lauantai 11. kesäkuuta 2016

Hyvällä tuulella Saaristomerellä



Pe 3.6.2016 Sandö
 
Satamasta lähdettäessä reivattiin heti purjeita pienemmäksi ja keliin sopivaksi, oli aika rapsakka luoteistuuli. Tultiin kovaa (kaikki on suhteellista) Airistoa etelää kohden. Hieno ilta, päätimme ankkuroida Sandön eteläpuoliseen lahteen ja se olikin hyvä ankkuripaikka. Hiekkapohja, suojaisa paikka. Tuuli puhalsi jonkun verran saaren yli ja paatti välillä tempoili ankkuriköyden nykäistessä meidän aina takaisin ruotuun, hyvin piti ankkuri. Yöksi tuuli heikkeni.

Sandön poukama ja hieno hiekkaranta


Aamunavaus


La 4.6.2016 Nauvo

Heräsimme auringon mollottaessa, emme pitäneet kiirettä. Aamu-uinti herätti meidät viimeistään, sen verran vilpoista oli vesi vielä (max. +16 ihotuntumalla arvioituna). Nostimme ankkurin ja purjeet, tuuli alkoi nousta ja Brännskäriin saavuttuamme oli jo hyvä tuiverrus. Laiturissa oli yllättävään monta venettä, vaikka merellä muuten näytti melko rauhalliselta koulujen päättäjäisviikonlopun kunniaksi.

Brännskär

Saaressa on hieno luontopolku, kävelimme sen verrytellen jäseniämme. Pullakahvit jäi haaveeksi, uuden kahvilan rakennustyöt näytti olevan vauhdissa ja vanha kahvila oli kiinni. Tyydyimme tee-se- itse kahveihin veneessä.


Luontopolku

Sääennusteet lupasivat yhä kovenevaa ja pohjoiseen kääntyvää tuulta, katsoimme parhaaksi lähteä jatkamaan matkaa, jotta ehtisimme maanantaiksi töihin. Lähdimme Brännskäristä kakkosreivillä kryssimään Nauvon suuntaan, urheilullista menoa. Tuuli kääntyi pohjoiseen ja ilma viileni selvästi.  Nauvoon saavuimme kahdeksan aikaan illalla ja tässä vaiheessa kesää satamassa oli hyvin tilaa jopa näinkin myöhään. Nauvo sykki vielä leposykkeellä. Marssimme saunaan lämmittelemään syväjäätyneitä kroppiamme. Viimeistään pitsa ja olut tainnuttivat meidät petikuntoon.

Tuulta päin

Su 5.6.2016 Kotisatama

Nauvosta lähtö heti aamusta, emme jääneet jaloittelemaan pidemmäksi aikaa. Ennusteet lupasivat yhä kovaa, iltapäivästä voimistuvaa pohjoistuulta ja tavoitteena oli päästä alta pois. Luvassa oli ankaraa kryssimistä Airistolla vasta-aallokkoon. Tuuli ei loppujen lopuksi ollut mikään erityisen voimakas (Rajakari 9 m/s, puuskissa 13 m/s), mutta tuulen suunta ja vastainen aallokko hidasti matkantekoa. Melkoista räsötystä, kun vesi lensi paatin yli, mutta niin vaan pääsimme kotisatamaan vaikka se vähän kestikin. Satamassa huomasimme mastoa kannattelevan etustaagin kiinnityksen liikkuneen. Neljänkymmenen vuoden tuiverrukset olivat jättäneet jälkensä ja kiinnitys oli väsynyt, I know the feeling.

Hyvät tuulet ja aurinkoinen keli!


Hyvällä tuulella





 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nimi olis kiva, kuva ei välttämätön