keskiviikko 5. elokuuta 2020

Sähköpyörillä Baltiassa

Nyt kun rajat taas avautuivat harvoihin ja valittuihin maihin, niin tarjoutui mahdollisuus laajentaa reviiriä kesälomalla. Suunnitelmissa siinsi Tour de Baltic -pyöräreissun, aikaa käytettävissä 2 viikkoa. Tallinkin avaama Riian paattireitti antoi mahdollisuuden keskittyä erityisesti Latviaan. Koronakevään hengessä ja vanhoina takamaiden ystävinä meillä oli jälleen tarkoitus hakeutua pikkuteille ja metsätaipaleille. Tämä tarkoitti pitkälti hiekka- ja sorapäällysteisiä teitä, joten menopeleiksi valikoituivat sähkömaastopyörämme. Kahden akun taktiikkamme mahdollisti myös pidemmät päivämatkat. 

Polkaisimme juhannuksen jälkeisenä maanantaiaamuna anivarhain Länsisatamaan ja sieltä seilasimme Tallinnaan. Tallinnasta junalla pyörien kanssa Rakvereen, josta varsinaisesti aloitimme pyörätaipaleemme ja suuntasimme renkaat kohti etelää. Aurinko paistoi ja tunnelma oli korkealla. Kuten myöhemmin tulimme huomaamaan, koko seuraava viikko oli varsin lämmin, hellettä oli vähintääkin riittävästi.


Day 1. päivän kääntyessä iltaan valosta päätellen


Ensimmäisen yön vietimme keskellä ei mitään erinomaisessa kylaliste majassa. Tähän kyläläisten maja -konseptiin olimme tutustuneet ensimmäisellä Viron pyöräreissullamme. Kannattaa käyttää, siistejä edullisia majoituksia sellaisissa paikoissa, joissa muuta majaa ei yleensä löydy. 


Maalaismaisemaa & unikkoja


Seuraava päivä olikin juhannusaatto (meille osa 2) ja poljimme viettämään sitä Tarttoon. Kaupunki oli puolikuollut, kuten kaupungit tuppaavat juhannuksena olemaan. Ilmeisesti väki oli lähtenyt maalle ja vesien äärelle. Olimme itsekin ensin miettineet reittimme Peipsijärven rantoja pitkin alaspäin, mutta kaikki majapaikat olivat jo varattuja keskikesän juhlijoille. Emme näet heti muistaneet, että juhlaa vietetään eri aikaan täällä.  


Tartton raitilla


Tarttosta pyöräilimme Otepäähän ja matkalla alkoi maisema kumpuilla, pääsi sähköavustuskin töihin ylämäissä. Sen verran oli ollut tasaista tähän mennessä, että olimme jo ennättäneet ihmetellä akkujen kapasiteettia & suorituskykyä. Otepäässä pyöräilimme ensimmäisenä Pyhäjärvelle uimaan hikisinä ja pölyisinä. Jotkut pitävät Pyhäjärveä kuulemma Viron kauneimpana järvenä. Näin tuhansien järvien maan kasvattina sanoisin, että ihan kiva ja aika perus. Otepää jäi kiinnostelemaan hiihtokeskuksena. Sinnehän voisi vaikka joku talvi lähteä suksimaan Kekkosen lenkkiä. Tosin jos Etelä-Suomessakin on ollut vähän hintsusti lunta viime talvina, mikähän mahtaa olla Otepään lumitilanne. 


Sora ja hiekka pöllysivät


Kartanoita ja linnoja riitti, viimeisen päälle laitetuista räjähtäneisiin raunioihin


Otepäästä aamulla pyörien keulat kohti Latviaa ja Valgan rajakaupunkia. Suunnitelma oli pyöräillä rajalta lounaaseen Riikaa kohti satoja vuosia vanhojen kauppa- ja hansakaupunkien kautta. Valmiera oli näistä ensimmäinen, se on myös portti Gauja-joen kansallispuistoon. Kyseinen kansallispuisto osoittautuikin yhdeksi reissumme kohokohdista. Valmierasta kun lähdimme Cesisksen kaupunkia (se oli muuten hieno) kohden, pääsimme ajamaan yli 30 km metsässä ja poluilla kansallispuistossa. Aivammahtava reitti! Emme tainneet  nähdä yhtäkään ihmistä täällä. Eikä onneksi villisikojakaan, ainoastaan niitä koskevia infokylttejä.


Viilennystä & energiaa hakemassa kyläkaupalta


Gauja-joella uimassa


Pitkä metsäreitti kansallispuistossa


Päivämatkalle Valmiera - Ligatne osui muutakin mielenkiintoista, kun kansallispuisto ja Gauja-joki. Maininnan arvoisia voisi olla iso kameli- ja laamapuisto, jossa olisi voinut yöpyä ja ajaa kamelin vetämillä vankkureilla mäntymetsässä. Tai ankea terveyskylpylä, josta rappaukset putoilivat seiniltä ja jonka kellarissa oli turistinähtävyytenä neuvostoaikainen ydinpommin kestävä salainen bunkkeri kommunistijohdolle ydinsodan syttymisen varalta (terveyskylpylän ynseät respantädit infosivat, että bunkkeriin olisi päässyt vasta seuraavana aamuna). Ligathnen kylässä oli ilmassa orastavaa hipsteriyttä. Coolit tyypit ovat löytäneet vanhan paperitehtaan työlaisille rakennetut puutalot. Yövyimme täällä erittäin tyylikkäässä vanhaan kypärätehtaaseen tehdyssä hotellissa.


Entinen kypärätehdas, nykyinen hotelli Zeit


Aamulla porhalsimme Siguldaan ja sieltä hyppäsimme pyörinemme junaan. Köröttelimme (junat on hitaita) n. 50 km Riikaan ja näin vältimme sisäänajon kaupunkiin. Laskelmoimme myös ennättävämme vielä iltapäivällä Jurmalaan uimaan, jos polkaisisimme sinne Riian asemalta suorinta tietä. Jurmalassa oli kuuman kesäpäivän meininkiä ja miksi ei olisi ollut, lauantai ja kesän ennätyshelteet. Löysimme majapaikankin vielä siististä neuvostohenkisestä terveyskylpylästä, jossa kaikki muut taisi olla venäjänkielisiä. Oli mahtavaa päästä kuunon biitsille.


Jurmalassa 


Jurmalasta pyöräilimme pohjoiseen rantaa seuraillen. Täällä olikin yksi makeimmista "pyöräteistä". Rantahiekka oli niin hienoa ja aivan rannan tuntumassa kovaksi tiivistynyttä, että siinä tosiaan pystyi pyöräilemään kymmeniä kilometrejä. Ja hiekkarannan toisella puolellakin oli komeaa pyöräilymaastoa; kaunista mäntykangasmetsää, jossa polkuja ja maastoteitä. Ihmettelimme, miksi sinne on aikanaan tehty teitä ja ilmeisesti neuvostoaikaan ovat sotilaat partioineet rantoja, jotta kansa ei lipsahda lännen houkutusten puolelle. 


Autiota hiekkarantaa


Mäntymetsää ja hiekkakangasta


Oli aika loikata länsirannikolle. Taipaleemme rannikolta rannikolle oli lähinnä siirtymäpolkaisu Kuurinmaan halki, metsiä ja peltoja vuorotellen eikä mitään erityisen hohdokasta. Pitkän päivän päätteksi (120+ km) tulimme Ventspilsin rantakaupunkiin. Täällä oli komeaa hiekkarantaa tarjolla myös kymmeniä kilometrejä. Lämpotila oli viimein laskenut kymmenkunta astetta hellelukemista ja tuuli voimistunut niin, että rantaelämä jäi tällä rannikolla vähemmälle. Hieno hiekka narskui hampaissa, kun kävimme pikaisesti aalloissa virkistäytymässä. 


Rantatöyräällä länsirannikolla


Lounas ednicassa (kansanruokalassa), muinaismuisto Neuvostoliitosta 


Ketjuhen putsausta hiekasta ja pölystä. Työnjohtaja valvoo toimenpidettä.


Kun olimme lasketelleet länsirannikkoa alaspäin (täällä ei päässyt hiekalle ajamaan) Jurkalneen saakka, käänsimme keulat takaisin itää kohden. Sisämaan reitin kohokohtia oli Kuldigan kaupunki, maailman pohjoisin viinitarha, Jaunmoku -Pils metsästysmajahotelli ja Kemerin luonnonpuisto. 


Kuldigan kylänraitilla


Kuldigan kaupunki oli koko reissun viehättävin kaupunki. Paljon vanhaa puukaupunkia jäljellä (kaupunki hakenut Unescon perintökohde -statusta), hyviä ruokapaikkoja ja kivoja kahviloita. Bonuksena hieno sijainti joen varrella. Täällä yövyimme übercoolissa majapaikassa ainoina asiakkaina, hyvällä maulla vanhaan varastoon remointoitu hotelli.


Verensokerit alhaalla, koska pääsee syömään


Harvoin sitä pyöräilee viinitarhalla, ainakaan maailman pohjoisimmalla


Jaunmokun metsästysmajassa yövyimme vanhan linnan tunnelmissa. Oli jokseenkin absurdia kulkea autiossa linnan huoneissa, kun saimme tutustua linnaan keskenämme museon sulkeuduttua. Yläkerran metsästysmuseon täytetyt villisiat ja sudet eivät tulleet uniin, vaikka linnassa kuulemma kummittelee.   


Yösijamme museon kellarissa vanhassa metsästysmajassa


Kemerin luonnonpuistossa. Ytimessä, voisi sanoa.


Kemeri


Kemerin luonnonpuistossa pääsi pyöräilemaan kivoja metsäreittejä ja pesemään naamansa maankuululla rikkivedellä, joka auttaa kaikkiin vaivoihin ja ryppyihin. Kemerissa viskasimme kolmannen kerran tällä matkalla pyörämme ja kamamme junaan, ja puksutimme Riikaan parin päivän kaupunkilomalle. Sopivasti pakollisia turistinähtävyyksiä, enemmän keskustan laitamia sekä kävellen että pyörillä koluten. Turistit loistivat poissaolollaan, mutta me turistit nautimme. Kiva lopetus onnistuneelle pyöräkeikalle. 


Reittimme


Summa Summarum lyhyesti ja ytimekkäästi:
  • Mittariin kertyi 996 km, sähköpyörällä, kahdella akulla ja tasaisessa maastossa ei mennyt suorittamisen puolelle näilläkään kilometreillä.
  • Paljon hiekka- ja sorateitä (toki voi ajaa pääteilläkin sileällä asfaltilla jos ei autot haittaa), sora usein löysää ja sitä on paksusti. En lähtisi kapeilla renkailla takamaille.
  • Yllättävän paljon hienoja metsä- ja peltoteitä ajettavaksi, jos jaksaa tehdä vähän karttahommia
  • Baltia on oikein oivallinen pyörämatkakohde, sopivasti erilainen ja silti tuttu. Helppo saavutettavuus, mielenkiintoista nähtävää, tasainen maasto, kiinnostava lähihistoria, kaunis luonto ja edullinen hintataso.
Tullaan toistekin, vielä jäi Liettua pyöräilemättä.

Haikaroita riitti



 

perjantai 24. heinäkuuta 2020

Päijänteen ympäriajo sähköpyörillä

Toukokuun toiseksi viimeinen viikko lomaa ja kotimaassa oli syytä pysytellä edelleen. Haussa sielua & ruumista virkistävää aktiviteettia ja lomafiilistä. Näillä reunaehdoilla koronakevään lomakohteeksi valikoitui Päijänne ja menopeliksi sähkömaastopyörät. Reissu muotoutui mökkiloman ja pyörämatkan onnistuneeksi liitoksi.

Kun Päijänteen ympäriajo -teema oli löytynyt, aloimme suunnitella reittiä sopivien majapaikkojen ympärille. Hotellit oli pitkälti kiinni eikä tässä vaiheessa pandemiaa oikein olisi innostanut niihin mennäkään. Sen sijaan päätimme majoittua perisuomalaiseen tapaan kesämökeillä. Mökkejä ei juurikaan vuokrata yhdeksi yöksi, mutta 2 yön taktiikka toimi tässä tapauksessa mainiosti. Surffasimme Lomarenkaan sivuilla ja onnistuimme löytämään kivannäköiset mökit sopivien etäisyyksien päästä. Nämä muodostivat reittimme rungon. Mukaan tuli muistaa pakata myös omat liinavaatteet.

Seuraavana vuorossa oli tarkempi reittisuunnittelu. Sorateiden wannabe-virtuooseja kun ollaan, niin haimme tuttuun tapaan pieniä teitä & metsäreittejä isojen asfalttiteiden sijaan. Ja iloksemme niitähän riitti näilläkin kulmilla. Siirtymäpäivät mökiltä toiselle oli pitkähköjä ja Keski-Suomen maasto kumpuilevaa, joten lähdimme matkaan vara-akut tarakoilla.


Valmiina lähtöön Asikkalan kirkolla


Lähdön koittaessa ensin autolla Asikkalaan, jonne auto jäi parkkiin. Pyörät alle ja Päijänteen länsipuolta pitkin pohjoista kohden. Padasjoen ja Kuhmoisten kirkonkylien kautta pyöräilimme Isojärven kansallispuistoon. Kirkonkylien ruokakaupat ovat yleensäkin lähellä sydäntämme pyöräreissuilla. Ei sellaista Salea tai Ässää tai Koota olekaan, mistä ei saisi tankattua banaaneja, välipalarahkapurkkeja, pähkinöitä ja suklaata. Nyt nämä putiikit nousivat kuitenkin erityiseen arvoonsa: Korona oli sulkenut kirkonkylien pizzakebab-ravintelit ja mökkimajoitus tarkoitti omaa ruokahuoltoa. Pyörälaukuissamme oli hyvin tilaa illallis- & aamiaistarvikkeille. Tällä reissulla ruuan oli tarkoitus toimia ihmispolttoaineena ja kulinaristiset nautinnot siirsimme suosiolla odottamaan parempia aikoja.


Isojärven kansallispuiston kahvila oli yllätykseksemme auki ja myi mukaan pullakahvit


Isojärven kansallispuistosta oli enää muutama kymmenen ylämäkeä ensimmäiselle mökillemme, joka sijaitsi Isöjärven kirkas- ja puhdasvetisen järven rannalla. Ai että, kun oli kiva päästä saunomaan ja uimaan. Mökki oli oikein passeli ja viihtyistä perinteinen mökki ilman turhia kotkotuksia. Mökkipäivänä soudimme kansallispuistoon, käppäilimme muutaman kilometrin lenkin ja grillasimme lounaaksi makkarat. Saunoimme totta kai (kuten joka ilta koko viikon).



Saunaa odotellessa


MasterChef Isojärvi 


Oli aika jatkaa matkaa Ouninpohjan kautta. Emme tosiaankaan oli mitään autourheiluihmisiä, mutta kyllähän se oli aika hauskaa näissä legendaarisissa rallimaisemissa kurvailla sähköpyörillä. Mutkia ja mäkiä riitti. Tällä pätkällä ei ollut kirkonkyliä eikä juuri ihmisiäkään.

Pitkien metsätaipaleiden jälkeen tupsahdimme Petäjäveden kirkonkylälle. Tunnollisina turisteina olimme ottaneet selvää etukäteen paikallisista nähtävyyksistä ja koko reissun ykköskohde kaikilla "pakollinen nähtävyys" -mittareilla oli Petäjäveden vanha kirkko. Unescon maailmanperintökohde, pohjoismaisen kansanomaisen hirsirakentamiseperinteen taidonnäyte 1700-luvulta. Kirkko oli komea. Jotenkin niin kovin suomalaista, että Unescon statusta ei juurikaan kirkolla mainostettu. Vaatimattomuus kaunistaa, ei tehrä tästä ny numeroo -ja mitä näitä nyt on.


Muutama vesi- ja raekuuro, mutta suurimmaksi osaksi aurinkoa

Reittimme nähtävyyksien aatelia kategoriassa ihmisen rakentamat luomukset.


Petäjäveden majoituksemme oli pari kilometriä keskustasta kaikilla mukavuuksilla varustettu viihtyisä mökki omalla hiekkarannalla. Mökkipäivän huvituksiksi riittivät sauna-uinti-sauna-uinti ja kevyt pyöräily lähiympäristössä.


Metsän siimeksessä


Jokapäiväinen ilonaiheemme


Petäjävedeltä matka jatkui Muurameen ja täällä mökkimme oli Päijänteen rannalla. Jos se olisi ollut metrin lähempänä rantaa, mökki olisi ollut Päijänteen päällä. Kerrassaan mahtavalla paikalla. Välipäivä Muuramessa sujui pyöräillen ja ruokahuollon merkeissä. Paikallisesta työpaikkaruokalasta sai ostaa take away -lounaan mukaan ja koska pihassa oli kiinteät terassihirsipyödät, niin myyjä vinkkasi ystävällisesti, että voitte syödä lounaanne tuossa terassilla halutessanne, "koska tyhjähän se on" (terassit olivat siis koronan sulkemia). Ihana järjen ääni. Illalla saimme vielä ystävämme Tikkakoskelta kylään (terassikaffeet turvaväleillä), olipas virkistävää tavata ihmisiä.


Harjun päällä



Aamiainen viiden tähden maisemissa


Muuramesta Kärkisten sillan yli Päijänteen itäpuolelle ja Leivonmäen kansallispuistoon. Se oli meille ennestään tuntematon (kuten oli muuten Isojärven kansallispuistokin), mutta osoittautui vierailun arvoiseksi. Paljon vettä, hiekkaharjuja, mäntykangasmetsää ja teimmepä pienen kävelylenkin myös suon ympäri. Lämmin ja aurinkoinen ilma. Päivän pyörämatka oli pitkä ja majapaikkamme Joutsassa oli vain nukkumista & tankkaamista (illallinen Joutsan kirkonkylän marketista of course) varten. Erikoinen yöpaikka, "rivitalot" keskellä metsää järven rannalla osoittautuivat ilmeisesti entisen hotellin tiloiksi, jotka sittemmin myyty yksityisten lomanviettopaikoiksi. Saunaan pääsi täälläkin.


Kärkisten sillalla


Suo, Matti ja Tiina


Aamulla polkaisimme viimeiselle pyöräilytaipaleellemme ja lähdimme Asikkalaa kohden. Päivä huipentui Pulkkilanharjua seurailevaan komeaan tiehen Päijänteen kansallispuistossa. Asikkalaan saapuessamme kilometrejä mittariin oli kertynyt n. 460.


Päijänne ja retken kulinaristinen huipentuma


Hauska loma, jossa yhdistyi mukavasti mökkilomailun parhaat puolet ja pyörämatkailu. Saunomista ja uimista. Vaihtelevaa maisemaa ja hienoja kansallispuistoja. Kirkkaita vesistöjä ja komea Päijänne. Olisi voinut tämäkin reissu jäädä tekemättä ilman koronaa. Jokaisella pilvellä on hopeareunuksensa. 


Mökkimaisema ilta-aurungossa

lauantai 16. toukokuuta 2020

Koronakevään vappu vesillä

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti olla vappuna Portugalissa vaeltamassa, mutta reissu peruuntui kuten melkein kaikki muukin toimeliaisuus tänä koronakeväänä. Ulkoilu on luojan kiitos ollut sallittua koko ajan ja erinäiset luontoaktiviteetit ovatkin olleet parhaita (ja ainoita) vapaa-ajan huvejamme. Vappu ja pitkä viikonloppu sai meidät kaipaamaan jotain vähän spesiaalimpaa peruspyöräilyn tai pääkaupunkiseudun ulkoilualueiden koluamisen jälkeen. Edellisenä lauantaina olimme käyneet testaamassa päiväseltään melontaa inkkarikanootilla Karkkilassa ja siitä innostuneena päätimme viedä melontakokeilun seuraavalle tasolle.

Onnistuimme löytämään Lohjan Enäjärveltä yrittäjän, http://www.koivusilta.fi/, jonka kautta saimme välineet, reittiehdotuksen ja saunamökin parin päivän melontakeikalle. Aloitimme vapunvieton soutamalla aattoiltana saunomaan minikokoiselle saarelle ja jäimme yöksi saunamökkiin.

Valkoista mökkiä kohden minisaarelle


Aamulla kanootti vesille ja meloimme merta kohden järviä ja jokia pitkin. Matka eteni vuorotellen tiheillä mökkirannoilla ja rauhallisilla erämaajärvillä. Yllättävän kirkkaat vedet. Yksi melkoisen haastava maaosuus; matkaa ei ollut kuin muutama sata metriä, mutta polku oli jyrkkä ja haastekerrointa lisäsi muutama polulle poikittain kaatunut puu. Siitäkin selvittiin. Muutamassa kohtaa joki virtasi vauhdikkaasti, ja kertaalleen onnistuimme jäämään hetkeksi jumiin kivelle ja saimme kanootin poikittain. Yöksi leiriydyimme mökkivapaalle Raatosaarelle.


Aurinkokin näyttäytyi välillä


Vappubrunssilla 


Hienoja kalliorantoja


Metsän siimeksessä, virta kiihtyy


Yö Raatosaaressa


Aamulla nousimme anivarhain, iltapäiväksi oli luvattu reipasta sadetta. Ajatuksena oli saada taitettua päivämatka hyvän sään aikana ja tässä onnistuimmekin, hieno ja tyyni aamu. Valtavasti vesilintuja joka puolella. Onnistuimme nostattamaan satojen hanhien parven lentoon ympäriltämme, kaakatus oli melkoinen. Tuli mieleen Hitchcockin linnut...

Kärkelän ruukkikylä oli hieno paikka, meille täysin uusi tuttavuus. Kylän läpi virtasi vuolas koski ja testasimme kanoottikärryjä, kun kuljimme tietä pitkin reilun puolisen kilometriä. Hyvin toimi.


Väylällä


Maalaismaisemia


Kanoottia kävelyttämässä Kärkölän ruukkikylässä


Päätepisteessä makkaranpaistoa

Päätimme reissun muutama kilometri ennen Kiskon kirkonkylää. Soitimme taksin, joka nakkasi meidät alkupisteeseemme autolle ja soudimme vielä kertaalleen minisaarelle saunomaan. Nyt alkoi se luvattu vesisadekin, oli aika ajella kotiin. Erinomaisen hauska vappu näinkin vietettynä.

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Talvivaellus Muotkatunturin erämaassa

Jokatalvinen hiihtovaellusperinteemme oli saanut kahden talven mittaisen särön Espanjan pyöräilykuvioiden vuoksi. Ilmassa alkoi olla patoutunutta tarvetta päästä suksimaan pohjoisen tuntureille ja erämaahan. Varsinkin, kun etelässä jäi talvi tulematta tänä vuonna.

Kohteeksi valikoitui Muotkatunturin erämaa-alue, jossa olimme muutama vuosi sitten syysvaelluksella. Ehtaa erämaata, kumpuilevia tuntureita silmänkantamattomiin eikä ketään missään. Arvelimme jo tuolloin, että tämä voisi olla melkoisen hieno hiihtovaelluskohde. Lukuisia maltillisen kokoisia tuntureita ja välissä lumisia ylänköjä. Pienenä miinuksena matka, sinne kun saa ajaa perä puuduksissa 1200 km (yhteen suuntaan) isolta kirkolta.


Tänne mieli poltteli


Erinäisistä käytännön syistä johtuen ajankohdaksi reissulle valikoitui maaliskuun puoliväli. Tiedostimme pienen riskin ajankohdan suhteen, hyiset kelit olivat vielä vähintäänkin mahdollisia ja jopa todennäköisiä. Muita varoituksia saimme sukulaisilta sekä virallisemmilta kanavilta. Lapin ennätysluminen talvi piti lumivyöryvaaraa yllä ja aikainen lumentulo olisi hyvä huomioida vesistöjen ylityksissä. Ne kun eivät välttämättä olleet ennättäneet jäätyä ennen lumentuloa.


Kovaa rämpimistä vuorovedolla ennen kuin pääsimme kelkkauralle ja tuntureille


Ajoimme Giellajohkaan yöksi ja jätimme auton parkkiin. Aamulla nakkasivat meidät Kaamasmukkaan, jossa sukset jalkaan ja ahkiot kuntoon. Muutaman kilometrin metsässä rämpinen päättyi iloiseen yllätykseen, kun pääsimme poromiesten kelkkauralle. Aurinko paistoi ja Kaktsavarrin tunturi blokkasi kylmän yli 10 m/s pohjoistuulen. Hiihdimme syvemmälle erämaahan ja aloimme päästä tunnelmaan. Törmäsimme muutamiin kelkkaileviin poromiehiin ja -naisiin (ainoat ihmiset muuten, mitä näimme koko reissulla), jotka asiallisesti ohjasivat meidät väistämään ja vaihtamaan suuntaa, jotta emme hiihdä keskelle porotokkaa. Poro ei kuulemma pelkää mitään muuta niin paljon kun hiihtäjää, ja tokka oli juuri vaivalla koottu ja ruokittu tunturiin. Aurinko alkoi paistaa illan valoa ja olimme porotokkien saartamina, joten oli aika laittaa teltta pystyyn.


Ilta-auringon valossa haimme teltalle sopivan paikan


Muotkalla ei ole merkittyjä reittejä eikä tupaverkostoa, koko erämaa-alueella on kaikki kaksi autiotupaa. Tämä tarkoittaa talvitelttailua. Melkein olimme jo unohtaneet, minkälaista jäätävää säätämistä se onkaan. Kirjaimellisesti. Homma menee jotakuinkin näin: 
  • Tampataan suksilla sopivan kokoinen alue tiiviiksi ja annetaan sen jäätyä hetken. Näin saadaan simuloitua hankikanto teltan alle. 
  • Pystytetään teltta sukset jalassa. Paksut kintaat kädessä telttakeppien pujottaminen ja muu nysvääminen on kohtuu kömpelöä  Jos myrskytuuli, vaikeuskerroin kasvaa huomattavasti.
  • Lopuksi sukset pois ja niistä saadaan viimeiset telttakepit. Irrotetaan kohmeisin käsin (sormet on jäässä melkein koko ajan teltan kanssa ja teltassa säätäessä) kamat ahkiosta ja nakellaan ne telttaan. Jäätyneet rullalla olleet solumuovipatjat on muuten yllättävän vaikea saada suoraksi.
  • Lapioidaan lunta teltan helmoille, niin ei tuuli puhalla sisään.
  • Telttaan kannattaa hiipiä varoen, jotta ei tampattu hankikanto petä ja joudu nukkumaan metrisessä kuopassa.
  • Aamulla sama toisin päin. 
Teltassa nukuimme ihan hyvin, makuupusseissa oli lämmin. Naamasta ei näy kuin pieni kaistale nenää ja suuta, joten teltan katosta rapiseva jäätynyt kondenssivesikään ei oikeastaan haittaa. Pakastimesta mukaan nappaamamme lämpomittarin mukaan teltassa oli aamulla sisällä n. 5 astetta lämpimämpää kuin ulkona (-10/-15).


Muotkan tuntureita


Toinen päivä oli niin ikään valtavan hienoa hiihtoa, maisemat sen kun parani. Pitkä päivä alkoi painaa jo jäsenissä, mutta jos jaksaisimme vielä muutaman tunnin, niin silmissä siinsi mahdollisuus yöpyä tuvassa. Tämä oli houkutteleva vaihtoehto kovan tuulen takia, ja yllättävä keitinongelma huolestutti myös. Meillä oli mukana monipolttoainekeitin ja puhdistettua bensaa, mikä pitäisi olla paras yhdistelmä näissä oloissa. Ja oli sitä ollutkin, keitin on toiminut moitteettomasti vuosikaudet myös kovissa talvikeleissä. Nyt keitin kuitenkin temppuili.


Silmä lepäsi ja suksi kulki


Tuulen pieksämä tunturi ja kirkas taivas


Auringon jo laskiessa tajusimme, että olimme tuvan kiilto silmissä hiihtäneet tunturin väärälle puolelle. Hiihtovaeltajan vastine huippukuumeelle. Ensimmäinen kerta, kun olemme hiihtäneet varsinaisesti harhaan näillä reissuilla. Kartan lukeminen ei ole ihan yksinkertaista, kun samanlaisia lumisia tuntureita on joka puolella yksi toisensa jälkeen. Väsyneenä kun halua uskoa olevansa kartalla, niin saa helposti sovitettua itsensä kartalle. Ei ollut enää voimia eikä päivänvaloa hiihtää tuvalle, vaan teltta pystyyn taas. Nyt olimme melko ylhäällä ja onneksi sattumalta katsoneet sääennusteen netistä samalla, kun varmistimme väärän sijaintimme GPS:stä. Ennuste lupasi myrskytuulta.


Sitä jäätävää säätämistä ergonomisessa asennossa


Tämän tietäen kiinnitimme erityistä huomiota teltan pystyttämiseen ja hyvä niin. Yöllä heräsimme siihen, kun tuuli oli kääntynyt ja hakkasi teltan kylkeä (joka hakkasi Tiinan kylkeä). Korvatulpat peitti pahimman metelin ja teltta kesti ehjänä. Aamiaiseksi tarjoiltiin hiutaleita ja pähkinöitä kylmässä vedessä ja kupillinen lunta. Leirin purkaminen ja teltan paketointi kovassa tuulessa oli haastava projekti, mutta onnistui kunnialla. 


Aamulla tarkastimme tuulen aikaansaannokset, ei vaurioita

Akilleen kantapääksi muodostui se keitin. Koko prosessi "pakkaslumesta kiehuvaksi vedeksi" vie normaalistikin aikaa melkoisesti. Kun kattilan täyttää höttöisella pakkaslumella, saa sentin vettä kattilan pohjalle. Nyt keitin paloi vain pienellä liekillä, ja veden sulattamiseen meni tunteja aamuin illoin. Ei puhettakaan, että siitä olisi saanut kiehuvaa. Retkiruokapussit ja kaurahiutaleet saatiin syötyä kyllä kylmäänkin veteen liotettuna, mutta vettä pitäisi saada sulatettua useampi litra kerralla. Niinpä päätimme lähteä takaisin päin ja lyhentää reissuamme päivällä. Keitinmysteeri ei niissä olosuhteissa ja välineillä ratkennut (jälkeenpäin keitin avattiin ja sieltä löytyi kuin löytyikin tukos).


Kova tuuli vei jäljet mennessään hyvin nopeasti


Kolmas hiihtopäivä alkoi voimallisen sivutuulen työntämänä. Näkymä oli jopa aavemaisen hieno välillä, kun periaatteessa paistoi aurinko, mutta pöllyävä lumi peitti kaiken näkyvän. Välillä laskeuduimme notkoihin ja siellä tuulesta ei ollut tietoakaan, sen sijaan vastassa oli paksu hanki. Lunta oli tosiaan paljon. Avotuntureilla tuuli oli piessyt kovan hankikannon, mutta jos joutui laskeutumaan puurajan alapuolelle, tiesi se hangessa rämpimistä.


Riekonpyytäjän kammi


Kaksi ensimmäistä hiihtopäivää olivat olleet pitkiä päiviä, nyt otimme hieman iisimmin. Tulimme Riekonpyytäjän kammille iltapäivästä ja päätimme jäädä siihen mahdollisuuksien mukaan yöksi. Kyseessä ei ole mikään yleinen autiotupa vaan ilmeisesti poromiesten yksityinen taukotupa. Tämän tietäen emme käyttäneet polttopuita ja lämmittäneet mökkiä, mutta pelkkä penkillä istuminen oli luksusta. Kylmän illallisen jälkeen nukuimme siellä hyvät unet. Kiitos kammin ylläpitäjille, että pidätte oven auki. Huomattavan siisti paikka, arvostimme suuresti!


Matti antaa pahaa silmää keittimelle, joka pihisee viimeisillään


Neljäs päivä valkeni jälleen aurinkoisena. Tiukka nousu ylös tuntureille ja nättiä hiihtoa takaisin Kaamasmukkaan, josta Giellajohkan väki nouti meidät autolla. 

Sään haltijat olivat meille melko suopeita. Aurinko räkitti joka päivä, eikä pakkanen laskenut liian alas. Mutta kova tuuli piti meidät liikkeessä, varsinkin ylhäällä tuntureilla puhalsi paikoitellen kunnon boforit. Vaikka lunta oli paljon, niin loivalinjaiset tunturit eivät olleet lumivyöryriski ja jokien ylityksetkin sujuivat mallikaasti tuulen tuiskuttamia lumisiltoja tai poromiesten moottorikelkkajälkiä hyväksikäyttäen.


Lounastauko tuulensuojassa lumikuopassa


Mielenkiintoinen ja hieno reissu, kuten nämä yleensä tapaavat olla. Maisemat ja hiihto kuittaavat kaikki vaivat ja säätämiset. Totesimmekin, että itse asiassa hiihtäminen ahkion kanssa on se yksinkertaisin osuus. Talvitelttailu voi olla aika ankaraa, autiotuvissa yöpyminen tekee asioista yksinkertaisempaa. Mutta kuten niin usein ennenkin on todettu, ne mahtavimmat ja mielenkiintoisimmat paikat ovat usein vähän hankalan matkan päässä. Sinne päästäkseen täytyy nähdä erityistä vaivaa ja se vaiva yleensä palkitaan. Kannatti lähteä, ehdottomasti. 


Taivas aukenee


Tämä reissu osui muutenkin jokseenkin erikoiseen aikaan. Kun ajoimme pohjoiseen, kuuntelimme hallituksen ensimmäistä tiedotustilaisuutta koronaviruksen aiheuttamista poikkeustoimista. Kun tulimme tuntureilta sivistykseen, noutajamme tiesi kertoa, että Norja oli aamulla sulkenut rajansa. Autossa kuuntelimme hallituksen toisen tiedotustilaisuuden, jossa ilmoitettiin valmiuslain käyttöönotosta ja rajoituksien tiukentamisesta. Erämaa on onneksi ennallaan ja tunturit paikoillaan.