lauantai 16. toukokuuta 2020

Koronakevään vappu vesillä

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti olla vappuna Portugalissa vaeltamassa, mutta reissu peruuntui kuten melkein kaikki muukin toimeliaisuus tänä koronakeväänä. Ulkoilu on luojan kiitos ollut sallittua koko ajan ja erinäiset luontoaktiviteetit ovatkin olleet parhaita (ja ainoita) vapaa-ajan huvejamme. Vappu ja pitkä viikonloppu sai meidät kaipaamaan jotain vähän spesiaalimpaa peruspyöräilyn tai pääkaupunkiseudun ulkoilualueiden koluamisen jälkeen. Edellisenä lauantaina olimme käyneet testaamassa päiväseltään melontaa inkkarikanootilla Karkkilassa ja siitä innostuneena päätimme viedä melontakokeilun seuraavalle tasolle.

Onnistuimme löytämään Lohjan Enäjärveltä yrittäjän, http://www.koivusilta.fi/, jonka kautta saimme välineet, reittiehdotuksen ja saunamökin parin päivän melontakeikalle. Aloitimme vapunvieton soutamalla aattoiltana saunomaan minikokoiselle saarelle ja jäimme yöksi saunamökkiin.

Valkoista mökkiä kohden minisaarelle


Aamulla kanootti vesille ja meloimme merta kohden järviä ja jokia pitkin. Matka eteni vuorotellen tiheillä mökkirannoilla ja rauhallisilla erämaajärvillä. Yllättävän kirkkaat vedet. Yksi melkoisen haastava maaosuus; matkaa ei ollut kuin muutama sata metriä, mutta polku oli jyrkkä ja haastekerrointa lisäsi muutama polulle poikittain kaatunut puu. Siitäkin selvittiin. Muutamassa kohtaa joki virtasi vauhdikkaasti, ja kertaalleen onnistuimme jäämään hetkeksi jumiin kivelle ja saimme kanootin poikittain. Yöksi leiriydyimme mökkivapaalle Raatosaarelle.


Aurinkokin näyttäytyi välillä


Vappubrunssilla 


Hienoja kalliorantoja


Metsän siimeksessä, virta kiihtyy


Yö Raatosaaressa


Aamulla nousimme anivarhain, iltapäiväksi oli luvattu reipasta sadetta. Ajatuksena oli saada taitettua päivämatka hyvän sään aikana ja tässä onnistuimmekin, hieno ja tyyni aamu. Valtavasti vesilintuja joka puolella. Onnistuimme nostattamaan satojen hanhien parven lentoon ympäriltämme, kaakatus oli melkoinen. Tuli mieleen Hitchcockin linnut...

Kärkelän ruukkikylä oli hieno paikka, meille täysin uusi tuttavuus. Kylän läpi virtasi vuolas koski ja testasimme kanoottikärryjä, kun kuljimme tietä pitkin reilun puolisen kilometriä. Hyvin toimi.


Väylällä


Maalaismaisemia


Kanoottia kävelyttämässä Kärkölän ruukkikylässä


Päätepisteessä makkaranpaistoa

Päätimme reissun muutama kilometri ennen Kiskon kirkonkylää. Soitimme taksin, joka nakkasi meidät alkupisteeseemme autolle ja soudimme vielä kertaalleen minisaarelle saunomaan. Nyt alkoi se luvattu vesisadekin, oli aika ajella kotiin. Erinomaisen hauska vappu näinkin vietettynä.

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Talvivaellus Muotkatunturin erämaassa

Jokatalvinen hiihtovaellusperinteemme oli saanut kahden talven mittaisen särön Espanjan pyöräilykuvioiden vuoksi. Ilmassa alkoi olla patoutunutta tarvetta päästä suksimaan pohjoisen tuntureille ja erämaahan. Varsinkin, kun etelässä jäi talvi tulematta tänä vuonna.

Kohteeksi valikoitui Muotkatunturin erämaa-alue, jossa olimme muutama vuosi sitten syysvaelluksella. Ehtaa erämaata, kumpuilevia tuntureita silmänkantamattomiin eikä ketään missään. Arvelimme jo tuolloin, että tämä voisi olla melkoisen hieno hiihtovaelluskohde. Lukuisia maltillisen kokoisia tuntureita ja välissä lumisia ylänköjä. Pienenä miinuksena matka, sinne kun saa ajaa perä puuduksissa 1200 km (yhteen suuntaan) isolta kirkolta.


Tänne mieli poltteli


Erinäisistä käytännön syistä johtuen ajankohdaksi reissulle valikoitui maaliskuun puoliväli. Tiedostimme pienen riskin ajankohdan suhteen, hyiset kelit olivat vielä vähintäänkin mahdollisia ja jopa todennäköisiä. Muita varoituksia saimme sukulaisilta sekä virallisemmilta kanavilta. Lapin ennätysluminen talvi piti lumivyöryvaaraa yllä ja aikainen lumentulo olisi hyvä huomioida vesistöjen ylityksissä. Ne kun eivät välttämättä olleet ennättäneet jäätyä ennen lumentuloa.


Kovaa rämpimistä vuorovedolla ennen kuin pääsimme kelkkauralle ja tuntureille


Ajoimme Giellajohkaan yöksi ja jätimme auton parkkiin. Aamulla nakkasivat meidät Kaamasmukkaan, jossa sukset jalkaan ja ahkiot kuntoon. Muutaman kilometrin metsässä rämpinen päättyi iloiseen yllätykseen, kun pääsimme poromiesten kelkkauralle. Aurinko paistoi ja Kaktsavarrin tunturi blokkasi kylmän yli 10 m/s pohjoistuulen. Hiihdimme syvemmälle erämaahan ja aloimme päästä tunnelmaan. Törmäsimme muutamiin kelkkaileviin poromiehiin ja -naisiin (ainoat ihmiset muuten, mitä näimme koko reissulla), jotka asiallisesti ohjasivat meidät väistämään ja vaihtamaan suuntaa, jotta emme hiihdä keskelle porotokkaa. Poro ei kuulemma pelkää mitään muuta niin paljon kun hiihtäjää, ja tokka oli juuri vaivalla koottu ja ruokittu tunturiin. Aurinko alkoi paistaa illan valoa ja olimme porotokkien saartamina, joten oli aika laittaa teltta pystyyn.


Ilta-auringon valossa haimme teltalle sopivan paikan


Muotkalla ei ole merkittyjä reittejä eikä tupaverkostoa, koko erämaa-alueella on kaikki kaksi autiotupaa. Tämä tarkoittaa talvitelttailua. Melkein olimme jo unohtaneet, minkälaista jäätävää säätämistä se onkaan. Kirjaimellisesti. Homma menee jotakuinkin näin: 
  • Tampataan suksilla sopivan kokoinen alue tiiviiksi ja annetaan sen jäätyä hetken. Näin saadaan simuloitua hankikanto teltan alle. 
  • Pystytetään teltta sukset jalassa. Paksut kintaat kädessä telttakeppien pujottaminen ja muu nysvääminen on kohtuu kömpelöä  Jos myrskytuuli, vaikeuskerroin kasvaa huomattavasti.
  • Lopuksi sukset pois ja niistä saadaan viimeiset telttakepit. Irrotetaan kohmeisin käsin (sormet on jäässä melkein koko ajan teltan kanssa ja teltassa säätäessä) kamat ahkiosta ja nakellaan ne telttaan. Jäätyneet rullalla olleet solumuovipatjat on muuten yllättävän vaikea saada suoraksi.
  • Lapioidaan lunta teltan helmoille, niin ei tuuli puhalla sisään.
  • Telttaan kannattaa hiipiä varoen, jotta ei tampattu hankikanto petä ja joudu nukkumaan metrisessä kuopassa.
  • Aamulla sama toisin päin. 
Teltassa nukuimme ihan hyvin, makuupusseissa oli lämmin. Naamasta ei näy kuin pieni kaistale nenää ja suuta, joten teltan katosta rapiseva jäätynyt kondenssivesikään ei oikeastaan haittaa. Pakastimesta mukaan nappaamamme lämpomittarin mukaan teltassa oli aamulla sisällä n. 5 astetta lämpimämpää kuin ulkona (-10/-15).


Muotkan tuntureita


Toinen päivä oli niin ikään valtavan hienoa hiihtoa, maisemat sen kun parani. Pitkä päivä alkoi painaa jo jäsenissä, mutta jos jaksaisimme vielä muutaman tunnin, niin silmissä siinsi mahdollisuus yöpyä tuvassa. Tämä oli houkutteleva vaihtoehto kovan tuulen takia, ja yllättävä keitinongelma huolestutti myös. Meillä oli mukana monipolttoainekeitin ja puhdistettua bensaa, mikä pitäisi olla paras yhdistelmä näissä oloissa. Ja oli sitä ollutkin, keitin on toiminut moitteettomasti vuosikaudet myös kovissa talvikeleissä. Nyt keitin kuitenkin temppuili.


Silmä lepäsi ja suksi kulki


Tuulen pieksämä tunturi ja kirkas taivas


Auringon jo laskiessa tajusimme, että olimme tuvan kiilto silmissä hiihtäneet tunturin väärälle puolelle. Hiihtovaeltajan vastine huippukuumeelle. Ensimmäinen kerta, kun olemme hiihtäneet varsinaisesti harhaan näillä reissuilla. Kartan lukeminen ei ole ihan yksinkertaista, kun samanlaisia lumisia tuntureita on joka puolella yksi toisensa jälkeen. Väsyneenä kun halua uskoa olevansa kartalla, niin saa helposti sovitettua itsensä kartalle. Ei ollut enää voimia eikä päivänvaloa hiihtää tuvalle, vaan teltta pystyyn taas. Nyt olimme melko ylhäällä ja onneksi sattumalta katsoneet sääennusteen netistä samalla, kun varmistimme väärän sijaintimme GPS:stä. Ennuste lupasi myrskytuulta.


Sitä jäätävää säätämistä ergonomisessa asennossa


Tämän tietäen kiinnitimme erityistä huomiota teltan pystyttämiseen ja hyvä niin. Yöllä heräsimme siihen, kun tuuli oli kääntynyt ja hakkasi teltan kylkeä (joka hakkasi Tiinan kylkeä). Korvatulpat peitti pahimman metelin ja teltta kesti ehjänä. Aamiaiseksi tarjoiltiin hiutaleita ja pähkinöitä kylmässä vedessä ja kupillinen lunta. Leirin purkaminen ja teltan paketointi kovassa tuulessa oli haastava projekti, mutta onnistui kunnialla. 


Aamulla tarkastimme tuulen aikaansaannokset, ei vaurioita

Akilleen kantapääksi muodostui se keitin. Koko prosessi "pakkaslumesta kiehuvaksi vedeksi" vie normaalistikin aikaa melkoisesti. Kun kattilan täyttää höttöisella pakkaslumella, saa sentin vettä kattilan pohjalle. Nyt keitin paloi vain pienellä liekillä, ja veden sulattamiseen meni tunteja aamuin illoin. Ei puhettakaan, että siitä olisi saanut kiehuvaa. Retkiruokapussit ja kaurahiutaleet saatiin syötyä kyllä kylmäänkin veteen liotettuna, mutta vettä pitäisi saada sulatettua useampi litra kerralla. Niinpä päätimme lähteä takaisin päin ja lyhentää reissuamme päivällä. Keitinmysteeri ei niissä olosuhteissa ja välineillä ratkennut (jälkeenpäin keitin avattiin ja sieltä löytyi kuin löytyikin tukos).


Kova tuuli vei jäljet mennessään hyvin nopeasti


Kolmas hiihtopäivä alkoi voimallisen sivutuulen työntämänä. Näkymä oli jopa aavemaisen hieno välillä, kun periaatteessa paistoi aurinko, mutta pöllyävä lumi peitti kaiken näkyvän. Välillä laskeuduimme notkoihin ja siellä tuulesta ei ollut tietoakaan, sen sijaan vastassa oli paksu hanki. Lunta oli tosiaan paljon. Avotuntureilla tuuli oli piessyt kovan hankikannon, mutta jos joutui laskeutumaan puurajan alapuolelle, tiesi se hangessa rämpimistä.


Riekonpyytäjän kammi


Kaksi ensimmäistä hiihtopäivää olivat olleet pitkiä päiviä, nyt otimme hieman iisimmin. Tulimme Riekonpyytäjän kammille iltapäivästä ja päätimme jäädä siihen mahdollisuuksien mukaan yöksi. Kyseessä ei ole mikään yleinen autiotupa vaan ilmeisesti poromiesten yksityinen taukotupa. Tämän tietäen emme käyttäneet polttopuita ja lämmittäneet mökkiä, mutta pelkkä penkillä istuminen oli luksusta. Kylmän illallisen jälkeen nukuimme siellä hyvät unet. Kiitos kammin ylläpitäjille, että pidätte oven auki. Huomattavan siisti paikka, arvostimme suuresti!


Matti antaa pahaa silmää keittimelle, joka pihisee viimeisillään


Neljäs päivä valkeni jälleen aurinkoisena. Tiukka nousu ylös tuntureille ja nättiä hiihtoa takaisin Kaamasmukkaan, josta Giellajohkan väki nouti meidät autolla. 

Sään haltijat olivat meille melko suopeita. Aurinko räkitti joka päivä, eikä pakkanen laskenut liian alas. Mutta kova tuuli piti meidät liikkeessä, varsinkin ylhäällä tuntureilla puhalsi paikoitellen kunnon boforit. Vaikka lunta oli paljon, niin loivalinjaiset tunturit eivät olleet lumivyöryriski ja jokien ylityksetkin sujuivat mallikaasti tuulen tuiskuttamia lumisiltoja tai poromiesten moottorikelkkajälkiä hyväksikäyttäen.


Lounastauko tuulensuojassa lumikuopassa


Mielenkiintoinen ja hieno reissu, kuten nämä yleensä tapaavat olla. Maisemat ja hiihto kuittaavat kaikki vaivat ja säätämiset. Totesimmekin, että itse asiassa hiihtäminen ahkion kanssa on se yksinkertaisin osuus. Talvitelttailu voi olla aika ankaraa, autiotuvissa yöpyminen tekee asioista yksinkertaisempaa. Mutta kuten niin usein ennenkin on todettu, ne mahtavimmat ja mielenkiintoisimmat paikat ovat usein vähän hankalan matkan päässä. Sinne päästäkseen täytyy nähdä erityistä vaivaa ja se vaiva yleensä palkitaan. Kannatti lähteä, ehdottomasti. 


Taivas aukenee


Tämä reissu osui muutenkin jokseenkin erikoiseen aikaan. Kun ajoimme pohjoiseen, kuuntelimme hallituksen ensimmäistä tiedotustilaisuutta koronaviruksen aiheuttamista poikkeustoimista. Kun tulimme tuntureilta sivistykseen, noutajamme tiesi kertoa, että Norja oli aamulla sulkenut rajansa. Autossa kuuntelimme hallituksen toisen tiedotustilaisuuden, jossa ilmoitettiin valmiuslain käyttöönotosta ja rajoituksien tiukentamisesta. Erämaa on onneksi ennallaan ja tunturit paikoillaan. 



  





   

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

All in one Ranskan Rivieralla


Lomaa oli vielä toinen viikko jäljellä, joten jatkoimme etelää kohden ja lensimme Wienistä Nizzaan. Kävimme muutama vuosi sitten kaupungissa ensimmäistä kertaa ja tykästyimme. Kiva paikka, jossa voi sopivasti yhdistää kaupunki- ja rantaloman sekä patikoinnin yhdellä iskulla. Tällä kertaa kohteen valinnassa painoi myös kohtuuhintainen yhdensuuntainen suora lento Helsinkiin.


Nizza


Saavuimme syyskuun viimeisenä päivänä auringonpaisteen saattelemana, Ranskan Rivieralla oli vielä täysi kesä. Meillä oli mukava kämppä vuokrattuna muutamaksi yöksi vanhankaupungin ytimestä, ja asetuimme taloksi laittamalla pesukoneellinen hikisiä vaelluskamoja pyörimään.


Kuoret enää jäljellä tässä vaiheessa


Kun olimme pari päivää palloilleet Nizzan kujilla & rantaraitilla ja pulahdelleet säännöllisin väliajoin linnunmaidonlämpöiseen Välimereen, otimme junan Antibesiin. Tähtäimessä oli Antibesin niemimaan patikkakierros, joka osoittautuikin oikein passeliksi päiväretkikohteeksi. Viehättävä patikkareitti kulki rantakallioita pitkin, ihastelimme välillä miljönäärien lukaaleja ja rytmitimme etenemistä uimatauoilla. Mutta niin vaan tässäkin paratiisissa oli käärmeensä, Bay of Antibes Billionaires (?!) -uimarannalla Matti sai meduusan suikeroista kunnon palovammaviirun vatsaansa. Hieno keikka polttomerkistä huolimatta.


Merellinen patikkareitti Antibesin niemenkärjessä


Välillä vilvoittelemassa


Olimme alustavasti pyöritelleet ajatusta, josko tekisimme vielä jonkinlaisen patikkareissun Ranskan Alpeilla, mikäli emme ole hajottaneet paikkojamme tai saaneet tarpeeksemme sitä lajia Itävallan Alpeilla. Polvet oli kunnossa ja intoa riitti, päätös oli sitä myöten selvä. Homma oli suunnittelua vaille valmis, pienen lisähaasteen siihen toi lokakuu. Monet alppimajoista ovat avoinna syyskuun loppuun ja samoin bussiyhteydet vaellusreiteille heikkenevät lokakuussa. Näillä reunaehdoilla onnistuimme kuitenkin järjestämään itsellemme mitä mainioimman kahden päivän vaellusreissun.

Autolla ensin 70 km päähän Saint-Martin-Vesubiehin melkoisia vuoristoteitä pitkin. Lac du Boréon -järvelle auto parkkiin, reput selkään ja korkeuksia kohden. Nousujohteinen reittimme kulki kauniin Trécolpasin vuoristojärven kautta Refuge Cougourden alppimajalle 2100 metriin.


Yösijaa kohden


Meitä oli majalla kymmenkunta yöpyjää, muut olivat ranskalaisia retkeilijöitä. Illallistimme kaikki saman pitkän pöydän ääressä ja yksi ranskalaisista ilmoitti osaavansa laulaa suomeksi. Empi hieman uskaltaako esittää laulua, kun ei ymmärrä sanoja ja eikä tiedä, onko laulu härski. Mutta niin vain kajahti ilmoille sujuvalla suomella ja vahvalla ranskalaisella aksentilla "minun kultani kaunis on, vaik' on kaitaluinen, hei luulia illalla, vaik' on kaitaluinen".


Refuge de la Cougourde aamun sarastaessa


Aamiaisella ryystimme kahvia myslikulhoista, söimme pinon hilloleipiä ja nautimme mysliä kuumalla vedellä & maitojauheella. Kamat reppuun, lunch box mukaan ja lähdimme nousemaan yhtä matkaa auringon kanssa. Hieno tunnelma aamun sarastaessa ja ensimmäisten auringonsäteiden valaistessa vuortenhuippuja. Olimme iloisesti yllättyneitä säätilasta. Edellisenä iltana alppimaja oli kietoutunut sumuun ja ennuste lupaili pilvistä keliä. Mutta aurinko räkittikin täydeltä taivaalta koko päivän. Vuorilla sää on arvaamatonta, nyt onneksi näin päin.

Kivinen tie


Eksistentiaalinen kriisi, osa 2. Matti kivikossa, pieni & mitätön on ihmisen osa. 


Jylhiä vuoria, vaikuttavia maisemia, rosoisia kivikkoja ja ilmavia näkymiä. Hikistä ponnistelua ankaraan ylämäkeen ja tasapainon hakemista alaspäin mentäessä irtokivien pyöriessä jalkojen alla. Korkeimmillaan reitti kulki n. 2700 m ja ohuempi ilmanala alkoi jo vähän tuntua hengästymisenä tiukkaan ylämäkeen mentäessä.


Vuoristojärvi, kristallin kirkasta ja jäätävän kylmää vettä


Ilmavaa on


Alaspäin pääsee aina


Todella hieno päivä; 7 h könyämisen, 610 nousumetrin ja 1220 laskumetrin jälkeen klisee "väsynyt mutta onnellinen" piti jälleen kutinsa. Kaahasimme rotkonpohjia ja vuorten rinteitä pitkin takaisin Rivieralle. Seuraavana iltana oli kotiinlähdön aika ja viimeinen lomapäivä oli pyhitetty vuorten runnomien kroppiemme liottamiseen Välimeressä. Ranskan Riviera, all in one. Tänne(kin) me tullaan taas!






    

torstai 24. lokakuuta 2019

Königssee ja Berchtesgadenin Alpit - patikoijan paratiisi


Kun Happy eBikersin kesäsesonki päättyi, vaihdoimme vapaalle ja singahdimme lomailemaan ennen kuin ehdimme kissaa sanoa. Tällä kertaa pyörät jäivät telineisiin ja lähdimme patikkahommiin. Isot vuoret houkuttelivat ja siihen vaivaan ei liene Alppeja parempaa lääkettä.


Onnelliset vaeltajat


Lento Wieniin ja tavoitteenamme oli iskeä kaksi kärpästä samalla reissulla. Vaelluksen päätteeksi luvassa viikonloppu meille uudessa kaupungissa, joka oli ollut bucket-listallamme jo tovin. Wienistä parin tunnin junamatka Salzburgiin, jossa ihastelimme kiinalaisten kanssa kaupungin täydellistä barokkiarkkitehtuuria ja Mozartin synnyintorppaa. Kävimme jättimäisessä luostaripanimoravintelissa nappaamasssa oluet ja aistimassa perinteikästä siemailukulttuuria, tuoppeja kun on samassa korttelissa kumottu 1600-luvulta lähtien.


Salzburg


1. Päivä Königssee - Kärlingerhaus 5 h, 1100 nousumetriä ja 100 laskumetriä

Aamulla Königssee -järvelle ja sieltä veneellä vaellusreitin alkupäähän. Järvi oli kaunis kuin mikä, ehkä sen takia paatti oli pullollaan kiinalaisia (jäivät rantaan, vuorilla ei vielä aasialaisia näkynyt). Aurinko paistoi ja maisemat sykähdyttivät, mikäs siinä oli noustessa tuoreilla jaloilla reilu 1000 nousumetriä Sigeretplatten rinteen kautta Kärlingerhausin alppimajalle. Aloimme päästä vuoristomielentilaan.


Königssee


Korkeuksia kohden kielekkeen kautta.


Kohtaamisia


Kärlingerhaus: Olut ja omenastruudeli ei voi tämän paremmalta maistua


2. Päivä Kärlingerhaus - Riemannhaus 5 h, 700 nousumetriä ja 100 laskumetriä

Aamiaisen jälkeen liikkeelle ja yhä ylemmäs. Rauhallista ja kaunista, ei juurikaan muita kulkijoita. Mitä korkeammalle noustiin, sitä karummaksi maisema muuttui. Vihreä muuttui harmaaksi. Puolen päivän jälkeen alkoi sataa tihuuttaa, Riemannhausin lämmin tupa tuntui erityisen mukavalta päivän päätteeksi. Täällä pystyi yllätykseksemme lataamaan kännykän, ainut paikka tällä reissulla.


Kivikkoa ja sumua


Riemannhausin alppimaja


Nälkä! Illallinen soppa & chili con carne


Day 3. Riemannhaus - Wasseralm 7h, 200 nousumetriä ja 1000 laskumetriä

Aavemainen aamu, usvaa ja lumihuippuja. Kova reitti, kirjaimellisesti. Kivikkoa ja haastavaa loikkimista kiveltä toisella. Ei nähty ketään muita koko päivänä, mahtavan jylhiä maisemia. Isot vuoret laittavat ihmisen paikoilleen, maailman murheet muuttuvat mitättömiksi ja ilmassa väreilee eksistentiaalinen kriisi. Lounastauko murmelien kolon vieressä. Kävivät välillä haistelemassa, josko meiltä liikenisi Snickersin murenoita.

Päivän päätteeksi pitkä laskeutuminen Wasseralmin alppimajalle saksanhirvien mölinän saattelemana. Ilta oli muutenkin mielenkiintoinen tuvalla, alppimajan pihapiiri on tunnettu saksanhirvien kiima-ajan näyttämö. Hirvien röhkinä, ulina, haukahtelu ja sarvien kalistelu jatkui läpi yön.


Tanssia vuorilla


Välillä melkein kuin nuorallatanssia


Kaukana kavala maailma


Wasseralm


4. Päivä Wasseralm - Jennerbahn 8 h, 1300 nousumetriä ja 1000 laskumetriä

Aamu alkoi valtavan hienolla metsäpätkällä. Hirvien mölinä saatteli meitä aina siihen saakka, kunnes nousimme puurajan yläpuolelle. Jos edellinen päivä oli tiukka, niin tänään laitoimme all in. Enää ei tarvinnut miettiä hajoaako paikat ja loppuuko kunto tämän päivän jälkeen, alppiosuus kun oli loppusuoralla ja kaupunkiloma häämötti (vähänpä tiesimme, Wienin turistilaukka oli yllättävän raskasta).


Alhaalla kimmeltää järvi


Puuraja jää kohta taakse


Neliraajavaellusta


Lounastauko ilmavissa maisemissa


Kovaa kiipeämistä, pitkää nousua ja ilmavaa maisemaa. Schneibsteinilta (2276 m) lähdimme pitkään & tiukkaan laskuun ja olipahan pätkä. Alkuun jyrkkää ja kivistä, myöhemmin mutaista ja liukasta. Huippu vaikutti olevan suosittu päiväretkikohde, olimme selkeästi tulossa ihmisten ilmoille.

Hengähdystauko laskeutumisen jälkeen Carl-von-Stahl-Hausilla ja viimeiset kilometrit Jennerbahnille, josta otimme hiihtohissin alas Königsseelle. Hikiset paidat vaihtoon ennen kuin kehtasi mennä bussiin ja Salzburgiin. Oluttuvan ja illallisen kautta nukkumaan, kunhan kropat oli kuurattu ensin lämpimässä suhkussa. Hikeä oli virrannut tällä keikalla litroittain ja suihkuun pääsimme kerran. Erinomaisen hieno keikka!


Hyvin meni, paikat ja kantti kestivät


Vaellusreittimme kulki Itävallan ja Saksan rajalla, vaihdoimme maata huomaamatta moneen kertaan. Maisemat olivat lähes itkettävän hienot, reitit sopivan haastavia ja alppimajakulttuuri mahtava. Petipaikka tarjolla viltteineen ja tyynyineen, silkkipussi riittää makuupussin sijaan. Majat ovat tiettömien taipaleiden takana, osaan tavarat tuodaan helikoptereilla ja joihinkin menee jonkinlainen tavarahissi. Aina saa kuitenkin ruokaa ja juomaa, päiväksi sai hankkia vielä eväät mukaan halutessaan. Tämä mahdollistaa suhteellisen kevyet kantamukset.


Wasseralmin tupa oli varsin uusi, hyvin nukutti hirvien mölinästä huolimatta


Suuret vuoret ovat paitsi lumoavia, niin myös ankaria vaeltajille. Luvassa pitkiä nousu- ja laskumetrejä, tasaiselle ei tarvitse montaa askelta ottaa. Totesimme, että reissu oli juuri sopivan pituinen, pidemmillä reissuilla pitäisi ottaa lyhyempiä päivätaipaleita väliin, jotta ei polvet hajoa ja paikat prakaa. Isoilla vuorilla on myös ainutlaatuinen tunnelma ja mielentila, jota on vaikea kuvailla. Alpeille tullaan varmasti jälleen, jos vaan jalka nousee.

Vaelluksen jälkeen kolusimme Wieniä parin päivän verran. Hieno kaupunki ja melkoinen paikka, keisarikunnan suuruudenhulluja tuhathuoneisia palatseja oli useampia ja yhtenäisin koskaan missään näkemämme rakennustyyli koko kaupungissa. Barokkia edestä ja takaa, niin täydellistä että pinnan alla täytyy kyteä.


No kyllähän ne kakkukaffeet piti nauttia ikonisessa Cafe Sperlissa


Ehdimme poiketa Octoberfestien kopiojuhlissa (OMG...) ja seuraavana iltana nautimme Wienin oopperan edustalla livestreamilta pätkän La Bohemea. Kontrasti ei olisi voinut olla suurempi. Siihen oli hyvä päättää Itävallan etappi ja lennähtää Nizzaa kohden, siitä kohta lisää. Auf Wiedersehen!


Barokkipönötystä tarjolla joka kadunkulmassa