Italian Dolomiitit sähkömaastopyörillä

Mitäpäs sitä sähköpyörämatkatoimiston perustajat lomallaan muuta tekisivät kuin lähtevät sähkömaastopyöräilemään. Mielikuvituksen puutetta, voisi joku sanoa. Reissun päätarkoitus oli päästä kokemaan mahtavat Dolomiitit pyörillä. Ja tämä toteutuikin, ai että mitä pyöräilyä! Ilman sähköavustusta ei meillä näille reiteille olisi ollut mitään asiaa, ainakaan tällaisilla päivämatkoilla.

Matkan lähestyessä väijyimme ahkerasti sääennusteita, isomman saderintaman sattuessa kohdalle lokakuun alussa lämpöasteet jäävät ylhäällä vuorilla alle kymmeneen ja parhaassa tapauksessa saattaa sataa lunta. Ennusteet heittelivät ja vaihtelivat, mutta lopulta sään haltijat lupasivat meille suotuisia kelejä ja tämä lupaus pitikin.

Punainen viiva - pyöräreitti 

Lensimme Venetsiaan ja ihmeteltyämme päivän kerrassaan erikoista kaupunkia, köröttelimme bussilla charmia tihkuvaan Cortina d'Ampezzon vuoristokylään. Vuokrasimme paikallisesta pyöräliikkeestä sähkömaastopyörät ja homma toimi aika kivasti, normisäätöä pyörien viilamisessa sopiviksi. Saimme myös hyvät viime hetken vinkit eeppisestä reitistä, jonne suosittelivat meidän lähtevän.

Kaunista oli ja turisteja riittävästi

Pyöräilypäivä 1. Cortina d'Ambezzo - Rifugio Sennes/Parco Naturale Fanes-Sennes 

Cortinasta poljimme upeaan nousuun vuorten keskelle ja päädyimme muutaman tunnin kuluttua Rifugio Fanesille, jossa lounasmahdollisuus oli iloinen yllätys. Valtavan hienot maisemat joka puolella, toinen toistaan hienompaa pätkää. Täysin vatsoin laskimme mahtavaan alamäkeen Rigugio Pederulle, josta lähdimme taas nousemaan järkyttävään ylämäkeen. Silmäilimme seinämää epäuskoisina, voiko tuosta nousta edes sähköpyörillä ilman keulimista. Taisi olla jyrkin koskaan pyöräilemämme nousu.

Maisemat kohdillaan tällä pyörämatkalla

Paikoitellen voi joutua työntöhommiin myös sähköpyöräillessä

GPS toimi hyvin, paperikartta hyvä suunnittelussa ja luo tunnelmaa

Ylhäällä leppoisaa pyöräilyä ilta-auringossa, yöksi jäimme 2126 m korkeuteen Refugio Sennesiin. Elämyksellinen päivä kirkkaassa kelissä, auringonlasku vuorilla kruunasi päivän.

Perillä 

Pyöräilypäivä 2. Rifugio Sennes - San Vigilio di Marebbe

Päivä valkeni pilvisenä, pysähtynyt ja aavemainen tunnelma. Majapaikassa tukeva aamiainen ja taas kelpasi aloittaa päivä alamäellä. Sen verran oli irtokiveä ja jyrkkää laskua, että Matti veti reissun ainoat lipat. Vauhti oli onneksi hiljainen ja ei vaurioita. Tästä jäi hyvä muistijälki tiukkiin alamäkiin, vauhdin ei näissä olosuhteissa kannata antaa nousta liian kovaksi.

Vuorilta metsään

Nousimme metsän siimekseen ja ymmärsimme olevamme jonkinlaisella metsälaitumella. Kuulimme välillä läheltä ja toisinaan kauempaa melkoista mylvintää. Epäselväksi jäi, lähtikö ääni hirvestä vai lehmästä, ilmassa oli jännityksen tuntua. Nousimme sateessa Rifugio Vallandrolle lounaalle, sieltä alas Rifugio Piazzan ohi ja kovavauhtinen lasku kiiltävää asfalttia pitkin Pragsin kylään.

Pilvet alhaalla ja pyöräilijät ylhäällä

Matka jatkui kivaa reittiä laaksonpohjaa pitkin Lago di Valdaora -järvenrantaa seuraillen. Sitten pieni virhearvio reitin suhteen, hullu nousu laskettelurinteen downhill -rataa ylöspäin... Sieltä kun pääsimme asfalttitielle, ylämäki jatkui vuoren kylkeä ja sähkölataus hupeni. Päivä oli ollut pitkä ja akut vetelivät viimeisiään. Meidät pelasti pitkä & ilmava lasku Marebben kylään. Perille päästyämme olimme aika puhki, ruokaa oli kuitenkin saatava. Onnistuimme löytämään avoimen ravintolan ja yllätys, siellä oli saksalaistyyliset meluisat hääbileet muuten täysin hiljaiseessa kylässä. Ruoka oli erinomaista ja juopuneet germaanitkin poistuivat ennen pääruokaa. 

Pyöräilypäivä 3. San Vigilio di Marebbe - Arabba

Aamun aloitus oli pelkästään pyöräilijöille ja kävelijöille tarkoitettu leppoisa metsätie hulppeine näkymineen. Metsä höyrysi auringonpaisteessa edellisen päivän sateiden kosteutta. Pyöräilyä kirkkaanvihreissä maisemissa, kylät söpöjä ja talot viimeisen päälle huoliteltuja Etelä-Tirolilaistorppia.

Vihreää  laidunta ja lehmiä näkyi  paljon

Longiarussa cappuccino -paussi, niin jaksoi taas nousta jeeppitietä pitkin vuoren päälle. Sieltä kovaan laskuun Alta Badiaan, pizzat naamaan ja tiukkaan nousuun laskettelurinteitä ylös Pralongia vuorelle. Kesällä tänne pääsee myös lasketteluhisseillä, mutta lokakuussa ne olivat kiinni. Vaivannäkö palkittiin, hieno reitti ilmavine näkymineen. Ja taas mentiin alamäkeen pitkään ja hartaasti, kunnes tultiin Arabban kylään. Pittoreski alppikylä tämäkin ja vaikuttavalla paikalla. Hiljaista, kuten muissakin vuoristokylissä kesäkauden jälkeen ja ennen talvisesonkia. Mutta ruokahuolto pelasi italialaiseen tyyliin onneksi.

Yläilmoissa 

Jokapäiväinen leipämme Struudeli

Pyöräilypäivä 4. Arabba -  Cortina d'Ampezzo 

Alamäellä päivä käyntiin, tie oli miellyttävä yllätys: Vesivoimalan juuri asfaltoitua täysin hiljaista huoltotietä aina Caprileen saakka. Pieni nykäisy Selva di Cadoreen munkkikaffeille, josta piiiiitkäään nousuun aina Rifugio Passo di Giaulle. Pientä epätietoisuutta aiheutti italiankieliset tietyökyltit alhaalla, jotka kertoivat tien olevan poikki ja läpiajo mahdollista vain tiettyinä kellonaikoina. Hyvin meni. Struudelitauon jälkeen laskettiinkin oikeastaan koko loppumatka Cortinaan todelle pitkästi ja aika kovaa. Maisema muuttui laskun aikana, karuilta vuorilta lähdettiin, alempana syysruskan värittämään metsään ja viimein niittyjen kautta Cortinaan.

Nättiä on 

Kohtuullisen kokoiset aurauskepit

Cortinaa kohden

Valtavan hieno pyöräkeikka ja monipuolinen reitti, yksi parhaista. Maisemat lumoavia, jos näin lattea kielikuva sallitaan. Näillä reiteillä sähkömaasturi oli elementissään.

Ilma oli mitä parhain, joten päätimme jäädä vielä yhdeksi päiväksi vuorille patikoimaan. Koska aikaa oli vain päivä, otimme 8 h rykäisyn paikoin tiukoillakin reiteillä ja näännytimme itsemme koko rahalla. Välillä nousuissa tarvitsi kaikkia raajoja, mutta silmä lepäsi patikkareitilläkin.

Tämän nousun päällä törötti Cliffhanger Lodgen rauniot, Stallone(kin) was here 

Ilmavaa on ja sininen taivas

Italialainen ruskaretki

Oman elämänsä Cliffhanger

Vauhdilla alamäkeen

Sen verran oli järkeä päässä, että emme lähteneet Via Ferrata -reitille killumaan koukuissa vuorenseinämälle. Läheltä piti, pyörävuokraamo vuokrasi kiipeilyvarusteita ja kaveri oli sitä mieltä, että kyllä te sillä reitillä pärjäätte vaikka toisella meistä ei ole alkeellistakaan kiipeilykokemusta. Löysimme onneksi Youtubesta pätkän kyseisestä reitistä, missä tyyppi hapuili jalan- ja kädensijaa kalliosta pystysuoralla 400 m korkealla vuorenseinällä vaijerissa roikkuen. Otimme onkeemme, ei ehkä meille tarkoitettua.

Oli aika laskeutua alas vuorilta, bussi alle ja Cortinasta Veronaan (käytimme siirtymiin pitkälti Flix-busseja, joita voi tosiaankin suositella: hyvä verkosto, halvat hinnat, siistit bussit, nettikauppa ja suht aikataulussakin vielä). Turistivirran vetämänä kävimme pussailemassa Romeon & Julian parvekkeen alla ja nautimme kaupungin humusta päivän verran.

Romeon ja Julian rakkauden näyttämöllä, haudoille ei sentään vaellettu

Aamulla lähdimme Gardalle elpymään ja rentoutumaan muutamaksi päiväksi. Ohjelmassa villiuintia järvessä, hyvin syömistä ja 10 v. hääpäivän viettoa. Pitihän sitä kokeilla kaupunkipyöräilyäkin yhden päivän verran ja polkaista järvenrantaa pitkin Gardasta Sirmioneen, josta paatilla pyörien kanssa takaisin. Ei hullumpaa hommaa sekään. Jotenkin kuvittelimme etukäteen, että tuo muutama kymmenen kilometriä olisi jonkinlaista rantabulevardia, mutta reitti olikin osittain yllättävän rosoinen puskareitti. Gardalla syötiin muuten parhaat simpukat ikinä, kannattaa testata niitä Arrabbiata-kastikkeella

Viimeiset cappuccinot Gardajärven rannalla 

Paljon mahtui tähänkin reissuun, hyvä combo erilaista toimintaa ja viihdykettä. Kymmenen pistettä kymmenen päivän lomalle. Tullaan toistekin!