Tunnelmia Tongalta

Niin vaan hujahti lähes pari viikkoa Tongan kuningaskunnassa. Totaalinen irtiotto pyöräilystä, keskityimme puhtaasti merelliseen puuhasteluun eli melkein kuin olisi lomalla ollut. Kyllä voi Tonga pystypäin kantaa kaikkien matkakohteiden kuningas –titteliä, riippuen tietysti kuka mistäkin tykkää, mutta ainakin merellisenä kohteena meihin osui ja upposi. Ei siellä ehkä kuukausi tolkulla kuitenkaan malttaisi oleilla, kun pitäisi päästä taas tien päälle. Massaturismia Tongalla ei toistaiseksi ole, vaan turismi on melko pienimuotoista ja ennen varsinaista sesonkia erityisen vähäistä. Budjettimatkalaisen näkökulmasta tämä oli pelkästään positiivista, missään viiden tähden resortissa kuin ei kuitenkaan oltaisi majailtu.

Tongalle saavuttaessa huomio kiinnittyi ensimmäiseksi muutamiin seikkoihin. Tongalaiset ovat isoja, enemmistö tosi isoja. Kansa on yksi maailman tukevimmista ja liekö se ollut syynä, kun sisäistä lentoa Tongatapusta Vavau’lle varatessamme lentoyhtiötä kiinnosti ainoastaan meidän nimet ja paino. Lennolle lähtiessämme punnittiin matkustajat matkatavaroidensa kanssa, turvatarkastuksista tai muista hapatuksista viis. Kun näimme koneen, niin ymmärsimme punnituksen tarpeellisuuden. Vanha kiinalainen rotisko, jossa max. 20 paikkaa ja osa matkustajista tarvitsi kaksi istuinta. Lento itsessään oli mahtava maisemalento, pieni kone lensi sen verran matalalla, että vedenalaiset koralliriutat ja huikeat autiosaaret näkyivät selvästi. Lisäksi meillä oli eturivin paikalta hyvät näkymät suoraan koneen ohjaamoon.

Perämies toimi valokuvaajana välilaskun aikaan

Vedenalaisia näkymiä koneen ei niin puhtaan ikkunan läpi

Toinen huomiota herättävä seikka on pukeutuminen. Monet miehet käyttävät hametta ja sekä miehet että naiset jonkin sortin kaislahametta normivaatteiden päällä. Kaislahame saattoi olla vain liehuvia suikaleita tai rantamaton tapainen tukeva ”rulla”, joka ulottui vähintään polveen tai jopa nilkkoihin saakka ja yläpäästä taas vyötäröstä aina kainaloihin saakka. Sen on pakko olla kuuma. Jonkin sortin parempi vaate se ilmeisesti oli, siihen kääriydyttiin kun lähdettiin kylille tai kirkkoon. Kaislahameisiin yhdistettiin sujuvasti länsimaisia vaatteita, esimerkiksi miesten puvun takki.

 

 

Lentokentällä

 

 

Vava'un katukuvaa

 

 

Kolmas seikka iski naamalle heti koneesta astuttuamme, Tongalla on kuumaa ja kosteaa. Sadekauden juuri päätyttyä ilmankosteusprosentti oli 94-98% ja mittari +30 hujakoilla. Ilmastointia ei ollut oikeastaan missään, muutamissa paikoissa ilmaa kierrätti pöytätuuletin. Kelien suhteen kävi tuuri, sateita ei tullut yhden yön sadetta ja muutamia lyhyitä trooppisia kuuroja lukuunottamatta. Juuri ennen saapumistamme oli satanut päivätolkulla ja kunnolla. Kuumuus ja kosteus tekevät Tongasta mahtavan vihreän ja vehmaan, melkein voi nähdä kaiken kasvavan silmissä. En tiedä kuinka monta kiloa banaaneita ja papaijoita olemme syöneet tai montako litraa juoneet kookospähkinöiden nestettä, aika paljon. Höystettyinä välillä ananaksella, sitruunoilla, kookoksen ”lihalla” tai vesimeloonilla. Hedelmiä sai helposti toreilta tai tienvarsilta, ehdottomasti Tongan parasta kulinaristista antia.

Tältä mummulta haimme banaanit ja papaijat useampana aamuna

Tongatapuun lennettyämme hujautimme taksilla pääkaupunkiin Nuku’alofaan Alibaban Guesthouseen, jonne olimme lähettäneet mailia, että olisiko majatalossa sijaa kulkijoille. Toimimme kuitenkin niin viime tipassa, että emme olleet saaneet mitään vastausta (tongalaisten tahti on myös aika verkkainen). Kaarsimme Alibabaan, joka oli keskellä normiasutusta, possut möyrivät naapurien pihassa ja kanat juoksivat auton edestä karkuun. Kaikki pihat lainehtivat vettä. Aikamme huhuiltuamme saapui pihalta nuori tyttö vastaanottamaan meitä ja kertoi olleensa ulkona siivoamassa pienen hurrikaanin jälkiä. Selvisi lainehtimisen syykin samalla.

Seuraavana aamuna lennähdimme Vava’ulle ja taas (rämisevällä) taksilla kylille, tällä kertaa Neiafuun ja tongalaisen pariskunnan pitämään Portwine Guesthouseen. Se olikin hyvä tukikohta tehdä retkiä pienemmille saarille, itse kylässä ei varsinaisia hiekkarantoja ollut. Isäntä tunsi kaikki ja soitteli sinne tänne, kohta tuli joku noutamaan meitä ja kiikutti vesille. David vei meitä veneellään hyville snorklauspaikoille ja esitteli omaa hostelliaan Ofu:n saarella. Taksikuski ajelutti meitä Botanical Gardenin rannalle snorklaamaan ja samalla reissulla tutustuimme myös puutarhan isäntään, entiseen maatalousministeriin. Herra oli rantaravintolassaan melkoisessa tuiskeessa seurueensa kanssa keskellä päivää. Aamulla oli ollut hänen setänsä hautajaiset ja hautajaisten jälkeen on kuulemma parasta vetää känni ja unohtaa kaikki. Nautimme herran seurassa oluet ja kookospähkinät. Ministeri esitteli myös Hawaiian Sling –tyyppistä harppuunaansa, joka onneksi pysyi hänen näpeissään humalasta huolimatta. Näillä reissuillamme kuulimme monta erinomaisen mielenkiintoista tarinaa tongalaisten elämästä.

Snorklausvesillä

 

Ex-ministeri, sukulaismies, Matti ja harppuuna

Kokeilimme myös kanootteja ja oli hauska katsella rantaviivoja vesirajasta käsin. Kanootit tosin olivat jonkinlaiset päälläistuttavat muovikulhot, mutta niilläkin pääsi snokrlauspaikoille. Yhden päivän olimme paikallistuneen länkkäri-sukellusopettaja Rikin mukana, kun hän sukellutti yhtä turistia. Pääsimmekin snorklaamaan hulppeissa olosuhteissa ja maisemissa ja Matti sai vapaasukeltaa sydämensä kyllyydestä. Hän jopa totesi illalla, ettei ole ehkä koskaan sukeltanut yhden päivän aikana niin paljon, että melkein tuli yliannostus. Ja se on paljon se. Oli vedenalaista (ei mulle) ja –päällistä luolaa, ”korallipuutarhaa” ja riutan reunaa tarjolla. Riutan reunalla sukeltaessaan Mattia vastaan ui about kaksimetrinen hai kulman takaa. Näin Matin sukeltavan syvemmälle kohti tummempaa sinistä, kun yht’äkkiä sulava alaspäin liukuminen keskeytyi pieneen räpiköintiin. Arvelin, että siellä on joko hai tai merikäärme. Haihan se siellä uiskenteli, säikähti kuitenkin Mattia ja pyörähti takaisin tulosuuntaansa. Täytyy tunnustaa, että Matin näytettyä hai-merkkiä, tämä snorklaaja lähti takaisin tulosuuntaansa.

Melontaretki muovikulhoilla

Mutta olipahan vedet! Lämmintä vettä ja enimmäkseen kirkasta, hienoja koralleja ja mitä ihmeellisempiä ja värikkäämpiä mereneläviä, niin kuin olisi jättimäisessä akvaariossa snorklannut. Vapaasukeltajallekin löytyi riittävästi riutan reunoja ja syviä pudotuksia. Isojen otusten sektorilta myös metrinen rausku tuli Mattia vastaan eikä meinannutkaan väistää. Matille alkoi tulla fiilis, että on syytä olla koko ajan valppaana, kun syvänteistä vain tuli ja tuli jos jonkinlaista otusta.

Sukellusopettaja Riki vuokrasi myös vanhaa IF-venettä, joka on jonkin sortin versio pohjoismaisesta folkbåtista. Vene oli ollut vähän heikossa hapessa syklonin jälkeen, mutta saivat sen purjehduskuntoon ja onnistuimme vuokraamaan 44 v. ruotsalaissyntyisen ladyn kolmeksi vuorokaudeksi. Mitään papereita ei kyselty eikä allekirjoitettu, laiturilla Riki kysäisi, että mitkäs teidän nimet olikaan. Aha, Matti ja Tiina. Täytyy todeta, että se oli joka pennin arvoista, mahtava kokemus. Vava’un saaristo on valittu yhdeksi maailman parhaimmaksi purjehduskohteeksi. Minkään sortin vieraslaituriverkostoa tai muitakaan palveluita siellä ei ole ja tähän aikaan vuodesta ei juuri muita veneitäkään paikallisten kulkuvälineiden lisäksi. Hätätilanteita varten oli vhf-radio ja vanha kännykkä (kuuluvuus niin ja näin), ei merivartiostoa eikä poliiseilla venettä. Mukaan saimme jonkin sortin merikartan & kirjoituskoneliuskoja, joissa ankkurointipaikoista sepustuksia ja suullisen ohjeen ankkuroinnista: Ankkuroikaa vihreän veden paikkaan. Kun vesi on ruskeaa (korallit), siinä on liian matalaa ja vastaavasti liian syvää, jos vesi on sinistä. Älkää purjehtiko ennen aamuyhdeksää tai iltaviiden jälkeen, koska veden väriä ei näe kunnolla.

Jottei nyt turhan glamouria kuvaa anneta purjehduksestamme, niin lienee syytä mainita muutama seikka, jotka saattavat jonkun mielestä kuulostaa aavistuksen vähemmän hohdokkaalta: Veneessä ei ollut vessaa. Juomavetenä oli sadevesitonkkia, joissa uiskenteli hyttysten toukkia (juomavedestä suodatimme ne huivin läpi ja sen jälkeen näytimme vedelle uv-kynää, keitinvedessä nautimme toukat ruuan mukana). Jolla vuosi ja äyskäröimme sen tyhjäksi aamuin illoin. Veneen keulassa oli melkoisen lämmin yöllä. Vesipumppu ei toiminut, vaan ensin piti imeä suulla vesihanasta ilmat pois ja sen jälkeen pumpata tonkasta hyttysentoukkavettä. Kiinalaisten kaupasta kahden hyllyn valimoimasta hankkimamme säilykemuona ei varsinaisesti ollut gourmee-elämys. Tyynenmeren saarilla oli myös pari maanjäristystä (ei Tongalla kuitenkaan), jotka aiheuttivat tsunamihälytyksen, joka kuitenkin peruttiin. Tosin olimme onnellisen tietämättömiä näistä ennen kuin Suomesta alkoi sinkoilla viestejä.

Mutta kaikki nämä em. pienet nyanssit olivat varsin mitättömiä hulppeiden puitteiden ja elämyksen rinnalla. Uskomattomia maisemia, kirkkaita vesiä, syvän sinistä ja turkoosin vihreää merta, hiekkarantaisia postikorttisaaria, jännää snorklausta, tunnelmallisia tropiikin iltoja, kauniita yöpymispoukamia, vapaudentunnetta, auringonpaistetta, sopivaa tuulta ja kertakaikkisen nättiä purjehdusta. Tropiikin illoissa on muuten jotain maagista, erityisesti veneestä tarkasteltuna. Illan rauhan hiipiessä taivaanranta ja pilvet punertuvat, tulee pysähtynyt hetki ja sen jälkeen kuin napista painamalla alkaa armoton siritys ympäröivissä sademetsissä. Tähtitaivas oli kirkas ja kun sattui vielä täydenkuun aika, kelpasi veneen kannella istuskella illallakin.

Hiulihei, huolta nyt ei, merimies näin käy merta päin

 

Ankkurin pitävyys tarkastettu



Paatissa päivän päätteeksi

Ilta-aurinko yöpymispoukamassa

Tropiikin ilta veneestä päin ihasteltuna

Vava’ulta lennähdimme takaisin Tongatapuun muutamaksi päiväksi ja nyt tultiinkin varsinaiseen rantapaikkaan. Kiva ja hyvällä maulla tehty pienehkö Heilala Holiday Lodge sijaitsi pitkällä hiekkarannalla saaren luoteiskulman niemimaalla. Tämä majapaikka vastasi eniten mielikuvaa Tyynenmeren trooppisesta lomapaikasta. Kun 11. aamumme Tongalla valkeni, lakosimme ensimmäistä kertaa varsinaisesti hiekkarannalle maate. Olisi se nyt ollut jokseenkin noloa poistua Tyynenmeren saarelta lojumatta kertaakaan rannalla.

Tyynenmeren El classico

 

Raadot rannalla

Paratiisissa on kuitenkin myös varjoja. Mattiin iski kova kuume Vava’ulta lähdettäessämme. Tropiikissa kuin kuume nousee ilman muita flunssaoireita, on syytä hieman valpastua. Malariaa? Nou, Tongalla ei esiinny lainkaan. Dengue? Mahdollinen erityisesti kosteaan aikaan, mutta melko harvinainen kuitenkin. Jonkin sortin Denguen kaukainen sukulainen, ehkä Zika? Mahdollinen ja jopa todennäköinen, joku hyttysen levittämä riesa kuitenkin mitä ilmeisemmin. Ei muuta kuin Parasetamolia naamaan ja lepoa, näillä eväillä saatiinkin kuume pysymään väkisin aisoissa. Lodge sinänsä oli täydellinen lepopaikka, se oli kuin tehty pelkkään oleiluun.

Vietimme Heilalassa myös pitkäperjantain, joka oli Matin syntymäpäivä. Pääsiäisen (ja syntymäpäivän tietysti) kunniaksi kävelimme aamulla kylille ja osallistuimme metodistien kirkonmenoihin. Ei, emme ole kokeneet herätystä eikä kuume ole sekoittanut molempien päitä. Kirkonmenot ja erityisesti kirkkokansan laulu ovat kuitenkin yksi Tongan tärkeimmistä nähtävyyksistä. Saarella on käsittämätön määrä kirkkoja ja varmaan kaikki kristikunnan sivuhaarat ja lahkot edustettuina aktiivisen lähetystyön ansiosta. Saarelaiset ovat uskonnollisia, mutta sekoittavat sujuvasti omia uskomuksiaan eri lahkojen sanomiin. Sunnuntai on tosiaankin pyhäpäivä, työnteko ja lähes kaikki muukin toiminta on kiellettyä ja kansa sonnustautuu parhaimpiin kaislahameisiinsa ja suuntaa kirkkoihinsa. Miehet istuvat kava-ringissä (huumaava ja kevyesti päihdyttävä kasvijuoma) ennen jumalanpalvelusta ja varsinaisen kirkonmenon ehdoton kohokohta on laulu. Ja voi veljet, kun se laulaminen alkoi. Komeaa ja valtavan voimakasta, tuntui että kirkon katto nousee ilmaan ja että laulajia on kymmenkertainen määrä. Toisaalta, olihan useimmilla kaikupohjaa omasta takaa. Sanaakaan emme mistään luonnollisestikaan ymmärtäneet, mutta saarnamiehen ruumiinkieltä oli mielenkiintoista seurata, kohtalaisen voimakasta eläytymistä.

Takarivin äijät hartaana saarnaa kuuntelemassa vaiko kenties kulaus liikaa kavaa

 

Kirkkokansaa pyhävaatteissaan kylänraitilla

Poijat juhlakuosissa

Päivänsankarin lääkitys oli sen verran kohdallaan, että osallistuimme vielä illalla naapuriresortin polynesialaiseen iltaan, jotta ei pelkästään jäisi juhliminen kirkonmenojen kontolle. Anti oli bufee-illallinen ja vauhdikkaita tanssiesityksiä Tyynenmeren eri saarilta. Tanssijat olivat riemua täynnä ja niin oli yleisökin, joka koostui sekä turisteista että tongalaisista. Turistit katselivat huuli pyöreinä ensin sivusta, kun tongalaiset kävivät kesken tanssiesitysten liiskaamassa pieniä seteleitä tanssijoiden öljyttyihin vartaloihin (eikä siinä ollut mitään seksuaalista).

Laulamisesta on vielä pakko mainita sen verran, että kuulimme lukuisten eri kirkkokuorojen harjoituksia ja osa niistä kuulosti tasokkailta kuoroilta. Vavau’n majapaikassamme nukahdimme illalla kirkkokuoron lauluun sen kaikuessa sisään avoimista ikkuinoista. Sunnuntaiaamulla purjehdimme parin pienen asutun saaren välistä iho kananlihalla (ei kylmästä vaan vaikuttavasta tunnelmasta), kun eri kirkoista kantautui kansan laulu vettä pitkin veneeseen.

Lokaalien venekuljetus kotisaarille

Jälleen on yksi etappi takanapäin ja Tonga siirtynyt muistojen osastolle. Nyt Aucklandissa ja viikon päästä maanantaina olisi aika siirtää muistojen osastolle myös Uusi-Seelanti ja aloittaa Japanin taival. Japaniin siirtymistä helpottanee, jos olosuhteisiin ja mahdollisuuksiin perehtyy hieman etukäteen. Tulevan viikon missiomme on saada Matti täyteen iskuun, lueskella ja hakea infoa Japanista ja saada varusteet jälleen lentokuntoon. Voikohan muistojen osasto ylikuormittua? Pidämme teidät luupissa.      

Bongataan Tonga!

Hiulihei, maanantaina lennetään Tongalle pariksi viikkoa lekottelemaan. Näin ne tilanteet elävät, meillä oli jo valmis pyöräsuunnitelma Wellingtonista eteenpäin, mutta niin vaan varasimmekin Tongan lennot. Alunperinkin oli pieni ajatuksenpoikanen muhimassa, josko täältä käsin pyrähtäisimme jonnekin Tyynenmeren paratiisisaarista ennen kuin siirrymme Japaniin. Joku tarunhohtoisista saarista kun oikeastaan melkein kuuluu kokea, kun täällä päin maailmaa kerran on. Muuten saaret ovat niin pitkän matkan ja monen lentoyhteyden päässä Suomesta käsin, että normilomalla niille ei kannata lähteä, kauemmas ei taida pohjolasta päästä. Tajusimme, että pääsiäinen on huhtikuun loppupuolella ja silloin lentojen hinnat pomppaa ylös, joten jos sinne paratiisiin haluaa mennä, niin ei muuta kuin toimeksi. Tahti on ollut aika tiuha viime viikkoina ja löysäily valkoisilla hiekkarannoilla ja polskiminen kristallinkirkaissa vesissä tulee hyvään saumaan.

Kohtalon sormi osoitti meille Tongan saariryhmää, Fidzi jäi kakkoseksi. Tongalla on selvästi vähemmän turismia ja paikka vaikuttaa muutenkin melko omintakeiselta. Luonto ja vedet taitaa olla viiden tähden tasoa kaikilla Tyynenmeren saarilla. Huomasin sattumalta, että kohtuullisen paljon reissanneet Madventuresin poijat pitävät Tongaa kaikkien matkakohteiden kuninkaana ja heille se tuo mieleen satujen Kurrekurredut saaren, jossa Peppi Pitkätossun merikapteeni-isän hallitsee kuninkaana. Sen vähän perusteella, mitä Tongasta on nyt lueskellut, mielleyhtymä on kieltämättä oivallinen: 210 kg kuningas laihdutti 80 kg, sunnuntaina koko maa on käytännössä katsoen kiinni ja kaikki hoilaavat kirkossa, väestön tärkein tulonlähde on ulkovaltojen hallitusten apu ja pitkin maailmaa töissä olevat sukulaiset, jotka lähettävät paratiisiin viikkorahaa siellä majailevalle suvulle jne.

Tonga koostuu 169 saaresta, joista suurin osa on asumattomia ja asutuista saaristakin ainoastaan muutamalla asuu vähän enemmän porukkaa. Lennot on varattu, mutta mitään majapaikkoja tai lopullista määränpäätä ei ole tiedossa eli jonkin sortin radiohiljaisuus saattaa olla mahdollinen. Nyt Tongalla eletään välisesonkia, sadekausi on loppumassa ja varsinainen sesonki ei ole vielä alkanut. Tämä toki tarkoittaa meille myös pientä riskiä kelien suhteen, mutta eiköhän sinne nyt aurinkoisiakin päiviä sekaan osu ja vilu ei ole ainakaan.

Wellingtonissa kahvittelimme kaksi päivää ja hioimme/keksimme Tongan suunnitelman. Eilen varasimme lennot ja pienenä riskinä oletimme, että pääsemme bussilla Aucklandiin, josta Tongan lentomme lähtee maanantaiaamuna ani varhain. Meillä kun on ne pyörät, niin etukäteen ei voi mitään varata ja ainoastaan bussikuskin armosta pääsemme mukaan. Hyvin kävi vaikka läheltä piti, bussi oli melkein täynnä ja kuski kakisteli, että yöbussiin ei pyöriä yleensä oteta. Matilla on joku ihmeellinen kyky puhua bussikuskien kieltä ja niin vaan sai meidät puhuttua tähänkin bussiin. Niinpä istuimme 11 tuntia läpi yön täydessä bussissa ja saavuimme tänään aamulla silmät ristissä Aucklandiin. Wellingtonissa jäi vielä aikaa varailla Aucklandin majapaikka ja ennen kaikkea sellainen, jonne voimme jättää pyörät ja ylimääräiset kamat siksi aikaa, kun hengailemme uikkareissa Tongalla.

Tänään suoritettu matkavalmisteluja, hommattu lisää aurinkorasvaa ja otsalampun pattereita, Tiinalle maski, snorkkeli & uintikengät ja Matille räpylät. Nyt pörrätään pari päivää Aucklandissa, joka myös vaikuttaa kivalta ja eloisalta paikalta. En ole missään satamassa nähnyt niin paljon valtavia purjeveneitä kuin täällä. Wellington on maan pääkaupunki, mutta Auckland ainut miljoonakaupunki, koko väestöstä isolla kirkolla asuu yli neljäsosa. Silmiinpistävää oli myös huomata heti pohjoissaarelle tultaessa väestön etnisen taustan kirjo, eteläsaari kun on koko lailla täysin valkoinen. 

Aucklandissa

Aamiainen Aucklandissa

Viimeiset polkaisut eteläsaarella Nelsonista Pictoniin suoritettiin kumpuilevissa komeissa maisemissa. Kävimme uimassa samassa joessa, jota Hobbitit laskevat (elokuvassa vaan kylläkin, ei nähty Hobbitteja luonnossa) tynnyreissä. Rullasimme Marlborough Soundin komeiden vuonojen rantoja pitkin satamaan ja sieltä paatilla yli. Tapasimme myös Aucklandista kotoisin olevan pyöräilijän, joka oli juuri lopettelemassa Lontoosta aloittamaansa 2,5 vuoden pyöräreissua. Hänen matkansa oli kulkenut Etelä-Korean ja Japanin kautta ja hän on ensimmäinen tapaamamme matkapyöräilija, kuka on kyseisissä maissa pyöräillyt. Hänen mielestään koko reissun hienointa pyöräilyä oli Japanin pohjoisosassa Hokkaidon saarella ja Uuden-Seelannin eteläsaarella.

Aamun usva haihtumassa Marlborough Soundsilla

Mutta nyt paikkailemaan bussimatkan univelkaa ja uneksimaan Tongan kookospähkinöistä. Tällaista tällä erää. Seuraavassa jaksossa palaamme Tongan kuulumisiin, millaisena paratiisi meille näyttäytyi. Käärmeitä paratiisissa vaiko silkka onnela?  

Hipit valmiina Tongan vesille