sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Kauden viimeinen purjehdus

Koitetaan laittaa purjehduskausi pakettiin vielä näin kirjallisestikin ja merkitä muistiin kauden viimeinen purjeiden nosto. Ihan näin myöhään ei sentään olla vesillä enää oltu, muistelot ovat vaan jääneet kirjaamatta. Tosin kelien puolesta olisi hyvin ollut mahdollista jatkaa kautta marraskuuhun saakka, mutta palataan nyt kuitenkin lokakuun ensimmäiseen viikonloppuun.

Perjantaina Valio -myrsky puhalteli rajusti ja pimeäkin laskeutuu jo sen verran aikaisin, että nostimme purjeet vasta lauantaiaamuna. Hieman perjantaina arvelutti, että onkohan myrskyn jäänteet vielä aaltoina Airistolla, mutta päätimme kokeilla onneamme. Syksypurjehduksessa kun on jotain erityistä taikaa, niin ei haluttu jättää keikkaa väliin. Aamulla myrsky olikin enää muisto vain, aamu valkeni hienona ja yllättävän heikkotuulisena. Ilmeisesti Valio oli vienyt tuulelta voimat. Länsi- & luoteistuulessa livuimme Airistoa alaspäin, välillä tuuli lähes kuoli ja hetkittäin puhalsi kivasti. Moottorilla ei kuitenkaan tarvinnut jurnuttaa, purjeilla mentiin kun kerran ei ollut kiirettä mihinkään. Sen verran ilmassa oli jo lokakuuta, että toppatakeissa purjehdimme, vaikka aurinko paistoi.

Ajatuksena oli hakeutua luonnon rauhaan Dalskäriin, jonne päivän päätteeksi päädyimmekin. Yllättäen siellä oli kuusi muuta venettä ja jopa yksi telttasauna. Rauhallinen ja seesteinen tunnelma joka tapauksessa. Kävelimme saaren länsipäähän punaviinipullon kanssa ihastelemaan auringonlaskua. Ilta pimeni, hieno tähtitaivas. Päivän eläinuutiset; hylje tarkkailemassa tilannetta pää pinnalla juuri ennen Dalskäria. Kotkat loistivat poissaolollaan.


 
 


Sunnuntaina suuntana pohjoinen, päivä oli syksyisen harmaa. Passeli länsituuli (6 m/s) siivitti matkaamme ja etenimme rivakkaa tahtia edellispäivään verrattuna. Kotkat olivat palanneet runsaslukuisina näytille. Vesillä paljon muita veneitä, porukka taisi purjehtia kuin viimeistä päivää. Ensi kesää odotellessa.  







tiistai 13. lokakuuta 2015

Pitkä viikonloppu Kööpenhaminassa

Välillä yllättyy, miten sitä on kulkenut onnensa ohi. Jos haluaa rykäistä itsensä irti arjesta ja lähteä kaupunkilomalle, kriteereinä minimaalinen lentoaika ja maksimaalinen nautinto, Kööpenhamina on aika korkealla listalla. Olemme jotenkin tähän saakka onnistuneet epähuomiossa välttelemään kaupunkia, vaikka moni on kirkonkylää meille kehunut. Rento tunnelma, maailman onnellisimpia ihmisiä ja niin hyggeä (kyseinen termi liittyy kuulemma olennaisesti tanskalaisuuteen, sillä tarkoitetaan mm. kotoilua, hetkessä elämistä, kynttilän valoa ja viihtyisyyttä)
 

Nyhavn

Nyt kuitenkin lennähdimme perjantaina aamulla varhain Köpikseen ja sunnuntaina yön pimeinä tunteina takaisin, kolme tehokasta päivää tuhlattavana. Suorat lennot oli edullisemmat kuin junaliput Helsingistä Seinäjoelle. Tavoitteena oli koluta kaupunkia jalkaisin, syödä hyvin ja maistella tanskalaista perinnejuomaa, saada osansa kaupungin viriilistä kahvila- & ravintolakulttuurista. Keskityimme ruumiin nautintoihin, kolusimme kaupunkia kävellen tehden näin tilaa aina seuraavalle aterialle. Kaupungilla on muuten erinomaiset viralliset nettisivut, josta löytää eri kriteereillä itselleen mieluisat kahvilat ja ravintolat (www.visitcopenhagen.com).

Aamukahvien ja kanelipullien jälkeen otimme suunnan Norrebron kaupunginosaa kohden ja väistelimme aamuruuhkassa fillareita. Pyöräilijöitä oli paljon ja mikäs siellä on pyöräillessä, liikennejärjestelyt kun fillaristin kannalta ovat erinomaiset. Seuraavalla kerralla täytyy ottaa kaupunkipyörät alle. Testasimme reissullamme myös ensimmäistä kertaa Airbnb majoituspalvelua. Olimme varanneet kaksion Vesterbron hipsterialueelta ja hyvin toimi, kiva kämppä mahtialueella (https://www.airbnb.fi/rooms/4213889). Saimme avaimet paikan päällä, lyhyt esittely kämpästä ja hejdå, kämpän emäntä lähti viikonlopun viettoon minne lie. Me lähdimme illalliselle läheiselle vanhalle teurastamoalueelle, joka on täynnä laadukkaita ja rentoja ravintoloita & baareja. Sen verran aikaisin olimme liikenteessä, että saimme nauttia muuten täyteen varatussa Michelinin ukon suosittelemassa kalaravintolassa fish&chipsit ja siitä nurkan taakse Warpigs -panimoravintolaan  nestemäiselle jälkiruualle. Coolit urbaanit tanskalaiset vetivät suoraan terästarjottimelta lihaa ja makkaroita palan painikkeeksi. Sieltä Tivoliin hurvittelemaan ja nauttimaan perjantai-illan huumasta.

Kalan ystävän illallispaikka

Tivolin iltavalaistusta

Hipstereille voidaan naureskella, mutta minne tahansa he levittäytyvätkin, paikkaan alkaa nousta maagista tahtia rentoja ja trendikkäitä ravintoloita, kahviloita, kauppoja. Eli ei kai sinänsä mitään syytä naureskella, jos pyrkii tekemään elinympäristöstään viihtyisämmän. Meidän kotinurkilla oli lukuisten lähi- ja luomuruokakuppiloiden lisäksi esimerkiksi maailman viilein pyörätarvikeliike.


Vesterbron hoodeilta

Lauantaiaamun aloitimme brunssilla vanhassa apteekissa. Keräsimme voimia seuraavaan koitokseen, shopping time! Aloitimme lähikaupoista ja etenimme kohti pääkatua, jossa alkoi iltapäivällä ilmassa olla suuren urheilujuhlan tuntua, ainakin väenpaljoudesta päätellen. Yllättävää kyllä, saimme jotain hankittuakin. Valikoimasta homma ei ainakaan jäänyt kiinni, angstisessa asenteessamme shoppailua kohtaan lienee kuitenkin parantamisen varaa. Palkitsimme itsemme vanhan liiton smörrebrödeilla yhdessä Köpiksen perinteikkäimmässä lounaspaikassa. Sillivoileipien voimalla jaksoimme vaeltaa Nyhavniin nauttimaan kanavarannan tunnelmasta ja viehättävistä näkymistä. Pienen hengähdystauon jälkeen illalla vielä pieni kierros lähialueen trendikuppiloissa ja päätepysäkkinä Motherin pitsapaikka.


Aamiainen Bang og Jensenissä


Slotskaelderen hos Gitte Kikin smörrebrödit, eivät yhtään helpompaa nimeä ravintolalle keksineet

Sunnuntaina aamu valkeni aurinkoisena ja kirkkaana, mielessämme siinsi orgaaninen brunssi tämän vuoden parhaaksi valitussa uudessa ravintolassa, Neighbourhoodissa. Ja kun sattui vielä olemaan hääpäivämme, niin mikä olisikaan voinut olla parempi tapa juhlistaa sitä. Mahtava brunssi ja tyylikäs paikka. Yllättävää? Not.

Herkullisen näköinen kattaus, maistui siltä miltä näyttikin

Päivän retkikohteena oli ruuansulatuskävelyn päätteeksi Christianian vapaakaupunki Kööpenhaminan ytimessä. Sehän osoittautuikin erikoiseksi paikaksi, harmi että valokuvausta ei katsottu kovin suopein silmin siellä ja pääkadulla se oli täysin kielletty ("have fun, no run, no fotos"). Sieltä olisi saanut nimittäin mahtiotoksia, kun huumekauppiaat myi kamaa armeijan maastoutumisverkoilla vuoratuista kojuistaan naamat peitettyinä ja räppi raikasi taustalla, viereisessä kojussa mummo myi kaffetta ja pullaa. Yläpuolen asunnoissa näytti pyöristä ja lastenvaunuista päätellen asuvan myös perheellisiä. Kauempana oli idyllisiä puutarhamökkejä luonnon keskellä, mutta nekin usein aika huolettomalla hoidolla. Näin sivullisen näkökulmasta hipeillä voisi olla vielä mukavampaa, jos vähän kunnostaisivat ja siivoaisivat paikkoja. Kiertelimme alueella ja istuskelimme terassilla, suuri osa porukasta näytti olevan enemmän tai vähemmän pöllyssä. Kävi mielessä, että kuinkahan paljon katkua täältä tarttuu vaatteisiin, kun pitäisi tullin huumekoirien läpi päästä kentällä. Mielikuvitusta kiihottava paikka, josta olisi kiva ymmärtää enemmän.

 
Vapaakaupungin aukiolla, savukiehkurat ei näy tänne asti


Vapaakaupungista lähdimme tuulettamaan vaatteitamme kanavaristeilylle, pakollinen sightseeing -kierros vielä istuen ennen kuin suunnistimme japanilaisen ruokalan kautta kentälle. Tänne me lähdetään uudemman kerran!


We'll follow you, Hipsters!


sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Syyspurjehdus

PE 4.9. Kramppi
Jos kesä olikin kolea, niin syksy on ollut lämmin. Sääennuste lupaili pisaroita enemmän tai vähemmän koko viikonlopuksi, mutta päätimme now or never tyyliin lähteä vielä vesille. Onneksi lähdimme, sääennusteet eivät nytkään osuneet ihan nappiin. Airistoa alaspäin moottorilla kevyessä vastatuulessa ja lämpöisessä kelissä, illan hämärtyessä laskimme ankkurin Krampin lahteen. Hieno ilta, aurinko laski nätisti heijastuen veden pintaan ja pimeän tullen elosalamat välkkyivät ympärillä. Istuskelimme ulkona ja ihastelimme, lasilliset punaviiniä maistui illan rauhassa erityisen hyvälle. Yhdentoista aikaan olimme vetäytymässä yöpuulle ja lahteen saapui pimeän turvin toinenkin purjevene ankkuriin. Juuri mitään ei näkynyt, mutta emännän vihainen mäkätys ukolleen kantautui vettä pitkin. Taisi pimeä yllättää.... Hyvät unet, yöllä satoi rankasti ja kova ropina kävi.

Ankkurissa Krampissa illan hämärtyessä


LA 5.9. Pensar Syd
Täydellinen syyspäivä, aurinkoinen ja lämmin. Tuuli heikosti ja sekin vähä välillä väärästä suunnasta, muutamaan otteeseen saimme kuitenkin nostaa purjeet. Olimme kaukaa viisaita ja soitimme aamusta Pensar Sydiin, josko ovat vielä auki ja onnistuimme varaamaan saunankin. Iltapäivällä saavuimme laituriin ja äkkiä lenkkikamat päälle, juoksujalkaa "kylän" poikki itäpuolen mahtaville kallioille ja sieltä luontopolun kautta takaisin. Ehdimme vielä juhlapäivän kunniaksi (Tiinan synttärit) ravintolaan syömään ennen kuin paikka meni kiinni. Hyvä sapuska; alkupalapöytä, Tiinalle ahvenia ja Matille lammasta, jälkiruoka päälle. Onneksi pahin ähky ehti laskeutua ennen saunaa, kiva sauna josta pääsi uimaan (mikä yllättäen ei ole ollenkaan itsestään selvää joka paikassa vaikka saaristossa ollaankin). Montaa venettä ei laiturissa ollut. Saimme seuraksemme Arwen -veneen miehistöineen ja istuimme iltaa tovin, poikain polttamat sikarit karkottivat mukavasti hyttyset. Hieno ilta, elosalamat välkkyivät tänäänkin.

Välillä riitti tuulta purjeisiinkin asti

Ei pöllömmät lenkkimaastot

Pensar Sydin vierasvenesatama

Syksyssä on puolensa


SU 6.9. Kotisatama
Aamulla suoraan sängystä valmiiseen pöytään aamiaiselle, "laiturihoito" sisälsi puolihoidon laituripaikan lisäksi (hyvä diili, 75 eur 2 hengen miehistöltä).  Nopea lähtö aamiaisen jälkeen, ennusteiden mukaan luvassa olisi myöhemmin vastaiseen kääntyvää tuulta ja alkavaa vesisadetta. Etelästä puski synkän näköistä pilveä, jyrähteli uhkaavasti. Nähtiin pari hyljettä Sandön liepeillä, toinen ui paatin rinnalla ja teki hienoja kokovartalosukelluksia paljastaen pullean vartalonsa. Airistoa ylöspäin, niin kuin kaikki muutkin vesillä olleet lähestyvän saderintaman edellä. Yhtään paattia ei tullut vastaan. Rintama saavutti meidän tuulennopean paattimme kuitenkin ja viimeiset pari tuntia ajeltiin sateessa. Tasainen ropina, ei rankkasade. Jälleen diesel kärysi, tuuli oli melkein olematon koko päivän ja hento tuulenvire vastainen (Rajakarilla 3 m/s).


Kesälomapurjehdus Saaristomerellä

Ti 28.7. Österskatan (Thomasklintan)
Kesälomapurjehdus starttasi tänä vuonna ennätysmyöhään jääden myös ennätyslyhyeksi muun aktiviteetin takia, lomapäivät kun alkoivat olla kortilla. Nostimme purjeet uutisten toitottaessa ennätyskylmää kesäsäätä. Melkoinen määrä ennätyksiä siunaantui yhdelle reissulle. Läksimme kuitenkin puolen päivän aikaan etelää kohden yllättävän lämpimässä kelissä, ei tuullut yhtään ja Airistokin täysin tyyni. Aurinko helli meitä useamman tunnin ajan, moottorilla huristeltiin koko matka. Kiinnityimme illan tullen Thomasklintanin länsipuolelle luonnonsatamaan, ei ketään mailla halmeilla heinäkuusta huolimatta. Iltapuhteiksi kapusimme Klintanin päälle, komeat näkymät.

Tyyntä Airistolla
 
Tänne heinäkuun hulina ei yltänyt



Ke 29.7. Aspö
Lähes tyyni ja aurinkoinen keli jatkui iltapäivään saakka, kelluimme kyllä muutaman tunnin purjeilla minimaalista etenemisvauhtia lähinnä tunnelman vuoksi. Sinilevää alkoi nousta viiruiksi vedenpintaan. Arvoimme Nötön ja Aspön välillä, Aspö voitti. Satama melko täysi ja haimme rauhallisempaa paikkaa satamalahden eteläpuolen kalliokiinnityksestä. Laakakallio näytti haastavalta rantautumispaikalta, mutta osoittautui lähempää tarkasteltuna kelvolliseksi. Kävelimme luontopolkua pitkin satamaan ihmisten ilmoille, haimme savustetut ahvenet mukaan ja viskasimme yhden punkin Matin jalasta pois kuleksimasta. Kirkon takaa kallioilta pääsimme uimaan ja pesulle (hyistä vettä), tuuli oli puhaltanut levät pois. Rauhallinen ilta, ahvenet maistuivat perunoiden kanssa.

Aspössä


Lähiruokaa

TO 30.7. Birskär (Konungskär)
Yöllä satoi rankasti, mutta aamusta kirkastui ja purjehdimme pohjoista kohden kevyessä tuulessa ja auringon alla. Hylje kurkki meitä pää pinnalla. Birskärin lahdessa arvoimme hetken, mihin kohtaan kallioita kiinnittyisimme, tuulen  kun oli ennustettu kääntyvän yöllä luoteeseen. Sopivan paikan löydyttyä Tiina hyppäsi kallioille keulasta ja seuraavaksi kuului molskis. Välttääkseen keulan osumaa kallioon, ponnistus suht' kaukaa jyrkähkölle ja märälle kalliolle, eihän siinä tossut pitäneet vaan täydessä vaatetuksessa melkein hallittu liuku veteen. Köydet pysyivät kyllä kädessä koko episodin ajan, omin voimin ylös, pieni ravistelu uitetun koiran tavoin ja köydet kiinni kallioon. Saahan sen paatin näinkin kiinnitettyä nähtävästi. Vaatekerta ripustettiin kuivumaan (paitsi että sateli). Kävelimme Konungskärin puolelle pientä siltaa pitkin, vierailu Saaristomeren ainoassa autiotuvassa ja pieni luontopolku lampaiden rouskuttaessa ruohoa ympärillä.

Seuralaisemme luontopolulla


PE 31.7. Kotisatama
Aamulla kuuden aikaan olimme täydessä unessa keulapiikissä kun jysähti ja paatti tärähti. Nopea palomiestyylinen syöksy kannelle todetaksemme, että kääntynyt tuuli oli tehnyt tepposet ja ankkuri oli irti. Olimme olettaneet vastapäisen saaren suojaavan meitä kääntyvältä tuulelta, mutta ilmeisesti pohja oli niin kallioinen, että ankkuri ei ottanut enää kiinni kun oli kerran irronnut. Onneksi vene ei ollut juurikaan liukunut sivuttain, nopea köysien irrotus ja pakilla pois kiveltä. Vettäkin alkoi vähän tihuuttaa. Mutta mikäs siinä oli Korppooströmin ränniä ajellessa ja aamiasta nauttiessa. Puuskainen tuuli nousi, purjehdimme koleassa säässä Nauvoon lounaalle. Satama oli yllättävän täysi, siinä asiassa Nauvoon voi ilmeisesti aina luottaa. Lounaan jälkeen vierailu merenkulun talossa (jossa henkilökunta kommentoi, että vaatetuksesta päätellen olette veneellä matkassa, meillä untuvatakit ja pipot). Satamassa tapasimme myös veneen entisen omistajan, joka oli iloisen yllättänyt nähdessään vanhan sotaratsunsa olevan yhä merillä. Päiväunien jälkeen kovalla tuulella (puuskissa tuulimittari näytti 15 m/s) ja ykkösreivillä melkoista haipakkaa kotisatamaan.

Aurinko ja pilvet kamppailivat elintilasta

 
Hiulihei, kotisatamaa kohden

torstai 30. heinäkuuta 2015

Kreetan rannoilla

Vuorilla ramppaamisen ja lyhyen kaupunkistopin jälkeen Kreeta siinsi mielessämme perinteisenä lomapaikkana sanan varsinaisessa merkityksessä. Aikomuksena oli täyttää päivät uimisella, lukemisella, rannalla löhöilyllä ja syömisellä, näin myös kävi.

Iraklionin kentällä meitä odotti viime tingassa varaamamme vuokra-auto (Cretarent, suosittelemme) ja sillä porhalsimme yöksi kaupunkiin. Saavuimme Iraklioniin samana iltana kun Kreikan parlamentti äänesti troikan tiukoista lainaehdoista. Mitenkään muuten Kreikan kiperä tilanne ei turisteille näyttäytynyt, mutta äänestysiltana kaupungin aukiolla patsasteli jonkun verran mellakkapoliiseja ilmeisesti lähinnä näön vuoksi.

Aamusta auton nokka kohti etelärannikkoa. Matti oli tehnyt pohjatyön netissä ennen lomaa ja valkannut vapaasukelluksen kannalta sopivat hoodit; jyrkät rannat, jotka olisivat suojaisia eri tuulille. Rauhallinen mesta ja joku ruokapaikka kiitos. Näillä kriteereillä paikaksi valikoitu Agios Pavlos, jossa muutama majoituspaikka, yksi taverna ja rantakuppila. Sen verran seesteinen ja kaunis paikka on kyseessä, että siellä järjestetään myös joogaretriittejä. Paikka sinänsä on umpikreikkalainen, mutta en ihmettele, että sen ovat joogaajatkin löytäneet tukikohdakseen. Majoituimme Kavos Melissa Studiossa, joka oli muutama satametriä  rannalta rinteeseen. Partsilta mahtinäkymät, hinta-laatusuhde erinomainen (45 €/huone/yö).  

Aamiainen parvekkeella

Rantavalikoima oli hulppea, löytyi muutaman sadan metrin säteellä pari hiekkarantaa, useampi kivikkoinen poukama ja vedenalainen jyrkänne syviin vesiin, jonne Matti sai sukeltaa. Ja mikä parasta, rannat olivat varsin rauhallisia.

Aamu-uinnille rauhallisissa tunnelmissa

Kirkkaissa vesissä kelpaa kelliä

Keskittyminen ja dippi jyrkänteeltä syvyyksiin


Niin vain päivät kuluivat uiden, lekotellen ja syöden (onneksi se ainut taverna oli erinomaisen hyvä). Aurinko helli ja oli  kuuma, meltemituuli vähän viilensi muutamana iltapäivänä. Yhtenä päivänä jaksoimme kieputtaa autolla muutaman tunnin läheisillä vuoristoteillä, muuten emme liikahtaneet sänkyä, rantaa ja ruokapöytää  kauemmaksi. Sounds like a Holiday!  
 
Hortaa, grillattuja paprikoita, melitzanoa jne. Kasvisruoka ei paremmaksi tästä muutu.
 
Kaffittelua kreikkalaisittain
 
 

torstai 23. heinäkuuta 2015

Alppivaellus Itävallassa

Kesälomaa pukkasi ja Suomen suven epävakaisuus ohjasi katsettamme etelää kohden. Tällä erää reissusuunnitelmasta tuli All in one -henkinen kokonaisuus; ensin kroppa koville patikoimalla Alpeilla, lyhyt kaupunkiloma väliin ja loppureissuksi elpymään löysänä Kreetan auringon alle.

Toukokuun Sveitsin kokemukset innoittivat meidät takaisin Alpeille, nyt tarkoituksena oli vaeltaa yläilmoissa ilman että laskeudumme välillä kyliin yöpymään. Suunnitelma vaati reitin, jonka varrella olisi "hütteja" eli alppimajoja, joissa voi yöpyä ja ruokailla. Potentiaalisista reiteistä ei todellakaan ollut pulaa, päinvastoin. Kohteeksemme valikoitui Itävallan Tirolin Alpit ja siellä Zillartal High Route. Reitti vaikutti sopivan haasteelliselta, mutta ei kuitenkaan vaatinut erityisiä varusteita (lumihakkuja, valjaita tms). All in one lomalaisille tämä sopi, ei tarvinnut raahata jäärautoja Kreetalle... Niinpä lennähdimme keskiviikkona työpäivän päätteeksi Müncheniin, josta köröttelimme suoraan kentältä paikallisella Onnibussilla (MeinFernbus, melkein ilmaiset hinnat, hyvät bussit ja kattavat reitit!) Innsbruckiin.

Torstai     Mayerhof (650 m) - Karl-von-Edel-Hütte (2238 m)
300 nousumetriä & 2 h patikointia

Aamulla Innsbruckista paikallisjunalla Mayerhofiin, josta kabiinihissi armeliaasti avitti meidät 1900 m korkeuteen. Leppoisaa patikointia kevyessä vastamäessä ensimmäiselle hutille, pehmeä aloitus. Tämän päivän tärkein anti oli tutustuminen alppimajojen tapoihin ja kulttuuriin. Meillä ei ollut ennakkovarauksia majapaikkoihin eikä oikein kunnollista käsitystä siitä, miten hommat siellä oikein toimii. Sen verran olimme lukeneet huteista, että kaikki majoitetaan tavalla tai toisella ja jonkin sortin sapuskaa pitäisi niistä saada.


Polku ensimmäiselle hutille

Perille päästyämme kävimme ilmoittautumassa majapaikan isännälle, varasimme petipaikat ja puolihoidot (illallinen ja aamiainen) ja ymmärsimme, että kaikissa huteissa ei ole suihkuja. Petipaikat oli yhteishuoneissa  (omia huoneita on huteissa yleensä muutamia, mutta kuten myöhemmin tulimme huomaamaan, ne olivat kaikki varattuja etukäteen) ja ne järjestyivät täällä, kuten kaikissa huteissa myöhemminkin ilman ongelmia. Toinen tärkeä oppi oli se, että kulttuuriin ei ilmeisesti kuulu syödä mitään päivän vaelluksen aikana (what!?). Saimme kuitenkin halutessamme ostaa voileipiä mukaan ja olimme varustautuneet pahimpaan ottamalla mukaan nipun energiapatukoita. Homma toimi tältäkin osin.

Illalla hyvissä ajoin kömmimme silkkipusseihimme kerrossängyssä ja vedimme hutin tarjoamat viltit niskaan.

Perjantai     Karl-von-Edel-Hütte (2238 m) - Kasseler Hütte (2178 m)
750 nousumetriä, 800 laskumetriä & 8 h patikointia

Huteissa aamu alkaa aikaisin, porukka alkaa heräillä kuuden jälkeen ja valua aamiaiselle. Sinänsä se ei ole ihme, päivän patikointi ja tukeva illallinen tainnuttavat petiin jo ennen iltayhdeksää. Perjantaiaamu valkeni kirkkaana ja taivas täysin sinisenä. Ilma oli kylmä, mutta aurinko ja tiukka ylämäki heti kärkeen lämmittivät nopeasti.

Perjantain päivämatka oli reittikuvauksen mukaan kaikkein pisin. Reitti ylitti 7 harjannetta, jotka tuli kivuta ylös ja alas ja se oli varsin hyvin merkitty (kuten muutkin reittiosuudet) maastoon, mutta välttämättä mistään polusta ei aina voinut puhua. Iso osa reitistä kulki osin valtavienkin kivilouhikoiden läpi, ihan normikävelyllä ei matkaa taitettu. Mutta jalat olivat vielä tuoreet ja hiertymistä vapaat, joten jalka nousi melko vaivattomasti. Maisemat oli huikeat ja keli upea. Reitillä tuli eteen ensimmäiset kallioon pultatut rautatapit tai avustavat vaijerit, joista sai tukea. Antoivat esimakua tulevasta.

Aamun ensimmäinen rykäisy

Tuonne harjanteiden taakse laakson pohjukkaan olisi päivän aikana päästävä

"Polku" oli sentään hyvin merkattu koko matkan

Elämänlangassa kiinni yhdellä kädellä

Harjanne nro 3 huipulla

Kun Kasseler Hütte tuli ensimmäisen kerran näkyviin pienenä pisteenä, havaitsimme sen olevan käsittämättömän komealla paikalla. Taivallettavaa vielä riitti sekä useampi korkeuskäyrä oli ylitettävä ennen kuin pääsimme itse pääkallopaikalle. Palkitsimme itsemme vehnäoluilla, omena-strudeleilla, suihkulla ja illallisella, tässä järjestyksessä. Yön vietimme pienessä täpötäydessä huoneessa, jossa nukkui kahdeksan ihmistä kahdessa kerroksessa. Ylälavetilla oli kuuma ja huono ilma, mutta päivän fyysinen rasitus tainnutti armeliaaseen tajuttomuustilaan (Matilla meinasi tulla ahdistuskohtaus).

Etsi Kasseler Hütte kuvan vasemmasta reunasta

Lauantai     Kasseler Hütte (2238 m) - Greizer Hütte (2227 m)
Nousumetrejä 700, laskumetrejä 650 ja 6 h patikointia

Jälleen aikainen, aurinkoinen ja kirkas aamu. Kasseler Hütte sijaitsee vuoren rinteellä laakson pohjukassa ja reitti jatkoi kulkuaan vuoren rinteellä niin, että olimme muutaman tunnin patikoinnin jälkeen huttia vastapäätä laakson toisella puolella vuoren seinämällä. Reitti kulki seinämällä suht tasaisesti, pientä up&downia. Jyrkimmissä kohdissa oli jälleen vaijereita ja rautatappeja estämästä lipeämistä alaspäin, ei ole kovin helppoa kulkea vaakatasoonkaan jyrkällä seinämällä. Saavuttuamme Kasseler hutin vastakkaiselle vuorenrinteelle, lähdimme nousemaan lumista satulaa kohden ylittääksemme vuorijonon ja laskeutuaksemme toiselle puolelle.

Suuret vuoret, pienet ihmiset
 
Jyrkkä pudotus pusikkoon

Jäätiköt hallitsivat maisemaa huipulla

Kun vuorijono oli ylitetty, näimme seuraavan päivän haasteen. Epäuskoisena katsoimme seuraavan päivän etappia, että meneekö se oikeasti tuosta. Eihän tuosta voi päästä yli.

Tämäkin hutti oli komealla paikalla, söimme parit ateriat ja joimme muutamat virvoittavat kerätäksemme voimia seuraavaan päivään. Hutissa oli paljon porukkaa, osa viikonlopun viettäjiä, jotka olivat tulleet kiipeilemään viereiselle jäätikölle. Nukuimme hyvät ja pitkät unet 4 muun vaeltajan kyljessä raikkaassa ilmassa.

Isäntä ja vieras


Sunnuntai    Greizer Hütte (2227 m) - Berliner Hütte (2044 m)
Nousumetrejä 1100, laskumetrejä 1200 ja reilu 7 h patikointia

Sunnuntain reitin periaate oli sama kuin edellisenä päivänä; hutin vastapäisen vuorijonon toiselle puolelle oli päästävä. Tällä kertaa laskeuduimme ensin laakson pohjalle ja aloitimme sieltä kipuamisen ylös. Nousu oli pitkä (1100 nousumetriä yhtäjaksoisesti) ja raskas, aamun laskeutumisessa olimme "hukanneet" metrejä. Tällä kertaa sai vaijereissa roikkua paikoin tosissaan ja jaloissakin alkoi jo painaa niin, että niihin ei enää ollut samalla tapaa luottamista. Nousu ei siis vain näyttänyt haastavalta vaan se myös oli sitä, erityisesti ylhäällä.

Päivän nousu


Tällaiset osuudet tuntui jo vähän vatsanpohjassa

Päästyämme reitin korkeimmalle kohdalle elvyimme hetken huipulla hangessa paahtavassa auringossa ennen laskeutumista toiselle puolelle ja ihastelimme sykähdyttäviä maisemia. Päivää oli vielä jäljellä ja lasku on itse asiassa jaloille kovin armotonta. Erityisesti Tiina sai lisähaastetta vanhasta polviriesasta, joka alkoi tuntumaan melkoisesti alamäkeen mentäessä kivikkoisessa maastossa. Jalkojen rakot ja hiertymät muistuttivat myös, että kaikella on hintansa. Rauhalliseen tahtiin alaspäin edeten ja välillä liottaen jalkoja jääkylmässä vuoristojärvessä lähestyimme määränpäätä.

Lammas tuli haistelemaan eväiden toivossa, turha reissu hälle

Kun Berliner Hütte viimein tuli näköpiiriimme, näky oli lähes absurdi. Hutti lienee suurin, vanhin (1800 -luvulta) ja perinteikkäin, muistuttaa ulospäin enemmän hotellia kuin vuoristomajaa. Majoituimme samaan huoneeseen kiipeilijäteinien kanssa, kulautimme vehnäoluet ja söimme jälleen tuhdin aterian (salaatti- keitto - pääruoka - jälkiruoka oli normisetti puolihoidon illallisilla) komeassa salissa.

Berliner Hütte

Yhteismajoituksen onnea

Prameat puitteet illalliselle

Päivä oli reitin kovin; eniten nousu- ja laskumetrejä, tiukimpia nousuja ja edellisten päivien rasitukset alkoivat tuntua kropissa. Siitä huolimatta tai juuri niistä syistä oli voittajafiilis ja päivä sai arvoisensa päätöksen.

Maanantai     Berliner Hütte (2044 m) - Breitlahner (1300 m)
750 laskumetriä & 2 h patikointia

Aamulla meitä ympäröi vankka sumu ja vesisade, jonka säätiedote ennusti jatkuvan iltapäivään saakka. Meillä olisi ollut mahdollisuus vielä yhteen vaelluspäivään ennen Kreetan lentoa, mutta sää sai meidät laskeutumaan alas laaksoon. Mikään ei tuntunut jäävän kesken, oli aika siirtyä kohti kaupungin humua. Parin tunnin kävelyn jälkeen päädyimme tien varteen, josta pääsimme bussilla Mayerhofiin ja sieltä samoja jälkiä taaksepäin, niin että illalla olimme Münchenissä.


Hieno reitti!


München

Münchenissä nautimme Bier Garteneista ja kaupungin säpinästä. Kulttuuriosuus hoitui vierailulla juuri avatussa natsismin nousulle ja tuholle omistetussa museossa, kannattaa käydä.  Keskiviikkoiltapäivänä lähdimme kentälle ja lensimme saksalaisten kanssa seuramatkalle (pelkät lennot onneksi) Kreetan saarelle, raihnaisia ruumiitamme lepuuttamaan. Siitä lisää kohta.


Palauttava ateria; puolikas joulukinkku ja litran tuoppi 


 

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Tuulta purjeisiin Saaristomerellä

Hiulihei, kesän ensimmäinen purjehduskeikka Saaristomerellä ja tuulessa ei ainakaan pihistelty. Aurinkokin jaksoi räkittää koko viikonlopun vaikka lämmintä taisi olla keskimäärin kaikki kymmenen astetta. Fleecekalsareissa, goretexeissa ja pipo syvällä päässä eli normisetti alkukesällä vesillä.

Vasten auringon siltaa

Perjantai-iltana kryssimme vastatuuleen ja -aallokkoon Airistolla etelää kohden, aaltojen höykytys motivoi meidät kääntämään keulan kohti länttä ja rauhallisemmille vesille. Iltamyöhään parkkeerasimme paatin Airismaan vierasvenelaituriin, jossa ei ollut ketään. Kuin meitä varten, laiturille oli aseteltu pöytä ja pari tuolia. Siinä sitä kelpasi istuskella untuvatakeissa auringonlaskusta nauttien, siemailla lasi viiniä ja kuunnella lintujen huutelua. Aamulla pieni kierros jalkaisin maissa ja varmistus epäilyksillemme, että satamakirjan mukainen palvelusatama ja komea vanhanaikainen kauppa on ollut historiaa jo monta vuotta.

Illan rauhaa vierasvenelaiturin ainoana paattina 

 
Sinne se sitten painui


Lauantaina purjeet ylös ja sopivan vauhdikkaassa tuulessa lounaaseen, määränpäänä Houtsalan vierasvenesatama. Teki mieli päästä vähän omin voimin liikkeelle ja saarella pystyikin tekemään n. 7 km lenkin idyllisissä maalaismaisemissa. Käytiin välillä lekottelemassa auringossa tuulensuojassa erään venevajan seinustalla, kunnes vajan isäntä pelmahti paikalle. Isäntä oli oikein ystävällinen ja sanoi, että jääkää ihmeessä ottamaan vaan aurinkoa. Kehuimme hänelle venevajan seinustan olevan todennäköisesti saaren lämpimin paikka, johon hän totesi, että niin taitaa olla: Venevajan alla on kuulemma iso vesikäärmeiden pesä, mutta eivät ole ollenkaan haitaksi. Joo, me ollaankin tässä oltu jo tovi, heippa....

Ei ollut Houtsalan satamassakaan porukkaa ruuhkaksi asti, meidän lisäksemme yksi purjevene. Mutta  eipä ollut saunavuoroissakaan ruuhkaa, oli varaa valita. Kelluva sauna (joka muuten keinui aallokossa) tarjosi hyvät löylyt, oli lyhyt matka pulahtaa mereen. Sauna sai meiltä pisteet; puulämmitteinen, ikkunasta merinäköala, kiva vilvoitteluterassi ja pääsi uimaan. Uni maistui, vaikka melkoista keinuntaa, aaltojen loiskuntaa ja erinäistä nitinää oli aistittavissa.

Kelluvan saunan löylyissä
 
Yöllä tuuli oli kääntynyt idän puolelta etelään ja yhä vaan voimistunut, paattiin osui sivutuuli pahasti ja arvelimme, että satamasta lähtö tulisi olemaan haastavaa. Eikä mennyt arvelumme pieleen, reilun tunnin köysisirkuksen ja säätämisen jälkeen pääsimme lähtemään. Erinäisten pohdintojen jälkeen suunnitelmaksi valikoitui veneen siirtäminen laiturin päästä kylkikiinnityksessä olevan naapuriveneen kylkeen kiinni, siitä köydet irti ja lähtö suoraan eteenpäin. Tähän asentoon tarvitsisi paatti ensin vain saada. Etuköyden hallittu löysääminen, vinssin  avulla takaköyttä avuksi käyttäen vene poijun ääreen ja poijuhaka irti poijusta, naapuriveneestä lainatulla taikasauvalla sai pujotettua köyden poijulenkin läpi. Paatin perän hivutus köyden ja toisen vinssin avulla 180 asteen käännökseen. Köysi lipesi, mutta selvisimme pienellä säikähdyksellä. Etuköysi irti laiturista ja kiinni naapuriveneeseen, samoin takaköysi kiinni naapuriin. Jos kuulostaa aavistuksen sekavalta, niin sitä se myös oli. Onnistuimme joka tapauksessa ja saimme veneen kunnialla käännettyä. Kiitoksia vaan Amelie -veneen miehistölle!

Nyt oli ainakin tuulta riittävästi. Pienillä purjeilla (kakkosreivillä  ja vain vähän etupurjetta) sai kunnon kyydit. Leikimme hetken aikaa tuulimittarilla ja kellotimme ennätykseksi 19,7 m/s puuskan sivutuuleen. Airistolla pääsimme vaihteeksi myötätuuleen ja -aallokkoon, paatti surffasi aallon harjalla parhaimmillaan yli 9 solmua, joka lienee absoluuttinen maksimi.


Hiulihei, hyvät kyydit


Parin vuorokauden melkoisen myllytyksen jälkeen sunnuntai-iltana keinutti vielä niin, että oli melkein vaikeuksia pysyä pystyssä. Hieno kauden avaus; meille uusia vierasvenesatamia, kunnon purjehdusta ja saaristolaisidylliä. Tästä on hyvä jatkaa, kesälomaa odotellessa.

Lekottelua vesikäärmeiden pesän yllä