tiistai 26. kesäkuuta 2018

Happy eBikers Andalusian pyörämatka sähköpyörillä

Tällä kertaa olimme Andalusiassa työmatkalla, what a pleasure! Matti posotti pakettiautolla Euroopan halki sähköpyörät kyydissä ja jäi perusleiriin Aloran kylään. Tiina lennähti myöhemmin perässä ja pian Happy eBikers oli valmiina kenraaliharjoitukseen ennen asiakkaiden saapumista. Halusimme, että reitti on ajettu ja varmistettu talven jäljiltä, majapaikkojen dueñot tavattu ja kalusto testattu. Hyvä niin, mm. yksi mutavyöryn katkaisema tie vaati uudelleenreitityksen.


Työhuoneella huoltohommissa


Taksireitti, vaatii pientä uudelleenreititystä 


Jos Espanjan aurinkorannikko on koluttu ja kaipaat aktiivilomaa, suosittelemme katseen kääntämistä Malagasta vuorille. Andalusian vuoriston legendaariset valkoiset kylät, Los Pueblos Blancos, ovat silmiä hivelevän kauniita valkoisiksi kalkittuine taloineen ja kapeine kujineen. Kylät sijaitsevat usein upeilla paikoilla ja vuoret tarjoavat niille majesteettiset lavasteet. Täällä ollaan Andalusian sydänmailla ja tunnelma on raukean leppoisa. Jos sellainen paikka kun aito Andalusia on ylipäätään olemassa, niin nyt ollaan sen äärellä.  Parhaiten näiden kylien ja vuorten tunnelmasta saa kiinni, kun tekee matkaa pyörällä. Pyöränsatulasta katsottuna ehtii nauttimaan näkemästään ja mieli pysyy vauhdissa mukana.


Piti oikein pysähtyä ihastelemaan maisemaa


Ei tästä paljon leveämmällä kuljetuksella läpi mentäisikään


Reitti mahdollistaa kylästä kylään pyöräilyn ja tämä pitää ruokahuollon helppona. Ei täällä niin pientä paikkaa olekaan, missä ei voisi nauttia vähintäänkin cafe con lechen ja bocadillon.


Lounastauko


Vaikka kylät ovat matkan suola, niin todellinen taika piilee matkanteossa. Vuoristo on jylhää, ja maisemat ilmavia ja sykähdyttäviä. Näillä seuduilla sataakin välillä, siksi luonto on yllättävän vihreää ja vehmasta. Tieverkosto on pyörämatkailijan unelma; paljon pieniä, hyväkuntoisia ja hiljaisia teitä. Ollaan tarpeeksi kaukana suurista kaupungeista ja valtaväylistä, joka tarkoittaa suhteellisen vähäistä autoliikennettä, jolloin pyöräilijän on aina helpompi hengittää. Tällä seudulla on siis kaikki onnistuneen pyörämatkan edellytykset olemassa.


Appelsiinitarhoilla


Vesi lorisee

Sanomattakin on selvää, että korkeuseroja on paljon. Ei ole harvinaista, että ensin pyöräillään 10 km ylämäkeen ja päälle lasketellaan saman verran kiharaista neulansilmää. Täällä jos missä sähköpyörä on parhaimmillaan, ylämäkipyöräilykin on nautinto. Nousumetrejä kertyy päivän aikaan sen verran mittava määrä, että illalla polkeminen tuntuu juuri sopivasti jaloissa sähköstä huolimatta. Näin pyöräreissusta pystyy nauttimaan melkein jokainen, eikä tarvitse olla triathlonisti (tai masokisti) lähteäkseen pyörän kanssa lomalle näille vuorille.

       
Mahtava tie Sierra de las Nievesin luonnonpuistossa

Vaikka pieniä päällystettyjä teitä on paljon, on pyörän hyvä olla maastokelpoinen jos mielii myös vuoriston luonnonpuistoihin. Niitä ei kannata jättää väliin, ne kun ovat seudun todellisia helmiä. Puistoissa on paljon pyörällä ajettavia hiekka- ja sorateitä, jotka saattavat olla paikoin vuorilta valuneiden sadevesien syövyttämiä. On riskien minimoimista, että varusteet ovat kunnossa, välineet olosuhteisiin sopivat ja reitti suunniteltu huolella. Aina ei kännykän kenttää ole, ja luonnonpuistoissa ollaan välittömien palveluiden ulottumattomissa.


Henkeäsalpaavat maisemat


Sähkömaastopyörä on näillä takamailla elementissään. Sähköllä saa lisää potkua ylämäkiin ja leveät maastokelpoiset renkaat takaavat pehmeän ajon, kunhan vähentää hieman rengaspaineita. Yksi vaikuttavimmista päivämatkoista oli Sierra de Las Nievesin luonnonpuiston läpiajo, sähkis toimii siellä kuin junan vessa ja mahdollistaa tämän mieleenpainuvan elämyksen.


Vesieste, heittämällä yli


Näistä on hyvä pyörämatka tehty. Käy katsomassa Happy eBikersin YouTube -kanavalta liikkuvaa kuvaa Andalusian reitistämme, hienoja pätkiä. Lähde ensi syksynä reissuun, lisätietoja linkistä Happy eBikersin Andalusian sähköpyörämatka



Happy eBikers 


tiistai 19. kesäkuuta 2018

Retkiluistelu talvella 2018

Hetken näytti jo siltä, että tänä talvena retkiluistimet saa jättää kellarikomeroon. Luistelun kannalta surkea alkutalvi, mutta kyllä se jälleen iloksi muuttui kunhan malttoi odotella. Hienoja teräsjäitä ja harvinaista herkkua Saaristomerellä, siellä koimme ehdottomasti kauden mieleenpainuvimmat luistelut. Pieni yhteenveto talven luisteluista lienee paikallaan.

Kauden avaus, Bodom 13.1.2018. Max 10 cm teräsjää. Ja seuraavana päivänä takaisin


1. Superviikonloppu: 27.1. aamupäivä Bodomilla



Ja iltapäivä Piikkiönlahdella



Su 28.1. paras aikaikkuna umpeutui kelien suhteen, Naantalin liepeillä 



10.2. ei olleet vielä Harvaluodon jäät kypsyneet. Sauva meni liian helposti läpi.




Välillä matkaluistelua radalla Saimaalla & Punkaharjulla




22.2. Porkkalanniemi, hienoja baanoja jäätyneissä railoissa & kuurankukkia


2. Superviikonloppu: 24.2. Kemiönsaari, Gullkronan lahti. Maailmanluokan jää. 


25.2. ekaa kertaa Airistolla luistimilla, Turusta Kemiönsaareen 50 km wau-elämys

Saaristomerellä oli tänä talvena "once in a lifetime" -jäät viikon verran. Porukkaa lensi huhun mukaan Ruotsista saakka luistelemaan Gullkronan selälle. Kyllä kelpasi näiden jäiden jälkeen laittaa taas naskalit narikkaan ja jäädä odottelemaan jäiden lähtemistä.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Nizza ja pitkä viikonloppu

Nyt lienee korkein aika kirjailla Nizzan muistelot ylös, jos ylipäätään aikoo jotain siitä reissusta raapustaa. Paljon on vettä (ja lunta) virrannut sitten tämän pienen lomapyrähdyksemme, mutta ehkä näin pitkällä viiveellä muistaakin juuri sopivasti vain ne olennaisimmat asiat.




Herää kysymys, miksi emme ole olleet Nizzassa aikaisemmin? (Matin teinivuosien Interrail-pysähdystä ei lasketa, ei muistijälkiä). Todella passeli paikka monenlaiseen tarpeeseen: Halusit sitten keekoilla kaupungilla nauttien eurooppalaisesta sivistyneestä tunnelmasta, viettää perinteistä etelän rantalomaa tai kävellä lenkkarit linttaan pitkillä patikkareiteillä kylästä kylään rantaviivaa seuraillen. Kaikki tämä on mahdollista toteuttaa ja vieläpä samana päivänä, jos arvostaa tehokasta suorittamista.


Kotikatu


Lensimme to 16.11. aamulla Nizzaan ja su takaisin. Suomen ennätyssateet jäivät taakse hetkeksi ja yllätys oli mitä mieluisin, kun aurinko porotti koko viikonlopun ja lämpömittari kipusi päivällä auringossa parinkymmenen asteen paremmalle puolelle (iltaisin oli jo selvästi viileää). Halusimme nauttia vanhan kaupungin tunnelmasta ja olimme vuokranneet pikkuruisen kattohuoneen AirBnB:n kautta. Vanhan talon yläkerrassa meitä odottikin 100 portaan päässä juuri sopiva soppi ja puhelias vuokraisäntä, jolta saimme perusteellisen opastuksen missä kannattaa syödä ja juoda,  mitä nähdä ja tehdä. Vanha kaupunki oli mitä mainioin ainakin näin off season aikaan; viehättävä, tunnelmallinen ja paljon kivoja ravintoloita & kuppiloita. Heinä-elokuussa se ei tosin välttämättä houkuta, sesongin ollessa huipussaan turistien ahdistava väenpaljous on helppo kuvitella kapeille kujille.




Ryntäsimme ensi töiksemme rannalle nauttimaan auringosta ja rantabulevardin fiiliksestä, illalla lompsimme syömään downshiftaamaan ryhtyneen entisen viiden tähden hotellin Michelin -kokin ravintolaan (La Merenda) vuokraisäntämme suosituksesta. Kannatti, kävi tuuri kun mahduimme sinne sisään. Paikassa ei ylipäätään montaa suuta ruokita yhtä aikaa.


La Merendassa, saa nähdä mitä sieltä kattilasta nousee


Perjantaina keskityimme patikkahommiin uimatauoilla rytmitettyinä. Kävelimme patikkapolkuja aina Beaulieu-Sur-Meriin asti ja sieltä junalla takaisin. Saint-Jean-Cap-Ferratin niemimaalla taivastelimme stereotyyppisiä Ranskan Rivieran luksuselämän kulisseja; kartanoja muurien takana, hoidettuja puutarhoja puutarhureineen, ökyautoja ja suuria veneitä. Ihmisiä ei juurikaan näkynyt.




Lauantaina vuorossa oli aamun maalaismarkkinat ja itsemme sivistämistä. Olimme etukäteen asettaneet tavoitteeksi käydä yhdessä museossa ja huolellisen harkinnan tuloksena päädyimme Marc Chagallin museoon. Oli hieno! Sielun ja mielen virkistäytymisen jälkeen hyppäsimme junaan ja suuntana Eze Sur Mer, retken päätarkoitus oli lojua hetken rannalla ja uida. Puitteet oli kunnossa, Rivieran luksusta oli tarjolla täälläkin.




Ranskan rannikolla kun kerran oltiin ja oli November (jos kuukauden nimessä on r-kirjain, on mereneläväkausi) niin simpukoita saavillinen kiitos. Tähtäsimme lauantai-illan kunniaksi Nizzan legendaarisemmaksi kehuttuun Seafood -ravintolaan Cafe de Turin'iin. Monen muunkin simpukkahammasta oli kolottanut ilmeisesti, iso ravintola ja väkeä lappasi paikalle illan edetessä.




Tänne tulemme toistekin, Alpit nököttävät näköetäisyyden päässä ja hieman pidemmällä lomalla ehtisi sinnekin. Au revoir!
   




tiistai 26. syyskuuta 2017

Vaellus Muotkan erämaan halki


Vaikka Lapissa olemme vaeltaneet useampaan otteeseen, niin aina sukset jalassa. Nyt oli korkea aika kokea perinteinen syksyinen vanhan liiton ruskaretki. Kohteeksemme valikoitui Muotkatunturin erämaa-alue useastakin syystä: alue oli meille ennestään tuntematon, logistiikka lentokentältä mahdollista järjestää kohtuullisella rahalla & ajankäytöllä sekä Muotkan maine rauhallisena vaelluskohteena. Alueella ei ole merkittyjä reittejä eikä autiotupaverkostoa, joten uskalsimme olettaa saavamme kokea erämaan tunnelman myös syksyn sesonkiviikkoina.


Muotkan tuntureita yli 100, vielä jäi monta huiputtamatta


Ja totta tosiaan, emme nähneet ainuttakaan ihmissielua kuuden päivän vaelluksellamme paitsi reitillemme osuneessa autiotuvassa (koko erämaassa kaksi autiotupaa) yhden espoolaisen herrasmiehen. Poikkesimme tuvassa, vaihdoimme pikaiset kulkijoiden kuulumiset; mistä ollaan tulossa, minne menossa, sääennustukset, hyvän reissun toivotukset ja jatkoimme matkaa tahoillemme.


Lapissa kaikki kukkii nopeasti


Slantin lentokenttäkuljetus pudotti meidät Inari - Angelintien varteen Tirroon, josta taipaleemme alkoi. Sieltä lähtee vanha postipolku, joka kulkee erämaan halki. Paitsi että reitti ei ole oikeasti mikään postipolku (legendaa netin mukaan) eikä oikeastaan mikään reittikään, ainakaan ei enää järin kummoisesti merkattu tai näkyvillä. Tarkoituksemme ei joka tapauksessa ollut seurata sitä muutamaa kilometriä enempää, reitintynkä kun kulkee pitkän matkaa alavilla kosteilla mailla emmekä olleet järin innostuneita tarpomaan soisessa maastossa enempää kun oli välttämätöntä. Suunnitelmamme vei meitä avotuntureille heti kun se oli mahdollista. Avotuntureissa, ulkosaaristossa ja lakeuksilla on kaikissa jotain samaa, tilaa hengittää ja katseen vaeltaa.




Ruskaa retkellämme oli sen verran, että voimme ruksittaa ruskaretken bucket-listaltamme. Maaruska oli komea, puiden lehdet olivat sen sijaan kärsineet sateisesta kesästä ja eivät yltäneet ihan parhaimpaansa, ylempänä tuntureilla lehdet olivat lennelleet jo maahankin. Sään voi sanoa suosineen, ainakin edelliseen viikkoon verrattuna jolloin satoi kuulemma monta päivää putkeen. Pääsääntöisesti oli pilvistä, mutta näkyvyys hyvä ja vältyimme sateilta, viimeisen päivän parin tunnin ripsimistä & muutamia yökuuroja ei lasketa. Tuuli oli maltillinen, vaikka tuntureilla sekin tuntuu vilakalta.


Taukopaikka seitakiven (?) suojissa


Karu ihmisvapaa erämaa on erikoinen paikka, tunnelma on osin pysähtynyt ja jopa aavemainen ilman pelkoa. Jostain syystä tunsimme välillä vaeltavamme Game of Thronesin kuningaskunnassa. Hiljaista, vaikuttavaa, aavaa, rakkaa, nummimaista ylänköä, jylhiä tunturijonoja, soistuneita kosteikkoja ja kirkkaina & kylminä solisevia tunturipuroja. Ihminen tuntee itsensä pieneksi ja nanosekunnin mittaiseksi. Ihmisen elämä on kuin kärpäsen surinaa maailman korvissa.








Suoritimme ihmiskokeen retkemme ruokahuollon osalta. Halusimme kokeilla, pärjäämmekö ateriankorvikkeilla ja välipaloilla koko keikan. Why, saattaa joku kysyä. Syynä oli mukavuudenhalu, joka meni ruokahalun edelle. Pystyimme jättämään keittimen pois kokonaan ja ateriat oli helppo valmistaa heittämällä jauheet pulloon, tunturipurosta vettä sekaan & ravistellaan. Puolen kilon jauhepussista sai yhden henkilön koko päivän ateriat (3 kpl), tämän lisäksi nautimme n. 40 g suklaata, 50 g pähkinöitä ja 20 g metukkaa päivässä. Unohtamatta kylmään veteen sekoitettua murukahvia ja 4 cl päivittäistä viskiannosta. Hienosti toimi, Bertrand Bio ateriankorvike sisältää järkeviä ainesosia & riittävän määrän kaloreita, rasvaa, proteiinia, vitamiineja ja muita hyvyyksiä. Vahva suositus saksalaiselle luomu-höökipulverille! Ainut miinus oli, että 0,75 l jääkylmän juoman nauttiminen aiheutti syväjäätymisen, mutta toisaalta aamiaisen ja illallisen voi nauttia untuvamakuupussista.


Matti kokkaa lounasta


Vaeltajan elämä on yksinkertaista ja rutiinit muodostuvat jo muutamassa päivässä. Teltassa saa herätä kun on valoisaa. Leiri pakettiin aamutoimien jälkeen ja rinkat selkään. Koko päivän kävelyä rytmitettynä ruokatauoilla ja kun voimat alkavat ehtyä tai päivänvalo taittua, niin telttapaikan etsintään. Kriteereinä vesipiste lähellä, ei tuulen puolella, riittävän tasainen maa eikä poron shittiä alla (sitä on yllättävän paljon tuntureilla). Kellosta emme tienneet useinkaan mitään, kännykät pidettiin kiinni ja akkua säästeltiin hätätapausten varalle. Kerran tai pari päivässä luurit avattiin tunturin laella kentän toivossa, yrittäjän täytyy sen verran pysyä kartalla bisneksistään. 


Ilmava telttapaikka


Avotuntureilla kävely oli pääsääntöisesti leppoisaa, välillä hieman rakkaa ja kivikkoa mutta enemmän nummimaista pehmeää alustaa. Tuntureilta toiselle siiryttiin usein alavan maan kautta ja jotta homma eteni, välillä täytyi ylittää puroja & suoalueita. Koetimme aina hakea mahdollisimman kapeaa tai kuivaa ylityskohtaa ja usein se onnistuikin. Hyppelimme suosilmäkkeiden yli mättähältä mättähälle tai loikimme purojen yli. Metsässä kulkeminen taas oli selvästi hitaampaa ja suunnistaminen haastavampaa.


Hyppimällä mättäältä toiselle vältti hyvällä tuurilla & ponnistusvoimalla märät jalat


Vettä oli paljon ja joet tulvassa, joten muutamaan otteeseen meni kahluuhommiksi. Jos pystyi tutkailemaan rauhassa puronviertä ja hakemaan matalinta ylityspaikan, ylitys sujui siististi ja vettä oli usein vain polveen saakka. Haastavimmassa ylityspaikassa vesi ulottui vyötärölle, mutta onneksi puro oli tuolloin vain muutaman metrin leveä. Vaikeaksi ylityksen teki leveähkö suoalue, rapakossa sai kahlata paljain säärin ennen ja jälkeen ylityksen. Kaivelimme Crocseja suonsilmäkkeistä jalat kylmästä tunnottomina.


Näin se parhaimmillaan menee. Haastavimman ylityksen kuvat ei kestä päivänvaloa. 

Heittämällä yli


Porot olivat seuranamme, lähtivät pakoon kun tulimme riittävän lähelle, mutta pysyttelivät kuitenkin näköetäisyydellä ja tarkkailivat menoamme. Kiinnostuneimmat yksilöt tulivat telttapaikkaamme ihmettelemään, mutta kirmasivat karkuun kun teltan ovi avautui. Onneksi rykimäkausi ei ihan vielä ollut alkanut, niin ei tarvinnut todistaa sarvipäiden uhittelua ja jännittää, alkavatko hirvaat meille röhkimään.


Valkoinen poro

Kohtaamisia


Viimeinen vaelluspäivä päättyi Karigasniemen tielle Kaamasmukkaan. Haaveilimme pääsevämme 10 km päähän Kielajoelle, silmissä kiilsi mahdollisuus saunasta ja ruuasta. Tuli testattua sekin, että lapissa liftaaminen on aika hankalaa. Autoista suurin osa oli matkailuautoja ja normiautotkin painoivat kaasua. Nöyrä pyyntö kaikille Lapissa liikkujille: kun näette väsyneitä vaeltajia keskellä ei mitään liftaamassa, niin ottakaa nyt hyvät ihmiset heidät kyytiin jos autossa tilaa. Onneksemme lähellä oli kuitenkin ihmisasumus, jonka ovea kolkutimme ja soittivat paikallisen poromiehen nakkaamaan meidät sopuhintaan unelmiemme ääreeen. Kiitokset heille!




Kun ei ole kuuteen päivään käynyt suihkussa (jäisissä puroissa kahlaamista ei lasketa), syönyt kiinteää ruokaa tai ollut sisätiloissa, poroburger ja sauna olivat järisyttäviä nautintoja. Hyvillä mielin kömmimme telttaan vielä yöksi, nautimme aamulla (kuumat) kahvit, nousimme Eskelisen bussiin ja lähdimme Ivaloa kohden. Mielissämme siinsi jo potentiaalinen talvivaellus Muotkalla, paikka vaikuttaa suksimiseen erinomaiselta. Paljon matalia & loivia tuntureita ja isoja tasaisia ylänköjä, näimme sielumme silmin hohtavan valkeat lumikentät ja keväthanget, sielumme silmät suljimme vilulta ja nälältä. Tarinatuokiomme Muotkan Ruoktun vanhan isännän kanssa edellisenä iltana löi sopivasti bensaa liekkeihin, vielä jäi tuntureita huiputtamatta ja seitoja löytämättä. Lapin luonto luo outoa taikaa, sanoo Lapin tango ja olemme samaa mieltä.

Alla reittimme suurin piirtein, jos joku suunnittelee omaa reissuaan. Annamme mielellämme tarkempia tietoja & vinkkejä, jos joku niitä kaipailee. Nopeiten saat meidät kiinni Liminaalitilan FB-sivun kautta.

Reittimme & telttaleirimme

         

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Pääsiäinen Lemmenjoella

Viimeinkin tulee kirjailtua muutama sananen pääsiäisen lyhyestä irtiotosta Lemmenjoen kansallispuistossa. Uusi matkatoimistolle on pitänyt meidät kiireisenä ja kaiken maailman nettihommat on mennyt www.happyebikers.com piikkiin tänä keväänä, muun päivittelyn jäädessä vähemmälle.

Lemmenjoella emme olleet aikaisemmin käyneet ja nyt tarjoutui oiva tilaisuus, kiitos Tinken & Markun tarjoaman tukikohdan mennen tullen ilmavoimien majassa. Onhan kansalllispuisto legendaaristen tarinoiden, kullankaivajien ja eränkävijoiden tyyssija. Autolla kun sinne Helsingistä lähtee, niin reissu vaatii pakaroilta turnauskestävyyttä. Mutta kannatti ajella yli 1000 km mennen tullen.



Ahkuntuvalta suksimme Härkäkosken vuokrakämpälle Lemmenjokea ja jokivartta pitkin, kelkkauria oli hyvä hiihdellä. Tupa toimi tukikohtanamme pari yötä ja olimme kevein kantamuksin matkassa. Tuvassa on tunnelmallinen takka, joskin ei voinut välttyä ajatukselta että kamiina lämmittäisi tehokkaammin. Ja ehdotonta luksusta oli myös sauna, mutta siinäkin sai puita paiskoa pesään tiuhaan tahtiin jotta saimme sen lämpimäksi. Liiteri oli kyllä täynnä erinomaisia koivuhalkoja, mutta hiukan hirvitti niiden kulutus.





Seuraava päivä oli pyhitetty kokonaan tuntureille. Jokiuoma on varsin jyrkkää ja kovin montaa kohtaa ei ole, mistä pääsee hiihtämällä ylös. Potentiaalinen harjanne kuitenkin löytyi melkein tupaa vastapäätä ja lähdimme nousemaan sen selkää pitkin avotuntureita kohden. Onneksi oli jo hyvä hankikanto metsässäkin. Määränpäänä oli viipustunturit, komeat avotunturit ja tunturiylängön "lumilakeus". Siellä kelpasi hiihdellä tuulen ollessa vielä myötäinen. Muita suksittelijoita ei näkynyt, aurinko paistoa ja näkymät oli vaikuttavat.










Olimme etukäteen arvelleet, miten tuntureilta pääsee laskeutumaan taas takaisin jokiuomaan, kun emme halunneet palata omia jälkiämme. Kartan korkeuskäyrät näytti sen verran tiheiltä, että montaa vaihtoehtoa emme keksineet, mutta huomasimme kartalta tunturien huipun Morgam-Viipuksen länsipuolella olevan poroaidan. Jos sinne on onnistuttu poroaita tekemään, niin kyllä kai siitä alaskin pääsee. Lasku oli kieltämättä melkoisen haastavaa, varsinkin kun avotunturit alkoivat muuttua metsäksi. Puita väistellen jyrkkään alamäkeen, muutama pätkä tampaten ja niin vaan olimme taas joella. Päivä oli ollut pitkä ja viimeiset 10 km suksiteltiin jokea pitkin Härkäkoskea kohden melkoisen uupuuneita. Mutta kertakaikkiaan hieno päivä!



Seuraavana aamuna lähdimme takaisin Ahkuntupaa kohden, emme haluneet hiihtää jokea pitkin vaan nousimme Joenkielisen päälle ja laskelttelimme sieltä porojen ja hirvien makuukuoppia väiestellen määränpäähämme. Joenkielisen laelta näkyi hienosti myös Viipustunturit. Näihin maisemiin täytynee vielä palata.




Linkin takaa pieni videopätkä reissun tunnelmista, klikkaa tästä