maanantai 28. lokakuuta 2013

Kaikki tiet vievät Roomaan

Napolista pääsimme hengissä ulos ja päivä oli odotetun haastava. Agressiivinen liikenne, ensimmäiset 5 km pelkkää ylämäkeä hengityksen salpaavassa pakokaasussa ja kaupungin jälkeenkin melkoisen ankeeta polkemista. Kova liikenne yhä, villin lännen kylänraitteja muistuttavia taajamia ja roskaisia tienpientareita, mutta 40 km jälkeen alkoi helpottaa. Yöksi jäimme Nocelleto di Carinolaan ja etukäteen olimme katsastaneet, että jonkin sortin majapaikka sieltä pitäisi löytyä. Hyvä niin, sillä muuten olisi usko loppunut. Paikallinen baarinpitäjäkin ihmetteli, että missä te oikein yövytte täällä. Kylästä löytyi myös tasan yksi ravinteli, joka tarjoili pelkkää pitsaa. Sitä sitten pari lättyä kiitos, 3. päivä peräkkäin pelkkää pitsaa.

Napolista Roomaan ei ole kuin parin sadan kilometrin matka ja meillä aikaa mukavasti, joten päätimme rantareitin sijaan sukeltaa sisämaahan vuoristojen kylkeen. Päätös kannatti, mahtavia maisemia, kivoja pikkuteitä, pittoreskeja kyliä ja Italian maaseutua. Ollaan tultu kierrellen kaarrellen, pyritty hakemaan hauskoja reittejä ja mielenkiintoisia paikkoja, ei niinkään suoria linjoja ja pyöräilty vähän lyhyempiä päiviä. Vuoriston liepeillä kun ollaan, niin pikkuisen joutuu kiusaamaan itseään nousujen kanssa, mutta palkinto on odottanut aina huipulla ja silmä levännyt. Kroppa hapoilla ja välillä kuormajuhdat ponnistelee tuskan kautta ylöspäin, kun on oikein pitkää ja jyrkkää. Pienenä miinuksena flunssanpoikanen Matilla, joskaan ei onneksi mitään kuumeilua. Napolissa taivastelimme hyvää onneamme, kun kumpikaan ei ole ollut kipeänä 3 kk reissun aikana ja heti tuli sivallus, olisi kannattanut pitää mölyt mahassa.

Nocelleto di Carinolasta lähdimme tikkaamaan ylöspäin kohti Roccamonfinan kaupunkia, joka lepää muinaisen tulivuoren kraaterissa ja sieltä seuraavana aamuna laskettelimme alaspäin vuoren toiselle puolelle noustaksemme taas pienten vuoristokylien kautta päätyen lopulta Cervaroon. Majapaikasta ei ollut mitään tietoa ja ajattelimme kyseisen kylän olevan riittävän iso, että eikö sieltä nyt jotain löydy ja tämänkertainen yösijan metsästys osoittautuikin varsin hupaisaksi jumpaksi. Ennen kylää pysähdyimme kysymään agriturismokyltin kohdalla olevasta talosta yösijaa. Punakka ja tukeva isäntä istui hörppimässä ulkona punaviiniä ja istutti meidät tuolille punaviinilasien kera. Keskusteltuamme sujuvasti italiaksi pitkät tovit ja morjestettuamme romanialaista vaimoa ja muuta sekalaista porukkaa, selvisi, että ruokaa saisi mutta huoneita ei ole. Epäselväksi sen sijaan jäi, oliko kyseinen talo edes se agriturismopaikka. Kiitimme ja jatkoimme matkaa Cervaroon, jossa tiedustelimme majapaikkaa äijäkööriltä kylän kuppilassa. Alkoi melkoinen pohdinta, onko sitä majapaikkaa vai ei ja jos on, niin missä ja miten sinne meidät ohjeistavat. Loppujen lopuksi liivijengiläisen näköinen kaveri lähti ajamaan autolla meidän edellä ja seurasimme Fiat Unoa (alamäkeen, thank god) 4 km keskelle ei mitään. Kaveri jätti meidät B&B.n portille ja toivotti Happy Holiday, joka oli kokolailla hänen koko englanninkielen repertuaarinsa. Niin vain aikamme kolkuteltuamme saimme kivan huoneen ja paikan ravintolassa hyvän illallisen. Oli lauantai-ilta ja hämmästykseksemme ruokapaikka tuli illan kuluessa melkein täyteen autoilevia aboriginaaleja. B&B ja hotellit ovat yllättävän harvassa näillä seuduilla tai ainakaan ne eivät mainosta itseään tienvarsikylteissä, yösijan haussa parhaaksi keinoksi on osoittautunut kysyä kylän kuppilasta (leirintäalueita ei sisämaassa ole lainkaan).

Syksy Italiassa, aurinko paistaa ja lämmintä +26
Kastanjapuiden ruska
Maisemia Roccamonfinasta alaspäin lasketellessa 
Normikylä reitin varrelta
B&B ja ravinteli periaatteessa keskellä ei mitään, käytännössä keskellä komeutta 

Eilen nousimme melkoisen raskasta reittiä Atinaan ja päädyimme yöksi taas kuppilan kautta tyylikkääseen B&B:in. Aamulla lähdimme vuorten yli Arpinoon. Vuodenajallakin on varmasti oma osansa, mutta emme ole tunnistaneet ketään turistiksi itsemme lisäksi ja jokaisessa majapaikassa olemme olleet ainoat yöpyjät. Nyt ollaan hotelliksi restauroidussa 1500 -luvun vanhassa villatehtaassa ja toistaiseksi kovin hiljaiselta näyttää majapaikka. Paikallinen väki on kiinnostunut, mistä oikein tulemme pyöriemme kanssa ja minne ollaan matkalla. Taivastelulle ei ole tulla loppua, kun kuulevat meidän olevan Suomesta.

Sadonkorjuuhommia, oliivien kerääminen kuumimmillaan
Atinan ankaran nousun varrelta

Atinan ilta
Ylempi puukerros vuorilla on kuin juuri irtoava puhvelin karvapeite
Reitiltä Atina - Arpino

Kaikki tiet vievät Roomaan, niin myös meidänkin loppujen lopuksi. Vielä pari päivää maalaisreittejä ennenkuin laitamme aivot narikkaan ja sukellamme vaiston varassa Rooman liikenteeseen. Torstai-iltana nukumme nunnien hellässä huomassa Roomassa, jos kaikki menee suunnitellusti.

Näkymä villatehtaan hotellihuoneen ikkunasta Arpinon kylään

 

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Nähdä Napoli ja kuolla

kuten vanha lausahdus kuuluu, joskin spekulaatiota riittää siitä, mitä sanonnalla tarkoitetaan. Jos ei nyt kuitenkaan ihan vielä kuukahdettaisi, mutta myöntää täytyy, että Napoli ei jätä kylmäksi. Kaupunki menee päähän kuin Aperol Spritz ja hyökyy päälle aallon lailla. Todellinen rappioromantiikan ruumiillistuma, jota voisi myös Euroopan Bangkokiksi kutsua. Räkäistä ja ränsistynyttä, kiihkeää ja hektistä, omaleimaista ja kiehtovaa.

Lukee mitä tahansa nettisivua Napolista, niin aina muistetaan mainita kaoottinen liikenne, pitsan synnyinseutu, mafia & rikollisuus sekä roskat & likaisuus. Liikenne, ou praise the lord, on tosiaankin melkoista sekasortoa, meteliä ja jännitysnäytelmää. Pyöräile nyt siellä sitten, ihme ettei muita fillaristeja ole pahemmin näkynyt. Skoottereita sen sijaan viuhahtelee ohi oikealta ja vasemmalta, torvet soi ja meteliltä ei kuule mitään. Mutta niin vaan tultiin satamasta vanhan kaupungin (maailman suurin sellainen jonkin lähteen mukaan) ytimeen pieniä yksisuuntaisia (väärään suuntaan, kuten muutkin) kujia pitkin B&B:in, jota ei olisi tosiaankaan löytynyt aivan helposti ilman tarkkaa osoitetta. Siitä huolimatta meinasi epäusko iskeä räjähtäneellä portilla, onko täällä oikeesti joku majatalo. Kaupungin kartoitus tapahtui jalkaisin, pyörät kannettu 3. kerrokseen ja majatalo kiva tavallinen asunto vuokraemännän naapurissa. Täällä kelpaa istuskella lainakylpytakeissa keittiönpöydän äärellä ja antaa aistiärsykkeiden vähän tasaantua, nyrkkipyykkien liehuessa ikkunan ulkopuolella kuten muillakin naapureilla.

Tässä se B&B pitäisi olla ja niin onkin, siitä sisään ja 3. kerros

Kotikatu pari päivää

Napolin ikuinen pyykkipäivä

Napoli ja taustalla Vesuvius. Ihan ei päästy selvyyteen, onko tulivuori A) purkautumassa, B) usvassa vai C) savusumun ja pakokaasun saartama

Ja se pitsa, sitä on tosiaankin tarjolla joka puolella ja kaupunkilaiset mussuttavat perinneruokaansa antaumuksella. Päätimme mekin tehdä vertailevaa tutkimusta ja syödä pari päivää pelkkää pitsaa, nauttiihan aito napolilainen pitsa jopa EU:n tuotesuojaa. Eilen ruokailimme Napolin ja näin ollen kaiketi koko maailman vanhimmassa pitseriassa ja tänään useaan otteeseen maailman parhaaksi tituleeratussa pitseriassa Da Michelessa. Olihan se ihan elämys, vaatimattoman näköinen paikka Michelinin tarra ovessa, porukkaa jonottaa sisään numerolappujen kanssa kadulla. Tupa täysi, meidän edellä n. 20 jonottajaa ja paikka tarjoaa tasan kahta erilaista pitsaa, pitsoista yksinkertaisimpia: Margheritaa (tomaatti, mozzarella, basilika) ja Marinaraa (tomaatti, öljy, valkosipuli ja oregano). Hyvältähän nuo maistuivat, täytyy myöntää. Kaikki maailman valmispitsat, hävetkää!

Maailman paras pitseria?

Marinara ja Margherita, söimme  ilmeisesti koko listan läpi

Napoli tunnetaan myös roskistaan, mutta ainakin keskustasta näyttäisi pahimmat kasat olevan siivottu pois, saa nähdä sitten, kun lähdetään pois huomenna esikaupunkien kautta. Riippuu tietysti mihin vertaa, mutta onhan Napoli rähjäinen ja likainen, jos verrataan muihin eurooppalaisiin suurkaupunkeihin. Mafia ei ole ainakaan toistaiseksi tullut esittäytymään ja kaupungissa ei tarvitse väijyä rikollisia sen kummemin kuin missään muussakaan suurkaupungissa. Ilmeisesti mafiosoissa kuitenkin yhä henki pihisee näillä seuduilla, vaikkakin loiston aika toivottavasti takanapäin heilläkin.

Napolin varjoisia ja niin kovin eläväisiä kujia luuhatessamme on käynyt mielessä, että onpa kiva olla taas vaihteeksi suurkaupunkissa. Joskin paikka on samalla kovin uuvuttava Sardinian maalaiselon jälkeen, vaikka sielläkin vietimme pari viimeistä päivää Cagliarin kaupungissa. Tosin sekin näyttäytyy rauhan tyyssijana Napolin rinnalla. Tänään suoritimme turistihommia käväisemällä Vesuviuksen varjossa Pompeijin rauniokaupungissa ihmettelemässä laavan ja tuhkan alle jäänyttä muinaista elämää. Iltapuhteeksi tarjolla niitä iänikuisia pyöränkumien paikkaushommia. Anyone?


Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää. Niin kävi Pompeijissa 23.8. vuonna 0079

 
Tulivuoren tekosia, yhä kesytön on Vesuvius
 

tiistai 15. lokakuuta 2013

Rakkautta ja rengasrikkoja

Sardinian kaakkoiskulma tervehtii, olemme Villasimiuksen liepeillä. Kolmisen viikkoa on hujahtanut Sardiniassa, kilometrejä täällä kertynyt n. 700, saari viehättää yhä ja edelleen riittäisi koluttavaa. Tarpeeksi iso, vaihtelevat maastot & maisemat sekä lukematon määrä kivoja rantoja.  Toki rannikon kylät on valjastettu melko hyvin turismille ja ne nyt ei järin originelleja ole. Onneksi hotellit eivät ole mitään kerrostalokolosseja ja sisämaan kylät normaaleja.  Nyt kun on off season aika, niin tyhjät turistikylät ovat melkoisen onttoja paikkoja, äkkiä ohi. Samoin leirintäalueet ovat osa tosi tyhjiä, osa yllättävän täysiä, iso osa niistä jo sulkenut ovensakin. Yövyimme Capo Ferraton lähes tyhjällä leirintäalueella, jossa oli max. 30 ihmistä ja respassa kertoivat, että elokuussa yleensä 1200 yöpyjää. Painajaismaista olisi osua paikalle siihen aikaan. Pientä leirintäalueväsymystä alkaa olla ilmassa, samat saksalaiset ja samat räsöttävät suihkut joka paikassa, välillä yö B&B:ssä tekee ihmeitä. Vaikka turismikausi vetelee selkeästi viimeisiään tältä vuodelta, niin sää on edelleen mitä parhain. Meillä on ollut kolmen viikon aikana yksi pilvinen päivä ja tänään toinen, sadepäiviä nolla ja normilämpötila varjossa +25 paremmalla puolella. Saa nähdä, ehditäänkö nähdä syksyn saapuminen.

Viime päivityksessä olimme lähdössä ylittämään vuoristoa ja taipale olikin maisemiltaan mitä mahtavin eikä tappavan raskaskaan, vaikka toki joutui tasaamaan hengitystään aina välillä. Nousimme reilun kilometrin korkeuteen ja niinpä reitillä ei ollut myöskään läkähdyttävän kuuma. Dorgalista lähdettyämme seuraavat 22 km nousua, sitten 11 km laskua, jonka jälkeen kilsa-pari nousua ja laskua aina vuorotellen, kunnes loppuhuipentumana 16 km loppuluisu. Reitin varrella jolkotteli vapaana kaikki mahdolliset kotieläimet hevosista lampaisiin, laskuissa täytyi pitää refleksit valppaana. Ei olisi ollut kiva päättää pyöräreissua törmäämällä isoon mustaan sikaan.


Matti ihastelee nousun maisemia vuoristossa
Siellä se reitti luikertelee kohti korkeuksia
Sinisten vuorten rullaajat
Määränpää siintää jo kirkkaana

Perjantaina juhlistimme 5. hääpäiväämme ja otimme hotellihuoneen sen kunniaksi. Oli juhlallista istuskella (tuolilla) omalla kattoterassilla ja nautiskella jääkaappikylmää drinksua.  Kuntosalin nurkan infrapunasaunakin oli ihan virkistävä kokemus, vaikka enemmän hikeä valuukin normipäivänä pyörän päällä. Tankkasimme aamiaispöydästä viikon sokeriannoksen syömällä kakkuja, keksejä ja vanukkaita, jotka osoittautuivat päivän kuluessa tarpeelliseksi ravinnoksi, sillä seuraavan kerran söimme yhdeksän aikaan illalla, jos ei manteleita, suolapähkinöitä ja rusinoita lasketa ja niiden voimalla pyöräilimme yli 60 km osin vuoristoisissa maisemissa rengasrikkojen raatelemana. Lauantai jäi nimittäin historian kirjoihimme ennätyksellisenä rengasrikkopäivänä, 8 rengasrikkoa yhtenä päivänä jääkööt lyömättömäksi ennätykseksemme.

Kattoterassin nautintoja. Tukka kasvanut jos ei muuta reissun aikana
Seitsemän rengasrikkoa samalla kertaa, hikeä pukkasi jo korjaajan apulaisellakin
Auringonlaskun polkaisuja

Viimeinen viikko on ollut kokonaisuudessaan varsinainen rengasshow. Meillä on ennen tätä viikkoa ollut yhteensä 2 rengasrikkoa koko matkalla, mutta nyt räjäytimme potin. Ensin löytyi rautalanka Tiinan takarenkaasta, parin päivän päästä joku kasvin oka Matin takarenkaasta. Siitä pari päivää ja lauantaina Matin eturenkaasta löytyi 3 ”rypälepommia” ja takarenkaasta 4, kaikki yhdellä kertaa. Sihinä vaan kuului, kuin näitä pirullisia pommeja irrotettiin pistosuojatuista renkaista. Onneksi oli yksi ylimääräinen sisäkumi, se taakse ja etukumi paikkaukseen tien päällä. Iltapäivällä Tiinan etukumissa samanlainen rypälepommi, ei muuta kuin paikkaushommiin. Tässä vaiheessa alkoi jo hieman hirvittää, koska oli lauantai-ilta ja olimme aikalailla keskellä ei mitään, meillä enää paikkaustarvikkeita jäljellä kahteen reikään ja näitä rypälepommeja tuntui olevan nyt joka puolella. Sunnuntaina kaupat kiinni ja sen jälkeen yli 100 km seuraavaan kohtuullisen kokoiseen kylään, mistä voisi olettaa löytävänsä pyörätarvikkeita. Yritimme ajaa mahdollisimman kaukana pientareesta ja  näin välttää kaikki mahdolliset kaktusten ja piikkipensaiden piikit. Tämä ei ole ihan helppoa, kun ajaa autotiellä. Emme ole vielä selvittäneet, mistä kasvista lähtee tuo pahamaineinen renkaanrikkoja. Pieni nykerö, josta lähtee useaan suuntaan lyhyitä, teräviä ja paksuja piikkejä, olemme nyppineet niitä myös sekä kengän- että jalkapohjistamme. Ihmeellisellä tuurilla ajoimme sunnuntaina rautakaupan ohi, joka poikkeuksellisesti auki ja myi paikkaustarvikkeita! Rengasshow ei osoita loppumisen merkkejä, Tiinan takakumi hakkasi ja mystisestä syystä (ehkä sisäkumi ollut huonosti tms.) johtuen ulkokumi on nyt ihan kiero yhdestä kohtaa ja lähes puhki, kumin sisälmykset hapsottavat. Takarengas on hätäpaikattu urheiluteipillä ja toivomme sen kestävän Cagliariin saakka, jossa jotain mahdollisuuksia saada hankittua uusi ulkokumi. Eli takamus saa normaalin pyöräilyn lisäksi kestettäväksi vielä tasarytmisen jysähdyksen teippikääreen johdosta. Matti paikkaa juuri nyt pyöränsä etukumin uutta reikää. Let’s see, mihin tämä päättyy…  Ehkä tässä ilmat pihalle –osiossa on syytä mainita sekin, että myös  meidän ilmalla täytettävät makuualustat vuotavat. Pari kertaa yössä täytyy pumpata niihin lisää ilmaa, kun herää ja huomaa makaavansa lähes tyhjentyneellä patjalla kovalla maalla. Patjojen reiät ovat ilmeisesti sen verran pienet, että näissä oloissa reikiä on mahdoton havaita yrityksistämme huolimatta. Näin tekstiksi muotoiltuna tämä saattaa kuulostaa aika ankealta, mutta hyvillä fiiliksillä ollaan yhä. Sitä paitsi tämänhetkisellä leirintäalueella meillä on ylimääräisenä luxuksena hylätty ja pinttyneen likainen pöytä ja 2 muovituolia, joita lainaamme hiukan, jihuu!

Hengityksentasaustauko
Uskolliset ja koviakokeneet sotaratsumme

Chillaamme näillä nurkilla nyt muutaman päivän ja sen jälkeen pyörännokat kohti Cagliaria, josta mahdollisesti jatkamme laivalla Napoliin ja sieltä rullaamme ikuiseen Roomaan.

Takarengas sairastaa, tällä pitäisi päästä melkein sata kilometriä


torstai 10. lokakuuta 2013

Puolimatkan krouvista uuteen nousuun

La Maddalenalta lähdimme lauantaina ja ollaan rullattu Sardinian itärannikkoa alaspäin. Kivoja reittejä ja pääosin melko rauhallinen liikennekin, mikä on ollut rentouttavaa. Rantatiet tuntuvat menevän ylösalas, noussen aina rannalta jonkun verran ja laskien taas takaisin meren äärelle. Eilen tuli kuitenkin vuoristo vastaan, ei tosin vahingossa vaan tietoisen valinnan seurauksena. Jos haluamme jatkaa rannikkoa alaspäin, täytyy koukata vuorten kautta ja päätimme yrittää. Onhan tässä menty melko leppoisaa tahtia piitsiltä toiselle, joten pieni vuoristo-osuus on paikallaan. Eilen iltapäivällä sutkutettiin Oroseista Dorgaliin reipas parikymmentä kilometriä, reitti oli pääosin nousujohteinen, mutta melko loivasti noussen. Tankkasimme osuudelle vetämällä lounaaksi pitsat, suoraan ruokapöydästä helteeseen ja ylämäkeen. Hikinen iltapäivä.

Eilisen nousun maisemia

Eläinkohtaaminen, kopina kävi kun sorkat hakkasi asfalttia

Yövyimme Dorgalissa puolimatkan krouvissa ja kohta hyppäämme pyörien selkään, suunta on ylöspäin. Ensin Matti paikkaa pyörängummin ja nautimme B&B:n emännän tarjoaman aamiaisen, kaffeet ja valmiiksipakatut kuivat keksit & pussikroissaintit nutellapurkin kera veikkaisin. Sokerihumalassa saattaa nousukin mennä kevyemmin. Tästä pitäisi olla ensin n. 20 km nousua ja sen jälkeen saman verran laskua, jonka jälkeen olemme taas rannikkolla. Reitti on varmasti hieno, maisemat oli komeet jo tänne tultaessa. Nousu on  myös yhtä varmasti raskas, taitaa nousta jonnekin reilun 900 m hujakoille. Kerromme seuraavassa päivityksessä, kuinka meidän kävi.


Auringonlasku vuorten taakse Dorgalissa oli häikäisevä

Viikon eläin- ja ihmiskohtaamiset: Eläinkohtaaminen sattui eilen Dorgaliin noustessamme, pari mullia tai jonkin sortin nautaeläintä seisoi tiellä ja lähti juoksemaan meidän edellä tietä pitkin niin, että kopina vaan kävi. Näky oli varsin huvittava, naudat juoksi edellä ja me pyöräiltiin perässä, vastaantulevissa autoissa ainakin naurettiin. Ihmiskohtaamisen titteliä kantaa tällä viikolla belgialainen 70 v. Paul, jonka tapasimme tien päällä. Hän on varsinainen pyörämatkailun veteraani, fillaroinut pitkin maailmaa ja lähtee reissuille yhä, kun vaimo päästää. Pyörä lastattu neljällä pyörälaukulla ja niin vaan herra vetelee 80 km päivämatkoja helteessä vuoristoisella saarella. Campingiin hän on kuulemma jo liian vanha, mutta dieselveturin lailla rullasi hitaasti ja varmasti. Paul ihasteli meidän vautia ylämäissä, me hänen sitkeyttään. Ukko oli tikissä kunnossa.

Harvinaisen pitkä suora

Keli on yhä mitä parhain, ei syksystä tietoakaan toistaiseksi, mutta tuleehan se tännekin jossain vaiheessa. Jos kelien perässä haluaisi vielä edetä, niin seuraava suunta olisi Afrikka, mutta ei me nyt ehkä sinne tällä reissulla kuitenkaan. Varasimme lennot ja lennähdämme Roomasta Suomeen 4.11. Voi pikkuhiljaa alkaa tuumailemaan, mitähän sitä sitten tekisi...

Rannikkoreitin huvituksia

Pitihän sitä polkemista vetten päälläkin kokeilla.








torstai 3. lokakuuta 2013

Penthousesta kevein pyörin päiväretkille

Nyt otetaan pientä breikkiä pyörällä etenemiseen ja ollaan paikoillaan viisi päivää La Maddalenan saarella Sardinian pohjoisrannikolla. Aika luksusta, sisämajoituksessa ylimmässä kerroksessa parveke merinäköalalla, mutta ennen kaikkea keittiö, sisältäen jääkaapin, ruokapöydän ja tuolit. Kiva laittaa vaihteeksi jotain ruokaa, jonka kriteerinä ei ole kuinka monta minuuttia sitä pitää keittää (mahdollisimman vähän), mahdollisimman hyvin säilyvää ja helppo valmistaa kenttäolosuhteissa. Eilen marssimme kalakauppaan, ostimme niitä ainoita fisuja, jotka näyttivät kaloilta (red mullet) eikä merihirviöiltä ja pykäsimme varsin maittavan risoton, joskin hieman omintakeisella tyylillä… Nautinnollista on myös syödä vaihteeksi aamiainen istuen tuolilla pöydän ääressä eikä maassa kököttäen. Jääkaappikylmä juotava kruunaa kokonaisuuden. Sopuhintainen kämppä löytyi n. 15 puhelun jälkeen, kovaa tinkaamista ja sekavaa puhelinkeskustelua italia-espanja sekoituksella. Emme osaa italiaa eikä langan toisessa päässä osattu englantia oikeastaan missään. Siihen nähden kelpo saavutus.

La Maddalenan kaupunki samannimisellä saarella


Penthausen keitoksia

Sisämajoituksen ajoitus oli sinänsä erinomainen, edellisenä yönä kun olimme teltassa ukkosmyräkässä veden tulviessa teltan eteisen kautta teltan alle. Unenpöpperöisinä toimimme melko ripeästi, kun huomasimme, että nyt alkaa ylhäältä rinteestä vesi juosta kovalla vauhdilla kohti. Varvastossut avaruuspeiton alle, näin saatiin suurin osa vedestä ohjattua sen alle eikä peiton ja telttapohjan väliin. Aamulla tarkastimme vahingot, jotka jäivät onneksi pieniksi. Märät patjojen alapuolet, kostea teltan pohja sisältä ja erittäin kurainen & märkä ulkoa. Kuivat unet saatiin kuitenkin.

Saari on osa suojeltua luonnonpuistoaluetta ja täynnä hienoja rantoja sopivan pyöräilymatkan päässä, tosi kirkkaat vedet. Kompaktin kokoinen saari, pyörällä hallittavissa kokonaan ja aina löytyy tuulensuojassa olevia poukamia. Hauska pyöräillä vaihteeksi kevein pyörin, ei tunnu korkeuserotkaan niin paljon kropassa. Pientä patikointia väliin, jos haluaa rämpiä vähän haastavampiin poukamiin. Muuten Sardinia vaikuttaa osin hieman haastavalta pyöräilypaikalta, korkeuserojen kanssa pärjätään jo ihan ok, mutta ne vaikuttavat siihen, että tiet kulkevat solissa tai vähiten korkeimmissa paikoissa, ne on tehty autoille ja ovat pääteitä, ollen samalla usein ainoita väyliä. Jos ja kun liikennettä on paljon, kapeat kiemuraiset tiet eivät ole kaikkein leppoisampia paikkoja leveästi kuormatuille matkapyörille.

Tuulensuojaa


Leppoisaa pyöräilyä rannalta toiselle


Pientä patikoitia "polkua" pitkin alas rannalle


Ylöspäin patikoidessa kohtasimme eläimen


Penthousea kohden

Mielenkiintoisia kohtaamisia on osunut kohdalle jo täälläkin, yksi eläinkunnan edustajan kanssa ja toinen ihmiskunnan. Kuljettiin samaa reittiä Sardinian puolella pari päivää pitkän matkan kävelijän kanssa ja osuimme useamman kerran samoihin taukopaikkoihin, mistä sai kylmää juotavaa. Kävi ilmi, että kaveri on amerikkalainen ihmissuhdekirjailija, joka harrastaa pitkän matkan patikointeja. Hänen hengen tuotteitaan on mm. kirja What men want women to know. Eläinkohtaaminen tapahtui täällä kivutessamme jyrkähköä polkua pitkin rantapoukamasta takaisin tielle, kuului syömisen ääniä. Joku ihme jakkihärkä-vuohipukki söi puskia edessämme, säikähti meitä, päästi röhkivän äänen ja otti pienen uhittelu-pukittelu liikkeen meitä kohti. Sen verran ehdimme ääneen miettiä, että kauheasti ei ole pakopaikkoja, jos se tulee kohti. Ei tullut, hyppäsi polun yli ja pakeni paikalta. Suomalaisia heimoveljiämme olemme nähneet koko reissulla tasan yhden pariskunnan jossain keski-Saksan pienen kylän kahvilassa.

Illan viimeinen pulahdus

Lauantaina lautta takaisin Palaun kaupunkiin ja siitä rannikkoa pitkin etelän suuntaan. Silloin lieneekin jo kiva päästä liikkeelle taas. Alla muutamia maisemia Sardinian saarelta ennen Maddalenalle saapumistamme.
 
Capo Testan rantoja Sardinian luoteiskulmasta, surrealistinen uimapaikka ja kirkkaimmat vedet toistaiseksi
 
Capo Testan piilopaikkoja tämäkin