keskiviikko 13. marraskuuta 2019

All in one Ranskan Rivieralla


Lomaa oli vielä toinen viikko jäljellä, joten jatkoimme etelää kohden ja lensimme Wienistä Nizzaan. Kävimme muutama vuosi sitten kaupungissa ensimmäistä kertaa ja tykästyimme. Kiva paikka, jossa voi sopivasti yhdistää kaupunki- ja rantaloman sekä patikoinnin yhdellä iskulla. Tällä kertaa kohteen valinnassa painoi myös kohtuuhintainen yhdensuuntainen suora lento Helsinkiin.


Nizza


Saavuimme syyskuun viimeisenä päivänä auringonpaisteen saattelemana, Ranskan Rivieralla oli vielä täysi kesä. Meillä oli mukava kämppä vuokrattuna muutamaksi yöksi vanhankaupungin ytimestä, ja asetuimme taloksi laittamalla pesukoneellinen hikisiä vaelluskamoja pyörimään.


Kuoret enää jäljellä tässä vaiheessa


Kun olimme pari päivää palloilleet Nizzan kujilla & rantaraitilla ja pulahdelleet säännöllisin väliajoin linnunmaidonlämpöiseen Välimereen, otimme junan Antibesiin. Tähtäimessä oli Antibesin niemimaan patikkakierros, joka osoittautuikin oikein passeliksi päiväretkikohteeksi. Viehättävä patikkareitti kulki rantakallioita pitkin, ihastelimme välillä miljönäärien lukaaleja ja rytmitimme etenemistä uimatauoilla. Mutta niin vaan tässäkin paratiisissa oli käärmeensä, Bay of Antibes Billionaires (?!) -uimarannalla Matti sai meduusan suikeroista kunnon palovammaviirun vatsaansa. Hieno keikka polttomerkistä huolimatta.


Merellinen patikkareitti Antibesin niemenkärjessä


Välillä vilvoittelemassa


Olimme alustavasti pyöritelleet ajatusta, josko tekisimme vielä jonkinlaisen patikkareissun Ranskan Alpeilla, mikäli emme ole hajottaneet paikkojamme tai saaneet tarpeeksemme sitä lajia Itävallan Alpeilla. Polvet oli kunnossa ja intoa riitti, päätös oli sitä myöten selvä. Homma oli suunnittelua vaille valmis, pienen lisähaasteen siihen toi lokakuu. Monet alppimajoista ovat avoinna syyskuun loppuun ja samoin bussiyhteydet vaellusreiteille heikkenevät lokakuussa. Näillä reunaehdoilla onnistuimme kuitenkin järjestämään itsellemme mitä mainioimman kahden päivän vaellusreissun.

Autolla ensin 70 km päähän Saint-Martin-Vesubiehin melkoisia vuoristoteitä pitkin. Lac du Boréon -järvelle auto parkkiin, reput selkään ja korkeuksia kohden. Nousujohteinen reittimme kulki kauniin Trécolpasin vuoristojärven kautta Refuge Cougourden alppimajalle 2100 metriin.


Yösijaa kohden


Meitä oli majalla kymmenkunta yöpyjää, muut olivat ranskalaisia retkeilijöitä. Illallistimme kaikki saman pitkän pöydän ääressä ja yksi ranskalaisista ilmoitti osaavansa laulaa suomeksi. Empi hieman uskaltaako esittää laulua, kun ei ymmärrä sanoja ja eikä tiedä, onko laulu härski. Mutta niin vain kajahti ilmoille sujuvalla suomella ja vahvalla ranskalaisella aksentilla "minun kultani kaunis on, vaik' on kaitaluinen, hei luulia illalla, vaik' on kaitaluinen".


Refuge de la Cougourde aamun sarastaessa


Aamiaisella ryystimme kahvia myslikulhoista, söimme pinon hilloleipiä ja nautimme mysliä kuumalla vedellä & maitojauheella. Kamat reppuun, lunch box mukaan ja lähdimme nousemaan yhtä matkaa auringon kanssa. Hieno tunnelma aamun sarastaessa ja ensimmäisten auringonsäteiden valaistessa vuortenhuippuja. Olimme iloisesti yllättyneitä säätilasta. Edellisenä iltana alppimaja oli kietoutunut sumuun ja ennuste lupaili pilvistä keliä. Mutta aurinko räkittikin täydeltä taivaalta koko päivän. Vuorilla sää on arvaamatonta, nyt onneksi näin päin.

Kivinen tie


Eksistentiaalinen kriisi, osa 2. Matti kivikossa, pieni & mitätön on ihmisen osa. 


Jylhiä vuoria, vaikuttavia maisemia, rosoisia kivikkoja ja ilmavia näkymiä. Hikistä ponnistelua ankaraan ylämäkeen ja tasapainon hakemista alaspäin mentäessä irtokivien pyöriessä jalkojen alla. Korkeimmillaan reitti kulki n. 2700 m ja ohuempi ilmanala alkoi jo vähän tuntua hengästymisenä tiukkaan ylämäkeen mentäessä.


Vuoristojärvi, kristallin kirkasta ja jäätävän kylmää vettä


Ilmavaa on


Alaspäin pääsee aina


Todella hieno päivä; 7 h könyämisen, 610 nousumetrin ja 1220 laskumetrin jälkeen klisee "väsynyt mutta onnellinen" piti jälleen kutinsa. Kaahasimme rotkonpohjia ja vuorten rinteitä pitkin takaisin Rivieralle. Seuraavana iltana oli kotiinlähdön aika ja viimeinen lomapäivä oli pyhitetty vuorten runnomien kroppiemme liottamiseen Välimeressä. Ranskan Riviera, all in one. Tänne(kin) me tullaan taas!






    

torstai 24. lokakuuta 2019

Königssee ja Berchtesgadenin Alpit - patikoijan paratiisi


Kun Happy eBikersin kesäsesonki päättyi, vaihdoimme vapaalle ja singahdimme lomailemaan ennen kuin ehdimme kissaa sanoa. Tällä kertaa pyörät jäivät telineisiin ja lähdimme patikkahommiin. Isot vuoret houkuttelivat ja siihen vaivaan ei liene Alppeja parempaa lääkettä.


Onnelliset vaeltajat


Lento Wieniin ja tavoitteenamme oli iskeä kaksi kärpästä samalla reissulla. Vaelluksen päätteeksi luvassa viikonloppu meille uudessa kaupungissa, joka oli ollut bucket-listallamme jo tovin. Wienistä parin tunnin junamatka Salzburgiin, jossa ihastelimme kiinalaisten kanssa kaupungin täydellistä barokkiarkkitehtuuria ja Mozartin synnyintorppaa. Kävimme jättimäisessä luostaripanimoravintelissa nappaamasssa oluet ja aistimassa perinteikästä siemailukulttuuria, tuoppeja kun on samassa korttelissa kumottu 1600-luvulta lähtien.


Salzburg


1. Päivä Königssee - Kärlingerhaus 5 h, 1100 nousumetriä ja 100 laskumetriä

Aamulla Königssee -järvelle ja sieltä veneellä vaellusreitin alkupäähän. Järvi oli kaunis kuin mikä, ehkä sen takia paatti oli pullollaan kiinalaisia (jäivät rantaan, vuorilla ei vielä aasialaisia näkynyt). Aurinko paistoi ja maisemat sykähdyttivät, mikäs siinä oli noustessa tuoreilla jaloilla reilu 1000 nousumetriä Sigeretplatten rinteen kautta Kärlingerhausin alppimajalle. Aloimme päästä vuoristomielentilaan.


Königssee


Korkeuksia kohden kielekkeen kautta.


Kohtaamisia


Kärlingerhaus: Olut ja omenastruudeli ei voi tämän paremmalta maistua


2. Päivä Kärlingerhaus - Riemannhaus 5 h, 700 nousumetriä ja 100 laskumetriä

Aamiaisen jälkeen liikkeelle ja yhä ylemmäs. Rauhallista ja kaunista, ei juurikaan muita kulkijoita. Mitä korkeammalle noustiin, sitä karummaksi maisema muuttui. Vihreä muuttui harmaaksi. Puolen päivän jälkeen alkoi sataa tihuuttaa, Riemannhausin lämmin tupa tuntui erityisen mukavalta päivän päätteeksi. Täällä pystyi yllätykseksemme lataamaan kännykän, ainut paikka tällä reissulla.


Kivikkoa ja sumua


Riemannhausin alppimaja


Nälkä! Illallinen soppa & chili con carne


Day 3. Riemannhaus - Wasseralm 7h, 200 nousumetriä ja 1000 laskumetriä

Aavemainen aamu, usvaa ja lumihuippuja. Kova reitti, kirjaimellisesti. Kivikkoa ja haastavaa loikkimista kiveltä toisella. Ei nähty ketään muita koko päivänä, mahtavan jylhiä maisemia. Isot vuoret laittavat ihmisen paikoilleen, maailman murheet muuttuvat mitättömiksi ja ilmassa väreilee eksistentiaalinen kriisi. Lounastauko murmelien kolon vieressä. Kävivät välillä haistelemassa, josko meiltä liikenisi Snickersin murenoita.

Päivän päätteeksi pitkä laskeutuminen Wasseralmin alppimajalle saksanhirvien mölinän saattelemana. Ilta oli muutenkin mielenkiintoinen tuvalla, alppimajan pihapiiri on tunnettu saksanhirvien kiima-ajan näyttämö. Hirvien röhkinä, ulina, haukahtelu ja sarvien kalistelu jatkui läpi yön.


Tanssia vuorilla


Välillä melkein kuin nuorallatanssia


Kaukana kavala maailma


Wasseralm


4. Päivä Wasseralm - Jennerbahn 8 h, 1300 nousumetriä ja 1000 laskumetriä

Aamu alkoi valtavan hienolla metsäpätkällä. Hirvien mölinä saatteli meitä aina siihen saakka, kunnes nousimme puurajan yläpuolelle. Jos edellinen päivä oli tiukka, niin tänään laitoimme all in. Enää ei tarvinnut miettiä hajoaako paikat ja loppuuko kunto tämän päivän jälkeen, alppiosuus kun oli loppusuoralla ja kaupunkiloma häämötti (vähänpä tiesimme, Wienin turistilaukka oli yllättävän raskasta).


Alhaalla kimmeltää järvi


Puuraja jää kohta taakse


Neliraajavaellusta


Lounastauko ilmavissa maisemissa


Kovaa kiipeämistä, pitkää nousua ja ilmavaa maisemaa. Schneibsteinilta (2276 m) lähdimme pitkään & tiukkaan laskuun ja olipahan pätkä. Alkuun jyrkkää ja kivistä, myöhemmin mutaista ja liukasta. Huippu vaikutti olevan suosittu päiväretkikohde, olimme selkeästi tulossa ihmisten ilmoille.

Hengähdystauko laskeutumisen jälkeen Carl-von-Stahl-Hausilla ja viimeiset kilometrit Jennerbahnille, josta otimme hiihtohissin alas Königsseelle. Hikiset paidat vaihtoon ennen kuin kehtasi mennä bussiin ja Salzburgiin. Oluttuvan ja illallisen kautta nukkumaan, kunhan kropat oli kuurattu ensin lämpimässä suhkussa. Hikeä oli virrannut tällä keikalla litroittain ja suihkuun pääsimme kerran. Erinomaisen hieno keikka!


Hyvin meni, paikat ja kantti kestivät


Vaellusreittimme kulki Itävallan ja Saksan rajalla, vaihdoimme maata huomaamatta moneen kertaan. Maisemat olivat lähes itkettävän hienot, reitit sopivan haastavia ja alppimajakulttuuri mahtava. Petipaikka tarjolla viltteineen ja tyynyineen, silkkipussi riittää makuupussin sijaan. Majat ovat tiettömien taipaleiden takana, osaan tavarat tuodaan helikoptereilla ja joihinkin menee jonkinlainen tavarahissi. Aina saa kuitenkin ruokaa ja juomaa, päiväksi sai hankkia vielä eväät mukaan halutessaan. Tämä mahdollistaa suhteellisen kevyet kantamukset.


Wasseralmin tupa oli varsin uusi, hyvin nukutti hirvien mölinästä huolimatta


Suuret vuoret ovat paitsi lumoavia, niin myös ankaria vaeltajille. Luvassa pitkiä nousu- ja laskumetrejä, tasaiselle ei tarvitse montaa askelta ottaa. Totesimme, että reissu oli juuri sopivan pituinen, pidemmillä reissuilla pitäisi ottaa lyhyempiä päivätaipaleita väliin, jotta ei polvet hajoa ja paikat prakaa. Isoilla vuorilla on myös ainutlaatuinen tunnelma ja mielentila, jota on vaikea kuvailla. Alpeille tullaan varmasti jälleen, jos vaan jalka nousee.

Vaelluksen jälkeen kolusimme Wieniä parin päivän verran. Hieno kaupunki ja melkoinen paikka, keisarikunnan suuruudenhulluja tuhathuoneisia palatseja oli useampia ja yhtenäisin koskaan missään näkemämme rakennustyyli koko kaupungissa. Barokkia edestä ja takaa, niin täydellistä että pinnan alla täytyy kyteä.


No kyllähän ne kakkukaffeet piti nauttia ikonisessa Cafe Sperlissa


Ehdimme poiketa Octoberfestien kopiojuhlissa (OMG...) ja seuraavana iltana nautimme Wienin oopperan edustalla livestreamilta pätkän La Bohemea. Kontrasti ei olisi voinut olla suurempi. Siihen oli hyvä päättää Itävallan etappi ja lennähtää Nizzaa kohden, siitä kohta lisää. Auf Wiedersehen!


Barokkipönötystä tarjolla joka kadunkulmassa

maanantai 9. syyskuuta 2019

Edelleen Karjalan kunnailla sähköpyörillä, osa II

Day 4. Käkisalmi - Lahdenpohja 112 km

Kunhan aamupuurot, rahkatortut, kaalisalaatit ja lätyt oli nautittu, olimme valmiita polkaisemaan Karjalankannakselta Laatokan Karjalaan. Tiesimme odottaa tietöitä alkumatkasta, onneksi ne hommat olivat jo loppusuoralla ja asfaltti kiilsi uutuuttaan alla. Toki jonnin verran oli ylimääräisiä koneita vielä teillä ja pientareet tekemättä. Reissun ensimmäinen viranomaispysäytys; päivystyskoppi tien varressa, pyörät sivuun ja passi & se mystinen rajalta saatu kuponki esille.


Sekaan mahtuivat pyöräilijätkin


Päivän ensimmäinen etappi oli Hiitola. Paikasta jäi mieleen hieno tsasouna ja virkaintoinen border control -mies (valtakunnan raja oli kaukana, mutta ilmeisesti olimme Karjalan autonomisen tasavallan rajan liepeillä). Sheriffin merkki rinnassa hän patsasteli paikalle Matin ollessa kaupassa (taas) ja Tiinan seisoskellessa kyläkaupan edustalla. Puhui onneksi englantia, "show your documents". Matti oli ostoksilla kai liian kauan myös Sheriffin mielestä, koska väsyi odottamaan toisen pyörän haltijaa ja karautti Samarallaan matkoihinsa.


Ovi oli lukossa, olisi ollut kiva päästä sisään 


Laatokan viertä ylöspäin ja Kurkijoelle. Nyt alkoi maasto muuttua kumpuilevaksi ja ennakkokäsityksiämme vastaavaksi. Melko tasaiseilla Kannaksella polkiessamme olimme jo ehtineet ihmetellä, ovatko Karjalan kumpuilevat kunnaat urbaania legendaa. Kivaa pyöräilyä rauhallisilla maalaisteillä ja hienoja pätkiä vanhoja kärrypolkuja & metsäautoteitä.


Kurkijoella, pojat lähdössä kalaan

Metsän siimeksessä


Hieno aurinkoinen päivä huipentui kunnon ukkoskuuroon. Goretexit päälle ensimmäistä kertaa tällä reissulla, mutta pian taas jo paistoi aurinko.


Sadetta kohden


Aamun tietyömaat ja hektiset maantiepyöräilyt olivat enää kaukainen muisto, iltapäivä oli melkeinpä reissun hienointa pyöräilyä metsissä ja maaseudulla.


Sateen jälkeen


Pitkä päivä päättyi Lahdenpohjaan. Siellä meitä odotti kiva & siisti hotelli Karlen ja vastapäisessä ravintolassa tukeva illallinen. Hämmentävää, että meille molemmille tuli toisistamme tietämättä voimakkaat mielleyhtymät Chileen lasketellessamme Lahdenpohjan pääraittia alas rantaan. Samanlaisia vähän rapistuneita puutaloja, vanhanaikainen tunnelma, kirkas taivas, aavistus kitkerää savunhajua ja ilmassa leijui soratien pöly. 


Lahdenpohja


Day 5. Lahdenpohja - Ruskeala 92 km

Reipasta ja nopeaa maantiepyöräilyä Sortavalaa kohden päätietä pitkin. Kyliä toisensa jälkeen ja siedettävä liikenne. Tähtäimessä oli ensimmäinen lounas (kyläkauppojen pihoilla nautittuja epämääräisiä eväitä ei lasketa) tällä reissulla ja Sortavalaan tutustuminen pyörän selästä käsin.


Rapistuneita kolhooseja tai mitä lie sovhooseja riitti


Ja niin riitti harmaita puutalojakin eri kokoluokissa


Sortavala oli mielenkiintoinen sekoitus eri aikakausilta; vanhaa puurakennusta, hienoja jugendtaloja ja funkkistyylisiä rakennuksia. Osa entisöity, suurin osa ei. Ja jottei totuus unohtuisi, keskustan ulkopuolella väijyivät myös Neuvostoliiton perintönä nuhjuiset kerrostalot.


Lounas Sortavalan Seurahuoneella, suomalaisen funktionalismin mestariteos kuulemma 


Sortavalan Raatihuone vuodelta 1885, pientä laittoa vailla.  


Kun Sortavala oli nähty, käänsimme Laatokalle selkämme ja aloimme suunnistaa rajaa kohden. Halusimme pois päätieltä, olimme saaneet sitä lajia jo tarpeeksi tälle päivälle. Matti oli ansiokkaasti reitittänyt meidät jälleen sorateille ja metsäreitille. Kymmeniä kilometrejä keskellä ei mitään, metsää joka puolella. Karhukello (pyörän soittokello) kilisi tasaisin väliajoin. Kaikki meni hyvin siihen saakka, kunnes vastaan tuli kyltti "rajavyöhyke, pääsy vain luvan kanssa". Kiva. Lupaa ei ollut ja takaisin kääntyminen olisi tehnyt vähintään 50 km ylimääräisen lenkin. No ei siellä ollut ilmiantajiakaan eikä ilmeisesti kameroita, putkahdimme n. 10 km päästä kyltin toiselle puolelle ja olimme taas sallitulla alueella. Vanha sananlasku "rahan kans pärjää aina"  olisi kai toiminut tuollakin.


In the middle of nowhere


Yöpaikkana oli vanha Ruskealan pappila, mielenkiintoinen paikka! Sillä on jonkinlainen kytky Suomeen ja uskonnollisuuteen, paikkaa pyörittävät rouvat puhuivat ainakin auttavasti suomea. Sisällä oli paitsi majatalo, niin myös kirkko. Meidän kirkkona toimi mahtava halkolämmitteinen sauna. Sapuskaa oli tarjolla aamuin illoin, sitä mitä rouvat milloinkin keittelivät. Muut vieraat taisivat olla pääsääntöisesti suomalaisia sotahistorian harrastajia.


Pappilan kammarissa. Kaikki eriparin huonekalut & tavarat on saatu lahjoituksina.



Ostimme  mukaan vadelmahilloa ja myyttistä venäläistä taikajuomaa, maitohorsmateetä.


Day 6. Ruskeala - Kitee 88 km

Aamulla tylsähköä pyöräilyä päätietä pitkin Värtsilän raja-asemalle n. 30 km. Rajamuodollisuudet sujuivat tälläkin kertaa ripeästi ja putkahdimme kotimaan kamaralle.


Perinteinen koira jahtaa pyöräilijää -tilanne. Oli onneksi kiltti koira.


Sama linja jatkui rajan tälläkin puolella reittivalinnan suhteen, halusimme päästä Kiteelle pieniä teitä pitkin. Pyöräilimme jopa maatilan susiveräjän läpi ja saimme emännältä ohjeistuksen, miten se avataan, jos isäntä ei ollut ehtinyt sitä vielä tehdä. Ei kannata kuulemma koskea kuin kahvaan, muuten potkaisee kohtuullisen kovaa. Eksoottista meille tämäkin.


Susiveräjä, onneksi se oli jo auki, kun tulimme paikalle


Leppoisaa pyöräilyä kauniissa maisemissa, hieman alkoi olla jo syksyä ilmassa. Kiteellä sightseeing-kierros vielä. Jännittävin pyöräilijä vs. koira -kohtaaminen koko reissulla oli parisataa metriä ennen Kiteen asemaan, hiivimme pyöriä taluttaen murisevan koiran ohi. Pyörät junaan ja Helsinkiä kohden, Pasilan asemalta vielä muutaman kilometrin loppupolkaisut kotiin.


Rajan tällä puolella


Kuusi päivää ja 566 km. Hieno reissu, erittäin mielenkiintoinen varsinkin kulttuurillisesti ja jopa eksoottinen. Oli kiinnostavaa nähdä Karjala omin silmin, pyörän selästä käsin kun pääsee muutenkin mielestämme aina parhaiten sisälle paikan tunnelmaan ja paikalliseen elämänmenoon. Viipuri, Sortavala, Karjalan Kannas, Laatokka ja Käkisalmi, siinä on klassikoainekset koossa useampaankin matkaan.

Pyöräilyllisesti aika laidasta laitaan kokemuksia. Oli hienoja pätkiä maaseudulla ja rauhallisilla metsäteillä, kaunista luontoa, mutta myös hektisiä asfalttiteitä ja tylsempiä siirtymiä. Emme suosittele ensimmäiseksi pyörämatkaksi kokemattomille, saattaa olla vähän liikaa riskejä liikenteen osalta.

Paikallisten ihmisten tapa kohdata meidät jätti meidät hämmentyneiksi. Reissun suurin ihmetyksen aihe oli, että olimme näkymättömiä. Pyörämatkoillamme pitkin maailmaa olemme tottuneet siihen, että maaseudulla porukka moikkailee ja peräkylien kaupan edustalla aina joku tulee kyselemään jotain tai edes katsoo pitkään kiinnostuneena, mitäs/ketäs nämä ovat. Täällä juuri kukaan ei tervehtinyt tuntemattomia, yksikään sielu ei kysynyt mitään vaikka seisoskelimme aika monen eri kyläkaupan pihassa useaan otteeseen. Vieraan pelko taitaa olla tiukassa, parempi katsoa ohi ja läpi kuin ihmistä kohti. Mystistä.

Vaikka pääteitä kunnostetaan ja kaupungeissa laitetaan paikkoja kuntoon, maaseudusta tulee vähän surullinen olo. Infra on melkoisen rapistunutta, tiet huonossa kunnossa ja hanasta tulee keltaista vettä.

Positiivinen yllätys oli, että teiden varret olivat melko siistissä kunnossa, roskia vähemmän kuin monessa muussa paikassa. Samoin homma toimi moitteettomasti hotelleissa ja ravintoloissa yms, eikä missään vaiheessa tullut tunnetta, että joku yrittää vedättää tai kamoja olisi pitänyt erityisesti vahtia. Toisaalta tämä ehkä kertoo enemmän meidän ennakkoluuloista kun mistään muusta.

Tarinan opetus, ei aina tarvitse matkustaa kauas pois kokeakseen jotain oikeasti erilaista ja ihmeellistä. Joskus on hyvä kääntää katse lähelle ja sinne, minne ei ainakaan ole ajatellut katsoa. No hitto miksei!


Happy eBikers