maanantai 9. syyskuuta 2019

Edelleen Karjalan kunnailla sähköpyörillä, osa II

Day 4. Käkisalmi - Lahdenpohja 112 km

Kunhan aamupuurot, rahkatortut, kaalisalaatit ja lätyt oli nautittu, olimme valmiita polkaisemaan Karjalankannakselta Laatokan Karjalaan. Tiesimme odottaa tietöitä alkumatkasta, onneksi ne hommat olivat jo loppusuoralla ja asfaltti kiilsi uutuuttaan alla. Toki jonnin verran oli ylimääräisiä koneita vielä teillä ja pientareet tekemättä. Reissun ensimmäinen viranomaispysäytys; päivystyskoppi tien varressa, pyörät sivuun ja passi & se mystinen rajalta saatu kuponki esille.


Sekaan mahtuivat pyöräilijätkin


Päivän ensimmäinen etappi oli Hiitola. Paikasta jäi mieleen hieno tsasouna ja virkaintoinen border control -mies (valtakunnan raja oli kaukana, mutta ilmeisesti olimme Karjalan autonomisen tasavallan rajan liepeillä). Sheriffin merkki rinnassa hän patsasteli paikalle Matin ollessa kaupassa (taas) ja Tiinan seisoskellessa kyläkaupan edustalla. Puhui onneksi englantia, "show your documents". Matti oli ostoksilla kai liian kauan myös Sheriffin mielestä, koska väsyi odottamaan toisen pyörän haltijaa ja karautti Samarallaan matkoihinsa.


Ovi oli lukossa, olisi ollut kiva päästä sisään 


Laatokan viertä ylöspäin ja Kurkijoelle. Nyt alkoi maasto muuttua kumpuilevaksi ja ennakkokäsityksiämme vastaavaksi. Melko tasaiseilla Kannaksella polkiessamme olimme jo ehtineet ihmetellä, ovatko Karjalan kumpuilevat kunnaat urbaania legendaa. Kivaa pyöräilyä rauhallisilla maalaisteillä ja hienoja pätkiä vanhoja kärrypolkuja & metsäautoteitä.


Kurkijoella, pojat lähdössä kalaan

Metsän siimeksessä


Hieno aurinkoinen päivä huipentui kunnon ukkoskuuroon. Goretexit päälle ensimmäistä kertaa tällä reissulla, mutta pian taas jo paistoi aurinko.


Sadetta kohden


Aamun tietyömaat ja hektiset maantiepyöräilyt olivat enää kaukainen muisto, iltapäivä oli melkeinpä reissun hienointa pyöräilyä metsissä ja maaseudulla.


Sateen jälkeen


Pitkä päivä päättyi Lahdenpohjaan. Siellä meitä odotti kiva & siisti hotelli Karlen ja vastapäisessä ravintolassa tukeva illallinen. Hämmentävää, että meille molemmille tuli toisistamme tietämättä voimakkaat mielleyhtymät Chileen lasketellessamme Lahdenpohjan pääraittia alas rantaan. Samanlaisia vähän rapistuneita puutaloja, vanhanaikainen tunnelma, kirkas taivas, aavistus kitkerää savunhajua ja ilmassa leijui soratien pöly. 


Lahdenpohja


Day 5. Lahdenpohja - Ruskeala 92 km

Reipasta ja nopeaa maantiepyöräilyä Sortavalaa kohden päätietä pitkin. Kyliä toisensa jälkeen ja siedettävä liikenne. Tähtäimessä oli ensimmäinen lounas (kyläkauppojen pihoilla nautittuja epämääräisiä eväitä ei lasketa) tällä reissulla ja Sortavalaan tutustuminen pyörän selästä käsin.


Rapistuneita kolhooseja tai mitä lie sovhooseja riitti


Ja niin riitti harmaita puutalojakin eri kokoluokissa


Sortavala oli mielenkiintoinen sekoitus eri aikakausilta; vanhaa puurakennusta, hienoja jugendtaloja ja funkkistyylisiä rakennuksia. Osa entisöity, suurin osa ei. Ja jottei totuus unohtuisi, keskustan ulkopuolella väijyivät myös Neuvostoliiton perintönä nuhjuiset kerrostalot.


Lounas Sortavalan Seurahuoneella, suomalaisen funktionalismin mestariteos kuulemma 


Sortavalan Raatihuone vuodelta 1885, pientä laittoa vailla.  


Kun Sortavala oli nähty, käänsimme Laatokalle selkämme ja aloimme suunnistaa rajaa kohden. Halusimme pois päätieltä, olimme saaneet sitä lajia jo tarpeeksi tälle päivälle. Matti oli ansiokkaasti reitittänyt meidät jälleen sorateille ja metsäreitille. Kymmeniä kilometrejä keskellä ei mitään, metsää joka puolella. Karhukello (pyörän soittokello) kilisi tasaisin väliajoin. Kaikki meni hyvin siihen saakka, kunnes vastaan tuli kyltti "rajavyöhyke, pääsy vain luvan kanssa". Kiva. Lupaa ei ollut ja takaisin kääntyminen olisi tehnyt vähintään 50 km ylimääräisen lenkin. No ei siellä ollut ilmiantajiakaan eikä ilmeisesti kameroita, putkahdimme n. 10 km päästä kyltin toiselle puolelle ja olimme taas sallitulla alueella. Vanha sananlasku "rahan kans pärjää aina"  olisi kai toiminut tuollakin.


In the middle of nowhere


Yöpaikkana oli vanha Ruskealan pappila, mielenkiintoinen paikka! Sillä on jonkinlainen kytky Suomeen ja uskonnollisuuteen, paikkaa pyörittävät rouvat puhuivat ainakin auttavasti suomea. Sisällä oli paitsi majatalo, niin myös kirkko. Meidän kirkkona toimi mahtava halkolämmitteinen sauna. Sapuskaa oli tarjolla aamuin illoin, sitä mitä rouvat milloinkin keittelivät. Muut vieraat taisivat olla pääsääntöisesti suomalaisia sotahistorian harrastajia.


Pappilan kammarissa. Kaikki eriparin huonekalut & tavarat on saatu lahjoituksina.



Ostimme  mukaan vadelmahilloa ja myyttistä venäläistä taikajuomaa, maitohorsmateetä.


Day 6. Ruskeala - Kitee 88 km

Aamulla tylsähköä pyöräilyä päätietä pitkin Värtsilän raja-asemalle n. 30 km. Rajamuodollisuudet sujuivat tälläkin kertaa ripeästi ja putkahdimme kotimaan kamaralle.


Perinteinen koira jahtaa pyöräilijää -tilanne. Oli onneksi kiltti koira.


Sama linja jatkui rajan tälläkin puolella reittivalinnan suhteen, halusimme päästä Kiteelle pieniä teitä pitkin. Pyöräilimme jopa maatilan susiveräjän läpi ja saimme emännältä ohjeistuksen, miten se avataan, jos isäntä ei ollut ehtinyt sitä vielä tehdä. Ei kannata kuulemma koskea kuin kahvaan, muuten potkaisee kohtuullisen kovaa. Eksoottista meille tämäkin.


Susiveräjä, onneksi se oli jo auki, kun tulimme paikalle


Leppoisaa pyöräilyä kauniissa maisemissa, hieman alkoi olla jo syksyä ilmassa. Kiteellä sightseeing-kierros vielä. Jännittävin pyöräilijä vs. koira -kohtaaminen koko reissulla oli parisataa metriä ennen Kiteen asemaan, hiivimme pyöriä taluttaen murisevan koiran ohi. Pyörät junaan ja Helsinkiä kohden, Pasilan asemalta vielä muutaman kilometrin loppupolkaisut kotiin.


Rajan tällä puolella


Kuusi päivää ja 566 km. Hieno reissu, erittäin mielenkiintoinen varsinkin kulttuurillisesti ja jopa eksoottinen. Oli kiinnostavaa nähdä Karjala omin silmin, pyörän selästä käsin kun pääsee muutenkin mielestämme aina parhaiten sisälle paikan tunnelmaan ja paikalliseen elämänmenoon. Viipuri, Sortavala, Karjalan Kannas, Laatokka ja Käkisalmi, siinä on klassikoainekset koossa useampaankin matkaan.

Pyöräilyllisesti aika laidasta laitaan kokemuksia. Oli hienoja pätkiä maaseudulla ja rauhallisilla metsäteillä, kaunista luontoa, mutta myös hektisiä asfalttiteitä ja tylsempiä siirtymiä. Emme suosittele ensimmäiseksi pyörämatkaksi kokemattomille, saattaa olla vähän liikaa riskejä liikenteen osalta.

Paikallisten ihmisten tapa kohdata meidät jätti meidät hämmentyneiksi. Reissun suurin ihmetyksen aihe oli, että olimme näkymättömiä. Pyörämatkoillamme pitkin maailmaa olemme tottuneet siihen, että maaseudulla porukka moikkailee ja peräkylien kaupan edustalla aina joku tulee kyselemään jotain tai edes katsoo pitkään kiinnostuneena, mitäs/ketäs nämä ovat. Täällä juuri kukaan ei tervehtinyt tuntemattomia, yksikään sielu ei kysynyt mitään vaikka seisoskelimme aika monen eri kyläkaupan pihassa useaan otteeseen. Vieraan pelko taitaa olla tiukassa, parempi katsoa ohi ja läpi kuin ihmistä kohti. Mystistä.

Vaikka pääteitä kunnostetaan ja kaupungeissa laitetaan paikkoja kuntoon, maaseudusta tulee vähän surullinen olo. Infra on melkoisen rapistunutta, tiet huonossa kunnossa ja hanasta tulee keltaista vettä.

Positiivinen yllätys oli, että teiden varret olivat melko siistissä kunnossa, roskia vähemmän kuin monessa muussa paikassa. Samoin homma toimi moitteettomasti hotelleissa ja ravintoloissa yms, eikä missään vaiheessa tullut tunnetta, että joku yrittää vedättää tai kamoja olisi pitänyt erityisesti vahtia. Toisaalta tämä ehkä kertoo enemmän meidän ennakkoluuloista kun mistään muusta.

Tarinan opetus, ei aina tarvitse matkustaa kauas pois kokeakseen jotain oikeasti erilaista ja ihmeellistä. Joskus on hyvä kääntää katse lähelle ja sinne, minne ei ainakaan ole ajatellut katsoa. No hitto miksei!


Happy eBikers




torstai 5. syyskuuta 2019

Karjalan kunnailla sähköpyörillä, osa I

Tällaista tällä erää, rajantakainen Karjalan kierros sähkömaastopyörillä. "Miksi ihmeessä?" oli yleisin kommentti, kun kerroimme suunnitelmistamme. Sinänsä ymmärrettävää, ei ehkä ihan ilmeisin pyörämatkailukohde ja hyvästä syystä. Venäjän liikennekulttuuri ei ole varsinaisesti niittänyt positiivista mainetta.

Jonkinlaisesta äkillisestä päähänpistosta tämä(kin) retki lähti, ajatuksenjuoksu meni suurin piirtein näin: Tiina luki lehtijutun moottoripyöräilijöistä, jotka olivat olleet Karjalassa ja he kehuivat, että tiet siellä olivat pääosin mahtavan huonossa kunnossa ja tarjosivat siten sopivan haastavaa ajoa hienoilla metsäteillä. Jos se toimii seikkailumoottoripyöräilyyn, niin eikös se toimisi vähintään yhtä hyvin sähkömaastopyöräilyyn. Siitä se sitten lähti. Kaiken lisäksi Matille tarjoutui tilaisuus juurimatkaan sukunsa synnyinsijoille ja hän pääsisi myös verestämään hurjassa nuoruudessaan Moskovassa hankittua venäjänkielentaitoaan. Se taito osoittautuikin arvokkaaksi, olisi helposti jäänyt muutamat kaalipiirakat kyläkaupan tiskin taakse. 


Seis tai?


Ja onhan se nyt synti ja häpeä, kun paikka on ihan nurkan takana ja historiallisesti monilla merkityksillä latautunut, mutta täysin katveessa meiltä. Emme tienneet Karjalasta oikeastaan mitään, mielikuvissamme näimme vanhoja harmaita puoliromahtaneita puutaloja ja huivipäisiä mummoja tai suomalaisia senioreja etsimässä esi-isiensä talojen kivijalkoja. Saatoimme saada myös jokusen kommentin ystäviltä, tuttavilta ja kylänmiehiltä (& -naisilta), että teidät ryöstetään siellä tai vähintään joku kaahaa votkapäissään autolla päälle. Sounds like a holiday.

Ennenkuin etenimme asiassa, varmistimme vakuutusyhtiöstä vakuutusten voimassaolon itärajan takana. Homma kunnossa ja viisumit vetämään. Sähköpyörät meillä oli omasta takaa ja mahdollisuus ottaa myös lisäakut mukaan, näin saimme huomattavasti enemmän pelivaraa tien päälle. Reittisuunnitelmakin hahmottui aika helposti, junalla Lappeenrantaan ja siitä pyöräillen Viipuriin, josta Kannaksen poikki Valkjärvelle ja sieltä taas Laatokan rantaan Käkisalmelle. Laatokan viertä pohjoiseen ja Lahdenpohjaan, josta Sortavalaan ja sieltä Ruskealan kautta Värtsilän raja-asemalle ja Kiteeltä junalla takaisin Helsinkiin. Majoitukset hoidimme kuntoon etukäteen. 


Karjalan ärhäkimmät maastomenopelit


Reittisuunnittelu oli tärkeässä roolissa, halusimme välttää mahdollisuuksien mukaan isompia teitä ja hakea sen sijaan pieniä metsä- tai sorateitä. Koitimme löytää sopivaa paperista suunnittelukarttaa, jotain autoilijan tiekartan ja suunnistuskartan väliltä. Sopivalla mittakaavalla löytyi ainoastaan näköispainoksia sota-ajan kartoista ja yksi 30 vuotta vanha topografinen kartta, joka oli tehty jonkin sortin YYA-hengessä kansojen välisenä yhteistyönä. Tarkempaan reittisuunnitteluun Matti käytti Googlea, Open Street Mapsin aineistoa ja Yandexia, joiden perusteella reittiviiva GPS:ään muodostui. Saimme myös vinkkejä FB ryhmistä (mm. Sputnik - Venäjän omatoimimatkailijat). Kiitosta vaan.  

Oman haasteensa suunnitteluun toi Venäjän puoleinen rajavyöhyke. Se on epämääräisen levyinen (tyyliin 5-30 km), jonka tarkasta sijainnista eri kohdissa ei saa tietoa oikein mistään. Venäjän turvallisuuspalvelu FSB ei vastannut sähköpostiimme, ylläri. Vyöhykkeellä ei joka tapauksessa saa liikkua ilman erillistä lupaa kuin pääväylällä, mahdollisimman nopeasti sisään ja ulos, ei hortoilua pienillä metsäteillä. 


Day 1. Lappeenranta-Viipuri 76 km

Junalla Helsingistä Lappeenrantaan, josta varsinainen pyöräseikkailumme alkoi. Pyöräilimme Nuijamaan rajalle ja emme oikeastaan koko aikana ymmärtäneet, mihin piti mennä ja missä jonottaa, mutta siitä huolimatta prosessi oli varsin sujuva. Suomen puolen rajatarkastus - 5 km pyöräilyä - Venäjän puolen rajatarkastus, total 35 min. Tiesimme etukäteen odottaa reissun kenties ikävintä pyöräilyosuutta rajalta Viipuriin. Pakko pyöräillä päätietä, rajavyöhyke on leveä tältä kohdalta (20 km) ja tie on kapeahko asfalttitie ilman piennarta. Liikenne ei onneksemme ollut kovin vilkasta, olisi voinut olla pahempaakin. Maisemat sinänsä olivat hienot, tie seuraili Saimaan kanavaa. 

Viipuriin lähestyimme legendaarisen Monreposin puiston kautta, sinne ei päässyt pyörillä sisään ja paikka oli melkoisen remontin kourissa (vanha päärakennus lanattu samassa rytäkässä maantasalle, kauhisteluja aiheesta luimme parin viikon päästä suomalaisesta mediasta). Emme jääneet muistelemaan Monreposia sen enempää. 


Viipurin linna


Viipurin linnan kautta legendaariseen suomalaisten 80-luvulla rakentamaan Druzhba-hotelliin, joka ulkoa näytti juurikin aikakautensa lapselta, sisältä positiivinen ylläri. Sisäänkirjautuessamme viimeistään ymmärsimme, että rajalta saamamme lippulappunen on syytä pitää tallessa, jos mielii saada katon pään päälle tällä reissulla ja päästä kotiakin joskus.


Leniniä kohden



Druzhba


Iltapäiväksi jalkauduimme Viipuriin, havaitsimme kävelyn pyöräilyä miellyttävämmäksi etenemismuodoksi keskustassa. Aika kiva kaupunki, niemenkärjessä veden ympäröimänä, paljon vanhoja hienoja taloja restauroitu ja vähintään yhtä paljon on vielä tekemistä. Alvar Aallon suunnittelema kirjasto oli entisöity tyylikkäästi. Helppo uskoa, että se on aikanaan ollut todella moderni ilmestys. Hyvää ruokaa ja parit pivot. Kiva ilma!   


Kylän raitilla


Terassilla


Sulassa sovussa



Day 2. Viipuri - Valkjärvi 88 km

Aika leppoisaa pyöräilyä "Heinjoen tietä" itään päin. Pääosin soraa ja rauhallista maantietä, melko tasaista maastoa. Luulimme, että Ladat ovat kadonneet maailmasta. Eivät ole. Ääni paljasti vanhan ja raihnaisen Ladan jo ennen kuin itse autoa vielä näkyi. Se on vähän samanlainen ääni, kuin ajaisi kakspäällä liian pienellä skootterilla jyrkkään ylämäkeen. 


Sorateiden virtuoosit


Metsää ja maalaismaisemia, niitä harmaita vanhoja puutaloja ja joitakin uudempia datsojakin. Osuimmepa yhteen kyläänkin, jossa lisää harmaita taloja ja vähemmän viehättäviä neuvostoajan kerrostaloja. Kyläkauppa löytyi, ravintoloita tai kahviloita ei näkynyt (eikä muissakaan kylissä, tulimme myöhemmin huomaamaan). Tiet olivat tosiaan paikoitellen aika heikossa hapessa, samoin osa autoilijoista ajoi kaasu pohjassa. Toisaalta, monet antoivat myös hyvin tilaa pyöräilijöille. Se oli jo tullut selväksi, että varsinaista pyöräilykulttuuria ei Karjalassa ole. 


Sirppiä ja vasaraa vailla

Lounastauko kaupalla ja kiiltäväturkkinen kissi (etummainen)

El clasico, harmaita taloja riitti


Olimme bonganneet Markus Lehtipuun Karjalan matkaoppaasta Kuusaa motellin, joka oli reittimme varren paras ja ainoa potentiaalinen lounaspaikka. Pyörimme hetken sivutiellä siinä kohtaa, jossa motellin olisi pitänyt olla, mutta ei näkynyt minkäänlaista merkkiä ravintelista. Pari siperianhuskya juoksi siihen räksyttämään ja emäntä perässä. Selvisi, että olimme oikeassa paikassa ja ravintola on tilausravintola. Emäntä myi meille kuitenkin ystävällisesti kaffeet ja parit kinkkujuustoleivät, jotka nautimme Mannerheimin valvovan silmän alla. Paikka oli selkeästi suomalaisten sotahistorian harrastajien suosiossa, hyllyt notkuivat maastosta löydettyä sotaromua ja vanhoja karttoja. Olimmehan Äyräpään vieressä ja ainakin kaikki Nurmossa aikanaan koulunsa käyneet tietävät Äyräpään murheellisen taistelun. 


Olisi mielenkiintoista kulkea metallinpaljastimen kanssa näillä hoodeilla


Viimeiset 15 km Valkjärvelle pyöräilimme melkoista pump trackia, karistimme kannoiltamme ne muutamat onnettomat autoilijat, jotka olivat tielle päätyneet. Pyöräilimme vuoroin melkoisissa montuissa ja kumpareilla. Huh, vaikka aika hauskaa. Valkjärvi oli selvästi jonkinlainen mökkipaikkakunta, toki rannassa oli myös perussetti räysköjä neuvostokerrostaloja. Olimme saapuneet Matin juurimatkan hotspotiin, koitimme silmä kovana etsiä vanhaa osuuskauppaa, jossa Matin mummo oli nuorena likkana ollut töissä. Ei löytynyt. Eikä kuulemma kyynel vierähtänyt silmäkulmasta.  


Pyöränkellon klinkutus korvasi karhukellon


Majoituimme kylpylähotelli Michur Inniin, joka kohosi jylhänä komean Valkjärven rannalla. Taisi olla ainut hotelli näillä seuduilla, ihan passeli ja ravintolan kalaruuat maistuivat päivän päätteeksi. Kylpylän puoli ehkä osin selittää, miksi Venäjän keskiluokka käy Suomen kylpylöissä. Hieno aurinkoinen päivä!


Valkjärvellä, hotelli siintää taustalla



Day 3. Valkjärvi - Käkisalmi 110 km

Aamu alkoi jännittävällä off road -pyöräilyllä suojelualueen halki, jossa järviä, soita ja metsää. Sieltä jatkoimme moottoritielle. Niin se elämä heittelee. Vuoksen yli piti päästä ja muita ylityspaikkoja ei ollut, ei auttanut itku tahi hammasten kiristys. Piennar oli onneksi leveä. Sieltä suoraan "tavalliselle" asfalttitielle, missä ajoimme välillä tien kaiteen ojan puolella. Siitäkin selvisimme. Parinkymmenen kilometrin jälkeen pääsimme sorateille, joita jatkuikin pitkään. Välillä löysää soraa ja välillä niin tiukkaa nimismiehen kiharaa, että munuaiset olisivat irronneet jos emme olisi laskeneet rengaspaineita. Se vaikuttaa ajomukavuuteen todella paljon, jos ajaa näillä teillä pehmeillä renkailla. Akkuahan se vie vähän enemmän, mutta vara-akun kanssa ei ongelmaa. 


Vesieste

Ei tässä nyt muu auta, kun rampista alas ja sekaan vaan

Ja sitä ietunan nimismiehenkiharaa


Aloimme lähestyä Laatokkaa. Tieltähän järveä ei juurikaan näe koska joka paikassa on metsää, mutta teimme pienen piston järvelle ja kyllä kannatti. Laatokka oli vaikuttava; hieno hiekkaranta, tyyni keli ja rannaton ulappa. Kävimme uimassa ja kappas, vesi oli melkoisen hyistä. 


Kyläkaupan lounaalla. Kaksi leipää ja kolme kalaa vai miten se ny meni


Laatokka, jonka vesi todellakin virkisti


Meitä oli ennen reissua informoitu Käkisalmen infernaalisista tietöistä ja kun ne alkoivat, tiesimme olevamme jo melko lähellä kaupunkia. Päivä oli ollut pitkä ja Käkisalmen linnalle emme enää jaksaneet tietöiden halki lähteä yrittämään. Sen sijaan otimme kaupunkikierroksen pyörillä, katsastimme keskusaukion  Lenin-patsaan (edelleen ilmeisesti lähes joka kaupungista löytyvän) ja majoituimme Kexholm-hotelliin. Siisti huone ja suosittu & hyvä ravintola. Ja taas oli hyvä ilma!  

Puolimatkan krouvissa oltiin, loppumatkan tarinat ja mitä jäi käteen -osio seuraavassa blogikirjoituksessa, palaamme kohta asiaan!