonaan tuntureille. Jokiuoma on varsin jyrkkää ja kovin montaa kohtaa ei ole, mistä pääsee hiihtämällä ylös. Potentiaalinen harjanne kuitenkin löytyi melkein tupaa vastapäätä ja lähdimme nousemaan sen selkää pitkin avotuntureita kohden. Onneksi oli jo hyvä hankikanto metsässäkin. Määränpäänä oli viipustunturit, komeat avotunturit ja tunturiylängön "lumilakeus". Siellä kelpasi hiihdellä tuulen ollessa vielä myötäinen. Muita suksittelijoita ei näkynyt, aurinko paistoa ja näkymät oli vaikuttavat.










Olimme etukäteen arvelleet, miten tuntureilta pääsee laskeutumaan taas takaisin jokiuomaan, kun emme halunneet palata omia jälkiämme. Kartan korkeuskäyrät näytti sen verran tiheiltä, että montaa vaihtoehtoa emme keksineet, mutta huomasimme kartalta tunturien huipun Morgam-Viipuksen länsipuolella olevan poroaidan. Jos sinne on onnistuttu poroaita tekemään, niin kyllä kai siitä alaskin pääsee. Lasku oli kieltämättä melkoisen haastavaa, varsinkin kun avotunturit alkoivat muuttua metsäksi. Puita väistellen jyrkkään alamäkeen, muutama pätkä tampaten ja niin vaan olimme taas joella. Päivä oli ollut pitkä ja viimeiset 10 km suksiteltiin jokea pitkin Härkäkoskea kohden melkoisen uupuuneita. Mutta kertakaikkiaan hieno päivä!



Seuraavana aamuna lähdimme takaisin Ahkuntupaa kohden, emme haluneet hiihtää jokea pitkin vaan nousimme Joenkielisen päälle ja laskelttelimme sieltä porojen ja hirvien makuukuoppia väiestellen määränpäähämme. Joenkielisen laelta näkyi hienosti myös Viipustunturit. Näihin maisemiin täytynee vielä palata.




Linkin takaa pieni videopätkä reissun tunnelmista, klikkaa tästä

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Retkiluistelukausi paketissa

Nyt kun avovesi liplattaa merenrannoilla, lienee aika ripustaa naskalit naulaan, odottaa kevättä ja tehdä kaudesta yhteenveto. Tänä talvena oli paljon poikkeuksellisen hyviä luistelukelejä ja jäälle pääsi useita kertoja.

Kauden avaus Littoistenjärvi 10.12.2016

Retkiluistelussa aikaikkuna on normaalisti aika kapea. Ensin pitää malttaa antaa pakkasen tehdä tehtävänsä ja mielellään tyynen kelin aikana. Kun jäätä alkaa muodostua, ei saisi sataa lunta. Kaiken lisäksi sydäntalvella ei montaa tuntia ole päivänvaloa, jolloin jäälle kannattaa mennä. Yhdeksästä viiteen duunari ei arkipäivisin juuri luistelemaan ennätä, eläkeikää odotellessa.


Talven parhaita teräskelejä Piikkiönlahdella 11.12.

Teräsjää, tuo mustanpuhuva, kirkas ja teräksisen kova on jäiden aatelia ja himoittua pintaa luistinten alle. Sillä liukuu lähes itsestään, jää paukkuu ja laulaa.

After work luistelut Laajalahdella 15.12.

Päivät eivät ole veljeksiä, Laajalahti 17.12.

Kuortaneenjärvi 23.12. Jää paukkui enemmän kuin ikinä ja
 pari kertaa halkesi jäähän railo jalkojen alle. Jännittävää.


Jouluaattoaamu klo 10 Kuorasjärvellä. Kova tuuli, päivänvaloa ei tämän enempää irronnut

Jossain Kurun takamailla 27.12.


Uudenvuodenaattona Bodomilla


Luistellen Piikkiöstä Turun keskustaan, loppuhuipentumana Aurajoki.
Hieno teräsjää, kuurankukkia ja kunnolla pakkasta 8.1.2017

Saimaalla matkaluistelua auratulla radalla 5.2.


Harvaluoto 4.3.


Paraisten Vapparilla 5.3.

Toki tähänkin talveen mahtuu muutamia keikkoja, jotka oli syytä ottaa vaan ulkoilun kannalta. Jäätynyttä tahmeaa lunta, pehmeää jäätä josta meni luistin läpi tai epätasaiseksi jäätynyttä perunapeltoa sohjokelien jälkeen. Niillä keikoilla ei tarvinnut näppejään jäädyttää valokuvatessa. Mutta näitäkin olosuhteita kannattaa sietää, koska ulompana jäällä voi odottaa kiiltävä ja kova yllätys. Hieno laji!













keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Teneriffaa ylös alas pyörillä

Olemme olleet pari kertaa patikoimassa Teneriffalla ja tykästyneet saaren monipuoliseen luontoon ja hulppeisiin maisemiin. Tällä kertaa halusimme katsastaa saarta pyörien satulasta. Matti pyöräili velipoikansa kanssa yhden viikon normimaastureilla, seuraavaksi viikoksi Tiina lennähti paikalle ja alle vaihtui sähkömaastopyörät (e-mtb:t). Ajatuksena oli testailla miten fillarit toimivat saaren ankarassakin maastossa ja koittaa löytää mahdollisimman hienoja offroad-pyöräreittejä.

Laavakiveä


Kompakti kokonaisuus, hyvin toimi


Ei voi kun todeta, että näissä maastoissa jos missä sähkömaastopyörä on parhaimmillaan. Kovat korkeuseron, hienot maastoreitit ja tiukat & pitkät nousut maistuvat makeammilta sähköisesti avustettuna. Ilmaiseksi ei nousumetrejä saa e-mtb:lläkään, pyörillä pystyy tekemään leppoisia reittejä mutta mikäli hakee haasteita, niin kyllä niilläkin itsensä loppuun ajaa. Sähkömaasturilla kuitenkin pystyy kasvattamaan reviriään ja laajentamaan päivämatkoja. Kovimpana päivänä nousumetrejä meille kertyi yli 2500, näistä 1000 m jyrkkää tiukkaa ylämäkeä (serpentiiniteillä on puolensa, nousukulma on maltillisempi kuin suoraan taivaaseen kohoavassa tiessä) ja kilometrejä yli 70. Akut kestivät vaikka aika finaalissa olivat päivän päätteeksi, kuten mekin. Normipyörällä tällaiset päiväreitit olisivat unennäköä tavallisille kuolevaisille. 

Takana siintää Teide


Sademetsän siimeksessä


Saaren keskiosassa kohoaa yli 3700 metriin Espanjan korkein vuori Teide ja sitä ympäröivässä kansallispuistossa tiet kiemurtelevat reilun 2300 m korkeudessa. Tänne on kivuttava merenrannasta, mikäli tulivuoren ja kansallispuiston merkillisen laavamaiseman haluaa nähdä. Nousu kannattaa, ylhäällä sitä paitsi paistaa  melkein aina ilmeisesti aurinko vaikka alempana olisikin pilviä. Nousun jälkeen seuraa aina lasku ja pisimmät laskettelut olivat nekin muutaman kymmenen kilometrin mittaisia.  

Pilven läpi ylös


Kukkia ja kaktuksia


Monipuoliset maisemat jaksavat yllättää; pohjoiset sademetsät, sumuiset vuoret, laavavirrat ja etelän hiekka-aavikko. Totuuden  nimissä on myönnettävä, että  rannikkoseutu on monessa kohtaa aika turhaa siirtymää; kasvihuoneet, moottoritiet ja joutomaat ei sykähdytä. Toki rannikolta löytyy poikkeuksiakin, mutta varmimmin silmä alkaa levätä kun päästään 300 m korkeuteen ja siitä ylöspäin. Myös vuoristoissa on varaa valita, Teiden karun korkeasta vehmaan vihreään pohjoisen Anaga-vuoristoon. 

Koillisrannikkoa


Orotavan laaksoon oli kymmenien kilometrien lasku, Teiden lumihuippu pilkottaa vielä


Tässä kohtaa voinee jo paljastaa, että Liminaalitilan kulkijat ovat perustaneet matkatoimiston. Luit oikein, matkatoimiston nimeltä Happy eBikers. Tämä reissu oli siis yhdistetty työ- ja huvimatka, jonka tarkoituksena oli kartoittaa minkälaisia mahdollisuuksia sähkömaastopyörillä olisi kiertää saaren parhaita paloja ja kuinka hienoja reittejä saarelle saisi. Ja saahan sinne! Testailimme myös majapaikkoja sillä silmällä, kelpaisiko niihin lähettää asiakkaita ja saimme muutamia kiinnostavia kontakteja. Sää on ihanteellinen pyöräilylle ja ruoka hyvää. 

Ajelua neulaspedillä



Pysy kuulolla, lähiaikoina saamme Happy eBikersin sivut www.happyebikers.com valmiiksi (ovat jo julkiset, käy kurkkaamassa) ja laitamme somemyllyn päälle, kaikki apu on tervetullutta siihen myllytykseen. Ajelimme välillä GoPro kypärässä kiinni kuin teinit konsanaan, piakkoin lataamme mainiota materiaalia omalle YouTube kanavallemme. Pysy tarakalla, matkatoimistomme tulee kohta ulos kaapista. Enjoy the ride!


Anagan vuoristossa

   

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Kajakilla valaita etsimässä

Saavuimme Tromssaan valaiden toivossa ja toiveemme totta tosiaan täyttyi tai oikeastaan ylittyi. Tapahtumaketju, jonka kautta tänne maailmankolkkaan päädyimme, meni jokseenkin näin: Tiina selaili syksyllä mainoslehtistä (kiitos Partioaitta), jossa oli juttu valaista ja kajakeista Pohjois-Norjan Kaldfjordin vuonossa. Touhu alkoi kiinnostaa ja erityisesti ne valaat. Paras aika bongaukselle olisi marras-joulukuu ja pitkä viikonloppu Itsenäisyyspäivän tietämille olisi järjestelykysymys. Lennot Oslon kautta Tromssaan – check, makuuhuone omakotitalosta Kaldfjord-vuonon rannalta AirBnB:n kautta – check ja vielä pumpattava kajakki & kuivapuvut lainaan sukulaisilta.

Ryhävalaat ja miekkavalaat saapuvat Tromssan vuonoihin silliparvien perässä. Emme oikein tienneet mitä odottaa, emme ainakaan sitä mitä koimme. Pidimme melko epätodennäköisenä, että osuisimme juuri samoihin aikoihin valaiden kanssa samaan vuonoon. Kaikki havainnot valaista olisivat plussaa, mutta arvelimme maisemien olevan itsessään jo niin hienoja, että nekin riittäisi jos vedessä näkisimme pelkkiä sillejä.

Ensimmäinen aamu valkeni niin kirkkaana kun se näillä leveyksillä kaamoksen aikaan on mahdollista. Valoisaa aikaa on puoli kymmenestä puoli kahteen, siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Majapaikkamme isäntä tosin totesi meidän olevan erikoisia vieraita, kun olemme päivät hereillä. Suurin osa vierailijoista ajelee busseilla ympäri tuntureita kaiket yöt jahtaamassa revontulia ja nukkuu päivät. Olohuoneen ikkunasta näkyi silliveneitä vuonolla, hyvä merkki. Missä silliparvi, siellä kohta valaita joukoittain. Pumppasimme kajakkimme ja kannoimme sen veteen, onneksi matkaa majapaikastamme ei ollut rantaan kuin 50 m.




Emme ehtineet meloa kilometriäkään kun ensimmäinen miekkavalaan evä tuli näkyviin tappajahai –elokuvatyyliin. Ja siitä se sitten lähti. Kymmenittäin miekkavalaita, ryhävalas ja pyöriäisiä. Iso ryhävalas lipui ylväästi ja rauhallisesti kohti, se tunne ei hevillä unohdu. Kajakista käsin näky oli uskomaton. Ympäriltä kuului tuhahduksia tasaiseen tahtiin, kun valaat nousivat haukkaamaan happea. Keli oli selvästi pakkasen puolella ja valaiden hönkäykset muodostivat ilmaan hengityshuuruja. Välillä säikähti, kun arvaamatta parin metrin päästä kajakkia nousi valas pintaan ja tuhahti äänekkäästi. 




Valaat piirittivät sillit ja muodostivat jonkinlaisen ringin silliparven ympärille. Vatsanpohjassa tuntui, kun katsoi kirkkaaseen veteen ja näki kajakin alla vilisevän valaiden valkoisia vatsoja. Sillien irronneet suomut vaan kimaltelivat vedessä valaiden jäljiltä. Hienosti valaat väistelivät kajakkeja ja veneitä, paikalle oli kertynyt muitakin valaiden tarkkailijoita. Myös vuonon rannoilla oli porukkaa katselemassa ja valaat tosiaan näkee ihan hyvin maistakin.




Olimme täysin mykistyneitä ja adrenaliinipäissämme. Emme hurjimmissa kuvitelmissammekaan osanneet odottaa tällaista näytöstä. Yksi hienoimmista kokemuksista ikinä. Villieläinmaailmassa Afrikan safari on ehkä meille ollut lähimpänä samanlaista elämystä, kajakissa ollaan kuitenkin enemmän oman onnensa nojassa.




Seuraavat kolme päivää toistuivat enemmän tai vähemmän samanlaisina. Kajakki veteen ja vesille. Keli muuttui harmaaksi ja välillä vihmoi jäätäviä rakeita tuulen kanssa tai satoi lunta sakeastikin. Tuuli ei onneksi yltynyt niin kovaksi, että se olisi pitänyt meidät poissa vuonosta. Hämäränä päivänä tähän vuodenaikaan päivänvalo riittää juuri ja juuri kameraan.







Todistimme kuuden ryhävalaan majesteettista kulkuetta. Henki salpaantui, kun tämä ryhävalasjoukko lähti tulemaan kohti ja sukelsi kajakkimme alta, nousi muutamien metrien päästä pintaan kajakin toisella puolella ja töräyttivät noustessaan kunnon röhkäisyn ja puhalluksen. Näimme myös miekkavalaiden metsästysrituaalin, jossa ne mäiskivät pyrstöllään vedenpintaa tainnuttaakseen sillejä. Muutama miekkavalas esitti näyttävän hypyn yläilmoihin. Miekkavalailla oli poikasia mukana, hellyyttävän näköisiä sukkuloita.




Meloimme neljänä päivänä ja näimme joka päivä melkoisen määrän valaita, parina päivänä erityisen paljon ja silloin valaat pysyttelivät myös saalistamassa samassa paikassa pitkään, jolloin niitä oli helppo tarkkailla. Kajakilla kun ei kovin nopeasti pyyhälletä paikasta toiseen, jos valaat ovat liikekannalla. Kajakki sopii muuten valaiden tarkkailuun erinomaisesti. Pumpattava kajakki on tosi vakaa ja se on arvokas ominaisuus tässä puuhassa. Kajakki on hiljainen, ei säikäytä valaita ja niitä pystyy kirjaimellisesti katsomaan silmästä silmään vedenpinnan tasolta. Parhaimmillaan saimme valaan purskauttamat pärskeet naamallemme. Never forget!




Jälkikirjoitus 1:
Alueella on paljon operaattoreita, jotka tarjoavat erilaisia Whalewatching –safareita. Moottoriveneet näyttivät kunnioittavan valaiden tilaa, eivät ajaneet parveen vaan pysyttelivät järkevällä etäisyydellä. Täytyy toivoa, että kunnioitus säilyy jatkossakin väen todennäköisesti lisääntyessä. Jos kajakki tuntuu liian hurjalta, niin vahva suositus järjestetylle valassafarille.


Jälikkirjoitus 2:
Olisimme lisänneet tähän liikkuvaa kuvaa enemmänkin, koska sen mukana pääsee tunnelmaan paremmin. Jostain syystä videot näkyvät huonolaatuisina blogin kautta. Jos joku keksii, miten videot saa näkymään terävinä, vinkkejä otetaan vastaan (ja video alla ei näy nähtävästi lainkaan kännyllä tai tabletilla).


video



perjantai 4. marraskuuta 2016

Sähköinen Andalusian kierros

Tällä kertaa tarkoituksena oli testata, miten pyörämatkailu taittuu sähkömaastopyörillä Andalucian kukkuloilla ja Sierra Nevadan jylhissä vuoristomaisemissa. Kutkutti kokeilla, minkälaisen edun avustuksesta saa ja miten akut kestävät. Reissun huipentumaksi kaavailimme Sierra Nevadan ylitystä reilun 3300 m korkeudessa, jos ilmojen haltijat olisivat suopeita. Ennakkovalmistelujen perusteella selvisi, että aikaikkuna Sierra Nevadan ylitykseen on yllättävän lyhyt, syys-lokakuu ja silloinkin säävarauksella. Edellisellä viikolla sinne oli satanut parikymmentä cm lunta, joten emme olleet järin toiveikkaita.

Matti teki jälleen laatuduunia reittisuunnittelun kanssa, tutkaili satelliittikuvia (pelkkä satelliittikuva ei kerro koko totuutta, kuten myöhemmin huomasimme rotkossa pyöriä raahatessamme) ja Open cycle maps -sovelluksen karttoja, etsi meille sopivan haastavia ja erikoisia taipaleita. Kun reitti alkoi hahmottua, Tiina ryhtyi varailemaan passeleita majapaikkoja päivämatkojen päätteeksi reitin varrelle. Työnjako sujuu jo rutiinilla ja molemmat ovat suurin piirtein tehtäviensä tasalla. Jos (ja kun) hasardeja sattuu välillä, niin urputusta ei harrasteta (ei edes siellä rotkonpohjalla). Hienoimmat paikat ja reitit kun löytyvät niin kovin usein hieman haastavampien polkujen varrelta.


LA Comares 46 km

Perjantaina lennähdimme Malagaan, jossa tapastelua ja lämpimän syysillan ihastelua. Seuraavana aamuna noudimme fillarit vuokraamosta ja vaikka pyörät oli varattu etukäteen ja netissä ne näyttivät päteviltä peleiltä, niin in real life pyörät voivat olla vähän sinne päin. Tällä kertaa netti antoi totuudenmukaisen kuvan, pyörät näyttivät siltä miltä pitikin. Hyvin huolletut, vaihteet pysyivät paikallaan, säädöt olivat kohdillaan ja osat priimaa.

Saksalaisten insinöörien laatutyötä

Polkaisimme Malagan rantabulevardille, leppoisa tunnelma ja lämmin ilma. Harjoittelimme menopelien käyttäytymistä tasamaalla ja asfaltilla, totuttelimme pieneen nykäisyyn jonka avustus tekee ensipolkaisulle. Kun lähdimme nousemaan merenpinnan tasolta asfaltoitua tietä pitkin, väkisinkin alkoi hymyilyttämään kun ylämäki meni heittämällä ja kovaa.

Kun pääsimme takamaille, niin heti alkoi tapahtua. Vuorossa oli offroadia ja ymmärsimme olevamme hardcore-reitillä, kun vastaan tuli motocrossprätkiä. Nopeasti huomasimme, että höllyvä löysä sora ja jyrkkä ylämäki ovat huono yhdistelmä. Vääntöä pyörissä riitti, mutta takapyörä ei pidä enää vaan ruopii tyhjää, jolloin veto menee pois päältä. Tajusimme onneksi laskea rengaspaineita, jolloin takapyörä pysyi tiukemmin maankamaralla.

Tasamaalla pyörien painoa ei huomannut juuri lainkaan, mutta ylämäessä paino rankaisee. Kuormattuna pyörä painoi n. 30 kg, vaikka matkasimme äärimmäisen kevyin kantamuksin. Työnsimme paikoitellen yhteistyössä pyöriä pyörä kerrallaan tiukkaa sateen syömää "polkua" ylämäkeen. Hiki valui ja huohotimme vuorotahtiin. Aika rajua, onneksi näitä siivuja oli lyhyellä matkalla.

Pyöräily on kokovartalourheilua

Satelliittikuvista kun reittiä suunnittelee, niin tie tai polku voi niissä näyttää kelvolliselta verrattuna tosielämään. Mäen jyrkkyysaste tai sateensyömät puolen metrin ojat tiessä eivät kuvissa näy, porteista ja tiesuluista puhumattakaan. Kaikki nämä tuli koettua heti alta pois ensimmäisenä päivänä, samoin perinteikkäästi meitä saatteli räksyttävä koiraseurue kuonot pohkeiden tuntumassa (koirista ei muina päivinä sitten enää riesaa ollutkaan onneksemme). Mutta reitillä oli myös hienoja hiekkatietä, hulppeita maisemia ja nautinnollisia ylämäkiä.

Takaisin kääntyminen ei ole vaihtoehto, reunan kautta läpi

Viimeiset parikymmentä kilometriä pyöräiltiin rauhallista asfalttitietä. Juhlavaa polkea monen kilometrin ylämäki avustuksella, vaikkakaan sähköpyörä ei anna mitään ilmaiseksi vaan avustus vaatii polkemisen. Tie kiemurteli kapean harjanteen päällä, hienot maisemat molemmin puolin. Komea muutaman kilometrin lasku ennen kipuamista kukkulalle (ei muuta kuin avustus täysille ja hymy korviin), jossa Comaresin kylä sijaitsi jylhällä paikalla. Majapaikkana toimi vanhaan myllyyn tehty hotelli ja olimme tuttuun tapaan ainoat vieraat hotellissa, samoin hotellin Michelin oppaan suosittelemassa ravintolassa. Syötiin kyllä useamman ihmisen edestä. Pyörät työnsimme yöksi sisälle ravintolaan.

Comares


SU Arenas del Rey 74 km

Kova päivä, yksi pyöräilyhistoriamme kovimmista. Ja kyllä, myös sähköpyörillä saa itsensä vedettyä piippuun; jos ei polkemalla niin kantamalla. Päivä alkoi normaalin pyöräilyn merkeissä, hienoa kiemurtelevaa reittiä pääosin hiljaisilla päällystetyillä teillä. Reitti kulki avokadoviljelmien ja hedelmätarhojen läpi, pikkuhiljaa lähdimme nousemaan; vihreää, vehmasta ja vuoristoista. Sedellassa lounastauko ja koska emme oikein hahmottaneet vielä pyörien akkujen kestävyyttä, niin latasimme samalla pyörien akkuja ravintolan pistorasioissa. Pyörät herättivät mielenkiintoa ja taivastelua kylän ukkojen keskuudessa.

Lounaalta suuntasimme kohti korkeuksia, edessä oli viehättävää metsätietä 1000 nousumetrin verran. Sumu sakeni mitä ylemmäksi tulimme, maisema oli sadunomainen. Reitti laski toiselle puolelle ja kun pääsimme tarpeeksi alas, päädyimme rotkon pohjalle. Satelliittikuvien (?) mukaan siellä olisi mennyt polku, mutta kapea rotko oli täysin mahdoton. Isoja kivilohkareita tai pienempiä murikoita rotko täynnä, pieni puro pohjalla. Välillä pystyimme työntämään pyöriä, mutta pahimpien kohtien yli ne piti kantaa tai nostaa. Välillä kamat pois pyörien päältä ja kuljetimme ne erikseen, näin pyörät saatiin nostettua yli esteiden ilman lisäpainoja.

Sumuisten vuorten polkijat

Rotkoa kohden, tässä kohtaa pärjäsi vielä työntämällä

Päivä oli ollut jo pitkä, kello kävi ja alkoi loppua sekä usko että voima. Pirullisinta oli, että aina seuraavan mutkan takana reitti näytti vähintään yhtä pahalta eikä loppua näkynyt. Kaiken lisäksi olimme aamulla nähneet uutisissa Malagan tulvatuhoista ja vaikka me emme olleetkaan saaneet sadetta niskaan, taivas oli synkkä. Rotkonpohjalla rehkiessämme emme enää olisi kaivanneet nopeasti sinne kerääntyviä sadevesiä riesaksemme. Mutta parin tunnin ja muutaman kilometrin kuluttua tämäkin lysti oli lopussa ja taivaallinen näky kohtasi meidät, ajettava kärrypolku!

Ajoimme kilpaa kellon kanssa majapaikkamme, jonne saavuimme lopen uupuneina illan jo pimennyttyä. Onneksemme saimme ruokaa ja juomaa majapaikastamme, kuuman suihkun jälkeen kaaduimme mökkimme (se oli oikeasti mökki) vuoteeseen. Yöllä lepakot rapisivat katolla (onneksi ulkopuolella) ja vinkuivat kimakasti.


MA Capileira 79 km

Aamulla lähdimme mökiltä ukkoskuurojen saattelemana tien päälle, selvisimme puolen tunnin reippaalla sateella. Up&downia rauhallisilla teillä hienoissa maisemissa, oliivipuuviljelmiä joka puolella. Nousimme havumetsään ja laskimme laaksoon, tie kiemurteli kivojen kylien läpi laakson molemmin puolin. Lähdimme nousemaan Sierra Nevadalle, aurinko paistoi ja lämmitti. Parinkymmenen kilometrin nousun päätteeksi tulimme Capileiran kylään n. 1400 m korkeuteen ja hyviin tarkkailuasemiin seuraavan päivän vuoriston ylitystä silmällä pitäen. Jälleen kerran kylä majesteettisen hienolla paikalla.

Capileira ylimpänä

Jännitti, onnistuisiko seuraavaksi päiväksi suunniteltu vuoriston ylitys. Olimme päivällä soittaneet vuoristomajalle ja kyselleet sääoloista; ei lunta mutta kova sade ja heikot olosuhteet. Sieltä kannustettiin kuitenkin tarkkailemaan tilannetta ja seuraamaan tutkimusaseman webbikameraa. Majapaikan isäntämme tiesi myös kertoa, että ylitys on mahdollinen Granadan puolelle, mutta huomioitava on paitsi sateet niin myös kovat tuulet.

Jamonkausi avattu, kinkkua vedetty riittävästi.


TI Guejar Sierra 63 km

Aamulla keli näytti lupaavalta ja lähdimme kokeilemaan onneamme. Nousu alkoi hiekkatietä pitkin ja matkan edetessä tie muuttui yhä enemmän poluiksi. Keli oli kirkas ja tuuleton, olimme onnekkaita. Päivä oli lämmin, mutta mitä ylemmäksi nousimme sitä viileämmäksi ilma muuttui. Ylhäällä reitti kulki vuoren rinnettä pitkin korkeuskäyrien mukaan koko ajan kuitenkin loivasti nousten. Maisemat olivat karut ja kuumaiset, varsin vaikuttavat. Reitti oli absoluuttisen mahtava!







Ylhäällä

Pico de Veletan vieressä saavutimme päätepisteen 32 km yhtäjaksoiselle nousulle n. 3300 m korkeudessa. Adrenaliinia taisi olla sen verran veressä, että ei vaivannut väsy, vilu eikä nälkä. Täältä reitti alkoi laskea toiselle puolelle ja havaitsimme samalla, että tuuli oli jonkin verran voimakkaampi tällä puolella. Neulansilmiä kun laski alaspäin, niin aika pian oppi varautumaan puuskatuuleen tiettyyn suuntaan kääntyessä. Tällä puolella vuoristoa on alempana hiihtokeskus ja senpä takia tie oli melkein koko matkan sileää asfalttia. Laskettuamme 10 km pysähdyimme hiihtokeskukseen lounaalle ja veren valuessa mahaan pilkkomaan ateriaamme, alkoi viluttaa. Sonnustauduimme kaikkiin mahdollisiin asuihin, jotta tarkenimme laskea seuraavat 20 km lisää. Lasku oli huima.

Päivän jännitysmomentteja olivat sää, sähkömaastopyörien akkujen kesto ja olisiko reitti läpimentävä. Kaikki toimi mainiosti, vähän säästelimme välillä akkuja emmekä polkeneet täydellä avustuksella maaston sen salliessa. Vuosikymmeniä sitten reitin on ilmeisesti pystynyt ajamaan maastoautolla, mutta sen verran on ajan kanssa kopissut kiviä & lohkareita reitille, että maastopyörää suuremmalla pelillä ei läpi pääse. Työntöhommiin ei kuitenkaan joutunut kuin parissa kohtaa suurimpien lohkareiden yli. Käsittämätön päivä, yksi parhaista.


KE Moclin 68 km

Vähän jäsenissä painoi menneet koitokset, joten päätimme jättää kaiken kikkailun väliin ja ottaa iisisti. Hienoja reittejä vuorenrinteitä seurailen ja pitkä lasku alas laaksoon, oliivipuuviljelmiä joka puolella.



Laaksosta noustiin taas reiluun tuhanteen metriin Moclinin kylään, joka jälleen kerran oli aikamoisella paikalla. Sähköpyörällä jaksoi vielä sotkea täydellä avustuksella ylös. Kuuma päivä, varsinkin laaksossa oli jopa tukalaa. Hostellin ainoat asiakkaat, muutenkin oli unelias fiilis kylässä. Kylän baarissa papat pelasi korttia ja me söimme mitä eteen kannettiin, kissa mourusi jaloissa.

Me ja Moclin

To Zafarraya 98 km

Lämmin hieno päivä ja pyöräilyä rauhallisissa maisemissa. Pientä suunnitelman muutosta paikoitellen, koska alkuperäinen reitti tyssäsi pariinkin otteeseen yksityistie -kylttiin tai kettinkiin. Ne kun tulevat aina pyytämättä ja yllätyksenä ilman ennakkovaroitusta. Monte Frion kylässä vedimme rasva- ja sokeriöverit syömällä churros con chocolates. Sieltä taas nousua yhä ylemmäs ja lopulta mahtava pitkä lasku tasangolle.

Lojan kylässä lounas ja iltapäivä oli yllättävän kuuma, varjossa mittari näytti + 27. Pyörien akut olivat puoliksi tyhjät tai täydet katsojasta riippuen. Edessä oli reipas 1000 nousumetriä hiekkatietä ylös syrjäiselle tasangolle, jonka halki oli tarkoitus pyöräillä. Hieman arvelutti, kestääkö akut ja pääseekö reitin läpi vai onko edessä roadblock. Lähdimme kuitenkin yrittämään.

Tasangolla

Tasanko oli erikoinen paikka, todella hienoa maisemaa ja pääosin pyöräiltävää kivistä hiekkatietä. Taas alkoi illan hämy hiipiä kun reitti muuttui kivikkoiseksi. Tällä kertaa nuo muutamat kilometrit olivat kuitenkin suurin piirtein pyöräiltävissä, vaikka rynkytys olikin aikamoista. Tällä reissulla olen todennut, että pyöräily vaikeassa maastossa on kokovartalotyötä ja vaatii keskivartalon hallintaa.

Auringonlaskua kohden

Loppu oli onneksi kilometrien pituista alamäkeä, koska pyörien akut vetelivät viimeisiään. Myös kuskit olivat lopussa. Ilta pimeni vasta kun pääsimme laaksoon Zafarrayan kylään. Näky oli dramaattinen, kun pilvet yrittivät puskea itsensä vuorten yli suojaisaan laaksoon. Kylän ainokainen baari oli iloinen yllätys, luulimme joutuvamme tyytymään sipseihin ja pähkinöihin illalliseksi, mutta mitä vielä, isäntä kantoi baarin keittiöstä kystä kyllä nälkäisille vierailijoille. Tässä kylässä ei taida turistit juuri näyttäytyä.


Pe Malaga 73 km

Viimeinen pyöräilypäivä alkoi Matin yön aikana tyhjentyneen eturenkaan fiksaamisella. Renkaan uupuminen ei sinänsä ollut ihme, kun olimme edellisenä päivänä ajaneet pitkät tovit kivikossa ja piikkipusikoissa. Pienen säädön jälkeen totesimme kuitenkin, että ilma pysyy pelkällä pumppaamisella riittävän pitkään renkaassa.

Pyöräilimme pätkän vanhaa junanrataa pitkin, josta oli tehty jonkinlainen vaellusreitti, hienoissa maisemissa meni tämäkin polku. Täällä meitä vastaan jopa tuli muutamia englantilaisia vanhempia vaeltajia. Kaffepaussi osa tuhat ja siitä hienoa hiljaista asfalttitietä eteenpäin. Tie pysytteli ylhäällä kiertäen laaksoa vuorten rinteitä pitkin ja me ihastelimme maisemia alas laaksoon koko matkan. Lounaspaussi ja menu del dia, jotka muuten ovat yleensä ylivertaisia hintalaatusuhteeltaan ja valtavia kooltaan. Täältä lähdimme raskain vatsoin kohti Malagan luonnonpuiston mäntymetsiä ja jälleen ylöspäin. Hiekkatietä ja ankaria tiukkoja nousuja, joissa kiitimme sähköisiä sherpojamme.

Entisellä junanradalla

Kun putkahdimme taas asfalttitielle, olimme reilussa 1000 metrissä ja 20 km päässä Malagasta. Loppu olikin alamäkeä ja osin aivan hullua. Välillä mentiin tunneleihin ja toisinaan tie kiemurteli itsensä ympäri niin, ettei enää tiennyt mihin suuntaan olin laskettelemassa. Mietin jo, että voiko pyöräillessä tulla matkapahoinvointia.

Pirullista kaupunkiajoa ei ollut montaa kilometriä, ajoimme sisään juuri sopivasta kohtaa kaupunkia. Ei vaurioita, ei kaatumisia ja täysissä sielun (ruumis ehkä vähän hellänä) voimissa laskeuduimme satuloista Malagassa. Sähkömaastopyörät, tervehdimme teitä ilolla! Varsinkin vuoristoisessa maisemassa pystyy etenemään ja nauttimaan aivan uudella tavalla. Meillekin kertyi noin 2000m nousua päivässä. Tämä ei jää tähän.



Tekniikasta kiinnostuneille: Reittiviivat piirrettiin netissä GPSVisualizer.com saitilla, josta saa helposti ladattua GPX-datan omalle koneelle ja siitä sitten kännykän appsiin. Pyörissä oli hieman normaalia isompi akku eli 612 Wh, joka riittää täydellä teholla noin 50km ja pikkuisen säännöstelemällä lähemmäs 100km. Akun laturi painaa alle kilon. Lataus tyhjästä täyteen kestää noin neljä tuntia.