Kaurapuurosta Gourmettiin

Räjähtäneet leirintäaluelaiset ovat saapuneet ihmisten ilmoille, eikä mihin tahansa kyläpahaseen vaan Pariisin jälkeen Ranskan suurimpaan kaupunkiin, Lyoniin. Ei tarvitse olla kummoinenkaan kaupunki, kun siellä pyöräily ja varsinkin lähestyminen sinne, on melkoisen hektistä ja vaatii keskittymistä. Yleensä ei pyöräkaistoja tai –teitä ja jos onkin, ne on parkkipaikkoina tai tietyömaan alla. Kapeat tiet ja kaistat, korkeat rotvallin reunat, kova liikenne, lasinsirpaleita, huono asfaltti (epätasainen reuna ja korkea pudotus hiekkaiselle pientareelle). Sukkuloi nyt siellä sitten leveästi lastatulla fillarilla, keskittyen samalla liikenteeseen, minne pitää tai voi mennä ja eteensäkin pitäisi katsoa, jottei täräytä johonkin kuoppaan tai putoa 20 cm korkealta katukiveykseltä, joka ilmestyi ykskaks yllättäen. Rentouttavinta on ajaa liikenneympyrässä kymmenien autojen kanssa ja viittoa käsillä kääntyville, että me jatketaan vielä, älkää tuupatko  kylkeen tai polkea kapeaa siltaa ylämäkeen, kun letka kärsimättömiä autoja yrittää punkea takaa ohi mahtumatta kunnolla. Siksipä olemmekin onnistuneesti pysytelleet erityisesti pyöräilijöille tarkoitetuilla reiteillä tai maalaisteillä, mutta kyllähän nyt Lyoniin piti tulla ja komiasti keskustaan saakka pyyhkeet liehuen tarakalla (kuivumassa, kuten yleensä). Nyt hotellissa ullakkokerroksessa, kaikki kamat ripustettu pitkin ja poikin kosteutta haihtumaan. Näyttää kotoiselta. Hotelli kivalla paikalla ja pyörätkin saatiin porraskäytävään.


Normi hässäkkä lähestymisessä kaupunkiin, vuorossa Lyon

Jänniä paikkoja ja hauskoja juttuja on taas mahtunut runsaasti viime päiviin, toki sinne mahtuu pari pientä koetinkiveäkin. Yksi sellainen kävi eilen, kun ajeltiin koko päivä vaihtelevaa ja kivaa reittiä, joka kulki kukkulalta toiselle ylösalas, ei paljon tasamaata tarvinnut polkea koko päivänä. Lähestyttiin kuuden aikaan leirintäaluetta ja iloittiin jo etukäteen, että kerrankin ollaan ajoissa leiripaikalla. Campingille saavuttuamme totesimme sen olevan kiinni, vaikka nettisivujen ja seinässä olevien kylttien mukaan sen piti olla auki 15. päivään saakka, olimme asian etukäteen varmistaneet. Olivat ystävällisesti liimanneet lapun luukulle, jossa lähimmän avoinna olevan leirintäalueen tiedot. No sinne sitten, eihän se ole kun 6 km siivu ja sinne näytti pääsevän kätevästi pikkutietä pitkin. Itse leirintäalue sijaitsi pahaenteisesti moottoritien liepeillä ja nämä paikat ovat osoittautuneet haastavasti pyörällä lähestyttäväksi, sama päänsärky kuin kaupunkien lähestyminen lisättynä moottoriteiden ylitykset/alitukset jne. Polkaisimme pikkutielle ja parin kilsan jälkeen törmäsimme kettingillä lukittuun porttiin. Kirosimme, käännyimme takaisin, syöksyimme liikenteen sekaan ja 1,5 h ja 10 km jälkeen olimme kuin olimmekin leirintäalue nro 2 porteilla yhtenä kappaleena. Ei siinä sen kummempaa kiukuttelua tai hermojen menetystä ollut, pari kirosanaa portilla ja homma oli sillä kuitattu. Ei satanut ja verensokerit ei ollut alhaalla (kiitos ison aterin päivällä), hyvällä fiiliksellä loppuun saakka.

Viime päivien reitit ovat olleet taas kerran mieleenpainuvia, vähän erilaisia jokilaaksoihin verrattuna. Nyt ollaan menty vähän up&downia vaihteeksi. Chalon-sur-Saonesta Maconiin ajettiin n. 70 km vanhaa junanradan pohjaa pitkin, josta tehty hienoissa maisemissa menevä pyörätie, poikettiin mm. Taizen ja Clunyn kylissä. Sisältyipä reittiin reilun kilsan pituinen vanha junatunnelikin vuoren läpi. Ollaan pyöräilty viininviljelysalueiden läpi ja pitihän sitä käydä yhden alueen viinintuottajien myymälässäkin, kun kerran sellainen kohdalle osui. Muut näytti ostavan laatikko- tai vähintään pullokaupalla laatujuomia, pyöräilijät jaksoivat ottaa lisää kantamuksia 37,5 cl.


Maisemia entiseltä junanradalta



Alamäissä riitti energiaa kuvaamiseenkin, ylämäissä ei toivoakaan

Liikennemerkki, joka ohitettu useasti joen varsilla, ei ihan auennut meille. Ei joka tapauksessa ajateltu ajaa töyräältä suoraan jokeen.

Säät ovat olleet passelit fillarikeleiksi, puolipilvistä ja melko viileää vuodenaikaan nähden, about 17-19 astetta. Kun paistaa, on heti kuuma ja kun menee pilveen, viileää. Eilen iltapäivällä tihuutti hetken vettä.ja silloin lämpötila laski jopa 13 asteeseen. Aikamoinen kontrasti viikon takaiseen tilanteeseen, kun auringossa lämpötila huiteli lähempänä neljääkymmentä.

Tihkusadetta ja +13, ei näkynyt juuri muita pyörämatkailaisia tahi muita maankiertäjiä

Päivän syömingit ovat välillä myös aika mielenkiintoisia. Aamu alkaa normaalisti teltassa kaurapuurolla höysteineen ja sen jälkeen kaikki riippuu tarjonnasta. Ilta huipentuu teltta-ateriaa, usein makaroonia tomaattisoosilla ja lisukkeilla tai mysliä, jugurttia ja hedelmiä. Päivät on välillä vedetty kaffeen ja croissanttiläjän voimalla, jos muuta ei ole ollut tarjolla, joskus taas kunnon lounaalla. Lounaallakaan ei välttämättä aina tiedä mitä saa, luulee tilaavansa yhtä ja saakin toista tai ei edes tiedä, mitä tilasi. Sitä syödään mitä on tarjolla ja ollaan iloisia, jos se oli hyvää. Toistaiseksi on ollut maukasta yhtä leipomon valmiiksikoottua salaattia lukuunottamatta. Haastekertoimia lisää siestan aika, usein iltapäivällä kun alkaa hiukomaan, osa paikoista on jo sulkenut ovensa.



Leipomon tuotteiden voimalla poljettiin tämä päivä

Lyon kun on kuuluisa hyvästä ruuastaan, niin korkkasimme kaupungin ruokatarjonnan libanonilaisella illallisella, mahtiateria. Huomenna lepopäivä ja suunnittelua, mitä reittiä pitkin Välimeren rannikolla ja minne siellä ja mitä sitten. Siinäpä sitä riittääkin kaupungin katsastamisen lisäksi pientä puuhaa.

Alla kuvasarja eilisen päivän lounaasta, tilasimme jossain kylässä ainoassa ravintolassa päivän lounasmenuun, what ever it is. Nautimme sen rakennusmiesten ja muiden duunareiden seurassa, hyvältä maistui.


Alkuruoka puolikas hunajamelooni

Pääruoka haudutettua kalkkunaa, ehkä

Jälkiruoka suklaakakku. Väliruoka juustot jäi välistä kylläisen vatsan ja kielimuurin takia.

Kaffeet ja tien päälle