Viime talven (2018-2019) perinteiset talviriehat jäivät normaalia vähäisemmäksi omien aikataulujemme takia. Matti lähti tammikuussa Espanjaan lopputalveksi Happy eBikersin pyörähommiin, joten alkutalvesta täytyi ottaa kaikki irti mikäli mieli hangille tai jäille. Ja hyvinhän sitä ennätti näinkin, talvi kun tuli aikaisin ja näki hieman vaivaa talviriehan eteen.
Retkiluistelukauden avajaisia vietimme poikkeuksellisen aikaisin, marraskuun lopussa jahtasimme Etelä-Suomessa sisämaan pieniä & matalia järviä jäiden toivossa ja kyllähän niitä muutamat löytyikin. Varovainen täytyi olla, mutta kyllä kannatti. Talven ensimmäiset liu'ut tuoreella teräsjäällä tuntuvat aina mahtavilta.
|
25.11.2018 pienellä lammella |
|
Samana päivänä matalalla suojärvellä |
Myös Tuusulanjärvi jäätyi hämmentävän aikaisin, järven pääsi luistelemaan ympäri joulukuun alussa.
|
Tuusulanjärvi 1.12.2018 |
|
Itsenäisyyspäivänä Mulkkujärvellä Pohjanmaalla |
|
7.12. Kuorasjärvellä kovalla tuulella |
Jouluna yritimme päästä Vaasassa merenjäälle, siellä oli hyvät jääkentät tietojemme mukaan kypsymässä, mutta emme tällä kertaa päässeet kovin pitkälle rannasta. Ohut lumikerros ei varsinaisesti edistänyt jäätymistä, emme ottaneet riskiä ja lähteneet koittamaan onneamme ulkomerellä.
|
23.12.2018 Vaasa |
Lomailimme vuodenvaihteen tietämissä Pohjanmaalla, joka oli tuolloin Suomen vähälumisin paikka. Luistelun kannalta tämä oli sinänsä hyvä asia, mutta muutamassa päivässä (märkää) lunta tuli kuitenkin sen verran, että jäille ei oikein ollut asiaa ja hiihtämään taas ei vielä päässyt. Päätimme lähteä ns. merta edemmäksi kalaan ja extempore Ruotsin puolelle, jossa oli Vaasan korkeudella puoli metriä lunta ja kunnon pakkaset. Ei muuta kun sukset autoon, auto paattiin ja laivalla Uumajaan. Neljän päivän reissu ja ei mitään muita suunnitelmia, kun josko murtsikkaa pääsisi sivakoimaan. Ja pääsihän sitä!
|
Melkein kun Lapissa olisi Vaasan korkeudella Ruotsin puolella |
|
Vilhelminan kylän raitti, pakkanen paukkui |
Tehtiin rengasreitti Uumaja - Lycksele - Vilhelmina -Uumaja. 80-luvun kongressihotelleja tuntui olevan melkoisesti näillä seuduilla ja yöpymiset saimme varattua aina samana päivänä, muita vieraita oli kovin niukanlaisesti. Joka päivä eri kylä ja uudet ladut.
|
Koksbaren ja maistelumenu Uumajassa, valtava setti ja hyvää oli! |
N. 25 km Uumajasta on Ruotsin pisin aurattu retkiluistelurata ja viimeisenä reissupäivänämme päätimme vaihtaa lajia. Tavelsjön jäällä pääsi vetämään 16 km kahdeksikon, aurinko paistoi ja oli niin hieno talvipäivä, että innostuimme kieputtamaan reitin kahteen kertaan.
|
Tavelsjö |
Vähän erilainen talviloma, erinomainen sellainen! Jos lomaa ei ole kovin montaa päivää, niin tällainen keikka oli ajankäytön kannalta varsin tehokas. Neljän tunnin siirtymä paatilla Ruotsiin vei meidät kunnon talvikeleihin. Ja kunhan vielä saavat kaavaillun uuden paatin Vaasa - Uumaja välille, niin avot!
|
Sun deck talvella |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Nimi olis kiva, kuva ei välttämätön