Sähköpyörillä Baltiassa

Nyt kun rajat taas avautuivat harvoihin ja valittuihin maihin, niin tarjoutui mahdollisuus laajentaa reviiriä kesälomalla. Suunnitelmissa siinsi Tour de Baltic -pyöräreissun, aikaa käytettävissä 2 viikkoa. Tallinkin avaama Riian paattireitti antoi mahdollisuuden keskittyä erityisesti Latviaan. Koronakevään hengessä ja vanhoina takamaiden ystävinä meillä oli jälleen tarkoitus hakeutua pikkuteille ja metsätaipaleille. Tämä tarkoitti pitkälti hiekka- ja sorapäällysteisiä teitä, joten menopeleiksi valikoituivat sähkömaastopyörämme. Kahden akun taktiikkamme mahdollisti myös pidemmät päivämatkat. 

Polkaisimme juhannuksen jälkeisenä maanantaiaamuna anivarhain Länsisatamaan ja sieltä seilasimme Tallinnaan. Tallinnasta junalla pyörien kanssa Rakvereen, josta varsinaisesti aloitimme pyörätaipaleemme ja suuntasimme renkaat kohti etelää. Aurinko paistoi ja tunnelma oli korkealla. Kuten myöhemmin tulimme huomaamaan, koko seuraava viikko oli varsin lämmin, hellettä oli vähintääkin riittävästi.

Day 1. päivän kääntyessä iltaan valosta päätellen

Ensimmäisen yön vietimme keskellä ei mitään erinomaisessa kylaliste majassa. Tähän kyläläisten maja -konseptiin olimme tutustuneet ensimmäisellä Viron pyöräreissullamme. Kannattaa käyttää, siistejä edullisia majoituksia sellaisissa paikoissa, joissa muuta majaa ei yleensä löydy. 

Maalaismaisemaa & unikkoja

Seuraava päivä olikin juhannusaatto (meille osa 2) ja poljimme viettämään sitä Tarttoon. Kaupunki oli puolikuollut, kuten kaupungit tuppaavat juhannuksena olemaan. Ilmeisesti väki oli lähtenyt maalle ja vesien äärelle. Olimme itsekin ensin miettineet reittimme Peipsijärven rantoja pitkin alaspäin, mutta kaikki majapaikat olivat jo varattuja keskikesän juhlijoille. Emme näet heti muistaneet, että juhlaa vietetään eri aikaan täällä.  

Tartton raitilla

Tarttosta pyöräilimme Otepäähän ja matkalla alkoi maisema kumpuilla, pääsi sähköavustuskin töihin ylämäissä. Sen verran oli ollut tasaista tähän mennessä, että olimme jo ennättäneet ihmetellä akkujen kapasiteettia & suorituskykyä. Otepäässä pyöräilimme ensimmäisenä Pyhäjärvelle uimaan hikisinä ja pölyisinä. Jotkut pitävät Pyhäjärveä kuulemma Viron kauneimpana järvenä. Näin tuhansien järvien maan kasvattina sanoisin, että ihan kiva ja aika perus. Otepää jäi kiinnostelemaan hiihtokeskuksena. Sinnehän voisi vaikka joku talvi lähteä suksimaan Kekkosen lenkkiä. Tosin jos Etelä-Suomessakin on ollut vähän hintsusti lunta viime talvina, mikähän mahtaa olla Otepään lumitilanne. 

Sora ja hiekka pöllysivät

Kartanoita ja linnoja riitti, viimeisen päälle laitetuista räjähtäneisiin raunioihin

Otepäästä aamulla pyörien keulat kohti Latviaa ja Valgan rajakaupunkia. Suunnitelma oli pyöräillä rajalta lounaaseen Riikaa kohti satoja vuosia vanhojen kauppa- ja hansakaupunkien kautta. Valmiera oli näistä ensimmäinen, se on myös portti Gauja-joen kansallispuistoon. Kyseinen kansallispuisto osoittautuikin yhdeksi reissumme kohokohdista. Valmierasta kun lähdimme Cesisksen kaupunkia (se oli muuten hieno) kohden, pääsimme ajamaan yli 30 km metsässä ja poluilla kansallispuistossa. Aivammahtava reitti! Emme tainneet  nähdä yhtäkään ihmistä täällä. Eikä onneksi villisikojakaan, ainoastaan niitä koskevia infokylttejä.

Viilennystä & energiaa hakemassa kyläkaupalta

Gauja-joella uimassa

Pitkä metsäreitti kansallispuistossa

Päivämatkalle Valmiera - Ligatne osui muutakin mielenkiintoista, kun kansallispuisto ja Gauja-joki. Maininnan arvoisia voisi olla iso kameli- ja laamapuisto, jossa olisi voinut yöpyä ja ajaa kamelin vetämillä vankkureilla mäntymetsässä. Tai ankea terveyskylpylä, josta rappaukset putoilivat seiniltä ja jonka kellarissa oli turistinähtävyytenä neuvostoaikainen ydinpommin kestävä salainen bunkkeri kommunistijohdolle ydinsodan syttymisen varalta (terveyskylpylän ynseät respantädit infosivat, että bunkkeriin olisi päässyt vasta seuraavana aamuna). Ligathnen kylässä oli ilmassa orastavaa hipsteriyttä. Coolit tyypit ovat löytäneet vanhan paperitehtaan työlaisille rakennetut puutalot. Yövyimme täällä erittäin tyylikkäässä vanhaan kypärätehtaaseen tehdyssä hotellissa.

Entinen kypärätehdas, nykyinen hotelli Zeit

Aamulla porhalsimme Siguldaan ja sieltä hyppäsimme pyörinemme junaan. Köröttelimme (junat on hitaita) n. 50 km Riikaan ja näin vältimme sisäänajon kaupunkiin. Laskelmoimme myös ennättävämme vielä iltapäivällä Jurmalaan uimaan, jos polkaisisimme sinne Riian asemalta suorinta tietä. Jurmalassa oli kuuman kesäpäivän meininkiä ja miksi ei olisi ollut, lauantai ja kesän ennätyshelteet. Löysimme majapaikankin vielä siististä neuvostohenkisestä terveyskylpylästä, jossa kaikki muut taisi olla venäjänkielisiä. Oli mahtavaa päästä kuunon biitsille.

Jurmalassa 

Jurmalasta pyöräilimme pohjoiseen rantaa seuraillen. Täällä olikin yksi makeimmista "pyöräteistä". Rantahiekka oli niin hienoa ja aivan rannan tuntumassa kovaksi tiivistynyttä, että siinä tosiaan pystyi pyöräilemään kymmeniä kilometrejä. Ja hiekkarannan toisella puolellakin oli komeaa pyöräilymaastoa; kaunista mäntykangasmetsää, jossa polkuja ja maastoteitä. Ihmettelimme, miksi sinne on aikanaan tehty teitä ja ilmeisesti neuvostoaikaan ovat sotilaat partioineet rantoja, jotta kansa ei lipsahda lännen houkutusten puolelle. 

Autiota hiekkarantaa

Mäntymetsää ja hiekkakangasta

Oli aika loikata länsirannikolle. Taipaleemme rannikolta rannikolle oli lähinnä siirtymäpolkaisu Kuurinmaan halki, metsiä ja peltoja vuorotellen eikä mitään erityisen hohdokasta. Pitkän päivän päätteksi (120+ km) tulimme Ventspilsin rantakaupunkiin. Täällä oli komeaa hiekkarantaa tarjolla myös kymmeniä kilometrejä. Lämpotila oli viimein laskenut kymmenkunta astetta hellelukemista ja tuuli voimistunut niin, että rantaelämä jäi tällä rannikolla vähemmälle. Hieno hiekka narskui hampaissa, kun kävimme pikaisesti aalloissa virkistäytymässä. 

Rantatöyräällä länsirannikolla

Lounas ednicassa (kansanruokalassa), muinaismuisto Neuvostoliitosta 

Ketjuhen putsausta hiekasta ja pölystä. Työnjohtaja valvoo toimenpidettä.

Kun olimme lasketelleet länsirannikkoa alaspäin (täällä ei päässyt hiekalle ajamaan) Jurkalneen saakka, käänsimme keulat takaisin itää kohden. Sisämaan reitin kohokohtia oli Kuldigan kaupunki, maailman pohjoisin viinitarha, Jaunmoku -Pils metsästysmajahotelli ja Kemerin luonnonpuisto. 

Kuldigan kylänraitilla

Kuldigan kaupunki oli koko reissun viehättävin kaupunki. Paljon vanhaa puukaupunkia jäljellä (kaupunki hakenut Unescon perintökohde -statusta), hyviä ruokapaikkoja ja kivoja kahviloita. Bonuksena hieno sijainti joen varrella. Täällä yövyimme übercoolissa majapaikassa ainoina asiakkaina, hyvällä maulla vanhaan varastoon remointoitu hotelli.

Verensokerit alhaalla, koska pääsee syömään

Harvoin sitä pyöräilee viinitarhalla, ainakaan maailman pohjoisimmalla

Jaunmokun metsästysmajassa yövyimme vanhan linnan tunnelmissa. Oli jokseenkin absurdia kulkea autiossa linnan huoneissa, kun saimme tutustua linnaan keskenämme museon sulkeuduttua. Yläkerran metsästysmuseon täytetyt villisiat ja sudet eivät tulleet uniin, vaikka linnassa kuulemma kummittelee.   

Yösijamme museon kellarissa vanhassa metsästysmajassa

Kemerin luonnonpuistossa. Ytimessä, voisi sanoa.

Kemeri

Kemerin luonnonpuistossa pääsi pyöräilemaan kivoja metsäreittejä ja pesemään naamansa maankuululla rikkivedellä, joka auttaa kaikkiin vaivoihin ja ryppyihin. Kemerissa viskasimme kolmannen kerran tällä matkalla pyörämme ja kamamme junaan, ja puksutimme Riikaan parin päivän kaupunkilomalle. Sopivasti pakollisia turistinähtävyyksiä, enemmän keskustan laitamia sekä kävellen että pyörillä koluten. Turistit loistivat poissaolollaan, mutta me turistit nautimme. Kiva lopetus onnistuneelle pyöräkeikalle. 

Reittimme

Summa Summarum lyhyesti ja ytimekkäästi:

• Mittariin kertyi 996 km, sähköpyörällä, kahdella akulla ja tasaisessa maastossa ei mennyt suorittamisen puolelle näilläkään kilometreillä.
• Paljon hiekka- ja sorateitä (toki voi ajaa pääteilläkin sileällä asfaltilla jos ei autot haittaa), sora usein löysää ja sitä on paksusti. En lähtisi kapeilla renkailla takamaille.
• Yllättävän paljon hienoja metsä- ja peltoteitä ajettavaksi, jos jaksaa tehdä vähän karttahommia
• Baltia on oikein oivallinen pyörämatkakohde, sopivasti erilainen ja silti tuttu. Helppo saavutettavuus, mielenkiintoista nähtävää, tasainen maasto, kiinnostava lähihistoria, kaunis luonto ja edullinen hintataso.

Tullaan toistekin, vielä jäi Liettua pyöräilemättä.

Haikaroita riitti

 

Kokemuksia pyöräreissuista

Olemme parina edellisenä kesänä tehneet viikon pyöräreissun ja todenneet, että pyörien kanssa osallistuu jotenkin enemmän matkantekoon (ihan konkreettisestikin, jos ei polje niin ei liiku) ja näkee paikkoja, joita ei muuten näkisi. Positiivisten kokemusten innoittamana olemme päättäneet kokeilla pyörää matkantekovälineenä vähän pidemmällä matkalla. Niinpä olemme lähdössä määräämättömäksi ajaksi tuntemattomaan määränpäähän fillareilla. Sounds like a plan.

Viime kesänä pyöräilimme viikon Viron maaseudulla ja laivassa aamupalapöydässä läväytimme kartan auki päättääksemme, mihin mennään: itä, länsi vai etelä. Lopulta sutkutimme Tallinnasta etelään, sieltä Rakveren kautta ylös ja rannikkoa pitkin takaisin Tallinnaan. Koska oli lomakausi kuumimmillaan ja suunnitelmamme oli laveahko, otimme teltan majoitussetteineen mukaan saadaksemme lisää liikkumavaraa reitin suhteen. Toimi kuten sateenvarjo mukaan otettaessa, kylalaiste majat pelastivat meidät useammassakin kyläpahasessa. Hienot kelit (ensimmäisen päivän jatkuvaa sadetta lukuunottamatta), tasainen maasto, hyväkuntoiset tiet, rauhallinen liikenne pikkuteillä ja kaunis maaseutu. Erinomaiset puitteet pyöräreissulle siis, ei tarvinnut verenmaku suussa rullata. Plussana maaseutu, hassut majapaikat ja vain pyörän päältä koettavat elämykset (villisian röhkintä tienvarsipusikossa, neuvostoaikainen ydinsukellusveneiden salainen demagnetointiasema muutamia mainitakseni).

Edellisen kesän reissu suuntautui Skotlantiin ja se olikin puoliksi tehty jo ennen lähtöä, oli sen verran hyvin valmisteltu. Netistä varattu etukäteen kaikki majapaikat, pieniä B&B paikkoja pienissä kylissä. Majapaikat oli tyypillisesti pari huonetta paikallisen pubin tai jonkun kodin yläkerrassa, erinomainen hintalaatu -suhde. Sitä riskiä ei otettu, kun olimme taas high seasonin aikaan liikkeellä, että kylän molemmat B&B huoneet ovat varattuna ja seuraavaan on matkaa puolen sataa kilometriä. Lensimme Glasgowiin, sieltä vuokrapyörät (riski, mutta nappiin meni) alle ja länsirannikkoa kohden. Sieltä Arranin saaren kautta ylös, junalla Ylämaalle ja takaisin Glasgowiin. Skotlannissa on muuten erinomaisesti suunniteltu ja merkitty pyöräreitistö, pyöräilimme koko matkalla ainoastaan parikymmentä kilometriä normi autotien vieressä. Reitistöstä on olemassa myös appsi, jonka sai etukäteen ladattua iLuuriin, oli kätevää.

Maisemat hivelivät silmiä ja välillä oli kohtuullisen kumpuilevaa. Pisin pyöräilypäivä osoittautui myös korkeuseroiltaan haastavimmaksi. Olimme etukäteen katsoneet kartasta, että puolet päivämatkasta seurailee pitkulaisen järven viertä, joten no problem, sehän on tasaista se. Paitsi että järvi siinsi välillä kaukana alhaalla oikalla ja välillä taas olimmekin samalla tasolla. Päivä oli myös reissun helteisin, vesi loppui ja muuta perussettiä. Tapasimme ranskalaisen pyöräilijäpariskunnan, olivat pyöräilleet Etelä-Ranskasta Irlannin kautta Skotlantiin ja kun he kuulivat, että ollaan noviiseja pyörämatkailun suhteen, niin kommentoivat meidän haastavaa maaston valintaa ensimmäiseksi reissuksi. Summa summarum: kelit suosi (kerran satoi hetken ja oltiin sentään Skotlannissa) ja onhan ne maisemat nyt kertakaikkiaan idyllisiä.

Näillä eväillä seuraavaalle reissulle.