sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Jotunheimenin vuoristovaellus

Korona veti happea kesällä ja Norja loisti sallittujen maiden listalla. Sen oli moni muukin suomalainen valinnut tänä vuonna lomakohteekseen, niin mekin (suomalaisten kansanvaellus suuntautui ilmeisesti pohjoiseen, Etelä-Norjassa ei maamiehiämme tahi -naisiamme näkynyt). Olemme vuosia sitten olleet talvella Jotunheimissa hiihtämässä ja siitä jäi hieno muistijälki, päätimme mennä samoille hoodeille tällä kertaa jalkapatikassa. 

Jotunheimin kansallispuisto sijaitsee vuoristoalueella ja siellä kohoavat koko Skandinavian korkeimmat vuoret. Tämä tiesi kohtuullisen haastavaa tarpomista ja runsaita nousu-  & laskumetrejä. Tavoitteena oli vaeltaa ympyräreitti, palata lähtöpisteeseen niin, että emme joudu tulemaan omia jälkiämme takaisin. Suunnitelma oli mahdollinen, mutta tiesi 7 päivän patikkaa ilman välipäiviä kohtuu kunnianhimoisilla päivämatkoilla. Hiemen arvelutti etukäteen, miten paikat kestävät. Alpeilla vaeltaessamme olimme päätelleet, että jalat kestävät suhteellisin hyväkuntoisina max. 5 päivää patikointia ilman lepopäiviä kovissa korkeuseroissa. Nyt otimme sauvat käyttöön ensimmäistä kertaa ja saattaapa olla, että tämä osoittautui salaiseksi aseeksi. Ei juuri minkäälaisia kolotuksia tai kivistyksiä jaloissa edes viime metreillä, sauvat jatkoon!  

Jos reissuamme pitäisi kuvata yhdellä sanalla, niin vaellus oli ihmeellinen. Toinen toistaan hienompaa maisemaa, jokaisen vuoren tai laakson ylityksen jälkeen näkymät sykähdyttivät. Ilma oli erikoisen hieno. Alueella sataa usein, nyt ei oikeastaan lainkaan vaan aurinko killitti ja lämmitti. Norjalaisten tunturimaja ja -hotellikulttuuri on mahtava. Ruokahuolto pelaa, petipaikka järjestyy ja suihkuun pääsee. Tämä kaikki mahdollistaa pienet kantamukset (meillä molemmilla n. 10 kg reput selässä sisältäen vesipullot).  


1. Päivä (14.8) Gjendesheim - Glitterheim 23 km/ 920 nousumetriä/ 600 laskumetriä/9,5 h 

Gjendesheimin majalla aamiaiselle heti kuudelta. Hyvin ravittuina ja eväsleivät repuissa lähdimme kipuamaan jo kahdeksan aikaan aamulla ylöspäin. Tiesimme, että edessä oli reissun pisin päivä kilometreillä mitattuna ja kiitettävä määrä nousu- & laskumetrejä. Aamun valjetessa pilvipeite alkoi repeillä ja saimme taivaltaa hienossa auringonpaisteessa. Turkoosia vettä ja lumihuippuisia vuoria. Väsyneinä mutta onnellisina saavuimme Glitterheimin tunturihotellille. Kolmen ruokalajin illallinen maistui.  Urheilukellon mukaan päivän aktiivisuus oli 430%, tästä  oli hyvä aloittaa.


Kyllä kelpasi

 

Jännittävä ylitys, huojuva riippusilta vain ylhäältä kiinni



Vihreä joki


Kivikon kautta hangille

2. Päivä Glitterheim - Spiterstulen 17 km/1150 nousumetriä/1460 laskumetriä/9h 

Glitterheimin tunturihotelli on Norjan toiseksi korkeimman vuoren Glittertindin (2465 m) juurella. Päivän taival alkoi kipuamisella Glittertindin huipulle, jossa tuuli tuiversi ja hanget hohtivat. Laskeuduimme huipulta Steindalenin (suomeksi kivilaakso) kautta. Kivilaakso oli nimensä veroinen, useampi tunti meni kiveltä toiselle hypellessä. Hienojan laaksojen kautta Spiterstulenin tunturihotelliin. Ennen tiukkaa loppulaskua hotellille saimme ihastella vastapäistä Norjan korkeinta vuorta Galdhopiggenia (4 metriä Glittertindiä korkeampi). 


Huippu häämöttää vielä kaukana taivaanrannassa



Pari tuntia myöhemmin ollaan jo lähellä



Laskeutuminen Kivilaakson kautta. Rankka paikka. 



Vesistön ylitys kiveltä toiselle loikkimalla. Näitä riitti reissun aikana.

Reissun suurimmat päiväkohtaiset nousu- ja laskumetrit. Jaloissa tuntui, eilinen pitkä päivä painoi alla. Hieman askarrutti, mitä jalat tuumaavat muutaman päivän päästä, mutta luotimme seuraavien iisimpien päivien tasoittavan tilannetta. Näin myös kävi. 


3. Päivä Spiterstulen - Leirvassbu 16 km/545 nousumetriä/240 laskumetriä/8,5 h

Päivä valkeni kristallinkirkkaana, ei pilven hiventäkään missään. Ensimmäiset tunnit leppoisampaa taivaltamista vuoristopuroa seuraillen. Kevyttä nousua ja laskua, toki myös kivistä taivalta välillä. Vuoristojärvet hohtivat käsittämättömän kirkkaina. Vesihuolto on onneksi täällä yksinkertaista, sen kun kumartuu ja täyttää pullon välillä. 


Leppoisaa matkantekoa vaihteeksi nurmella



Because I can


Hikisen iltapäivän viilennys


Tunturihotellin palveluista nauttimassa

4. Päivä Leirvassbu - Olavsbu 12 km/550 nousumetriä/470 laskumetriä/7h

Kirkas keli jatkui. Jylhää vuoristoa ja lumista maisemaa. Hieno päivämatka Olavsbun tuvalle, joka oli reissun ainut "miehittämätön" itsepalvelutupa. Ei tullut ensimmäisenä Suomen autiotuvat mieleen. Hieno & kodikas paikka, hyllyt notkuivat säilykeruokaa jota pystyi ostamaan ja siisteissä huonessa oli patjat, täkit & tyynyt kuten tunturihotelleissakin. 

Välillä tuli fiilis, että lunta on niin kuin talvella mutta lämpötila ei täsmää. Jotunheimenissäkin oli kuulemma ollut ennätysluminen talvi ja heinäkuu oli ollut kylmä & sateinen, joten lumet oli osin vielä sulamatta. Tämä oli helppo uskoa, kun katsoi ympärille ja kuunteli jatkuvaa lirinää & lorinaa. Vesistöjen ylitykset ei kuitenkaan aiheuttaneet mitään ongelmia. 


Suut messingillä ja miksei olisi


Jylhää ja kunnioitusta herättävää 



Tiukka & lipoinen nousu, onneksi oli sauvat. 



Kaffepaussi. Murukahvia hyiseen sulamisveteen tehtynä, maistui.


5. Päivä Olavsbu - Gjendebu 16 km/190 nousumetriä/625 laskumetriä/7,5 h

Aamu alkoi kevyellä siivouksella. Opimme, että miehittämättömissä majoissa kullakin huoneella on oma siivoustehtävä ja näin paikat pysyy ojennuksessa. Hieno päivä & reitti tämäkin. Laskeuduimme vaivihkaa päivän aikana kohti viheröiviä nurmia. Lumen määrä väheni.  


Luksuspolku


Aloimme olla jo kiveltä toiselle pomppisen mestareita


Breikki


Alas järven rantaan, jossa jätskit, oluet ja ruokapöydät odottivat


6. Päivä Gjendebu - Memurubu 11 km/785 nousumetriä/785 laskumetriä

Aamu alkoi tiukalla nousulla järveltä ylös vuorille. Avuksi oli muutamaan kohtaan pultattu kallioon kiinni kettinkiä, joista ottaa tukea. Olimme matkassa nyt yhden repun taktiikalla, toisen repun oli saanut jättää veneeseen, joka nakkasi sen seuraavan yöpaikan laiturille odottamaan. Tämä kevensi kummasti matkantekoa, kun pystyimme vuorottelemaan repun kannossa ja välillä irrottelemaan ilman.

Päivän maisemat oli mykistävät. Mietimme, voiko tällaista ollakaan. 
 

Elämänlanka?



Ilmavimmissa maisemissa jälleen, tiukin nousu takana


Karttaa ei oikeastaan olisi tarvittu, mutta sitä oli kiva välillä tutkia


Ei ihme, että Edvard Grieg sai näiltä kulmilta inspiraation Vuorenpeikkojen tanssiin


7. Päivä Memurubu - Gjendesheim 15 km/1100 nousumetriä/1120 laskumetriä/5,5 h

Viimeinen vaelluspäivä oli varsinainen loppuhuipentuma. Bessegen on rankattu yhdeksi maailman hienoimmista vaellusreiteistä, se on suosittu myös norjalaisten keskuudessa. Ihmettelimme, voiko olla vielä jotain hienompaa  mitä olimme jo nähneet. Reitti oli myös kohtuu rankka. Kun nousimme aamulla järveltä vuoristoon, vastassa oli kyltti "jos sinulla kesti yli 2 h tähän saakka, ihastele maisemia ja käänny takaisin.". Meillä kulki mukavasti, tiesimme että viimeisinä vaelluspäivänämme ei tarvitsisi enää säästellä jalkojamme. Pystyimme jatkamaan tänäänkin yhden repun taktiikalla, paatti vei toisen rinkkamme päätepisteeseen. 

Jatkuvaa pientä ylä- ja alamäkeä kunnes saavuimme reitin puolessa välissä sen kuuluisimmalle kohdalle Bessegenin harjanteelle. Pitkä, kapea, jyrkkä ja huimaava harjanne, jonka molemmin puolin vesistö. Henkeäsalpaava paikka. 


Loppurutistus


Sauvat tuli tarpeeseen


Kreisiä


Välillä täytyi ottaa kädet avuksi. Polku näkyy takana harjanteella. 



Adrenaliinin ja euforian siivittäminä saavuimme Gjendesheimiin. Takana 120 km talsittua kilometriä ja yhteensä reilu 10 000 nousu- ja laskumetriä. Hieno ja ikimuistoinen elämys. Eeppinen, voisi sanoa. 

Hyppäsimme autoon ja hurautimme Lillehammeriin yöksi. Sieltä jatkoimme seuraavana päivänä Hamariin ja vietimme hellepäivää Norjan suurimman järven rannalla. Kelit helli edelleen ja päivä ilman mitään ohjelmaa teki hyvää. Tulemme takaisin aivan varmasti.  

keskiviikko 5. elokuuta 2020

Sähköpyörillä Baltiassa

Nyt kun rajat taas avautuivat harvoihin ja valittuihin maihin, niin tarjoutui mahdollisuus laajentaa reviiriä kesälomalla. Suunnitelmissa siinsi Tour de Baltic -pyöräreissun, aikaa käytettävissä 2 viikkoa. Tallinkin avaama Riian paattireitti antoi mahdollisuuden keskittyä erityisesti Latviaan. Koronakevään hengessä ja vanhoina takamaiden ystävinä meillä oli jälleen tarkoitus hakeutua pikkuteille ja metsätaipaleille. Tämä tarkoitti pitkälti hiekka- ja sorapäällysteisiä teitä, joten menopeleiksi valikoituivat sähkömaastopyörämme. Kahden akun taktiikkamme mahdollisti myös pidemmät päivämatkat. 

Polkaisimme juhannuksen jälkeisenä maanantaiaamuna anivarhain Länsisatamaan ja sieltä seilasimme Tallinnaan. Tallinnasta junalla pyörien kanssa Rakvereen, josta varsinaisesti aloitimme pyörätaipaleemme ja suuntasimme renkaat kohti etelää. Aurinko paistoi ja tunnelma oli korkealla. Kuten myöhemmin tulimme huomaamaan, koko seuraava viikko oli varsin lämmin, hellettä oli vähintääkin riittävästi.


Day 1. päivän kääntyessä iltaan valosta päätellen


Ensimmäisen yön vietimme keskellä ei mitään erinomaisessa kylaliste majassa. Tähän kyläläisten maja -konseptiin olimme tutustuneet ensimmäisellä Viron pyöräreissullamme. Kannattaa käyttää, siistejä edullisia majoituksia sellaisissa paikoissa, joissa muuta majaa ei yleensä löydy. 


Maalaismaisemaa & unikkoja


Seuraava päivä olikin juhannusaatto (meille osa 2) ja poljimme viettämään sitä Tarttoon. Kaupunki oli puolikuollut, kuten kaupungit tuppaavat juhannuksena olemaan. Ilmeisesti väki oli lähtenyt maalle ja vesien äärelle. Olimme itsekin ensin miettineet reittimme Peipsijärven rantoja pitkin alaspäin, mutta kaikki majapaikat olivat jo varattuja keskikesän juhlijoille. Emme näet heti muistaneet, että juhlaa vietetään eri aikaan täällä.  


Tartton raitilla


Tarttosta pyöräilimme Otepäähän ja matkalla alkoi maisema kumpuilla, pääsi sähköavustuskin töihin ylämäissä. Sen verran oli ollut tasaista tähän mennessä, että olimme jo ennättäneet ihmetellä akkujen kapasiteettia & suorituskykyä. Otepäässä pyöräilimme ensimmäisenä Pyhäjärvelle uimaan hikisinä ja pölyisinä. Jotkut pitävät Pyhäjärveä kuulemma Viron kauneimpana järvenä. Näin tuhansien järvien maan kasvattina sanoisin, että ihan kiva ja aika perus. Otepää jäi kiinnostelemaan hiihtokeskuksena. Sinnehän voisi vaikka joku talvi lähteä suksimaan Kekkosen lenkkiä. Tosin jos Etelä-Suomessakin on ollut vähän hintsusti lunta viime talvina, mikähän mahtaa olla Otepään lumitilanne. 


Sora ja hiekka pöllysivät


Kartanoita ja linnoja riitti, viimeisen päälle laitetuista räjähtäneisiin raunioihin


Otepäästä aamulla pyörien keulat kohti Latviaa ja Valgan rajakaupunkia. Suunnitelma oli pyöräillä rajalta lounaaseen Riikaa kohti satoja vuosia vanhojen kauppa- ja hansakaupunkien kautta. Valmiera oli näistä ensimmäinen, se on myös portti Gauja-joen kansallispuistoon. Kyseinen kansallispuisto osoittautuikin yhdeksi reissumme kohokohdista. Valmierasta kun lähdimme Cesisksen kaupunkia (se oli muuten hieno) kohden, pääsimme ajamaan yli 30 km metsässä ja poluilla kansallispuistossa. Aivammahtava reitti! Emme tainneet  nähdä yhtäkään ihmistä täällä. Eikä onneksi villisikojakaan, ainoastaan niitä koskevia infokylttejä.


Viilennystä & energiaa hakemassa kyläkaupalta


Gauja-joella uimassa


Pitkä metsäreitti kansallispuistossa


Päivämatkalle Valmiera - Ligatne osui muutakin mielenkiintoista, kun kansallispuisto ja Gauja-joki. Maininnan arvoisia voisi olla iso kameli- ja laamapuisto, jossa olisi voinut yöpyä ja ajaa kamelin vetämillä vankkureilla mäntymetsässä. Tai ankea terveyskylpylä, josta rappaukset putoilivat seiniltä ja jonka kellarissa oli turistinähtävyytenä neuvostoaikainen ydinpommin kestävä salainen bunkkeri kommunistijohdolle ydinsodan syttymisen varalta (terveyskylpylän ynseät respantädit infosivat, että bunkkeriin olisi päässyt vasta seuraavana aamuna). Ligathnen kylässä oli ilmassa orastavaa hipsteriyttä. Coolit tyypit ovat löytäneet vanhan paperitehtaan työlaisille rakennetut puutalot. Yövyimme täällä erittäin tyylikkäässä vanhaan kypärätehtaaseen tehdyssä hotellissa.


Entinen kypärätehdas, nykyinen hotelli Zeit


Aamulla porhalsimme Siguldaan ja sieltä hyppäsimme pyörinemme junaan. Köröttelimme (junat on hitaita) n. 50 km Riikaan ja näin vältimme sisäänajon kaupunkiin. Laskelmoimme myös ennättävämme vielä iltapäivällä Jurmalaan uimaan, jos polkaisisimme sinne Riian asemalta suorinta tietä. Jurmalassa oli kuuman kesäpäivän meininkiä ja miksi ei olisi ollut, lauantai ja kesän ennätyshelteet. Löysimme majapaikankin vielä siististä neuvostohenkisestä terveyskylpylästä, jossa kaikki muut taisi olla venäjänkielisiä. Oli mahtavaa päästä kuunon biitsille.


Jurmalassa 


Jurmalasta pyöräilimme pohjoiseen rantaa seuraillen. Täällä olikin yksi makeimmista "pyöräteistä". Rantahiekka oli niin hienoa ja aivan rannan tuntumassa kovaksi tiivistynyttä, että siinä tosiaan pystyi pyöräilemään kymmeniä kilometrejä. Ja hiekkarannan toisella puolellakin oli komeaa pyöräilymaastoa; kaunista mäntykangasmetsää, jossa polkuja ja maastoteitä. Ihmettelimme, miksi sinne on aikanaan tehty teitä ja ilmeisesti neuvostoaikaan ovat sotilaat partioineet rantoja, jotta kansa ei lipsahda lännen houkutusten puolelle. 


Autiota hiekkarantaa


Mäntymetsää ja hiekkakangasta


Oli aika loikata länsirannikolle. Taipaleemme rannikolta rannikolle oli lähinnä siirtymäpolkaisu Kuurinmaan halki, metsiä ja peltoja vuorotellen eikä mitään erityisen hohdokasta. Pitkän päivän päätteksi (120+ km) tulimme Ventspilsin rantakaupunkiin. Täällä oli komeaa hiekkarantaa tarjolla myös kymmeniä kilometrejä. Lämpotila oli viimein laskenut kymmenkunta astetta hellelukemista ja tuuli voimistunut niin, että rantaelämä jäi tällä rannikolla vähemmälle. Hieno hiekka narskui hampaissa, kun kävimme pikaisesti aalloissa virkistäytymässä. 


Rantatöyräällä länsirannikolla


Lounas ednicassa (kansanruokalassa), muinaismuisto Neuvostoliitosta 


Ketjuhen putsausta hiekasta ja pölystä. Työnjohtaja valvoo toimenpidettä.


Kun olimme lasketelleet länsirannikkoa alaspäin (täällä ei päässyt hiekalle ajamaan) Jurkalneen saakka, käänsimme keulat takaisin itää kohden. Sisämaan reitin kohokohtia oli Kuldigan kaupunki, maailman pohjoisin viinitarha, Jaunmoku -Pils metsästysmajahotelli ja Kemerin luonnonpuisto. 


Kuldigan kylänraitilla


Kuldigan kaupunki oli koko reissun viehättävin kaupunki. Paljon vanhaa puukaupunkia jäljellä (kaupunki hakenut Unescon perintökohde -statusta), hyviä ruokapaikkoja ja kivoja kahviloita. Bonuksena hieno sijainti joen varrella. Täällä yövyimme übercoolissa majapaikassa ainoina asiakkaina, hyvällä maulla vanhaan varastoon remointoitu hotelli.


Verensokerit alhaalla, koska pääsee syömään


Harvoin sitä pyöräilee viinitarhalla, ainakaan maailman pohjoisimmalla


Jaunmokun metsästysmajassa yövyimme vanhan linnan tunnelmissa. Oli jokseenkin absurdia kulkea autiossa linnan huoneissa, kun saimme tutustua linnaan keskenämme museon sulkeuduttua. Yläkerran metsästysmuseon täytetyt villisiat ja sudet eivät tulleet uniin, vaikka linnassa kuulemma kummittelee.   


Yösijamme museon kellarissa vanhassa metsästysmajassa


Kemerin luonnonpuistossa. Ytimessä, voisi sanoa.


Kemeri


Kemerin luonnonpuistossa pääsi pyöräilemaan kivoja metsäreittejä ja pesemään naamansa maankuululla rikkivedellä, joka auttaa kaikkiin vaivoihin ja ryppyihin. Kemerissa viskasimme kolmannen kerran tällä matkalla pyörämme ja kamamme junaan, ja puksutimme Riikaan parin päivän kaupunkilomalle. Sopivasti pakollisia turistinähtävyyksiä, enemmän keskustan laitamia sekä kävellen että pyörillä koluten. Turistit loistivat poissaolollaan, mutta me turistit nautimme. Kiva lopetus onnistuneelle pyöräkeikalle. 


Reittimme


Summa Summarum lyhyesti ja ytimekkäästi:
  • Mittariin kertyi 996 km, sähköpyörällä, kahdella akulla ja tasaisessa maastossa ei mennyt suorittamisen puolelle näilläkään kilometreillä.
  • Paljon hiekka- ja sorateitä (toki voi ajaa pääteilläkin sileällä asfaltilla jos ei autot haittaa), sora usein löysää ja sitä on paksusti. En lähtisi kapeilla renkailla takamaille.
  • Yllättävän paljon hienoja metsä- ja peltoteitä ajettavaksi, jos jaksaa tehdä vähän karttahommia
  • Baltia on oikein oivallinen pyörämatkakohde, sopivasti erilainen ja silti tuttu. Helppo saavutettavuus, mielenkiintoista nähtävää, tasainen maasto, kiinnostava lähihistoria, kaunis luonto ja edullinen hintataso.
Tullaan toistekin, vielä jäi Liettua pyöräilemättä.

Haikaroita riitti