Pyöräreissu Irlannissa

Irlanti oli meille vielä koskematon läntti kartalla, mutta ehdottomasti "täytyy käydä ennen kuin kuolo korjaa" -listalla. Sen suhteen meillä on ollut vähän samanlainen asenneongelma kuin Islannin kanssa: Molemmat maat kiehtovat erityisesti ulkoilma-aktiviteettien & maisemien osalta, mutta säät arveluttavat. Kesälomalla kun suuntaisi mieluummin vähän lämpimämpään paikkaan aktivoitumaan, varsinkin kun koko loma on tarkoitus olla öitä lukuun ottamatta ulkoilmassa.

Irlanti kiinnosti lopulta enemmän kuin vesisateet pelottivat ja eritoten pyörän satulasta tarkasteluna (kyllä me Islantiinkin vielä mennään). Päätimme ottaa varman päälle ja lentää Irlannista suoraan Espanjaan jatkamaan lomaamme ja elpymään aurinkoon. Tosin kohteemme oli Espanjan luoteisnurkka Atlantin rannalla, joka on tilastojen valossa niin ikään Euroopan sateisempia kohteita. Mutta ei kai Espanjassa ny kesällä voi sataa.

Irkkujen fillaritourneen suunnittelimme länsirannikolle dramaattisten rannikkomaisemien ja vihreiden maalaisteiden äärelle. Matti reititti meidät mahdollisuuksien mukaan pienille teille ja tarkoituksen oli pyöräillä kahdeksikko. Vallitseva tuulen suunta Irlannissa on lounainen ja kahdeksikon jos meinaa pyöräillä, niin on syytä varautua myös vastatuuliin. Samoin niihin vesisateisiin, koska Atlantilta saapuvat matalapaineet pudottavat lastinsa juuri länsirannikolle. Mutta mitäpä sitä ei tekisi komeiden maisemien tähden.

Reittisuunnitelma, josta ei paljoa tarvinnut poiketa

Tällä kertaa vuokrasimme menopeliksi tandemin. Olimme kerran kokeilleet vempelettä Maarianhaminassa päiväseltään havaitaksemme, että sitä ei olekaan niin simppeli liikuttaa kun luulisi. Molemmat polkimet kun ovat samassa rattaassa niin tasatahtiin on poljettava ja takimmaisen ymmärrettävä milloin vaihdetaan vaihteita tai jarrutetaan. Putkella ei voi polkea samaan tapaan kuin yksikössä, jos haluaa välillä peräänsä lepuuttaa. Kiinnosti kuitenkin kokeilla, saisimmeko tandemista niskalenkin viikon aikana ja pystyisimmekö piiskaamaan sen kovempaan vauhtiin kahden polkijan voimin ja yhden tuulenvastuksen ansiosta. Tandem ei kuitenkaan ole ilmeisesti meille tarkoitettu; ensimmäinen varaus peruuntui pyöräliikkeen omistajan menehdyttyä yllättäen ja seuraava yritys kattoi 29 poljettua kilometriä.


Pe 8.7. Oughterard - Casla - Maamcross 57 km

Lensimme torstaina Dubliniin ja kentältä suoraan bussilla pari tuntia länsirannikolle Galwayhin. Sieltä aamulla lyhyt bussimatka pohjoiseen Oughterardiin, kirkon parkkipaikalle oli sovittu treffit pyörävuokraamon kaverin kanssa. Tandem tarvikkeineen tuotiin paikalle ja viriteltiin iskukuntoon. Tehtiin heti päivän reittisuunnitelmaan pieni muutos, ei lähdetty päätien reunaa vaan vuokraamon suosittelemaa maisemareittiä pikkuteitä pitkin. Siellä olikin hyvä totutella tandemiin. Vuokraamon kaveri sanoi myöhemmin, että ei viitsinyt mainita, että heti reitin alussa on melkoinen kilometrien pituinen nousu, koska kuulemma jos tietää nousun olevan pitkä se tuntuu pahemmalta. Reitti oli kuitenkin hieno, nousun päätteeksi tie kiemurteli soisella hiljaisella tasangolla.




Tandemilla tasangolla

 
Kova nousu oli hyvä testi tandemille. Kun tuli painetta polkimiin, niin vaihteet eivät pysyneet päällä. Syykin selvisi, eturattaat oli kierot. Koitettiin päästä sinuiksi kierojen rattaiden kanssa, mutta totesimme melko pian, että emme pysty viikkoa ja viittäsataa kilometriä näillä vaihteella veivaamaan. 

Lounaspaikassa nautimme reissun ensimmäiset puolikkaat Guinnesit ja päätimme soittaa vuokraamoon, joka lupasi tuoda uudet pyörät tilalle. Tandemia ei ollut saatavilla, mutta yksiköt onnistui. Homma toimi mallikkaasti ja saimme tilalle uudenkarheat Trekin hybridipyörät. Tiinaa pikkuisen kylmäsi, että kuinka kunto kestää. Matti oli etukäteen vienosti varoittanut, että päivämatkoista saattaa tulla aika pitkiä, koska halusimme nähdä tiettyjä paikkoja. Luotimme Tandemin voimaan, että eiköhän me sillä vähän pidemmistä matkoistakin suoriuduta. Yksikössä olimme omillamme.

Vihreää & kosteaa

Matka jatkui hyvässä myötätuulessa ja uudet pyörät toimivat erinomaisesti. Juuri ennen Maamcrossia alkoi ripsotella ja kurvasimme tienvarren ainoaan ravinteliin sateen suojaan. Nautimme paikassa illallisen turpeen katkussa, takassa tosiaan poltettiin turpeesta kuivattuja pötkylöitä. Myöhemmin havaitsimme tämän olevan yleistä ja syykin oli mitä ilmeisin, turvetta oli joka puolella saatavilla mutta puita ei riitä poltettavaksi asti.

Illallisen jälkeen goretexit niskaan ja muutaman kilometrin polkaisu Stevenin AirBnB kotiin. Kelpo majapaikka, talo keskellä ei mitään ja isäntä mukava kaveri. Harmaata, satoi läpi yön.


La 9.7. Maamcross - Leenaun - Westport 71 km

Aamulla tuhti tankkaus ja mielenkiintoinen juttutuokio Stevenin kanssa. Satoi yhä, mutta ennuste lupasi sateen loppuvan puoleen päivään mennessä. Polkaisimme seuraavan kylän maankuuluun pubiin kaffeelle odottelemaan ennusteen toteutumista. Turve paloi taas takassa ja katkuun alkoi tottua.

Elpymistauko turpeen roihutessa

Sade tosiaan loppui ja rullasimme länttä kohden Leenaun kylään Killary vuonon rannalle. Taas pubiin ja tällä kertaa nauttimaan kalamössöä ja rapuleipiä lounaaksi. Kova myötätuuli siivitti menoamme kun jatkoimme matkaa vuonon vartta seuraillen. Kiersimme vuonon pohjukan erinomaisen komeaa ja vihreää reittiä pitkin.
 

Reitin varrelta



Jylhät kukkulat näkyivät hienosti, kun pilvet eivät enää olleet niin alhaalla. Tuuli oli kova, välillä sivupuuskissa sai tehdä hartiavoimin töitä, jotta pyörä pysyi kaistalla. Tässä kohtaa kävi mielessä, että ehkä ihan hyvä ettei meillä ole tandemia jossa tuulipinta-alaa on selvästi enemmän. 




Vuonon viertä pitkin

Pyöräilimme rantaa pitkin Westportiin saakka, jossa iso illallinen (hyvät simpukat!) ja jaksoimme jopa kuunnella pari biisiä live irkkumusiikkia pubissa (aloittivat niin aikaisin). Sitten saikin polkaista B&B lämpimään suihkuun ja ysiltä illalla reporankana petiin.


Su 10.7. Westport- Keel (Achill) 65 km

Päivän epistolana oli pyöräillä Western Greenway, joka on vanhaan junanrataan tehty reilun 40 km mittainen pyöräily- ja kävelyreitti. Sataa tihuutti melkein koko päivän ja reitillä ei ollut juurikaan porukkaa. Hieno reitti joka tapauksessa ja leppoisaa pyöräilyä. Taukopaikalla tankkasimme pitkän kaavan mukaan mereneläviä ja makiaa päälle.

Jälkiruuaksi ruokalautasellinen raparperihöystöä, jäätelöä ja pari desiä kermaa päälle

 

 

Achillen paras pubi, autenttiselta ainakin vaikutti

Vanhan junanradan päätyttyä jatkoimme kohti Achillen saarta, välijuomat matkan varrelle sattuneessa Achillen parhaaksi valitussa pubissa. Aika ankarat olosuhteet vaikutti olevan saarelaisilla, ainakin näillä keleillä. Kun Keelin kylä alkoi lähestyä, näkyviin tulivat dramaattiset pystysuorat rantakalliot ja mahtava pitkä hiekkaranta isoine aaltoineen. Harmi vaan, että kovin montaa aurinkoista päivää ei saarelaisille osu. Erinomainen yhden huoneen B&B hienoilla näkymillä, only for us. Illalla pientä tepastelua rannalla, illallinen simpukoineen ja jalkkiksen EM-finaali paikallisessa pubissa puolikkaat Guinnesit seuranamme.

Rantakalliot

Ma 11.7. Keel - Inishbiggle - Bangor - Castlebar 95 km

Ensimmäinen ja ainoa full Irish breakfast, tuli pyytämättä mutta ei yllätyksenä. Olihan se tuhti, varsinkin kun pohjustimme sitä weetabixillä ja jugurtilla.

Päivän reitin määritteli se, saadaanko pari lauttakyytiä järjestettyä pienten saarten välille. Niillä saisimme oikotien pohjoiseen emmekä joutuisi polkaisemaan osin saamaa edellisen päivän reittiä päästäksemme pois saarelta. Matti soitteli lauttureille heittävätkö meidät saarelta toiselle. Matkaa ei ollut kun muutama sata metriä molemmilla lautoilla, mutta välissä Euroopan voimakkaimmat virtaukset. Tässä vaiheessa vielä kuvittelimme, että kyseessä on jotkut vähän isommat lautat kuin soutuveneet perämoottorilla. Homma onnistui ja papat oli sovitusti asemissa molemmilla rannoilla. Pyörät nostettiin pähkinänkuoren puolikkaaseen, eka etappi meinasi tyssätä tuuliajoon tai rantakivikkoon, kun moottori ei millään käynnistynyt. Haastavin osuus oli kuitenkin ymmärtää näitten saarten setämiesten englantia.

Lautturien kyydissä

Sade loppui ja rullasimme takamaiden rauhallista maalaismaisemaa, turvesoita ja vähän jopa erämaatunnelmaa Villi Pohjola hengessä. Välillä pyöräilimme hienoa laaksonpohjaa vuoret molemmilla puolilla. Viimeinen 10 km tultiin virallista maisemareittiä; vuoren viertä kumpuilevaa up&downia ja lopuksi tiukka alamäki Castlebariin.

Fifty shades of green

Pitkän päivän päätti mahtava illallispaikka Guesthousen nurkan takana, lukuisia palkintoja voittanut Gastro Pub One. Safka, paikalliset pienpanimo-oluet ja palvelu eivät jättäneet toivomisen varaa. Juuri jaksoimme hoippua kulman taakse maata maha vierelle.

Turvepötkylöitä ("polttopuita") kuivumassa suolla

Ti 12.7. Castlebar - Clifden 84 km

Aamulla tuli pari suihkua taivaalta, mutta sen jälkeen kirkastui ja alkoi räkittää. Viileä tuuli, joka vuorostaan vastainen mutta ei onneksi mikään megalomaaninen. Reitti kulki pieniä & rauhallisia teitä, ei tarvinnut väistellä autoja mutta lampaita kyllä. Vihreää kumpuilevaa maastoa, tosi hienoa! Tuli paikoitellen Uusi-Seelanti mieleen, eikä ensimmäistä kertaa tällä reissulla.

Lammas kirittää Mattia

Ennen Leenaun kylää tulimme isommalle maantielle, mutta liikenne oli rauhallista. Tie luikerteli vihreiden vuorten reunustamassa laaksossa. Lenaussa oltiinkin jo menomatkalla käyty, olimme siis kahdeksikkomme keskinavassa. Samaan pubiin kuin edellisellä kerrallakin vetämään jättitankkaukset ja fish & chipsit meni suoraan jäseniin, olisi tehnyt mieli heittäytyä pubin soffalle hetkeksi. Sen sijaan tilasimme saavilliset kahvia, siitä sitten päätietä pitkin Letterfrackin kautta Clifdeniin.

Kuin vihreässä tunnelissa ajelisi

Nyt oli vuorossa sademetsän kaltaista vehmasta & vihreää maisemaa, välillä noustiin ylös turvesuotasangoille. Connemaran vuoret näkyivät komeasti kirkkaassa kelissä. Ei ihme, että näistä maisemista inspiroituivat myös maailmanluokan irlantilaiset kynäniekat W.B. Yeats ja James Joyce. Yllättävän hyvin sujui pyörillä pääteillä ajo, vaikka tiet ovat tosi kapeita, mutkaisia eikä piennarta yhtään. Autoilijat jäivät kiitettävästi kyttäämään taakse odottaen sopivaa ohituspaikkaa eivätkä yrittäneet puskea väkisin ohi. Tieraivoa ei havaittavissa.

Tasangolla ja Connemaran vuoret siintävät taustalla

Ke 13.7. Clifden - Inis Oirr 90 km

Päivän pisarat satoivat heti aamusta, sen jälkeen olikin kirkasta ja kiva keli ajella. Ja hyvä myötätuuli! Ensin rannikkoa pitkin rantaviivaa seuraillen, siitä karun ja aakean suon poikki 1800 -luvun nälänhädän aikaista työllistämistyönä teetettyä tietä pitkin. Avarat maisemat, ei mitään missään.

Aakeeta & laakeeta

Polkaisimme Rossaveeliin ja sieltä lautalla yli Aran-saarista pienimälle & itäisimmälle. Aran saaret ovat omaleimaisia sekä maisemaltaan että väestöltään, niillä asuu vähän porukkaa mutta ovat ilmeisesti viimeisiä perinteisen Irlantilaisen elämänmenon tyyssijoja. Irkkuteinit menevät kuulemma saarille kielikylpyyn halutessaan kohentaa iirin kielen taitojaan.

Saari oli karu & kivikkoinen, ilta hieno & aurinkoinen. Täällä jos jossain oli kiviaitoja, jokainen tie oli reunustettu niillä. Majoituimme AirBnB taloon mahtavalla paikalla, huoneestamme aukeni komea merinäköala. Vielä illan päätteeksi nopea polkaisu täpötäyteen pubiin illalliselle.

Inis Oirr

Saari on pieni ja ilta-auringossa teimme fillareilla sightseeing kierroksen, melkein koko saaren ehdimme kiertääkin. Kirkkaassa kelissä näkyi hienosti vastarannan Cliffs of Moherin jyrkät rantakalliot.

Saaren suurin nähtävyys taustalla, polkijat ei ihan yhtä romuna

To 14.Inis Oirr - Galway 82 km

Aamulla lautalla yli mantereen puolelle, kukaan ei oikein tuntunut tietävät koska paatti lähtee, mutta selvää oli ettei lipussa merkittynä aikana ainakaan. Mutta mikäs siinä oli aamuauringossa odotella, viihdykettä tarjosi mm. karannut hevonen (pappa ulkoilutti sitä ensin autolla ikkuna auki ajaen ja köydestä kiinni pitäen) ja aamu-uinnilla olleet nuoret miehet, jotka pelkäsivät delfiiniä (uimarannalla oikeasti varoitettiin kylteissä ihmisiä uimasta delfiinien kanssa, jotka ovat uteliaita ja tulevat lähelle, mutta aiheuttaneet useita vakavia loukkaantumisia).

Kun paatti starttasi, niin saimme lähes privaattikyydin ja samalla aitiopaikan ihailla Irlannin kuuluisimpiin nähtävyyksiin lukeutuvaa jyrkännettä. Onneksi oli aurinkoinen keli. Vastarannalla oli porukkaa pilvin pimein jo tulossa saarille tai ihailemaan jyrkännettä paatista käsin.

Cliffs of Moher

Päivän pyöräreitti oli jälleen hieno, pieniä teitä kumpuilevissa maalaismaisemissa ja Burrenin kansallispuistossa. Iltapäivällä Galwayta lähestyessämme alkoi tihuuttaa ja viimeiset 10 km meni ison vilkkaasti liikennöidyn tien piennarta pitkin kunnon vesisateessa. Kunnialla ilman ruumiin ja sielun vaurioita saavuimme perille, vuokraamo nouti pyörät ja me majoituimme 1400 -luvulta peräisin olevaan huoneeseen. Harmi, että kattoparrut eivät osanneet puhua. Lämmin suihku, kuivat vaateet (kun laittaa villasukat märkiin lenkkareihin, sukat imee kosteuden ja jalat tuntuvat kuivilta) ja tien toiselle puolelle pubiin. Kyllä kelpasi.



Kumpuilevaa ja hapottavaa

Perjantaina junalla Dubliniin ja siellä chillailua muutama päivä. Nyt tuntui viikon pyöräily jäsenissä, otimme rauhallisesti ja keskityimme löntystelyyn ympäri kaupunkia ja energiatankkaukseen. Siihen Dublin onkin mitä parhain paikka, rento hengailumesta eikä mitään varsinaista pakollista nähtävyyssaagaa läpijuostavana.  

Rentoa meininkiä Dublinissa

Viikossa rullasimme 544 kilometriä, söimme kiloittain mereneläviä ja nautimme palan painikkeeksi litroittain olutta. Pyöräretkikohteena Irlanti on mitä mainioin; paljon pieniä hyväkuntoisia teitä, joka kylässä ruokaa tarjolla & kivoja B&B paikkoja tiheään. Ja ne maisemat, niiden takia kannattaa ottaa vastatuulen ja sateen riski. Kaikille Game of Thronesin ystäville tiedoksi, että Talvivaaran ja Rautasaarten maisemat ovat peräisin Irlannista.

Ja ei muuta kun Espanjaa kohden, siitä kohta lisää.

Hyvällä tuulella Saaristomerellä

Pe 3.6.2016 Sandö

 

Satamasta lähdettäessä reivattiin heti purjeita pienemmäksi ja keliin sopivaksi, oli aika rapsakka luoteistuuli. Tultiin kovaa (kaikki on suhteellista) Airistoa etelää kohden. Hieno ilta, päätimme ankkuroida Sandön eteläpuoliseen lahteen ja se olikin hyvä ankkuripaikka. Hiekkapohja, suojaisa paikka. Tuuli puhalsi jonkun verran saaren yli ja paatti välillä tempoili ankkuriköyden nykäistessä meidän aina takaisin ruotuun, hyvin piti ankkuri. Yöksi tuuli heikkeni.

Sandön poukama ja hieno hiekkaranta

Aamunavaus

La 4.6.2016 Nauvo

Heräsimme auringon mollottaessa, emme pitäneet kiirettä. Aamu-uinti herätti meidät viimeistään, sen verran vilpoista oli vesi vielä (max. +16 ihotuntumalla arvioituna). Nostimme ankkurin ja purjeet, tuuli alkoi nousta ja Brännskäriin saavuttuamme oli jo hyvä tuiverrus. Laiturissa oli yllättävään monta venettä, vaikka merellä muuten näytti melko rauhalliselta koulujen päättäjäisviikonlopun kunniaksi.

Brännskär

Saaressa on hieno luontopolku, kävelimme sen verrytellen jäseniämme. Pullakahvit jäi haaveeksi, uuden kahvilan rakennustyöt näytti olevan vauhdissa ja vanha kahvila oli kiinni. Tyydyimme tee-se- itse kahveihin veneessä.



Luontopolku

Sääennusteet lupasivat yhä kovenevaa ja pohjoiseen kääntyvää tuulta, katsoimme parhaaksi lähteä jatkamaan matkaa, jotta ehtisimme maanantaiksi töihin. Lähdimme Brännskäristä kakkosreivillä kryssimään Nauvon suuntaan, urheilullista menoa. Tuuli kääntyi pohjoiseen ja ilma viileni selvästi.  Nauvoon saavuimme kahdeksan aikaan illalla ja tässä vaiheessa kesää satamassa oli hyvin tilaa jopa näinkin myöhään. Nauvo sykki vielä leposykkeellä. Marssimme saunaan lämmittelemään syväjäätyneitä kroppiamme. Viimeistään pitsa ja olut tainnuttivat meidät petikuntoon.

Tuulta päin

Su 5.6.2016 Kotisatama

Nauvosta lähtö heti aamusta, emme jääneet jaloittelemaan pidemmäksi aikaa. Ennusteet lupasivat yhä kovaa, iltapäivästä voimistuvaa pohjoistuulta ja tavoitteena oli päästä alta pois. Luvassa oli ankaraa kryssimistä Airistolla vasta-aallokkoon. Tuuli ei loppujen lopuksi ollut mikään erityisen voimakas (Rajakari 9 m/s, puuskissa 13 m/s), mutta tuulen suunta ja vastainen aallokko hidasti matkantekoa. Melkoista räsötystä, kun vesi lensi paatin yli, mutta niin vaan pääsimme kotisatamaan vaikka se vähän kestikin. Satamassa huomasimme mastoa kannattelevan etustaagin kiinnityksen liikkuneen. Neljänkymmenen vuoden tuiverrukset olivat jättäneet jälkensä ja kiinnitys oli väsynyt, I know the feeling.

Hyvät tuulet ja aurinkoinen keli!

Hyvällä tuulella

 

Vappu vesillä

Pe 29.4.2016 Iso Maisaari

Ennätysaikainen kauden avaus. Alkuviikon räntäsade ja + 2 astetta ei paljoa luvannut, mutta viikonlopun sääennusteen innoittamana päätimme kokeilla onneamme. Niinpä suuntasimme perjantaina Turkua kohden.

Airistolla ei juurikaan tuullut ja josko pieni tuulenvire kävi välillä, sekin oli vastainen. Nostimme kuitenkin purjeet testiluontoisesti ja avitimme menoa moottorilla. Päätimme suunnata länttä kohden ja pohdimme, missä yömme viettäisimme, kovin pitkälle kun ei illan aikana ennätä. Päädyimme Iso Maisaaren laituriin, vierasvenesatama oli virallisesti vielä kiinni mutta muutama muukin vene sinne oli rantautunut. Taivastelimme, miten ihmeessä emme ole koskaan aikaisemmin siellä olleet. Toisaalta, aika usein vallitseva suuntamme on Airistoa etelää kohden. Mahtava aurinkoinen ilta ja hieno auringonlasku.

Vasten auringon siltaa ja Maisaarta kohden

La 30.4. 2016 Houtsala

Yö oli melkoisen vilpoinen, mutta onneksi talvimakuupusseissa tarkeni. Taisi mennä lämpötila miinuksen puolelle, Matti kun kurkkasi aamulla kuuden aikaan ulos, niin paatti oli kuuran peitossa.
 

Paatti kuurassa auringonnousun aikaan

 

Aamulla muutaman kilometrin luontopolku saarella, valkohäntäpeura pomppi edellä. Köydet irti ja vesille. Tuuli oli edelleen olematon, jatkoimme lännen suuntaan auringon helottaessa moottori kehräten. Ajattelimme, että moottorilla on turha jurnuttaa koko päivää joten päiväetappi voisi olla kohtuullisen lyhyt. Huvitti päästä jaloittelemaan ja Houtsalan kelluva sauna alkoi houkuttelemaan. Netistä tarkastimme, että vierasvenesatama avautuu tänään, sinne siis.

 



Pläkä



 

Laituriin saapuessamme isäntä oli vastassa ja ilmoitti, että olemme tämän kauden ensimmäiset asiakkaat ja sen kunniaksi tarjoaa meille munkkikaffeet. Sehän sopi, emännän itsepaistamat munkit veivät kielen mennessään. Kuoriuduimme goretexeistä & fleeceistä ja lähdimme jo edelliseltä kesältä tutulle eteläsaarenkierrokselle jalkapatikassa. Uskaltauduimme lojumaan auringossakin jonkin aikaa d-vitamiinia tankkaamassa, hyvin tarkeni vaikka se vähäinenkin tuulenvire nosti ihon kananlihalle.

 

Kiva muutaman tunnin kävelyreitti, vaihtelevaa metsäpolkua ja idyllistä kylämaisemaa. Erinäisiä peura- & kauriseläimiä näkyi sen verran runsaasti, että sekosimme laskuissa.  

 

Kävelyreitin varrelta

Kelluva sauna vasemmalla

Lenkin jälkeen odotti palkinto, hieno kelluva sauna uudella kiukaalla. Aurinko helotti yhä, sauna oli lämmin ja vappujuoma (ja meri) kylmää. Luksusta! Illan kruunasi vielä pitsat valmiiksi pöytään kannettuina ja tutkimusmatka seuraintalolle perustettuun "pubiin", jossa joimme kannatusoluet kaurismäkeläisessä miljöössä. Kyllä kelpasi sen jälkeen hautautua talvipusseihin keulapiikissä.


Su 1.5.2016 kotisatama

Valtavan hieno aamu jälleen ja täysin tyyntä. Linnut mekastivat, muuten oli hiljaista ja rauhallista. Paatissa aamuauringossa nautitun vappubrunssin jälkeen teimme vielä kävelyretken maalaismaisemissa ja nautimme satamassa munkkikahvit, osa 2.

Vappubrunssi

 

Houtsalan ensimmäiset ja ainoat vieraat

Koneet käyntiin ja itää kohden. Meri oli täysin tyyni ja aurinko lämmitti. Tuntui kohtuullisen erikoiselta ottaa aurinkoa alusvaatteisillaan merellä veneessä toukokuun ensimmäisenä päivänä, mutta näin teimme. Teki melkeinpä mieli mennä uimaan. Tätä kirjaillessa puksutamme Airistoa kohden. Rajakarilla näyttäisi olevan 4 m/s etelätuulta, saa nähdä saadaanko nostaa vielä purjeet.
 

Kotia kohden

Järisyttävän hienot kelit koko viikonlopun. Purjehduksessa tosin sen minkä lämmössä voittaa, niin yleensä tuulessa häviää, mutta tähän aikaan vuodesta lämmin aurinko ajoi arvoasteikossa tuulen edellä. Mahtava kauden aloitus, tästä on hyvä jatkaa

 

Patikointia Kreetalla

Kesäkausi avattu patikoimalla reput selässä kylästä kylään Kreetalla tarkoituksena nauttia Kreikan keväästä; vielä vihreistä maisemista, hienoista keleistä, hyvästä sapuskasta ja rauhallisesta meiningistä ennen turistien varsinaista ryntäystä. Kreikkahan ei pettänyt tälläkään kertaa, kevät ja syksy ovat ihmisen parasta aikaa siellä.


MA 28.3. Madaro - Kares - Melidoni - Fres - Vafes     7 h patikkapäivä häröilyineen

Lensimme pääsiäissunnuntaina Haniaan ja keräsimme voimia & ravitsimme ruumiitamme seuraavien päivien taipaleita varten. Maanantaiaamulla otimme taksin Madaron muutaman talon vuoristokylään aloittaaksemme kävelyurakan sieltä. Taksikuski kyseli, miksi ihmeessä me sinne menemme, kun tie vain kapeni ja neulansilmät jyrkkenivät. Hän oli käynyt yli 10-vuotisen uransa aikana siellä kerran aikaisemmin.

Vaelluksen ensiaskeleet

Päättäväisesti lähdimme seuraamaan reittiä kirjan & puhelimen opastamana. Meillä oli käytössä patikointikirja "The high mountains of Crete, walks and treks" ja kartta-applikaatio puhelimessa (NaviComputer), johon saa ladattua hyvinkin tarkkoja maastokarttoja polkuineen ja jota olemme käyttäneet aikaisemminkin. Alkuun reitti eteni leppoisasti pieniä hiekkateitä pitkin ja polun siirtyessä maastoon hetken aikaa pystyimme jopa seuraamaan sitä (reittiä ei löytynyt kartta-appsista, vain kirjan sepustus).

Vuohien valtakuntaa

Aika pian huomasimme olevamme keskellä piikkipensaita ja reitti oli enää kuvauksena kirjan sivuilla. Jonkin aikaa häröilimme ympäriinsä etsien poluntynkää kunnes päätimme vaan ottaa suunnan kompassista ja kävellä sitä kohden kunnes päädymme tielle. Helpommin sanottu kuin tehty, joka puolella risteili korkeita paimenalueiden välisiä rautaverkkoaitoja pitämässä vuohet ruodussa, mutta sopivan matalassa kohtaa niistäkin pääsi kiipeämällä yli.

Have a break. Pusikko on enää muistona mielissä

Kokemuksen opettamana päätimme pysyä kärrypoluilla pusikkojen sijaan. Kävelimme erittäin hiljaisia teitä pitkin uneliaiden kylien halki Vafesin vuoristokylään. Sen verran olimme valmistautuneet, että olimme varanneet muutamaa tuntia aikaisemmin majapaikan kylän ainoasta majoituslaitoksesta. Ajattelimme, että näin ehkä joku ilmestyisi paikalle varmemmin koska tuskin siellä kukaan alvariinsa päivystää. No ei päivystänyt. Majapaikkaa ei ihan heti löytynyt ja kun löytyi, niin se näytti siltä, että siellä on edellisen kerran majoittunut joku viime sesongin aikana.

Vafes by night

Kylän taverna oli periaatteessa kiinni, mutta rouva hääräsi sisällä remonttimiehille sapuskaa. Hän osoittautuikin monella tapaa pelastukseksemme, soitteli sinne tänne ja kohta majapaikan omistaja kiikutti meille avaimen. Saimme myös syödäksemme samaa sapuskaa kuin remonttimiehet (lammasta tai vuohta, kuinka yllättävää) ja vielä järjestettyä itsellemme aamiaisen samaan tavernaan.


TI 29.3. Amoudari     7 h patikka

Lähdimme kumpuilevassa maastossa etelää kohden päivän lounas (leipä & juustopaketti) repussa. Ajattelimme antaa kirjan reiteille uuden mahdollisuuden ja yrittää edetä sen reittiselostuksen perusteella ilman, että polkua oli merkitty puhelimen karttaan. Virhe. Huomasimme melko pian olevamme samassa tilanteessa kuin edellisenä päivänä, piikkipuskia joka puolella, polusta ei tietoakaan ja rautaverkkoaidat ympärillämme. Tällä kertaa pääsimme kuitenkin avattavasta portista ulos kun seurasimme aidan viertä.

Tänne polkumme johtaa. Ehkä.

Kukkulan laelle teitä pitkin, tankkaustauko

Pysyttelimme maalaisteillä & kärrypoluilla nousten niitä pitkin kukkuloiden yli ja n. 1000 m korkeudelta aloitimme laskeutumisen toiselle puolelle. Saavuimme Amoudarin kylään ja löysimme guesthousen, jossa majoituimme työmiesten kanssa. Onneksi oli lyhyt matka syömään alakerran tavernaan sitä mitä oli tarjolla, tällä kertaa kanin palasia. Onneksi sellaista paikkaa ei Kreetalla taida ollakaan, missä ei pöytään tuotaisi myös kreikkasalaattia, rasvassa keitettyjä perunoita ja talon rakia.

KE 30.3. Loutro     reilu 2 h patikka

Aamulla kylä oli peittynyt usvaan ja ilma oli varsin viileä, oltiinhan ylängöllä. Tiedustelimme isännältämme mitenköhän pääsisimme parhaiten etelärannikolle Chora Sfakian kylään. Kohta jo marssimmekin hänen perässään tien varren "supermarkettiin" ja myyjä sai ohjeet hommata meille kyydin, kunhan seuraava Sfakian suuntaan menevä asiakas tulee ostoksille. Ei tarvinnut kauaa odotella, kun saksalainen vaeltajapariskunta pysähtyi marketille ja puhuimme itsemme heidän autoon.

Kaffetta koneeseen Chora Sfakiassa

Chora Sfakian rantakahvilassa kulautimme frappet ja otimme suunnan länttä kohden rantaviivaa seuraillen. Rannikkoa ylösalas ihan rantaviivaa seuraileva hieno polku ja mikä parasta, matkalla komea biitsi (Sweetwater beach) ja pääsi uimaan. Köpöttelimme pittoreskiin, viehättävään ja tiettömään Loutron kylään, jonne ei tosiaan mene tietä lainkaan. Hieno näköala majatalon parvekkeelta ja mitä sattuu olemaan tarjolla -illallinen kylän ainoassa avoimessa tavernassa, jonne kerääntyi kourallinen muitakin patikoijia. Kylässä on alle 10 vakituista asukasta ja talvikaudella sinne pääsee 2 kertaa viikossa paatilla, aika rauhassa saa elellä. Kesällä huippusesongin aikaan kylän 100 m pitkällä rantabulevardilla saa kuulemma kävellä sivuttain ja lomittain, jos haluaa jonnekin edetä. Paatillakin pääsee perille päivittäin.

Loutro

TO 31.3. Agia Roumeli     8 h patikka uimataukoineen

Nyt oli hulppea reitti, samanlaisia maisemia kuin edellisenä päivänä potenssiin kaksi. Reitti jatkui länteen Agia Roumelin kylää kohden rantaviivaa seuraten jylhissä maisemissa turkoosin veden äärellä. Auringon porotuksen pakottamana kalpeaihoiset joutuivat vuorautumaan pitkähihaisiin ja -lahkeisiin ja niinpä hiki valui. Uiminen ei ole ehkä koskaan niin hienoa, kun tällaisena hetkenä; viskellä vaatteet kuivumaan rannalle ja juosta mereen.

Agia Roumelia kohden

Uimaan!

Suolaveden kuorruttamana saavuimme illansuussa Agia Roumeliin ja majapaikkakin löytyi, Tarra Guesthouse oli avoinna kauden ensimmäistä päivää ja normikuvio, alakerran tavernasta sitä ruokaa mitä heillä sattui olemaan. Useampikin paikka alkoi heräilemään ja remonttia tehtiin siellä täällä valmistautuen tulevaan kauteen. Tännekään kylään ei muuten pääse kuin paatilla tai kävellen.

Guesthousen ainoat asiakkaat What ever you have -aterian äärellä

Tähän aikaan vuodesta ainakaan Kreikkaa ei voi edelleenkään järin hintavaksi syyttää. Normaalisti kaksi ihmistä yöpyi ja söi illallisen & aamiaisen 80 eurolla. Very good, varsinkin jos ei ole turhan tarkka.


PE 1.4. Omalos     8 h patikka

Tästä päivästä on ehkä vähän kyseenalaista kirjoittaa julkiseen blogiin, mutta josko kukin käyttäköön omaa harkintakykyään. Samarian rotko on rotkojen kuningas, Euroopan syvin ja pisin rotko, jossa kulkee vaelluspolku. Normaalisti rotkovaellukselle lähdetään 1200 m korkeudelta tasangolta ja päädytään 16km taivaltamisen jälkeen meren rannalle Agia Roumelin kylään. Rotko on kapeimmillaan muutaman metrin levyinen ja pahimmillaan siellä marssii kesällä 3000 ihmistä päivässä. Se on vähän liikaa, jotta varsinaisesta luontoelämyksestä voisi puhua. Nyt oli vain yksi mutta matkassa, rotko on talvella kiinni, koska sinne valuu liikaa sulamisvesiä vuorilta.

Olimme kuulleet useammaltakin paikalliselta että Kreetan talvi on ollut tosi "huono"; lämmin ja vähäsateinen. Myös majatalon isäntämme sanoi, että vuorilla on nyt niin vähän lunta, että pelkäävät veden loppuvan syksyllä. Näin ollen myös hänen mukaansa rotkovaellus on täysin tehtävissä, vettä ei ole liikaa. Polku on siivoamatta talven jäljiltä pudonneista oksista ja vierineistä kivistä, mutta no problem. "Jos joku tulee kyselemään, niin sanokaa vaan ettette tienneet, että sinne ei voi mennä". Selitys olisi ollut tosi ontuva, koska sinne pääsee ainoastaan portista joka on kiinni ja jossa lukee että closed.... Lukossa se ei onneksi ollut.

Etenemistä paljain jaloin

Niinpä saimme tavernasta päivän eväät reppuun (leivän puolikas, 2 tomaattia ja kurkkua) ja lähdimme katsomaan, miltä rotkossa näyttää. Alkumatkasta oli jonkin verran vettä ja koska "pitkospuut" on poistettu talveksi, niin muutamaan otteeseen kahlasimme puolisääreen kengät käsissä. Matka eteni mahtavissa maisemissa, paikka oli lähes  maaginen. Täysin hiljaista, ei ketään muita missään koko päivänä. En tiedä, onko Samarian rotkoa koskaan aukioloaikana mahdollista vaeltaa läpi niin, että siellä ei näe lainkaan muita ihmisiä. Hieno kokemus.

Kiveltä kivelle

Koska taivalsimme reittiä "väärin päin", niin lopussa meitä odotti vielä 3 km yhtämittainen tiukka nousu rotkosta ylängölle ja kun sinne pääsimme, niin vastassa oli road block. Täällä päässä, joka on normaalisti reitin alkupää, odotti oikeasti munalukossa oleva portti ja korkea aita. Pienen ihmettelyn jälkeen löytyi sopiva ylityskohta, piikkilankaa vähän sivuun ja kiipeäminen kiviaidan yli.

Maisemat melkein periltä

Tässä vaiheessa päivää alkoi pohkeita painaa ja niinpä maantietä laahustaessamme liftasimme lammaspaimenen kyytiin ja hän heitti meidät Omalokseen hotelliin. Hotellin isäntä kun kyseli missä olimme olleet, vastasimme rehellisesti kun emme olleet ehtineet keksiä mitään peitetarinaa. Hän kysyi ensimmäisenä, eikö me nähty siellä ketään ja kun totesimme, että emme, niin olimme kuulemma tosi onnekkaita. Jos metsänvartijat tai työmiehet näkevät siellä jonkun rotkon ollessa suljettu, eivät päästä nousemaan sieltä ylös. Se olisikin ollut mukava loppuhuipennus, kun viime metreillä olisi käännytetty takaisin, eväät syöty ja voimat viety.


LA 2.4. Hania     3 h patikka

Hotellin aamiaissalissa oli lisäksemme toinen pariskunta, ranskalaiset hardcore kukkakuvaajat. Pääsimme heidän auton kyydissä Lakkoin kylään, tarkoitus oli mennä Haniaan saakka mutta kylä ja ympäröivä vuoristo näyttivät niin viehättäviltä, että ponkaisimme pois kyydistä ja jatkoimme jalkapatikassa. Mitään reittiä ei oltu mietitty extempore-patikalle, mutta kartta-appsia hyödyntäen löysimme hienoja pieniä kärrypolkuja ja maastoteitä, jotka polveilivat kukkuloilla. Näissä maisemissa laskeuduimme halki oliivilehtojen ja appelsiinitarhojen Fournesin kylään lounaalle. Appelsiinisesonki oli parhaimmillaan, tämä päivän aikana appelsiinejä taisi mennä meillä yhteensä 6 kpl ja parit mehulasit päälle.

Lakkoin kylä

Lounaan jälkeen suunta kohti Haniaan vievää maantietä, peukku pystyyn ja minuutin päästä istuimme Nissanin pick-upin lavalla yhdessä lasten moottoripyörän, jonkun koneen moottorin ja sitruunasäkin kanssa. Haniassa kävelimme kaavoihin kangistuneena samaan 3 huoneen majataloon, jossa olimme lähtiessä yötä. Omistajarouva 70 v. oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, täynnä kreikkalaista draamaan ja teatraalisuutta. Istuimme kahden aamiaisen verran hänen keittiön pöytänsä ääressä ja siinä ajassa ehdimme keskustella ja kuunnella kommentteja Euroopan kriiseistä Merkeliin, kapitalismista fasismiin.

Haniassa pääsimme vielä uimaan, söimme illallista pariin otteeseen (ja sai tilata oikein listalta mitä halusi) ja ilta-volta (= kreikkalainen patsastelu- /näyttäytymiskävely) Hanian satamassa, tosin alipukeutuneina jälleen kerran. Sunnuntaina toimimme koirakuriirina ja lentokummina, lennätimme ihastuttavan söpön koiranpennun Suomeen onnellisille uusille omistajille.

Hania

Patikoijan kannalta Kreeta on varsin kiitollinen kohde lukuisten erilaisten reittimahdollisuuksien suhteen. Valinnanvaraa on leppoisasta patikoinnista hiljaisilla kyläteillä & vanhoilla kärrypoluilla aina oikeaan vuoristovaellukseen saaren korkeimpien kohtien yli (n. 2500 m). Jossain siinä välissä ovat pusikkoiset vuohipolut ja kivikkoiset rotkovaellukset. Teitä ja kyliä on sen verran tiheään, että jos jokin reitti ei toimikaan, sieltä pääsee aina jollain tapaa ihmisten ilmoille ja voi improvisoida uuden suunnitelman.

Samoin vaelluksen pystyy suunnittelemaan niin, että etenee kylästä kylään kunhan pienempien kylien kohdalla yrittää varmistaa, että siellä on edes jonkinlainen taverna ja majapaikka. Tosin jos ei ole, niin ei sekään kovin ongelmallista ole, paikalliset ovat innovatiivisia järjestämään asiat tai sen kun liftaa seuraavaan kylään. Ainoastaan vuoristovaellusten suunnittelu on syytä tehdä huolella, Lefka Orin vuoriston pystyy kuulemma ylittämään 2-3 päivässä, mutta ruoka, vesi & majoitus tulee kantaa mukanaan ja mitään plan B:tä ei ole.

Olkoon tämän reissun opetuksena, että opaskirjoja voi käyttää reittisuunnitteluun ja matka-aikojen arviointiin, mutta reittisepustukset puskaosuuksille on melko turhia, niitä on mahdoton noudattaa. Polkuja ei näe tai niitä ei ole ainakaan keväällä kun kasvillisuutta on muutenkin runsaasti eikä niitä erota vuohipoluista.

Tiettömän kylän ruokakyyditys (?)

Talven päättäjäiset Pallaksella

Perinteikäs talvivisiittimme napapiirin tuolle puolen oli tällä kertaa vähemmän perinteinen; sisämajoitus, sauna & 3 ruokalajin illallinen joka ehtoo. Duunareiden loma-aika kun on kortilla ja lämpimäänkin täytyy talvilomalla ehtiä, paikkailimme Lapin keväthankien kaipuutamme pitkällä viikonlopulla. Lomailimme pohjoisessa nyt samaan tyyliin kuin ihmiset tapaavat normaalisti lomailla hotellin palveluista nauttien, eksoottista. Sen verran perinteiseen tyyliin päädyimme kuitenkin, että pakkasimme tunturisukset & pertsat mukaan. Majapaikaksi valikoitui Suomen talvimatkailun El Clásico, vanhan liiton Hotelli Pallas keskellä Pallas - Yllästunturin kansallispuistoa. Parempaa sijaintia ei voine majapaikalta toivoa, komeita tuntureita riittää jonoksi asti heti ovelta.

Pallaksen tuntureilla

Luisuttelua pitkän ja loivan kaavan mukaan

Vuorovedoin pertsaa - tunturisuksittelua - pertsaa - tunturisuksittelua järisyttävän hienoissa talvikeleissä. Parina päivänä puhaltava raaka pohjoistuuli muistutti, että arktisissa olosuhteissa ollaan vaikka aurinko paistoi täydeltä taivaalta aamusta iltaan joka päivä. Perinteisellä tyylillä suksimme Jerisjärveä kohden sekä Nammalakurun kautta Raattamaan, tunturisukset mahdollistivat kerojen huiputukset ja tuntureiden kierrokset. Sen verran alkuviikon suojasää oli kovettanut  ja viiltävä tuuli piessyt tuntureiden kylkiä, että teräsreunaisilla suksillakin oli paikoitellen tekemistä. Mutta hienoa hiihtoa rauhallisissa maisemissa. 

Murtsikkahiihtäjä arvostaa juuri höylättyä latua

Tuiverruksen jälkiä

Hävettää melkein tunnustaa, että kaikkina näinä vuosina emme olleet jaksaneet valvoa odottelemaan revontulien ilmestymistä Lapin taivaalle. Toiselta puolelta maailmaa pukkaa porukkaa toiveikkaana katsomaan revontulia ja me ei jakseta valvoa keskiyön tunneille, jotta niitä mahdollisesti näkisi. Nyt tuli korjattua sekin pyytämättä ja yllätyksenä, en edes tiennyt revontulien olevan mahdollisia lähes valoisaan aikaan ennen iltakahdeksaa.

Täysikuu & revontulet. Otos ei ehkä maailman hienoin, mutta ajatus on tärkein

Iltakylpy tunturipurossa, saunan kautta

Erilainen Lapin talvireissu, mutta toimii se hyvin näinkin. Ei voi väittää, ettemmekö olisi sen verran nauttineet lämpöisestä sängystä ja valmiista ruokapöydästä, että tämä todennäköisesti otetaan uusiksi. Vaikka ei me pelkästään tälle linjalle ryhdytä, veikkaan...

Mielenrauhaa tarjolla