sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Tour de Provence


Etappi Avignon – Gordes:
 
Päivä alkaa kuumana ja aurinkoisena. Valtava sivumyötäinen puhaltelee. Edetään Durancen vartta itään. Ensimmäiset kukkulat puskevat hien pintaan. Silti seuraavassa kylässä Matti ostaa mukaan perussetin croisantteja ja pizzapaloja; pahinta on energian loppuminen. Tiina lisää kuormaan päärynöitä. Pieni extrapaino ei enää tunnu 45kg pyörässä. Aletaan lähestyä Fontaine de Vauclusea. Lounasta ja kahvia varjossa. Ihastuttava paikka ja kirkas joki keskellä kylää. Iltapäivän kuumuudessa otetaan suunta Cabrieres de Avignoniin, rohkeasti yli vuorenharjanteen. Tiina alkaa epäillä FreeCycleMapsin softan korkeuskäyrien luotettavuutta. Vastaantuleva kilpapyöräilijä näyttää käsimerkkejä: jyrkkää, ei kannata edetä. Me kuitenkin jatkamme. Alkunousu sujuu, mutta lopussa on työnnettävä pyörää. Säästämme energiaa ja niveliä Gordesin valloitukseen. Huipulta saamme ensimmäiset näkymät Provencen ehkä kauneimpaan laaksoon. Laskemme Gordesin suuntaan pikkuteitä ja yritämme säilyttää korkeuden mutta nousu on silti uuvuttava. Onneksi iltapäivällä liikenne on pääosin vastaantulevaa. Ylhäällä kukkulakaupunki palkitsee näkymillään. Reitti leirialueelle pusertaa viimeiset mehut irti. Suoraa ylämäkeä vielä pari kilometriä. Ylhäältä avautuu hieno panoraama ilta-auringossa. 


Laaksoa ja kukkulaa


Tervehdys menneisyydestä
 
Gordesiin saavuttaessa näkymä pysäyttää pyöräilijän

Etappi Gordes – Pertuis:

Alku on mannaa, mukavaa laskua laakson pohjalle kohti Bonnieux:ta, jossa ainoa järkevä vuorten ylityskohta. Ensimmäinen kofeiinitankkaus Goultissa. Aurinko porottaa. Suojavoidetta naamaan ja satulaan. Kaukaa Bonnieux ei näytä olevan korkealla, mutta loppu on kuitenkin yllättävän jyrkkä. Lisäksi on pakko lähestyä päätietä. Lounastauko ensimmäisessä ravintolassa. Viiniä ja salaattia, hyväksi havaittu yhdistelmä matkapyöräilijälle. Matti on mielessään aprikoinut seuraavaa pätkää: Onko solassa liikaa liikennettä tai jyrkkyyttä? Nousu on kova mutta menee hyvin, sillä mielessä siintelee lasku seuraavaan laaksoon. Ja millainen lasku! Kahdeksan kilometriä mukavaa rullausta ilman käryäviä jarrupaloja. Mahtavaa. Lourmarinista pientä nousua ja enimmäkseen laskua Villelaureen. Ruokaostokset pikkukaupasta. Tasaista polkemista Pertuisiin laakson perällä. Camping on täälläkin mäen päällä, ja melonien yms herkkujen paino lähes uuvuttaa Matin.

Näkymä Gordesista etelään, oikealla näkyvästä satulasta yli seuraavien vuorten  

Kivuttavaa riitää vielä, lounastauko kylässä ennen loppurutistusta vuorten toiselle puolelle


Talo Provencessa

Siivu 8 km laskusta
 
Etappi Pertuis – Marseille:

Lievä välimerikuume on vallannut Matin. Päätetään kuitenkin olla väkisin puskematta Marseilleen. Reitinvalinta on haastavaa. Itä-länsisuuntaiset vuorijonot haittaavat etelään päin polkijaa. Lisäksi pikkuteiden löytäminen ahtaissa laaksoissa on oma haasteensa. Alku ei ole lupaava; reitti on raskaasti liikennöity. Päätetään hylätä Venellesin pääreitti ja hyökätä läntisten vuorten yli. Aamupalan energiat hiipuvat ja edellisten päivien rasitus alkaa tuntumaan. Matti on katketa. Ohi ajavat kilpapyöräilijät kuitenkin saavat sisun nousemaan. Ylös mennään heittämällä. Kipulääkkeelläkin saattaa olla vaikutusta suoritukseen. Harjanteen päältä rullaamme Aix-en-Provenceen, jossa lounasta. Lounaalla tapaamme eläkeläispariskunnan New Yorkista, kutsu kylään ja tarjolla vierashuone aamiaisella & auto (greetings to Bill & Anita). Energiatasot korkealla lähdemme eteläisten kukkuloiden yli Meyreuliin. Heti alussa Matilta hajoaa takajarrun palauttaja, joka korjataan mustekalalla. Pian korkeuskäyräanalyysit huomataan virheellisiksi; nousu on alussa todella kiduttava. Työnnämme pyöriä osan matkaa. Varsinkin Tiina tuntee kuumuuden ja tuskan painavana. Palautuminen vie pari tuntia. Päätämme edetä hitaasti ja leiriytyä tilaisuuden tullen ennen Marseillea edeltävää vuorijonoa. Reitti on kuitenkin kohtuullisesti polveileva, matka etenee joutuisasti. Viimeinen nousu Cadoliveen on pitkä mutta onneksi tien reunassa on tilaa pyöräilijöille. Emme malta siis pysähtyä. Ihastelemme näkymiä itään ja etelään ja suuntaamme alamäkeen Välimerta kohden. Yhdeksän kilometriä hurmosta! Ohi kiitää myös adrenaliinihumalaisia motoristeja, joista osa on jäljistä päätellen osunut kurveissa kallioonkin. Oletamme lapsellisesti päätyvämme suurin piirtein muutaman kilometrin Marseillen keskustan ulkopuolelle, mutta edessä onkin 10km infernaalinen eteneminen kapeita katuja ja jopa moottoritietä pitkin kaistoja leikaten keskustaa kohden. Liikenne on raskasta ja hämärä laskeutuu. Välimeri näkyy ensimmäisen kerran Marseillen satama-altaassa, ei ehditä jäädä ihastelemaan, on jo pimeää eikä majapaikkaa. Täyttä joka hotellissa, mutta parin tunnin jälkeen tärppää ja klo 22.15 hotellin loukko löytynyt, riittävän siisti, ei syöpäläisiä. Yöllä täysin adrenaliinipöllyissä ja samalla lopen uupuneena ruokaa ja juomaa, paikallisessa kuppilassa kaverin t-paidan teksti pysäyttää ”Life is like riding a bicycle: to keep your balance your must keep moving”. Marseillen legendaarinen satamakaupunki on rähjäisen kaunis.
 
Viimeinen nousu ennen Marseillea tikataan jo ilta-auringon valossa


Marseille tänään päivänvalossa. Keskellä oikealla näkyvästä satulasta yli, psykedeelistä pyöräilyä koko metropolin
halki satamaan saakka.
















 





Itämeren rannikolta Välimerelle, 2370 km ja 6 viikkoa. Seuraava etappi Sardinia.

2 kommenttia:

  1. Hui! Kylmät väreet meni lukiessa, huikea suoritus! Hyvä te irtolaiset!

    VastaaPoista
  2. Mulla tuli tippa linssiin! Kyllä te olette melkoisia karpaaseja <3 /Ellu the sis

    VastaaPoista

Nimi olis kiva, kuva ei välttämätön