Syklonia odotellessa

Alkoi olla virta lopussa, ei sutkuttajilta vaan laitteilta. Unohdimme virtapistokkeen adapterin erään leirintäalueen pistorasiaan ja ollaan rullattu maaseutureittiä pikkukylien halki, uutta ei aivan heti onnistuttu hankkimaan. Viimein lykästi eräästä rautakaupasta ja lisäksi tilasimme unohtamamme adapterin kuriiripostilla kaupunkiin, jonne eilen saavuimme itse perässä. Nyt niitä on kaksin kappalein, kunnes seuraava hukkuu. 

Olemme tulleet siihen tulokseen, että rautakauppa on pyöräilijän lempikauppa heti ruokakaupan jälkeen (kolmannella sijalla apteekki). Pyöriä tai varusteita kun tarvitsee korjailla, niin yleensä silloin pyöräliikkeitä ei ole mailla halmeilla, mutta rautakauppa usein päivämatkan polkaisun päässä maksimissaan. Matin pyörän tankolaukun vaijerikiinnitys petti, Chilen armottomasti röykyttävät soratiet jättivät ilmeisesti jälkensä ja vaijeri nirhautui poikki. Korjaus ei ihan putkiteipillä tai rautalangalla onnistunut, vastinkappale ja kiristys ovat sen verran spesiaaleja. Ei muuta kuin parin rautakaupan ja sepän pajan kautta. Olemme muuten tarvinneet toistaiseksi myös sepän palveluja joka maassa tällä tourneella, kotioloissa ei kai koskaan. Rautakaupasta löytyi vaijeria (liian paksua) ja verstaassa porasivat kiinnityskappaleen reiät suuremmiksi, omasta tarvikepussista löytyi putkiliitin kiristystä varten. Avot, kiinnitys toimii ja matka jatkuu.

Handy man (kätevä isäntä) menee rautakaupan kautta

Ollaan aika pitkälti yövytty teltassa, paitsi että se sopii  budjettimatkailijoiden kukkarolle, niin myös campingverkosto ja –fasiliteetit ovat erinomaisia. Teltassa saa sitä paitsi yleensä hyvät unet raikkaassa ilmassa. Oikein odotan seuraavaa telttayötä, koska tänään panostimme mukavuuteemme ja ostimme puhallettavat retkityynyt! Telttailu sinänsä taitaa olla kyllä länsimaissa katoavaa kansanperinnettä (chileläisillä on vielä toivoa), täällä ja Euroopassa suurin osa leirintäalueiden käyttäjistä on jonkin sortin matkailuautoilijoita. Täällä varsinkin niiden skaala on laaja, rämisevistä vanhoista iskulauseilla maalatuista tila-autoista rekka-autoa muistuttaviin matkailuautoihin, jotka vetävät perässään maastoautoa ilmeisesti pienempiä päiväpyrähdyksiä varten. Campingelämään tuo aika paljon mukavuutta lisää, kun paikassa on jonkin sortin keittiö, jossa kokata ja istuskella. Monesti lisäksi on vielä jonkinlainen yleinen oleskelutila hengailua varten. Euroopan campingpaikoista nämä yllättäen puuttuivat lähes tyystin, mutta täällä näyttävät olevan osa perusvarustelua, iso plussa. Chilen jälkeen luksusta on myös takuuvarma (kop kop) lämmin vesi. Suomen suvesta muistuttavat kutisevat paukamat jaloissa, täällä ne ovat tosin hiekkakärpästen puremia.

Kaikourasta lähdimme rannikkoa pitkin alaspäin ja Amberleystä puikkasimme sisämaan maisemareitille, yhä suuntana etelä. Reitti on ollut melko tasaista kulkien maan suurimman tasangon reunaa pitkin ja toisella puolella etelän Alpit. Lampaita ja lehmiä on ollut reitillä riittävästi. Tuuli on pysynyt aisoissa, ollut lähinnä kevyt ja jopa välillä myötäinen. Lämpötilat pyöräilyyn sopivia ja aurinkokin paistellut useimpina päivinä. Eilen polkaisimme Mt Somersista Timaruun ja tarkoituksena oli yrittää napata bussi sieltä Dunedin kaupunkiin 200 km etelämmäksi. Tuurilla ne laivatkin seilaa –teema sopii bussimatkailuumme toistaiseksi, hyvä onnemme bussien kanssa jatkuu. Eilen pitkän pyöräilypäivän (95 km tasamaata kylläkin) päätteeksi tupsahdimme Timarun turisti-infoon varttia vaille viisi todetaksemme, että se on kiinni. Vieressä sattui olemaan bussi pysäkillä, joka sattui lähtemään vartin kuluttua Dunediin ja kuljettaja suostui ottamaan meidät kyytiin (bussithan eivät pyöriä periaatteessa täällä kuljeta lainkaan). Niin vaan tulimme siis eilen illalla kaupunkiin ja nyt majailemme vanhassa piispan talossa hostellissa. Kaupunki on viehättävä, skottilaisten uudisraivaajien ansiosta täällä on hienoja linnamaisia rakennuksia ja vanhoja viktoriaanisen ajan taloja. Kaupungissa ei tosin huvikseen jaksa pitkään pyöräillä, sen verran on jyrkkiä mäkiä joka puolella. Täältä löytyy myös maailman jyrkin asuttu katu Guinnessin ennätyskirjan mukaan, saavutus sekin.

Vielä kerran hyljekuva, koska onhan se nyt niin söpöä, kun hylje vaahtokylpee 

Kaikouran niemimaan ympärikävely kannatti, silmä lepäsi

Suuri sininen. Vai vihreä?

Kaikourasta etelää kohden

Uskolliset seuralaisemme tien päällä

Rannalla vihreän joen

Näkymä piispan kammarimme ikkunasta

Huomenna matka jatkuu ja aloitammekin seuraavan etapin vanhan maailman tyylillä. Hyppäämme junaan ja köröttelemme ikivanhalla junalla yli 100 v. vanhaa rautatiereittiä huikeat 50 km ja 2 h (?) yli rotkojen ja pitkien siltojen Pukerangiin. Reitti on kuuleman mukaan yksi maailman hienoimmista junareiteistä. Sieltä polkaisemme Otago Central Rail Trailille, joka on Uuden-Seelannin ehkä kaikkein kuuluisin pyöräreitti, tehty vanhan junaradan tilalle. Ei autoja, ou jees. Suunnitelmamme ovat siis harvinaisen selkeät, jokin yllätysmomentti toki aina ilmaantuu. Nyt se taitaa olla ainakin sykloni Lusi, joka kuulemma on matkalla Fidzi –saarelta Uuteen-Seelantiin ja tuo tuliaisina kovia tuulia & rankkoja sateita, tällä kertaa lähinnä pohjoisssaarelle. Sääennuste lupaa kyllä Lusin rippeitä meillekin, sunnuntaiksi luvattu riittävästi vettä taivaalta ja voimallista myötätuulta. Mikäs sen komeampaa kuin sutkuttaa autottomalla pyöräilybaanalla syklonin saattelemana.    

Huomenna hyppäämme tältä rautatieasemalta antiikkiseen junaan ja matka jatkuu