sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Laskeutuminen syvään etelään

Ensimmäinen etappi onnistuneesti takana päin, pitkä ja melko raskaskin matka sujui kuitenkin mallikkaasti, saimme kaikki tavaratkin määränpäähän ilman suurempia vaurioita ja lisäkustannuksia pyöräpaketeista. Santiago de Chilessä piti noukkia tavarat hihnalta tullia varten ja kiikuttaa ne sisämaan lennolle, ei muuta ylimääräistä vaivannäköä niistä. Osin murjoutuneet paketit (pyörät ehjinä) purettiin Puerto Monttin kentällä ja ei muuta kuin menopelit pyöräilykuntoon; ilmaa renkaisiin ja ohjaustangot, polkimet & takavaihtajat paikoilleen ja säädöt kohdilleen. Siinä vierähti tovi, kun väsyneenä pitkän matkan jälkeen pyöriä kokosimme ja johan ehti muutama ihminen käydä päivittelemässä, että ihanko Finlandiasta asti ollaan ja minkälaiset pyörät meillä oikein onkaan. Ilmeisesti emme ikinä ole normaaleilla pyörillä matkassa vaan taas jotenkin eriskummallisilla. Kentältä oli parinkymmenen kilometrin matka Puerto Monttiin ja melko ison ja vilkkaasti liikennöidyn tien varsi oli ainut mahdollisuus päästä kentältä kaupunkiin. Matka oli jokseenkin mielenkiintoinen, väsymystila vastasi vähintään promillen humalaa ja liikenne tiellä oli lennokasta. Pientare oli kuitenkin olemassa, joskin välillä juoksuhiekkahenkinen.

Puerto Monttin kentällä kera matkatavaroiden

Kohta majapaikka pitäisi jo näkyä

Onneksi olimme etukäteen varanneet huoneen muutamaksi yöksi hospedajesta, niin saimme ajella suoraan perille. Kaupunki osoittautui yllättävän mäkiseksi. Hospejade on kesämökkihenkinen ja emäntä vuokrailee muutamaa huonetta omasta kodistaan ja tarjoilee aamiaista keittiössään. Torstai-iltana ei suihkun ja ruokailun jälkeen tarvinnut paljon nukkumattia odotella tai herätä aamuyöstä jetlaagiin. Tukin lailla nukuimme kolmen paksun viltin alla aamiaiseen saakka.

Näkymä majapaikastamme kaupungin yli

In the neighbourhood

Nyt olemme pari päivää haistelleet Chilen tunnelmaa, katselleet Puerto Monttin kaupunkia, suunnitelleet reittiä, tehneet hankintoja jne. Ollaan otettu iisistä ja paranneltu Suomen tuliaisena tullutta perinteistä (joskin onneksi kuumeetonta) räkätautia. Lähtöä edeltävät päivät oli sen verran hektisiä, että nyt on kiva ollut ottaa lungisti ja päästä sopivaan moodiin. Välillä on aika epätodellinen olo, kun yht'äkkiä tömähti toiselle puolelle maailmaa melkoisen erilaisen vilskeeseen. Maisemat näyttävät jäätävän komeilta. Jo koneesta käsin katsottuna Andien ylitys kirkkaassa kelissä oli vaikuttava ja maisemien vaihtelu Santiagosta Puerto Monttiin uskomaton. Emme kumpikaan oikeastaan olleet aikaisemmin tajunneet, miten monipuolinen ja maailmanluokan luontokohde Chile onkaan. Ilma on muistuttanut toistaiseksi Suomen kesää, pitkät valoisat päivät ja vajaa parikymmentä astetta lämmintä. Aurinko paistaa todella kirkkaasti ja lämmittää, mutta merituuli viilentää ilmaa. Ollaan eteläisimmässä maailman kolkassa, missä kumpikaan  meistä on aikaisemmin ollut. Tällä puolella palloa mitä etelämmäksi mennään, sen viileämmäksi keli muuttuu. Sen saamme tuta kenties pyörän päältä, kun lähdemme tästä jossain vaiheessa etelää kohden.

Suunnitelmat ovat muotoutumassa ja todennäköiseltä näyttää, että polkaisemme tästä mystiselle henkien ja sumujen Chiloen-saarelle, jossa hyvällä tuurilla voi nähdä pingviinejä. Saaren eteläkärjestä lautta mantereen puolelle vielä vähän etelämmäksi Puerto Aiseniin jotakuinkin keskelle Patagoniaa. Sieltä polkaisemme n. 600 km matkan Carretera Australiaa pohjoiseen. Carretera Australia on legendaarinen pyöräreitti kaiken maailman fillarifriikkien keskuudessa, yksi kuuluisimmista pyöräilyreiteistä koko maailmassa. Tämä eeppinen tie on Pinocheten alulle panema, jonka tarkoituksena oli yhdistää emämaahan Chilen eteläiset syrjäseudut, joille ei tietä pitkin päässyt lainkaan. Tuhansien sotilaiden rakentama tie on yhä suurelta osin päällystämätön ja kulkee melko haastavissakin olosuhteissa, mutta maisemien pitäisi olla eeppisiä ja kaiken vaivan arvoisia. Tie alkaa täältä Puerto Monttista ja jatkuu Tulimaahan saakka, yli 1200 km. Meille riittää, jos siitä puolet polkaisemme. Mutta mitään ei lukita tässä vaiheessa, mennään by the moment ja annetaan sattumille sijaa. Laivayhtiöilläkin voi olla sananen sanottavana meidän kertomuksen kulkuun.

Lähiravintelimme, josta on ehtinyt tulla jo ilmeisesti kantapaikkamme.

Vatsan siedätyshoidon aloitimme välittömästä tuloiltana. Ei mitään pehmeää laskua vaan maan bakteerikanta vatsalaukkuun päivästä yksi lähtien. Nautimme illallisen paikallisen kalasataman/markkinapaikan pienessä ruokalassa, alkuun kulholliset chevicheä (sitruunaliemessä mureutunutta raakaa kalaa) ja päälle Curanto (mereneläviä, lihaa ja pottua). Luojan kiitos, tilasimme pääruokia vaan yhden... Sen verran Ameriikassa ollaan täälläkin, että annoskoot ovat verrattain tukevia. Seuraavana päivänä meni jo salaattiakin ja tänään testasimme paikalliset aperatiivit, Pisco sourit, joissa sokeriruokoviinaa höystetään raa'alla kananmunan valkuaisella ja sitruunalla. Ruokailujen välillä olemme hörppineet hanavettä. Siedätyshoito on toiminut, toistaiseksi eivät ole vatsat temppuilleet. Matin teoria onkin, että silloin kuin voi, täytyy tankata hulluna, koska vatsatauti iskee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Ei huono teoria.

Alkupala isännän (keskellä) suosittelema, maukasta olikin

Pääruokavati mykisti koollaan
 
Kalasataman vilskettä, yo. annokset nautimme näillä nurkilla

Lauantaimarkkinat, pötti hunajaa lähti mukaan

Harkitsimme kuivattujen simpukoiden hankkimista evääksi, mutta jätimme ne vielä langalle


1 kommentti:

Nimi olis kiva, kuva ei välttämätön