Rakkautta ja rengasrikkoja

Sardinian kaakkoiskulma tervehtii, olemme Villasimiuksen liepeillä. Kolmisen viikkoa on hujahtanut Sardiniassa, kilometrejä täällä kertynyt n. 700, saari viehättää yhä ja edelleen riittäisi koluttavaa. Tarpeeksi iso, vaihtelevat maastot & maisemat sekä lukematon määrä kivoja rantoja.  Toki rannikon kylät on valjastettu melko hyvin turismille ja ne nyt ei järin originelleja ole. Onneksi hotellit eivät ole mitään kerrostalokolosseja ja sisämaan kylät normaaleja.  Nyt kun on off season aika, niin tyhjät turistikylät ovat melkoisen onttoja paikkoja, äkkiä ohi. Samoin leirintäalueet ovat osa tosi tyhjiä, osa yllättävän täysiä, iso osa niistä jo sulkenut ovensakin. Yövyimme Capo Ferraton lähes tyhjällä leirintäalueella, jossa oli max. 30 ihmistä ja respassa kertoivat, että elokuussa yleensä 1200 yöpyjää. Painajaismaista olisi osua paikalle siihen aikaan. Pientä leirintäalueväsymystä alkaa olla ilmassa, samat saksalaiset ja samat räsöttävät suihkut joka paikassa, välillä yö B&B:ssä tekee ihmeitä. Vaikka turismikausi vetelee selkeästi viimeisiään tältä vuodelta, niin sää on edelleen mitä parhain. Meillä on ollut kolmen viikon aikana yksi pilvinen päivä ja tänään toinen, sadepäiviä nolla ja normilämpötila varjossa +25 paremmalla puolella. Saa nähdä, ehditäänkö nähdä syksyn saapuminen.

Viime päivityksessä olimme lähdössä ylittämään vuoristoa ja taipale olikin maisemiltaan mitä mahtavin eikä tappavan raskaskaan, vaikka toki joutui tasaamaan hengitystään aina välillä. Nousimme reilun kilometrin korkeuteen ja niinpä reitillä ei ollut myöskään läkähdyttävän kuuma. Dorgalista lähdettyämme seuraavat 22 km nousua, sitten 11 km laskua, jonka jälkeen kilsa-pari nousua ja laskua aina vuorotellen, kunnes loppuhuipentumana 16 km loppuluisu. Reitin varrella jolkotteli vapaana kaikki mahdolliset kotieläimet hevosista lampaisiin, laskuissa täytyi pitää refleksit valppaana. Ei olisi ollut kiva päättää pyöräreissua törmäämällä isoon mustaan sikaan.



Matti ihastelee nousun maisemia vuoristossa

Siellä se reitti luikertelee kohti korkeuksia

Sinisten vuorten rullaajat

Määränpää siintää jo kirkkaana

Perjantaina juhlistimme 5. hääpäiväämme ja otimme hotellihuoneen sen kunniaksi. Oli juhlallista istuskella (tuolilla) omalla kattoterassilla ja nautiskella jääkaappikylmää drinksua.  Kuntosalin nurkan infrapunasaunakin oli ihan virkistävä kokemus, vaikka enemmän hikeä valuukin normipäivänä pyörän päällä. Tankkasimme aamiaispöydästä viikon sokeriannoksen syömällä kakkuja, keksejä ja vanukkaita, jotka osoittautuivat päivän kuluessa tarpeelliseksi ravinnoksi, sillä seuraavan kerran söimme yhdeksän aikaan illalla, jos ei manteleita, suolapähkinöitä ja rusinoita lasketa ja niiden voimalla pyöräilimme yli 60 km osin vuoristoisissa maisemissa rengasrikkojen raatelemana. Lauantai jäi nimittäin historian kirjoihimme ennätyksellisenä rengasrikkopäivänä, 8 rengasrikkoa yhtenä päivänä jääkööt lyömättömäksi ennätykseksemme.

Kattoterassin nautintoja. Tukka kasvanut jos ei muuta reissun aikana

Seitsemän rengasrikkoa samalla kertaa, hikeä pukkasi jo korjaajan apulaisellakin

Auringonlaskun polkaisuja

Viimeinen viikko on ollut kokonaisuudessaan varsinainen rengasshow. Meillä on ennen tätä viikkoa ollut yhteensä 2 rengasrikkoa koko matkalla, mutta nyt räjäytimme potin. Ensin löytyi rautalanka Tiinan takarenkaasta, parin päivän päästä joku kasvin oka Matin takarenkaasta. Siitä pari päivää ja lauantaina Matin eturenkaasta löytyi 3 ”rypälepommia” ja takarenkaasta 4, kaikki yhdellä kertaa. Sihinä vaan kuului, kuin näitä pirullisia pommeja irrotettiin pistosuojatuista renkaista. Onneksi oli yksi ylimääräinen sisäkumi, se taakse ja etukumi paikkaukseen tien päällä. Iltapäivällä Tiinan etukumissa samanlainen rypälepommi, ei muuta kuin paikkaushommiin. Tässä vaiheessa alkoi jo hieman hirvittää, koska oli lauantai-ilta ja olimme aikalailla keskellä ei mitään, meillä enää paikkaustarvikkeita jäljellä kahteen reikään ja näitä rypälepommeja tuntui olevan nyt joka puolella. Sunnuntaina kaupat kiinni ja sen jälkeen yli 100 km seuraavaan kohtuullisen kokoiseen kylään, mistä voisi olettaa löytävänsä pyörätarvikkeita. Yritimme ajaa mahdollisimman kaukana pientareesta ja  näin välttää kaikki mahdolliset kaktusten ja piikkipensaiden piikit. Tämä ei ole ihan helppoa, kun ajaa autotiellä. Emme ole vielä selvittäneet, mistä kasvista lähtee tuo pahamaineinen renkaanrikkoja. Pieni nykerö, josta lähtee useaan suuntaan lyhyitä, teräviä ja paksuja piikkejä, olemme nyppineet niitä myös sekä kengän- että jalkapohjistamme. Ihmeellisellä tuurilla ajoimme sunnuntaina rautakaupan ohi, joka poikkeuksellisesti auki ja myi paikkaustarvikkeita! Rengasshow ei osoita loppumisen merkkejä, Tiinan takakumi hakkasi ja mystisestä syystä (ehkä sisäkumi ollut huonosti tms.) johtuen ulkokumi on nyt ihan kiero yhdestä kohtaa ja lähes puhki, kumin sisälmykset hapsottavat. Takarengas on hätäpaikattu urheiluteipillä ja toivomme sen kestävän Cagliariin saakka, jossa jotain mahdollisuuksia saada hankittua uusi ulkokumi. Eli takamus saa normaalin pyöräilyn lisäksi kestettäväksi vielä tasarytmisen jysähdyksen teippikääreen johdosta. Matti paikkaa juuri nyt pyöränsä etukumin uutta reikää. Let’s see, mihin tämä päättyy…  Ehkä tässä ilmat pihalle –osiossa on syytä mainita sekin, että myös  meidän ilmalla täytettävät makuualustat vuotavat. Pari kertaa yössä täytyy pumpata niihin lisää ilmaa, kun herää ja huomaa makaavansa lähes tyhjentyneellä patjalla kovalla maalla. Patjojen reiät ovat ilmeisesti sen verran pienet, että näissä oloissa reikiä on mahdoton havaita yrityksistämme huolimatta. Näin tekstiksi muotoiltuna tämä saattaa kuulostaa aika ankealta, mutta hyvillä fiiliksillä ollaan yhä. Sitä paitsi tämänhetkisellä leirintäalueella meillä on ylimääräisenä luxuksena hylätty ja pinttyneen likainen pöytä ja 2 muovituolia, joita lainaamme hiukan, jihuu!

Hengityksentasaustauko

Uskolliset ja koviakokeneet sotaratsumme

Chillaamme näillä nurkilla nyt muutaman päivän ja sen jälkeen pyörännokat kohti Cagliaria, josta mahdollisesti jatkamme laivalla Napoliin ja sieltä rullaamme ikuiseen Roomaan.

Takarengas sairastaa, tällä pitäisi päästä melkein sata kilometriä