keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Kajakilla valaita etsimässä

Saavuimme Tromssaan valaiden toivossa ja toiveemme totta tosiaan täyttyi tai oikeastaan ylittyi. Tapahtumaketju, jonka kautta tänne maailmankolkkaan päädyimme, meni jokseenkin näin: Tiina selaili syksyllä mainoslehtistä (kiitos Partioaitta), jossa oli juttu valaista ja kajakeista Pohjois-Norjan Kaldfjordin vuonossa. Touhu alkoi kiinnostaa ja erityisesti ne valaat. Paras aika bongaukselle olisi marras-joulukuu ja pitkä viikonloppu Itsenäisyyspäivän tietämille olisi järjestelykysymys. Lennot Oslon kautta Tromssaan – check, makuuhuone omakotitalosta Kaldfjord-vuonon rannalta AirBnB:n kautta – check ja vielä pumpattava kajakki & kuivapuvut lainaan sukulaisilta.

Ryhävalaat ja miekkavalaat saapuvat Tromssan vuonoihin silliparvien perässä. Emme oikein tienneet mitä odottaa, emme ainakaan sitä mitä koimme. Pidimme melko epätodennäköisenä, että osuisimme juuri samoihin aikoihin valaiden kanssa samaan vuonoon. Kaikki havainnot valaista olisivat plussaa, mutta arvelimme maisemien olevan itsessään jo niin hienoja, että nekin riittäisi jos vedessä näkisimme pelkkiä sillejä.

Ensimmäinen aamu valkeni niin kirkkaana kun se näillä leveyksillä kaamoksen aikaan on mahdollista. Valoisaa aikaa on puoli kymmenestä puoli kahteen, siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Majapaikkamme isäntä tosin totesi meidän olevan erikoisia vieraita, kun olemme päivät hereillä. Suurin osa vierailijoista ajelee busseilla ympäri tuntureita kaiket yöt jahtaamassa revontulia ja nukkuu päivät. Olohuoneen ikkunasta näkyi silliveneitä vuonolla, hyvä merkki. Missä silliparvi, siellä kohta valaita joukoittain. Pumppasimme kajakkimme ja kannoimme sen veteen, onneksi matkaa majapaikastamme ei ollut rantaan kuin 50 m.




Emme ehtineet meloa kilometriäkään kun ensimmäinen miekkavalaan evä tuli näkyviin tappajahai –elokuvatyyliin. Ja siitä se sitten lähti. Kymmenittäin miekkavalaita, ryhävalas ja pyöriäisiä. Iso ryhävalas lipui ylväästi ja rauhallisesti kohti, se tunne ei hevillä unohdu. Kajakista käsin näky oli uskomaton. Ympäriltä kuului tuhahduksia tasaiseen tahtiin, kun valaat nousivat haukkaamaan happea. Keli oli selvästi pakkasen puolella ja valaiden hönkäykset muodostivat ilmaan hengityshuuruja. Välillä säikähti, kun arvaamatta parin metrin päästä kajakkia nousi valas pintaan ja tuhahti äänekkäästi. 




Valaat piirittivät sillit ja muodostivat jonkinlaisen ringin silliparven ympärille. Vatsanpohjassa tuntui, kun katsoi kirkkaaseen veteen ja näki kajakin alla vilisevän valaiden valkoisia vatsoja. Sillien irronneet suomut vaan kimaltelivat vedessä valaiden jäljiltä. Hienosti valaat väistelivät kajakkeja ja veneitä, paikalle oli kertynyt muitakin valaiden tarkkailijoita. Myös vuonon rannoilla oli porukkaa katselemassa ja valaat tosiaan näkee ihan hyvin maistakin.




Olimme täysin mykistyneitä ja adrenaliinipäissämme. Emme hurjimmissa kuvitelmissammekaan osanneet odottaa tällaista näytöstä. Yksi hienoimmista kokemuksista ikinä. Villieläinmaailmassa Afrikan safari on ehkä meille ollut lähimpänä samanlaista elämystä, kajakissa ollaan kuitenkin enemmän oman onnensa nojassa.




Seuraavat kolme päivää toistuivat enemmän tai vähemmän samanlaisina. Kajakki veteen ja vesille. Keli muuttui harmaaksi ja välillä vihmoi jäätäviä rakeita tuulen kanssa tai satoi lunta sakeastikin. Tuuli ei onneksi yltynyt niin kovaksi, että se olisi pitänyt meidät poissa vuonosta. Hämäränä päivänä tähän vuodenaikaan päivänvalo riittää juuri ja juuri kameraan.







Todistimme kuuden ryhävalaan majesteettista kulkuetta. Henki salpaantui, kun tämä ryhävalasjoukko lähti tulemaan kohti ja sukelsi kajakkimme alta, nousi muutamien metrien päästä pintaan kajakin toisella puolella ja töräyttivät noustessaan kunnon röhkäisyn ja puhalluksen. Näimme myös miekkavalaiden metsästysrituaalin, jossa ne mäiskivät pyrstöllään vedenpintaa tainnuttaakseen sillejä. Muutama miekkavalas esitti näyttävän hypyn yläilmoihin. Miekkavalailla oli poikasia mukana, hellyyttävän näköisiä sukkuloita.




Meloimme neljänä päivänä ja näimme joka päivä melkoisen määrän valaita, parina päivänä erityisen paljon ja silloin valaat pysyttelivät myös saalistamassa samassa paikassa pitkään, jolloin niitä oli helppo tarkkailla. Kajakilla kun ei kovin nopeasti pyyhälletä paikasta toiseen, jos valaat ovat liikekannalla. Kajakki sopii muuten valaiden tarkkailuun erinomaisesti. Pumpattava kajakki on tosi vakaa ja se on arvokas ominaisuus tässä puuhassa. Kajakki on hiljainen, ei säikäytä valaita ja niitä pystyy kirjaimellisesti katsomaan silmästä silmään vedenpinnan tasolta. Parhaimmillaan saimme valaan purskauttamat pärskeet naamallemme. Never forget!




Jälkikirjoitus 1:
Alueella on paljon operaattoreita, jotka tarjoavat erilaisia Whalewatching –safareita. Moottoriveneet näyttivät kunnioittavan valaiden tilaa, eivät ajaneet parveen vaan pysyttelivät järkevällä etäisyydellä. Täytyy toivoa, että kunnioitus säilyy jatkossakin väen todennäköisesti lisääntyessä. Jos kajakki tuntuu liian hurjalta, niin vahva suositus järjestetylle valassafarille.


Jälikkirjoitus 2:
Olisimme lisänneet tähän liikkuvaa kuvaa enemmänkin, koska sen mukana pääsee tunnelmaan paremmin. Jostain syystä videot näkyvät huonolaatuisina blogin kautta. Jos joku keksii, miten videot saa näkymään terävinä, vinkkejä otetaan vastaan (ja video alla ei näy nähtävästi lainkaan kännyllä tai tabletilla).





perjantai 4. marraskuuta 2016

Sähköinen Andalusian kierros

Tällä kertaa tarkoituksena oli testata, miten pyörämatkailu taittuu sähkömaastopyörillä Andalucian kukkuloilla ja Sierra Nevadan jylhissä vuoristomaisemissa. Kutkutti kokeilla, minkälaisen edun avustuksesta saa ja miten akut kestävät. Reissun huipentumaksi kaavailimme Sierra Nevadan ylitystä reilun 3300 m korkeudessa, jos ilmojen haltijat olisivat suopeita. Ennakkovalmistelujen perusteella selvisi, että aikaikkuna Sierra Nevadan ylitykseen on yllättävän lyhyt, syys-lokakuu ja silloinkin säävarauksella. Edellisellä viikolla sinne oli satanut parikymmentä cm lunta, joten emme olleet järin toiveikkaita.

Matti teki jälleen laatuduunia reittisuunnittelun kanssa, tutkaili satelliittikuvia (pelkkä satelliittikuva ei kerro koko totuutta, kuten myöhemmin huomasimme rotkossa pyöriä raahatessamme) ja Open cycle maps -sovelluksen karttoja, etsi meille sopivan haastavia ja erikoisia taipaleita. Kun reitti alkoi hahmottua, Tiina ryhtyi varailemaan passeleita majapaikkoja päivämatkojen päätteeksi reitin varrelle. Työnjako sujuu jo rutiinilla ja molemmat ovat suurin piirtein tehtäviensä tasalla. Jos (ja kun) hasardeja sattuu välillä, niin urputusta ei harrasteta (ei edes siellä rotkonpohjalla). Hienoimmat paikat ja reitit kun löytyvät niin kovin usein hieman haastavampien polkujen varrelta.


LA Comares 46 km

Perjantaina lennähdimme Malagaan, jossa tapastelua ja lämpimän syysillan ihastelua. Seuraavana aamuna noudimme fillarit vuokraamosta ja vaikka pyörät oli varattu etukäteen ja netissä ne näyttivät päteviltä peleiltä, niin in real life pyörät voivat olla vähän sinne päin. Tällä kertaa netti antoi totuudenmukaisen kuvan, pyörät näyttivät siltä miltä pitikin. Hyvin huolletut, vaihteet pysyivät paikallaan, säädöt olivat kohdillaan ja osat priimaa.

Saksalaisten insinöörien laatutyötä

Polkaisimme Malagan rantabulevardille, leppoisa tunnelma ja lämmin ilma. Harjoittelimme menopelien käyttäytymistä tasamaalla ja asfaltilla, totuttelimme pieneen nykäisyyn jonka avustus tekee ensipolkaisulle. Kun lähdimme nousemaan merenpinnan tasolta asfaltoitua tietä pitkin, väkisinkin alkoi hymyilyttämään kun ylämäki meni heittämällä ja kovaa.

Kun pääsimme takamaille, niin heti alkoi tapahtua. Vuorossa oli offroadia ja ymmärsimme olevamme hardcore-reitillä, kun vastaan tuli motocrossprätkiä. Nopeasti huomasimme, että höllyvä löysä sora ja jyrkkä ylämäki ovat huono yhdistelmä. Vääntöä pyörissä riitti, mutta takapyörä ei pidä enää vaan ruopii tyhjää, jolloin veto menee pois päältä. Tajusimme onneksi laskea rengaspaineita, jolloin takapyörä pysyi tiukemmin maankamaralla.

Tasamaalla pyörien painoa ei huomannut juuri lainkaan, mutta ylämäessä paino rankaisee. Kuormattuna pyörä painoi n. 30 kg, vaikka matkasimme äärimmäisen kevyin kantamuksin. Työnsimme paikoitellen yhteistyössä pyöriä pyörä kerrallaan tiukkaa sateen syömää "polkua" ylämäkeen. Hiki valui ja huohotimme vuorotahtiin. Aika rajua, onneksi näitä siivuja oli lyhyellä matkalla.

Pyöräily on kokovartalourheilua

Satelliittikuvista kun reittiä suunnittelee, niin tie tai polku voi niissä näyttää kelvolliselta verrattuna tosielämään. Mäen jyrkkyysaste tai sateensyömät puolen metrin ojat tiessä eivät kuvissa näy, porteista ja tiesuluista puhumattakaan. Kaikki nämä tuli koettua heti alta pois ensimmäisenä päivänä, samoin perinteikkäästi meitä saatteli räksyttävä koiraseurue kuonot pohkeiden tuntumassa (koirista ei muina päivinä sitten enää riesaa ollutkaan onneksemme). Mutta reitillä oli myös hienoja hiekkatietä, hulppeita maisemia ja nautinnollisia ylämäkiä.

Takaisin kääntyminen ei ole vaihtoehto, reunan kautta läpi

Viimeiset parikymmentä kilometriä pyöräiltiin rauhallista asfalttitietä. Juhlavaa polkea monen kilometrin ylämäki avustuksella, vaikkakaan sähköpyörä ei anna mitään ilmaiseksi vaan avustus vaatii polkemisen. Tie kiemurteli kapean harjanteen päällä, hienot maisemat molemmin puolin. Komea muutaman kilometrin lasku ennen kipuamista kukkulalle (ei muuta kuin avustus täysille ja hymy korviin), jossa Comaresin kylä sijaitsi jylhällä paikalla. Majapaikkana toimi vanhaan myllyyn tehty hotelli ja olimme tuttuun tapaan ainoat vieraat hotellissa, samoin hotellin Michelin oppaan suosittelemassa ravintolassa. Syötiin kyllä useamman ihmisen edestä. Pyörät työnsimme yöksi sisälle ravintolaan.

Comares


SU Arenas del Rey 74 km

Kova päivä, yksi pyöräilyhistoriamme kovimmista. Ja kyllä, myös sähköpyörillä saa itsensä vedettyä piippuun; jos ei polkemalla niin kantamalla. Päivä alkoi normaalin pyöräilyn merkeissä, hienoa kiemurtelevaa reittiä pääosin hiljaisilla päällystetyillä teillä. Reitti kulki avokadoviljelmien ja hedelmätarhojen läpi, pikkuhiljaa lähdimme nousemaan; vihreää, vehmasta ja vuoristoista. Sedellassa lounastauko ja koska emme oikein hahmottaneet vielä pyörien akkujen kestävyyttä, niin latasimme samalla pyörien akkuja ravintolan pistorasioissa. Pyörät herättivät mielenkiintoa ja taivastelua kylän ukkojen keskuudessa.

Lounaalta suuntasimme kohti korkeuksia, edessä oli viehättävää metsätietä 1000 nousumetrin verran. Sumu sakeni mitä ylemmäksi tulimme, maisema oli sadunomainen. Reitti laski toiselle puolelle ja kun pääsimme tarpeeksi alas, päädyimme rotkon pohjalle. Satelliittikuvien (?) mukaan siellä olisi mennyt polku, mutta kapea rotko oli täysin mahdoton. Isoja kivilohkareita tai pienempiä murikoita rotko täynnä, pieni puro pohjalla. Välillä pystyimme työntämään pyöriä, mutta pahimpien kohtien yli ne piti kantaa tai nostaa. Välillä kamat pois pyörien päältä ja kuljetimme ne erikseen, näin pyörät saatiin nostettua yli esteiden ilman lisäpainoja.

Sumuisten vuorten polkijat

Rotkoa kohden, tässä kohtaa pärjäsi vielä työntämällä

Päivä oli ollut jo pitkä, kello kävi ja alkoi loppua sekä usko että voima. Pirullisinta oli, että aina seuraavan mutkan takana reitti näytti vähintään yhtä pahalta eikä loppua näkynyt. Kaiken lisäksi olimme aamulla nähneet uutisissa Malagan tulvatuhoista ja vaikka me emme olleetkaan saaneet sadetta niskaan, taivas oli synkkä. Rotkonpohjalla rehkiessämme emme enää olisi kaivanneet nopeasti sinne kerääntyviä sadevesiä riesaksemme. Mutta parin tunnin ja muutaman kilometrin kuluttua tämäkin lysti oli lopussa ja taivaallinen näky kohtasi meidät, ajettava kärrypolku!

Ajoimme kilpaa kellon kanssa majapaikkamme, jonne saavuimme lopen uupuneina illan jo pimennyttyä. Onneksemme saimme ruokaa ja juomaa majapaikastamme, kuuman suihkun jälkeen kaaduimme mökkimme (se oli oikeasti mökki) vuoteeseen. Yöllä lepakot rapisivat katolla (onneksi ulkopuolella) ja vinkuivat kimakasti.


MA Capileira 79 km

Aamulla lähdimme mökiltä ukkoskuurojen saattelemana tien päälle, selvisimme puolen tunnin reippaalla sateella. Up&downia rauhallisilla teillä hienoissa maisemissa, oliivipuuviljelmiä joka puolella. Nousimme havumetsään ja laskimme laaksoon, tie kiemurteli kivojen kylien läpi laakson molemmin puolin. Lähdimme nousemaan Sierra Nevadalle, aurinko paistoi ja lämmitti. Parinkymmenen kilometrin nousun päätteeksi tulimme Capileiran kylään n. 1400 m korkeuteen ja hyviin tarkkailuasemiin seuraavan päivän vuoriston ylitystä silmällä pitäen. Jälleen kerran kylä majesteettisen hienolla paikalla.

Capileira ylimpänä

Jännitti, onnistuisiko seuraavaksi päiväksi suunniteltu vuoriston ylitys. Olimme päivällä soittaneet vuoristomajalle ja kyselleet sääoloista; ei lunta mutta kova sade ja heikot olosuhteet. Sieltä kannustettiin kuitenkin tarkkailemaan tilannetta ja seuraamaan tutkimusaseman webbikameraa. Majapaikan isäntämme tiesi myös kertoa, että ylitys on mahdollinen Granadan puolelle, mutta huomioitava on paitsi sateet niin myös kovat tuulet.

Jamonkausi avattu, kinkkua vedetty riittävästi.


TI Guejar Sierra 63 km

Aamulla keli näytti lupaavalta ja lähdimme kokeilemaan onneamme. Nousu alkoi hiekkatietä pitkin ja matkan edetessä tie muuttui yhä enemmän poluiksi. Keli oli kirkas ja tuuleton, olimme onnekkaita. Päivä oli lämmin, mutta mitä ylemmäksi nousimme sitä viileämmäksi ilma muuttui. Ylhäällä reitti kulki vuoren rinnettä pitkin korkeuskäyrien mukaan koko ajan kuitenkin loivasti nousten. Maisemat olivat karut ja kuumaiset, varsin vaikuttavat. Reitti oli absoluuttisen mahtava!







Ylhäällä

Pico de Veletan vieressä saavutimme päätepisteen 32 km yhtäjaksoiselle nousulle n. 3300 m korkeudessa. Adrenaliinia taisi olla sen verran veressä, että ei vaivannut väsy, vilu eikä nälkä. Täältä reitti alkoi laskea toiselle puolelle ja havaitsimme samalla, että tuuli oli jonkin verran voimakkaampi tällä puolella. Neulansilmiä kun laski alaspäin, niin aika pian oppi varautumaan puuskatuuleen tiettyyn suuntaan kääntyessä. Tällä puolella vuoristoa on alempana hiihtokeskus ja senpä takia tie oli melkein koko matkan sileää asfalttia. Laskettuamme 10 km pysähdyimme hiihtokeskukseen lounaalle ja veren valuessa mahaan pilkkomaan ateriaamme, alkoi viluttaa. Sonnustauduimme kaikkiin mahdollisiin asuihin, jotta tarkenimme laskea seuraavat 20 km lisää. Lasku oli huima.

Päivän jännitysmomentteja olivat sää, sähkömaastopyörien akkujen kesto ja olisiko reitti läpimentävä. Kaikki toimi mainiosti, vähän säästelimme välillä akkuja emmekä polkeneet täydellä avustuksella maaston sen salliessa. Vuosikymmeniä sitten reitin on ilmeisesti pystynyt ajamaan maastoautolla, mutta sen verran on ajan kanssa kopissut kiviä & lohkareita reitille, että maastopyörää suuremmalla pelillä ei läpi pääse. Työntöhommiin ei kuitenkaan joutunut kuin parissa kohtaa suurimpien lohkareiden yli. Käsittämätön päivä, yksi parhaista.


KE Moclin 68 km

Vähän jäsenissä painoi menneet koitokset, joten päätimme jättää kaiken kikkailun väliin ja ottaa iisisti. Hienoja reittejä vuorenrinteitä seurailen ja pitkä lasku alas laaksoon, oliivipuuviljelmiä joka puolella.



Laaksosta noustiin taas reiluun tuhanteen metriin Moclinin kylään, joka jälleen kerran oli aikamoisella paikalla. Sähköpyörällä jaksoi vielä sotkea täydellä avustuksella ylös. Kuuma päivä, varsinkin laaksossa oli jopa tukalaa. Hostellin ainoat asiakkaat, muutenkin oli unelias fiilis kylässä. Kylän baarissa papat pelasi korttia ja me söimme mitä eteen kannettiin, kissa mourusi jaloissa.

Me ja Moclin

To Zafarraya 98 km

Lämmin hieno päivä ja pyöräilyä rauhallisissa maisemissa. Pientä suunnitelman muutosta paikoitellen, koska alkuperäinen reitti tyssäsi pariinkin otteeseen yksityistie -kylttiin tai kettinkiin. Ne kun tulevat aina pyytämättä ja yllätyksenä ilman ennakkovaroitusta. Monte Frion kylässä vedimme rasva- ja sokeriöverit syömällä churros con chocolates. Sieltä taas nousua yhä ylemmäs ja lopulta mahtava pitkä lasku tasangolle.

Lojan kylässä lounas ja iltapäivä oli yllättävän kuuma, varjossa mittari näytti + 27. Pyörien akut olivat puoliksi tyhjät tai täydet katsojasta riippuen. Edessä oli reipas 1000 nousumetriä hiekkatietä ylös syrjäiselle tasangolle, jonka halki oli tarkoitus pyöräillä. Hieman arvelutti, kestääkö akut ja pääseekö reitin läpi vai onko edessä roadblock. Lähdimme kuitenkin yrittämään.

Tasangolla

Tasanko oli erikoinen paikka, todella hienoa maisemaa ja pääosin pyöräiltävää kivistä hiekkatietä. Taas alkoi illan hämy hiipiä kun reitti muuttui kivikkoiseksi. Tällä kertaa nuo muutamat kilometrit olivat kuitenkin suurin piirtein pyöräiltävissä, vaikka rynkytys olikin aikamoista. Tällä reissulla olen todennut, että pyöräily vaikeassa maastossa on kokovartalotyötä ja vaatii keskivartalon hallintaa.

Auringonlaskua kohden

Loppu oli onneksi kilometrien pituista alamäkeä, koska pyörien akut vetelivät viimeisiään. Myös kuskit olivat lopussa. Ilta pimeni vasta kun pääsimme laaksoon Zafarrayan kylään. Näky oli dramaattinen, kun pilvet yrittivät puskea itsensä vuorten yli suojaisaan laaksoon. Kylän ainokainen baari oli iloinen yllätys, luulimme joutuvamme tyytymään sipseihin ja pähkinöihin illalliseksi, mutta mitä vielä, isäntä kantoi baarin keittiöstä kystä kyllä nälkäisille vierailijoille. Tässä kylässä ei taida turistit juuri näyttäytyä.


Pe Malaga 73 km

Viimeinen pyöräilypäivä alkoi Matin yön aikana tyhjentyneen eturenkaan fiksaamisella. Renkaan uupuminen ei sinänsä ollut ihme, kun olimme edellisenä päivänä ajaneet pitkät tovit kivikossa ja piikkipusikoissa. Pienen säädön jälkeen totesimme kuitenkin, että ilma pysyy pelkällä pumppaamisella riittävän pitkään renkaassa.

Pyöräilimme pätkän vanhaa junanrataa pitkin, josta oli tehty jonkinlainen vaellusreitti, hienoissa maisemissa meni tämäkin polku. Täällä meitä vastaan jopa tuli muutamia englantilaisia vanhempia vaeltajia. Kaffepaussi osa tuhat ja siitä hienoa hiljaista asfalttitietä eteenpäin. Tie pysytteli ylhäällä kiertäen laaksoa vuorten rinteitä pitkin ja me ihastelimme maisemia alas laaksoon koko matkan. Lounaspaussi ja menu del dia, jotka muuten ovat yleensä ylivertaisia hintalaatusuhteeltaan ja valtavia kooltaan. Täältä lähdimme raskain vatsoin kohti Malagan luonnonpuiston mäntymetsiä ja jälleen ylöspäin. Hiekkatietä ja ankaria tiukkoja nousuja, joissa kiitimme sähköisiä sherpojamme.

Entisellä junanradalla

Kun putkahdimme taas asfalttitielle, olimme reilussa 1000 metrissä ja 20 km päässä Malagasta. Loppu olikin alamäkeä ja osin aivan hullua. Välillä mentiin tunneleihin ja toisinaan tie kiemurteli itsensä ympäri niin, ettei enää tiennyt mihin suuntaan olin laskettelemassa. Mietin jo, että voiko pyöräillessä tulla matkapahoinvointia.

Pirullista kaupunkiajoa ei ollut montaa kilometriä, ajoimme sisään juuri sopivasta kohtaa kaupunkia. Ei vaurioita, ei kaatumisia ja täysissä sielun (ruumis ehkä vähän hellänä) voimissa laskeuduimme satuloista Malagassa. Sähkömaastopyörät, tervehdimme teitä ilolla! Varsinkin vuoristoisessa maisemassa pystyy etenemään ja nauttimaan aivan uudella tavalla. Meillekin kertyi noin 2000m nousua päivässä. Tämä ei jää tähän.



Tekniikasta kiinnostuneille: Reittiviivat piirrettiin netissä GPSVisualizer.com saitilla, josta saa helposti ladattua GPX-datan omalle koneelle ja siitä sitten kännykän appsiin. Pyörissä oli hieman normaalia isompi akku eli 612 Wh, joka riittää täydellä teholla noin 50km ja pikkuisen säännöstelemällä lähemmäs 100km. Akun laturi painaa alle kilon. Lataus tyhjästä täyteen kestää noin neljä tuntia.

torstai 20. lokakuuta 2016

Kesäsesonkina Saaristomerellä

Pikkasen viiveellä päivitetään lokikirjan muistoja kesäloman purjehdusreissulta Saaristomerellä. Olimme juuri kotiutuneet Galiciasta ja nopea kääntyminen kotona, pyykkikone lauloi ja maltoimme nukkua yhdet yöunet. Seuraavana aamuna jälleen pakkausta ja läksimme länttä kohden.

LA 23.7.2016 Södra Benskär

Ajoimme veneenvaihtoon Kasnäsiin, jossa oli kovaa markkinameininkiä. Ilman sen kummempia suunnitelmia irrotimme köydet ja suuntasimme länteen, vuoroin ajellen moottorilla ja välillä toiveikkaasti purjeilla tuulen viritessä. Muutaman tunnin kuluttua parkkeerasimme Södra Benskärin luonnonsatamaan. Parhaat paikat oli viety ja rohkeasti riskillä suuntasimme kalliota kohden, joka näytti potentiaaliselta ja aavistuksen haastavalta kiinnityspaikalta. Vauhti loppui vähän kesken ja Tiina hyppäsi hienon loikan, kuitenkin lipsahtaen kainaloita myöden mereen, vei kuitenkin köydet maihin ja venho saatiin kiinni. Pientä säätöä ja hiomista, mutta hyvä tuli. Illalla merikotka istahti lokkien takaa-ajamana läheiseen puuhun muutaman kymmenen metrin päähän. Vaikuttava näky.

Tuulee sopivasti


SU 24.7.2016 Yxskär

Koko viikon sääennuste näytti heikkoa lounaistuulta ja hellettä. Pystyimme kuitenkin purjehtimaan hetken Vänön suuntaan. Sinilevä alkoi nousta pintaan. Vänössä kävelimme kappelin kautta hiekkarannalle uimaan. Tuuli kävi sopivasta suunnasta ja työnsi levät ulapalle, oli yllättävän hyvä uida. Ainakin siihen saakka kunnes rantakäärme ui pää pystyssä Tiinaa vastaan. Satamassa oli kyläjuhlan tuntua, osallistuimme juhlahumuun juomalla huurteiset.

Vänön hiekkaranta

Vänö

Viiden aikaan Matti alkoi saada kesälomameiningeistä tarpeekseen ja luonnonsataman kutsuun oli vastattava. Ajelimme Yxskäriin ja olimme jälleen myöhässä parhaiden paikkojen suhteen. Koitimme ei niin hyvää rantautumispaikkaa ja kölikosketuksen jälkeen ankkuroimme lahteen. Kallion takaa lähti purkkari pois, joten nostimme ankkurin ja parkkeerasimme vapautuneeseen paikkaan. Hämmästys oli suuri, kun tajusimme, että siellähän oli muutaman venepaikan tukeva laituri, jota ei näy lainkaan tulosuuntaan kallion toiselle puolelle. Laiturissa oli kiinni pari moottorivenettä ja toisen paatin trubaduurirouva näppäili kitaraa ja lauleli kaihoisia lauluja suomeksi & ruotsiksi. Jättekiva.
Yxskärin poukamiin oli kertynyt yllättävän paljon levää, ei tehnyt mieli uimaan. Hyvät unet, ei nitinää, keikutusta tai laulua.

MA 25.7.2016 Nötö E

Aurinko paistoi, nautimme aamiaisen ulkosalongissa ja lampaat suorittivat ohimarssin kovaäänisesti määkien. Kuulostivat surkeilta, vaikka näyttivät hyvinvoivilta. Jokunen lammas joi sinileväistä merivettä. Outoa. Lähdimme puksuttamaan aina vain länttä kohden ja välillä kokeilimme purjeiden nostoa, mutta tuuli ei jaksanut meitä avittaa.

Pysähdyimme Lökholmin yhteysaluslaituriin, tarkoituksena pieni jaloittelu ja mahdollinen savustettu kala (satamakirja väitti, että savustettua kalaa tarjolla usein). Kalan suhteen ei onnea, joten keitimme perunat ja avasimme purkin tonnikalaa, kala kun kala. Laiturissa oli toinenkin purjevene, huomiota herättävän komea. Paikalle pärähti mönkkärillä kylänmies, joka tiesi kertoa, että vene oli intohimoisen purjehtijan Pekka Herliinin vanha vene. Ilmankos näytti maallikonkin silmään poikkeusyksilöltä.

Kuva-arvoitus, kumpi veneistä on Herlinin exä?


Lounastauolla tuuli nousi ja pääsimme jatkamaan matkaa purjeilla, hyvä tasainen tuuli ja aurinko räkitti. Purjehdimme Fårön ohi kohti Nötön itäpoukamaa. Lahti oli n. 2 m syvä ja laituri 1,5 m (joka täsmälleen sama kuin veneen syväys), pääsimme kuitenkin kiinni Airiston veneilijöiden ylläpitämään laituriin. Parempi laituri olisi ehkä ulapan puoleinen, selvisi myöhemmin että siinä vettä 3 m. Rannan sauna oli varattuna koko illan, mutta rimpautimme kyläkaupalle toiselle puolelle saarta ja heidän saunaan pääsi. Jee! Ennen saunaa teimme pitkän lenkin "soivalle kivelle" , jonka sointia emme tosin tajunneet testata. Sauna teki hyvää, vaikka uimaan sieltä ei päässytkään. Ai niin, vanhalla kyläkoululla kiva kahvila ja hyvät leivokset.

Harras veneilijä

Kyläkoulun leivokset ja kaffeet


TI 26.7.2016 Österskär

Vuoden kuumin päivä vähän joka puolella, sanoivat uutiset. Lähdimme aamulla puksuttamaan moottorilla tyynessä kelissä etelää kohden. Päätimme poiketa aamukaffeella osa 2 uudenkarheassa Bodön vierasvenesatamassa, joka oli juuri avattu vanhaan merivartioasemaan. Vastaan tuli veneitä solkenaan sieltä pois ja aamupäivällä sinne vielä mahtuikin. Kivannäköinen paikka, terassi tarjoili pullakahvia ja jotain ruokaakin olisi saanut. Kelluva puusauna, josta pääsee uimaan, näytti oikein hyvältä.

Sieltä starttasimme Österskäriä kohden, välillä tuuli ja sitten taas ei, meno oli sen mukaista. Österskärissäkin oli porukkaa, mutta mahduimme sekaan mukavasti. Levää oli jonkin verran, mutta ei lautoiksi asti ja vuoden kuumimman päivän kunniaksi uhmasimme sinilevää ja kävimme veneen perästä uimassa. Pientä paljasjalkakävelyä & venyttelyä auringon lämmittämillä kallioilla. Saimme ostettua tuoretta siikaa iltaruuaksi ja varattua saunan vielä iltamyöhään. Kuten ennenkin on todettu, Österskär on yksi lempipaikoistamme ja ei vähiten saunan takia. Levähiputkin olivat haihtuneet, kun pulahdimme uimaan suoraan saunasta (sauna meren päällä vanhassa kalamajassa).

Österskärin sauna kesäiltana


KE 27.7.2016 Storlandet (Boskär)

Yön aikana tuuli voimistui ja oli passeli purjehduskeli koko päivän (5 m/s). Ajatuksena oli pikkuhiljaa hivuttautua itää kohden. Päivällä kelluimme muutaman tunnin ankkurissa Killingskärin poukamissa, lounastauko ja lekottelua. Kuumaa & aurinkoista.

Illalla rantauduimme Storlandetiin, vaikka hieman emmimme, koska satamakirjan mukaan laituri on liian matalalla. Mutta paikassa oli uusi laituri, joka vanhaa syvemmällä. Paikka on metsähallituksen ylläpitämä ja emme olleet siellä aikaisemmin käyneet. Laiturissa oli pari venettä lisäksemme, toinen tiesi kertoa että punkkeja on pirun paljon ja toinen, että saarella vaeltelee vapaana peloton lehmälauma. Käveltyämme veneeltä parikymmentä metriä ilmoitustaululle, Matti löysi jaloistaan about 15 punkkia ja Tiina (joka käveli perässä) "vain" 5. Punkit olivat superpieniä nymfejä, joita oli tosi vaikea nähdä. Saimme kuitenkin kaikki nypittyä ilman että ottivat kiinni. Luontopolun jätimme väliin. Lehmät mylvivät saaressa ja tulivat loppuillasta melkein laiturille. Muuten rauhallinen ja hieno ilta, testasimme vuoden elintarviketta JärkiSärkeä perunoiden kanssa, voidaan syödä toistekin.

Hieno rauhallinen ilta, jälleen kerran


TO 28.7.2016 Airisto Marina

Aamu oli kaunis, kunnes saderintama nousi etelästä. Vienossa tuulessa kohti Brännskäria, jossa oli laituri mukavasti tyhjentynyt. Uusi kahvila Nauvosta siirretyssä hirsitalossa oli toiminnassa, juhlistimme tätä pullakahveilla. Laituri täyttyi nopeasti, sesonki on tosiaan kuumimmillaan. Me jatkoimme koilliseen, tuuli kuoli ja moottori hyrisi. Saunan lämpö alkoi houkutella mielissämme ja varasimme saunan Pensar Sydistä lennosta. Perillä selvisi, että pitäisi maksaa myös laiturimaksu vaikka tulisi vain saunaan ja vaikka tarjouduimme ankkuroimaan lahteen, ei vaikutusta. Pitäkää saunanne (50 €), vaikka se kiva onkin, tullaan kun season is over.

Brännskärin kaffila


Plan B oli puksuttaa Airiston Stormelön vierasvenesatamaan, jota olimme jostain syystä ennakkoluuloisina vieroksuneet. Olimme menneet siitä miljoona kertaa ohi, mutta emme koskaan yöpyneet. Satama oli yllättävän rauhallinen, puolet vierasvenepaikoista tyhjiä. Paikassa oli uusi hyvä sauna ja vaikka uimaan ei päässytkään, niin terassilla sai vilvoitella ja saunasta oli ikkuna merelle. Kävimme syömässä rannan ravintelissa ja hoksasimme, että tämähän oli ensimmäinen ruokailumme tällä keikalla veneen ulkopuolella. Pullakaffeja ei lasketa.

PE 29.7.2016 Kotisatama

Aamulla aikaisin köydet irti ja moottorilla tyynessä kelissä kotisatamaa kohden, lämmin oli jo ennen yhdeksää. Kerrankin oli Airistolla tasaista kyytiä eikä ainaista höykytystä. Pohdiskelimme, josko sitä jatkossa ajoittaisi kesälomapurjehduksen joko kesä- tai elokuulle, kun ei ole minkäänlaista ryysistä. Heinäkuussa pitäisi olla hyvissä ajoin ainakin suosituimpien satamien laiturissa ja kellon kanssa veneilyssä on vähemmän hohtoa. Samoin ei ehkä samalla lailla sinilevää enää tai vielä. Toki olihan nyt taas kesäkelit kohdillaan, lämmintä & aurinkoista koko loma muutaman tunnin sadekuuroa lukuun ottamatta. Ja onhan Suomen saaristo nyt ainutlaatuisen hieno milloin vain ja kelissä kuin kelissä, sitä ei käy kiistäminen.   

Veneily on hieno laji




torstai 11. elokuuta 2016

Galician kunnailla

Kesälomakierroksemme jatkui Irlannista suoraan Espanjaan elpymään ja löysäilemään. Olimme edellisenä kesänä Itävallan Alpit - Kreetan rannikko -akselilla havainneet, että itse asiassa tällainen yhdistelmälomahan on mitä mainioin. Ensin jonkin sortin mielekästä aktiviteettiä, jolla saadaan kovimmat menohalut taltutettua ja päälle palautumista kesäkeleissä, jolloin fokus on lähinnä löhöilyssä ja syömisessä. On-Off voisi joku sanoa.

Halvat huvit ilta-auringossa


Dublinista lennähdimme AerLinguksen armosta Santiago de Compostelaan. Tuo Espanjan luoteiskulma Portugalin katolla oli meille tuntematonta seutua ja lukemamme perusteella se vaikutti perin erilaiselta kuin aurinkorannikko tai keskimaa. Totta tosiaan, sitähän se olikin. Vihreää, vehmasta ja kumpuilevaa maastoa, rannikkoa rytmittivät voimakkaat jokilaaksot ja niitä puolestaan kova vuoroveden vaihtelu. Paikoin tuli ihan tropiikki mieleen, paitsi jos meni mereen uimaan. Vesi ei varsinaisesti ollut linnunmaitoa, Atlantti virkistää myös kesähelteillä.


Kylillä


Aallot ne kuuluvat Atlantille


Mutta ne playat! Rannikko on rikkonainen ja täynnä toinen toistaan hienompia hiekkarantoja ja poukamia, emme ehkä missään muualla ole nähneet tällaista biitsitiheyttä. Rantoja oli lukematon määrä ja niinpä varsin rauhassa sai joillain rannoilla lötkötellä. Emme muutenkaan nähneet rannikolla juurikaan muita ulkomaalaisia turisteja kuin Santiago de Compostelan vaellusreitin kulkijoita niissä kylissä, joihin reitin eri haarat päättyivät. Rannikko on ilmeisesti erityisesti madridilaisten lomakohde, mitä en sinänsä ihmettele. Madridin kuumasta kattilasta lähtee mielellään helteitä pakoon hyisen Atlantin äärelle.

Jos rannoista oli vaikea valita komeinta, niin "The room with the view" oli helppo:
Hotel Mar de Fisterra

Hienoa hiekkaa

Meidän jäljet veteen ja takaisin, eipä juuri muita

Lihasvoimat vaihtuivat hevosvoimiin (ei kauhean moneen, jos alla on Fiat 500), kiertelimme autolla rannikkoa ja etenimme leppoisaan tahtiin. Tajusimme joku päivä, että mehän ollaan 10 v. juhlamatkalla, ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatkamme kun oli Espanjan & Portugalin roadtrip.

Jylhää pohjoisrannikkoa


Yövyimme joka yö eri paikassa ja varasimme aina edellisenä iltana tai samana aamuna tulevan yöpaikan. Yllättävän hyvin löytyi kivaa majaa sopuhinnalla heinäkuussakin.  Päämme kellistimme tyynyyn pienissä rannikkokylissä: Villa de Puerto del Son - Fisterra - Muxia - Porto de Espasante (viimeisen yön vietimme bussissa välillä Santiago de Compostela - Madridin lentokenttä).

Fisterra, jonne maailma loppui ennen Kolumbusta
 
Muxia
 
Jatkoimme merenelävien ahmimista täälläkin Atlantin reunalla. Isompaa ja pienempää mustekalaa, simpukkaa, kotiloa jne. Olutkulttuuri oli jokseenkin köyhää Irlantiin verrattuna, mutta viiniä täällä osataan tehdä. Paitsi täytyy mainita, että sattumalta löysimme yhden maalaiskylän kahvilasta isännän itsensä meriveteen panemaa olutta, mielenkiintoisen makuista.

Sitä saa mitä tilaa: bocadillo con pulpo

España, maxima calidad lauloi J. Karjalainenkin emmekä väitä vastaan. Luoteiskulma oli kiva nähdä ja muutaman päivän jos olisi reissu vielä jatkunut, niin Irlannissa ylikuumentuneet kroppammekin olisivat jo olleet valmiita toimintaan. Siellä saisi hienoja patikkaretkiä aikaiseksi, ehkä sitten seuraavalla kerralla.

Reissu oli onnistunut, kuten aina tähän saakka. Onnetar on ollut puolellamme




keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Pyöräreissu Irlannissa

Irlanti oli meille vielä koskematon läntti kartalla, mutta ehdottomasti "täytyy käydä ennen kuin kuolo korjaa" -listalla. Sen suhteen meillä on ollut vähän samanlainen asenneongelma kuin Islannin kanssa: Molemmat maat kiehtovat erityisesti ulkoilma-aktiviteettien & maisemien osalta, mutta säät arveluttavat. Kesälomalla kun suuntaisi mieluummin vähän lämpimämpään paikkaan aktivoitumaan, varsinkin kun koko loma on tarkoitus olla öitä lukuun ottamatta ulkoilmassa.

Irlanti kiinnosti lopulta enemmän kuin vesisateet pelottivat ja eritoten pyörän satulasta tarkasteluna (kyllä me Islantiinkin vielä mennään). Päätimme ottaa varman päälle ja lentää Irlannista suoraan Espanjaan jatkamaan lomaamme ja elpymään aurinkoon. Tosin kohteemme oli Espanjan luoteisnurkka Atlantin rannalla, joka on tilastojen valossa niin ikään Euroopan sateisempia kohteita. Mutta ei kai Espanjassa ny kesällä voi sataa.

Irkkujen fillaritourneen suunnittelimme länsirannikolle dramaattisten rannikkomaisemien ja vihreiden maalaisteiden äärelle. Matti reititti meidät mahdollisuuksien mukaan pienille teille ja tarkoituksen oli pyöräillä kahdeksikko. Vallitseva tuulen suunta Irlannissa on lounainen ja kahdeksikon jos meinaa pyöräillä, niin on syytä varautua myös vastatuuliin. Samoin niihin vesisateisiin, koska Atlantilta saapuvat matalapaineet pudottavat lastinsa juuri länsirannikolle. Mutta mitäpä sitä ei tekisi komeiden maisemien tähden.

Reittisuunnitelma, josta ei paljoa tarvinnut poiketa


Tällä kertaa vuokrasimme menopeliksi tandemin. Olimme kerran kokeilleet vempelettä Maarianhaminassa päiväseltään havaitaksemme, että sitä ei olekaan niin simppeli liikuttaa kun luulisi. Molemmat polkimet kun ovat samassa rattaassa niin tasatahtiin on poljettava ja takimmaisen ymmärrettävä milloin vaihdetaan vaihteita tai jarrutetaan. Putkella ei voi polkea samaan tapaan kuin yksikössä, jos haluaa välillä peräänsä lepuuttaa. Kiinnosti kuitenkin kokeilla, saisimmeko tandemista niskalenkin viikon aikana ja pystyisimmekö piiskaamaan sen kovempaan vauhtiin kahden polkijan voimin ja yhden tuulenvastuksen ansiosta. Tandem ei kuitenkaan ole ilmeisesti meille tarkoitettu; ensimmäinen varaus peruuntui pyöräliikkeen omistajan menehdyttyä yllättäen ja seuraava yritys kattoi 29 poljettua kilometriä.


Pe 8.7. Oughterard - Casla - Maamcross 57 km

Lensimme torstaina Dubliniin ja kentältä suoraan bussilla pari tuntia länsirannikolle Galwayhin. Sieltä aamulla lyhyt bussimatka pohjoiseen Oughterardiin, kirkon parkkipaikalle oli sovittu treffit pyörävuokraamon kaverin kanssa. Tandem tarvikkeineen tuotiin paikalle ja viriteltiin iskukuntoon. Tehtiin heti päivän reittisuunnitelmaan pieni muutos, ei lähdetty päätien reunaa vaan vuokraamon suosittelemaa maisemareittiä pikkuteitä pitkin. Siellä olikin hyvä totutella tandemiin. Vuokraamon kaveri sanoi myöhemmin, että ei viitsinyt mainita, että heti reitin alussa on melkoinen kilometrien pituinen nousu, koska kuulemma jos tietää nousun olevan pitkä se tuntuu pahemmalta. Reitti oli kuitenkin hieno, nousun päätteeksi tie kiemurteli soisella hiljaisella tasangolla.



Tandemilla tasangolla

 
Kova nousu oli hyvä testi tandemille. Kun tuli painetta polkimiin, niin vaihteet eivät pysyneet päällä. Syykin selvisi, eturattaat oli kierot. Koitettiin päästä sinuiksi kierojen rattaiden kanssa, mutta totesimme melko pian, että emme pysty viikkoa ja viittäsataa kilometriä näillä vaihteella veivaamaan. 

Lounaspaikassa nautimme reissun ensimmäiset puolikkaat Guinnesit ja päätimme soittaa vuokraamoon, joka lupasi tuoda uudet pyörät tilalle. Tandemia ei ollut saatavilla, mutta yksiköt onnistui. Homma toimi mallikkaasti ja saimme tilalle uudenkarheat Trekin hybridipyörät. Tiinaa pikkuisen kylmäsi, että kuinka kunto kestää. Matti oli etukäteen vienosti varoittanut, että päivämatkoista saattaa tulla aika pitkiä, koska halusimme nähdä tiettyjä paikkoja. Luotimme Tandemin voimaan, että eiköhän me sillä vähän pidemmistä matkoistakin suoriuduta. Yksikössä olimme omillamme.

Vihreää & kosteaa


Matka jatkui hyvässä myötätuulessa ja uudet pyörät toimivat erinomaisesti. Juuri ennen Maamcrossia alkoi ripsotella ja kurvasimme tienvarren ainoaan ravinteliin sateen suojaan. Nautimme paikassa illallisen turpeen katkussa, takassa tosiaan poltettiin turpeesta kuivattuja pötkylöitä. Myöhemmin havaitsimme tämän olevan yleistä ja syykin oli mitä ilmeisin, turvetta oli joka puolella saatavilla mutta puita ei riitä poltettavaksi asti.

Illallisen jälkeen goretexit niskaan ja muutaman kilometrin polkaisu Stevenin AirBnB kotiin. Kelpo majapaikka, talo keskellä ei mitään ja isäntä mukava kaveri. Harmaata, satoi läpi yön.


La 9.7. Maamcross - Leenaun - Westport 71 km

Aamulla tuhti tankkaus ja mielenkiintoinen juttutuokio Stevenin kanssa. Satoi yhä, mutta ennuste lupasi sateen loppuvan puoleen päivään mennessä. Polkaisimme seuraavan kylän maankuuluun pubiin kaffeelle odottelemaan ennusteen toteutumista. Turve paloi taas takassa ja katkuun alkoi tottua.

Elpymistauko turpeen roihutessa

Sade tosiaan loppui ja rullasimme länttä kohden Leenaun kylään Killary vuonon rannalle. Taas pubiin ja tällä kertaa nauttimaan kalamössöä ja rapuleipiä lounaaksi. Kova myötätuuli siivitti menoamme kun jatkoimme matkaa vuonon vartta seuraillen. Kiersimme vuonon pohjukan erinomaisen komeaa ja vihreää reittiä pitkin.
 
Reitin varrelta



Jylhät kukkulat näkyivät hienosti, kun pilvet eivät enää olleet niin alhaalla. Tuuli oli kova, välillä sivupuuskissa sai tehdä hartiavoimin töitä, jotta pyörä pysyi kaistalla. Tässä kohtaa kävi mielessä, että ehkä ihan hyvä ettei meillä ole tandemia jossa tuulipinta-alaa on selvästi enemmän. 



Vuonon viertä pitkin


Pyöräilimme rantaa pitkin Westportiin saakka, jossa iso illallinen (hyvät simpukat!) ja jaksoimme jopa kuunnella pari biisiä live irkkumusiikkia pubissa (aloittivat niin aikaisin). Sitten saikin polkaista B&B lämpimään suihkuun ja ysiltä illalla reporankana petiin.


Su 10.7. Westport- Keel (Achill) 65 km

Päivän epistolana oli pyöräillä Western Greenway, joka on vanhaan junanrataan tehty reilun 40 km mittainen pyöräily- ja kävelyreitti. Sataa tihuutti melkein koko päivän ja reitillä ei ollut juurikaan porukkaa. Hieno reitti joka tapauksessa ja leppoisaa pyöräilyä. Taukopaikalla tankkasimme pitkän kaavan mukaan mereneläviä ja makiaa päälle.

Jälkiruuaksi ruokalautasellinen raparperihöystöä, jäätelöä ja pari desiä kermaa päälle

 
 
Achillen paras pubi, autenttiselta ainakin vaikutti


Vanhan junanradan päätyttyä jatkoimme kohti Achillen saarta, välijuomat matkan varrelle sattuneessa Achillen parhaaksi valitussa pubissa. Aika ankarat olosuhteet vaikutti olevan saarelaisilla, ainakin näillä keleillä. Kun Keelin kylä alkoi lähestyä, näkyviin tulivat dramaattiset pystysuorat rantakalliot ja mahtava pitkä hiekkaranta isoine aaltoineen. Harmi vaan, että kovin montaa aurinkoista päivää ei saarelaisille osu. Erinomainen yhden huoneen B&B hienoilla näkymillä, only for us. Illalla pientä tepastelua rannalla, illallinen simpukoineen ja jalkkiksen EM-finaali paikallisessa pubissa puolikkaat Guinnesit seuranamme.

Rantakalliot



Ma 11.7. Keel - Inishbiggle - Bangor - Castlebar 95 km

Ensimmäinen ja ainoa full Irish breakfast, tuli pyytämättä mutta ei yllätyksenä. Olihan se tuhti, varsinkin kun pohjustimme sitä weetabixillä ja jugurtilla.

Päivän reitin määritteli se, saadaanko pari lauttakyytiä järjestettyä pienten saarten välille. Niillä saisimme oikotien pohjoiseen emmekä joutuisi polkaisemaan osin saamaa edellisen päivän reittiä päästäksemme pois saarelta. Matti soitteli lauttureille heittävätkö meidät saarelta toiselle. Matkaa ei ollut kun muutama sata metriä molemmilla lautoilla, mutta välissä Euroopan voimakkaimmat virtaukset. Tässä vaiheessa vielä kuvittelimme, että kyseessä on jotkut vähän isommat lautat kuin soutuveneet perämoottorilla. Homma onnistui ja papat oli sovitusti asemissa molemmilla rannoilla. Pyörät nostettiin pähkinänkuoren puolikkaaseen, eka etappi meinasi tyssätä tuuliajoon tai rantakivikkoon, kun moottori ei millään käynnistynyt. Haastavin osuus oli kuitenkin ymmärtää näitten saarten setämiesten englantia.

Lautturien kyydissä

Sade loppui ja rullasimme takamaiden rauhallista maalaismaisemaa, turvesoita ja vähän jopa erämaatunnelmaa Villi Pohjola hengessä. Välillä pyöräilimme hienoa laaksonpohjaa vuoret molemmilla puolilla. Viimeinen 10 km tultiin virallista maisemareittiä; vuoren viertä kumpuilevaa up&downia ja lopuksi tiukka alamäki Castlebariin.

Fifty shades of green


Pitkän päivän päätti mahtava illallispaikka Guesthousen nurkan takana, lukuisia palkintoja voittanut Gastro Pub One. Safka, paikalliset pienpanimo-oluet ja palvelu eivät jättäneet toivomisen varaa. Juuri jaksoimme hoippua kulman taakse maata maha vierelle.

Turvepötkylöitä ("polttopuita") kuivumassa suolla



Ti 12.7. Castlebar - Clifden 84 km

Aamulla tuli pari suihkua taivaalta, mutta sen jälkeen kirkastui ja alkoi räkittää. Viileä tuuli, joka vuorostaan vastainen mutta ei onneksi mikään megalomaaninen. Reitti kulki pieniä & rauhallisia teitä, ei tarvinnut väistellä autoja mutta lampaita kyllä. Vihreää kumpuilevaa maastoa, tosi hienoa! Tuli paikoitellen Uusi-Seelanti mieleen, eikä ensimmäistä kertaa tällä reissulla.

Lammas kirittää Mattia


Ennen Leenaun kylää tulimme isommalle maantielle, mutta liikenne oli rauhallista. Tie luikerteli vihreiden vuorten reunustamassa laaksossa. Lenaussa oltiinkin jo menomatkalla käyty, olimme siis kahdeksikkomme keskinavassa. Samaan pubiin kuin edellisellä kerrallakin vetämään jättitankkaukset ja fish & chipsit meni suoraan jäseniin, olisi tehnyt mieli heittäytyä pubin soffalle hetkeksi. Sen sijaan tilasimme saavilliset kahvia, siitä sitten päätietä pitkin Letterfrackin kautta Clifdeniin.

Kuin vihreässä tunnelissa ajelisi


Nyt oli vuorossa sademetsän kaltaista vehmasta & vihreää maisemaa, välillä noustiin ylös turvesuotasangoille. Connemaran vuoret näkyivät komeasti kirkkaassa kelissä. Ei ihme, että näistä maisemista inspiroituivat myös maailmanluokan irlantilaiset kynäniekat W.B. Yeats ja James Joyce. Yllättävän hyvin sujui pyörillä pääteillä ajo, vaikka tiet ovat tosi kapeita, mutkaisia eikä piennarta yhtään. Autoilijat jäivät kiitettävästi kyttäämään taakse odottaen sopivaa ohituspaikkaa eivätkä yrittäneet puskea väkisin ohi. Tieraivoa ei havaittavissa.

Tasangolla ja Connemaran vuoret siintävät taustalla


Ke 13.7. Clifden - Inis Oirr 90 km

Päivän pisarat satoivat heti aamusta, sen jälkeen olikin kirkasta ja kiva keli ajella. Ja hyvä myötätuuli! Ensin rannikkoa pitkin rantaviivaa seuraillen, siitä karun ja aakean suon poikki 1800 -luvun nälänhädän aikaista työllistämistyönä teetettyä tietä pitkin. Avarat maisemat, ei mitään missään.

Aakeeta & laakeeta


Polkaisimme Rossaveeliin ja sieltä lautalla yli Aran-saarista pienimälle & itäisimmälle. Aran saaret ovat omaleimaisia sekä maisemaltaan että väestöltään, niillä asuu vähän porukkaa mutta ovat ilmeisesti viimeisiä perinteisen Irlantilaisen elämänmenon tyyssijoja. Irkkuteinit menevät kuulemma saarille kielikylpyyn halutessaan kohentaa iirin kielen taitojaan.

Saari oli karu & kivikkoinen, ilta hieno & aurinkoinen. Täällä jos jossain oli kiviaitoja, jokainen tie oli reunustettu niillä. Majoituimme AirBnB taloon mahtavalla paikalla, huoneestamme aukeni komea merinäköala. Vielä illan päätteeksi nopea polkaisu täpötäyteen pubiin illalliselle.

Inis Oirr

Saari on pieni ja ilta-auringossa teimme fillareilla sightseeing kierroksen, melkein koko saaren ehdimme kiertääkin. Kirkkaassa kelissä näkyi hienosti vastarannan Cliffs of Moherin jyrkät rantakalliot.

Saaren suurin nähtävyys taustalla, polkijat ei ihan yhtä romuna


To 14.Inis Oirr - Galway 82 km

Aamulla lautalla yli mantereen puolelle, kukaan ei oikein tuntunut tietävät koska paatti lähtee, mutta selvää oli ettei lipussa merkittynä aikana ainakaan. Mutta mikäs siinä oli aamuauringossa odotella, viihdykettä tarjosi mm. karannut hevonen (pappa ulkoilutti sitä ensin autolla ikkuna auki ajaen ja köydestä kiinni pitäen) ja aamu-uinnilla olleet nuoret miehet, jotka pelkäsivät delfiiniä (uimarannalla oikeasti varoitettiin kylteissä ihmisiä uimasta delfiinien kanssa, jotka ovat uteliaita ja tulevat lähelle, mutta aiheuttaneet useita vakavia loukkaantumisia).

Kun paatti starttasi, niin saimme lähes privaattikyydin ja samalla aitiopaikan ihailla Irlannin kuuluisimpiin nähtävyyksiin lukeutuvaa jyrkännettä. Onneksi oli aurinkoinen keli. Vastarannalla oli porukkaa pilvin pimein jo tulossa saarille tai ihailemaan jyrkännettä paatista käsin.

Cliffs of Moher

Päivän pyöräreitti oli jälleen hieno, pieniä teitä kumpuilevissa maalaismaisemissa ja Burrenin kansallispuistossa. Iltapäivällä Galwayta lähestyessämme alkoi tihuuttaa ja viimeiset 10 km meni ison vilkkaasti liikennöidyn tien piennarta pitkin kunnon vesisateessa. Kunnialla ilman ruumiin ja sielun vaurioita saavuimme perille, vuokraamo nouti pyörät ja me majoituimme 1400 -luvulta peräisin olevaan huoneeseen. Harmi, että kattoparrut eivät osanneet puhua. Lämmin suihku, kuivat vaateet (kun laittaa villasukat märkiin lenkkareihin, sukat imee kosteuden ja jalat tuntuvat kuivilta) ja tien toiselle puolelle pubiin. Kyllä kelpasi.


Kumpuilevaa ja hapottavaa


Perjantaina junalla Dubliniin ja siellä chillailua muutama päivä. Nyt tuntui viikon pyöräily jäsenissä, otimme rauhallisesti ja keskityimme löntystelyyn ympäri kaupunkia ja energiatankkaukseen. Siihen Dublin onkin mitä parhain paikka, rento hengailumesta eikä mitään varsinaista pakollista nähtävyyssaagaa läpijuostavana.  

Rentoa meininkiä Dublinissa


Viikossa rullasimme 544 kilometriä, söimme kiloittain mereneläviä ja nautimme palan painikkeeksi litroittain olutta. Pyöräretkikohteena Irlanti on mitä mainioin; paljon pieniä hyväkuntoisia teitä, joka kylässä ruokaa tarjolla & kivoja B&B paikkoja tiheään. Ja ne maisemat, niiden takia kannattaa ottaa vastatuulen ja sateen riski. Kaikille Game of Thronesin ystäville tiedoksi, että Talvivaaran ja Rautasaarten maisemat ovat peräisin Irlannista.

Ja ei muuta kun Espanjaa kohden, siitä kohta lisää.