Sähköinen Andalusian kierros

Tällä kertaa tarkoituksena oli testata, miten pyörämatkailu taittuu sähkömaastopyörillä Andalucian kukkuloilla ja Sierra Nevadan jylhissä vuoristomaisemissa. Kutkutti kokeilla, minkälaisen edun avustuksesta saa ja miten akut kestävät. Reissun huipentumaksi kaavailimme Sierra Nevadan ylitystä reilun 3300 m korkeudessa, jos ilmojen haltijat olisivat suopeita. Ennakkovalmistelujen perusteella selvisi, että aikaikkuna Sierra Nevadan ylitykseen on yllättävän lyhyt, syys-lokakuu ja silloinkin säävarauksella. Edellisellä viikolla sinne oli satanut parikymmentä cm lunta, joten emme olleet järin toiveikkaita.

Matti teki jälleen laatuduunia reittisuunnittelun kanssa, tutkaili satelliittikuvia (pelkkä satelliittikuva ei kerro koko totuutta, kuten myöhemmin huomasimme rotkossa pyöriä raahatessamme) ja Open cycle maps -sovelluksen karttoja, etsi meille sopivan haastavia ja erikoisia taipaleita. Kun reitti alkoi hahmottua, Tiina ryhtyi varailemaan passeleita majapaikkoja päivämatkojen päätteeksi reitin varrelle. Työnjako sujuu jo rutiinilla ja molemmat ovat suurin piirtein tehtäviensä tasalla. Jos (ja kun) hasardeja sattuu välillä, niin urputusta ei harrasteta (ei edes siellä rotkonpohjalla). Hienoimmat paikat ja reitit kun löytyvät niin kovin usein hieman haastavampien polkujen varrelta.

LA Comares 46 km

Perjantaina lennähdimme Malagaan, jossa tapastelua ja lämpimän syysillan ihastelua. Seuraavana aamuna noudimme fillarit vuokraamosta ja vaikka pyörät oli varattu etukäteen ja netissä ne näyttivät päteviltä peleiltä, niin in real life pyörät voivat olla vähän sinne päin. Tällä kertaa netti antoi totuudenmukaisen kuvan, pyörät näyttivät siltä miltä pitikin. Hyvin huolletut, vaihteet pysyivät paikallaan, säädöt olivat kohdillaan ja osat priimaa.

Saksalaisten insinöörien laatutyötä

Polkaisimme Malagan rantabulevardille, leppoisa tunnelma ja lämmin ilma. Harjoittelimme menopelien käyttäytymistä tasamaalla ja asfaltilla, totuttelimme pieneen nykäisyyn jonka avustus tekee ensipolkaisulle. Kun lähdimme nousemaan merenpinnan tasolta asfaltoitua tietä pitkin, väkisinkin alkoi hymyilyttämään kun ylämäki meni heittämällä ja kovaa.

Kun pääsimme takamaille, niin heti alkoi tapahtua. Vuorossa oli offroadia ja ymmärsimme olevamme hardcore-reitillä, kun vastaan tuli motocrossprätkiä. Nopeasti huomasimme, että höllyvä löysä sora ja jyrkkä ylämäki ovat huono yhdistelmä. Vääntöä pyörissä riitti, mutta takapyörä ei pidä enää vaan ruopii tyhjää, jolloin veto menee pois päältä. Tajusimme onneksi laskea rengaspaineita, jolloin takapyörä pysyi tiukemmin maankamaralla.

Tasamaalla pyörien painoa ei huomannut juuri lainkaan, mutta ylämäessä paino rankaisee. Kuormattuna pyörä painoi n. 30 kg, vaikka matkasimme äärimmäisen kevyin kantamuksin. Työnsimme paikoitellen yhteistyössä pyöriä pyörä kerrallaan tiukkaa sateen syömää "polkua" ylämäkeen. Hiki valui ja huohotimme vuorotahtiin. Aika rajua, onneksi näitä siivuja oli lyhyellä matkalla.

Pyöräily on kokovartalourheilua

Satelliittikuvista kun reittiä suunnittelee, niin tie tai polku voi niissä näyttää kelvolliselta verrattuna tosielämään. Mäen jyrkkyysaste tai sateensyömät puolen metrin ojat tiessä eivät kuvissa näy, porteista ja tiesuluista puhumattakaan. Kaikki nämä tuli koettua heti alta pois ensimmäisenä päivänä, samoin perinteikkäästi meitä saatteli räksyttävä koiraseurue kuonot pohkeiden tuntumassa (koirista ei muina päivinä sitten enää riesaa ollutkaan onneksemme). Mutta reitillä oli myös hienoja hiekkatietä, hulppeita maisemia ja nautinnollisia ylämäkiä.

Takaisin kääntyminen ei ole vaihtoehto, reunan kautta läpi

Viimeiset parikymmentä kilometriä pyöräiltiin rauhallista asfalttitietä. Juhlavaa polkea monen kilometrin ylämäki avustuksella, vaikkakaan sähköpyörä ei anna mitään ilmaiseksi vaan avustus vaatii polkemisen. Tie kiemurteli kapean harjanteen päällä, hienot maisemat molemmin puolin. Komea muutaman kilometrin lasku ennen kipuamista kukkulalle (ei muuta kuin avustus täysille ja hymy korviin), jossa Comaresin kylä sijaitsi jylhällä paikalla. Majapaikkana toimi vanhaan myllyyn tehty hotelli ja olimme tuttuun tapaan ainoat vieraat hotellissa, samoin hotellin Michelin oppaan suosittelemassa ravintolassa. Syötiin kyllä useamman ihmisen edestä. Pyörät työnsimme yöksi sisälle ravintolaan.

Comares

SU Arenas del Rey 74 km

Kova päivä, yksi pyöräilyhistoriamme kovimmista. Ja kyllä, myös sähköpyörillä saa itsensä vedettyä piippuun; jos ei polkemalla niin kantamalla. Päivä alkoi normaalin pyöräilyn merkeissä, hienoa kiemurtelevaa reittiä pääosin hiljaisilla päällystetyillä teillä. Reitti kulki avokadoviljelmien ja hedelmätarhojen läpi, pikkuhiljaa lähdimme nousemaan; vihreää, vehmasta ja vuoristoista. Sedellassa lounastauko ja koska emme oikein hahmottaneet vielä pyörien akkujen kestävyyttä, niin latasimme samalla pyörien akkuja ravintolan pistorasioissa. Pyörät herättivät mielenkiintoa ja taivastelua kylän ukkojen keskuudessa.

Lounaalta suuntasimme kohti korkeuksia, edessä oli viehättävää metsätietä 1000 nousumetrin verran. Sumu sakeni mitä ylemmäksi tulimme, maisema oli sadunomainen. Reitti laski toiselle puolelle ja kun pääsimme tarpeeksi alas, päädyimme rotkon pohjalle. Satelliittikuvien (?) mukaan siellä olisi mennyt polku, mutta kapea rotko oli täysin mahdoton. Isoja kivilohkareita tai pienempiä murikoita rotko täynnä, pieni puro pohjalla. Välillä pystyimme työntämään pyöriä, mutta pahimpien kohtien yli ne piti kantaa tai nostaa. Välillä kamat pois pyörien päältä ja kuljetimme ne erikseen, näin pyörät saatiin nostettua yli esteiden ilman lisäpainoja.

Sumuisten vuorten polkijat

Rotkoa kohden, tässä kohtaa pärjäsi vielä työntämällä

Päivä oli ollut jo pitkä, kello kävi ja alkoi loppua sekä usko että voima. Pirullisinta oli, että aina seuraavan mutkan takana reitti näytti vähintään yhtä pahalta eikä loppua näkynyt. Kaiken lisäksi olimme aamulla nähneet uutisissa Malagan tulvatuhoista ja vaikka me emme olleetkaan saaneet sadetta niskaan, taivas oli synkkä. Rotkonpohjalla rehkiessämme emme enää olisi kaivanneet nopeasti sinne kerääntyviä sadevesiä riesaksemme. Mutta parin tunnin ja muutaman kilometrin kuluttua tämäkin lysti oli lopussa ja taivaallinen näky kohtasi meidät, ajettava kärrypolku!

Ajoimme kilpaa kellon kanssa majapaikkamme, jonne saavuimme lopen uupuneina illan jo pimennyttyä. Onneksemme saimme ruokaa ja juomaa majapaikastamme, kuuman suihkun jälkeen kaaduimme mökkimme (se oli oikeasti mökki) vuoteeseen. Yöllä lepakot rapisivat katolla (onneksi ulkopuolella) ja vinkuivat kimakasti.


MA Capileira 79 km

Aamulla lähdimme mökiltä ukkoskuurojen saattelemana tien päälle, selvisimme puolen tunnin reippaalla sateella. Up&downia rauhallisilla teillä hienoissa maisemissa, oliivipuuviljelmiä joka puolella. Nousimme havumetsään ja laskimme laaksoon, tie kiemurteli kivojen kylien läpi laakson molemmin puolin. Lähdimme nousemaan Sierra Nevadalle, aurinko paistoi ja lämmitti. Parinkymmenen kilometrin nousun päätteeksi tulimme Capileiran kylään n. 1400 m korkeuteen ja hyviin tarkkailuasemiin seuraavan päivän vuoriston ylitystä silmällä pitäen. Jälleen kerran kylä majesteettisen hienolla paikalla.

Capileira ylimpänä

Jännitti, onnistuisiko seuraavaksi päiväksi suunniteltu vuoriston ylitys. Olimme päivällä soittaneet vuoristomajalle ja kyselleet sääoloista; ei lunta mutta kova sade ja heikot olosuhteet. Sieltä kannustettiin kuitenkin tarkkailemaan tilannetta ja seuraamaan tutkimusaseman webbikameraa. Majapaikan isäntämme tiesi myös kertoa, että ylitys on mahdollinen Granadan puolelle, mutta huomioitava on paitsi sateet niin myös kovat tuulet.

Jamonkausi avattu, kinkkua vedetty riittävästi.


TI Guejar Sierra 63 km

Aamulla keli näytti lupaavalta ja lähdimme kokeilemaan onneamme. Nousu alkoi hiekkatietä pitkin ja matkan edetessä tie muuttui yhä enemmän poluiksi. Keli oli kirkas ja tuuleton, olimme onnekkaita. Päivä oli lämmin, mutta mitä ylemmäksi nousimme sitä viileämmäksi ilma muuttui. Ylhäällä reitti kulki vuoren rinnettä pitkin korkeuskäyrien mukaan koko ajan kuitenkin loivasti nousten. Maisemat olivat karut ja kuumaiset, varsin vaikuttavat. Reitti oli absoluuttisen mahtava!

Ylhäällä

Pico de Veletan vieressä saavutimme päätepisteen 32 km yhtäjaksoiselle nousulle n. 3300 m korkeudessa. Adrenaliinia taisi olla sen verran veressä, että ei vaivannut väsy, vilu eikä nälkä. Täältä reitti alkoi laskea toiselle puolelle ja havaitsimme samalla, että tuuli oli jonkin verran voimakkaampi tällä puolella. Neulansilmiä kun laski alaspäin, niin aika pian oppi varautumaan puuskatuuleen tiettyyn suuntaan kääntyessä. Tällä puolella vuoristoa on alempana hiihtokeskus ja senpä takia tie oli melkein koko matkan sileää asfalttia. Laskettuamme 10 km pysähdyimme hiihtokeskukseen lounaalle ja veren valuessa mahaan pilkkomaan ateriaamme, alkoi viluttaa. Sonnustauduimme kaikkiin mahdollisiin asuihin, jotta tarkenimme laskea seuraavat 20 km lisää. Lasku oli huima.

Päivän jännitysmomentteja olivat sää, sähkömaastopyörien akkujen kesto ja olisiko reitti läpimentävä. Kaikki toimi mainiosti, vähän säästelimme välillä akkuja emmekä polkeneet täydellä avustuksella maaston sen salliessa. Vuosikymmeniä sitten reitin on ilmeisesti pystynyt ajamaan maastoautolla, mutta sen verran on ajan kanssa kopissut kiviä & lohkareita reitille, että maastopyörää suuremmalla pelillä ei läpi pääse. Työntöhommiin ei kuitenkaan joutunut kuin parissa kohtaa suurimpien lohkareiden yli. Käsittämätön päivä, yksi parhaista.


KE Moclin 68 km

Vähän jäsenissä painoi menneet koitokset, joten päätimme jättää kaiken kikkailun väliin ja ottaa iisisti. Hienoja reittejä vuorenrinteitä seurailen ja pitkä lasku alas laaksoon, oliivipuuviljelmiä joka puolella.

Laaksosta noustiin taas reiluun tuhanteen metriin Moclinin kylään, joka jälleen kerran oli aikamoisella paikalla. Sähköpyörällä jaksoi vielä sotkea täydellä avustuksella ylös. Kuuma päivä, varsinkin laaksossa oli jopa tukalaa. Hostellin ainoat asiakkaat, muutenkin oli unelias fiilis kylässä. Kylän baarissa papat pelasi korttia ja me söimme mitä eteen kannettiin, kissa mourusi jaloissa.

Me ja Moclin

To Zafarraya 98 km

Lämmin hieno päivä ja pyöräilyä rauhallisissa maisemissa. Pientä suunnitelman muutosta paikoitellen, koska alkuperäinen reitti tyssäsi pariinkin otteeseen yksityistie -kylttiin tai kettinkiin. Ne kun tulevat aina pyytämättä ja yllätyksenä ilman ennakkovaroitusta. Monte Frion kylässä vedimme rasva- ja sokeriöverit syömällä churros con chocolates. Sieltä taas nousua yhä ylemmäs ja lopulta mahtava pitkä lasku tasangolle.

Lojan kylässä lounas ja iltapäivä oli yllättävän kuuma, varjossa mittari näytti + 27. Pyörien akut olivat puoliksi tyhjät tai täydet katsojasta riippuen. Edessä oli reipas 1000 nousumetriä hiekkatietä ylös syrjäiselle tasangolle, jonka halki oli tarkoitus pyöräillä. Hieman arvelutti, kestääkö akut ja pääseekö reitin läpi vai onko edessä roadblock. Lähdimme kuitenkin yrittämään.

Tasangolla

Tasanko oli erikoinen paikka, todella hienoa maisemaa ja pääosin pyöräiltävää kivistä hiekkatietä. Taas alkoi illan hämy hiipiä kun reitti muuttui kivikkoiseksi. Tällä kertaa nuo muutamat kilometrit olivat kuitenkin suurin piirtein pyöräiltävissä, vaikka rynkytys olikin aikamoista. Tällä reissulla olen todennut, että pyöräily vaikeassa maastossa on kokovartalotyötä ja vaatii keskivartalon hallintaa.

Auringonlaskua kohden

Loppu oli onneksi kilometrien pituista alamäkeä, koska pyörien akut vetelivät viimeisiään. Myös kuskit olivat lopussa. Ilta pimeni vasta kun pääsimme laaksoon Zafarrayan kylään. Näky oli dramaattinen, kun pilvet yrittivät puskea itsensä vuorten yli suojaisaan laaksoon. Kylän ainokainen baari oli iloinen yllätys, luulimme joutuvamme tyytymään sipseihin ja pähkinöihin illalliseksi, mutta mitä vielä, isäntä kantoi baarin keittiöstä kystä kyllä nälkäisille vierailijoille. Tässä kylässä ei taida turistit juuri näyttäytyä.

Pe Malaga 73 km

Viimeinen pyöräilypäivä alkoi Matin yön aikana tyhjentyneen eturenkaan fiksaamisella. Renkaan uupuminen ei sinänsä ollut ihme, kun olimme edellisenä päivänä ajaneet pitkät tovit kivikossa ja piikkipusikoissa. Pienen säädön jälkeen totesimme kuitenkin, että ilma pysyy pelkällä pumppaamisella riittävän pitkään renkaassa.

Pyöräilimme pätkän vanhaa junanrataa pitkin, josta oli tehty jonkinlainen vaellusreitti, hienoissa maisemissa meni tämäkin polku. Täällä meitä vastaan jopa tuli muutamia englantilaisia vanhempia vaeltajia. Kaffepaussi osa tuhat ja siitä hienoa hiljaista asfalttitietä eteenpäin. Tie pysytteli ylhäällä kiertäen laaksoa vuorten rinteitä pitkin ja me ihastelimme maisemia alas laaksoon koko matkan. Lounaspaussi ja menu del dia, jotka muuten ovat yleensä ylivertaisia hintalaatusuhteeltaan ja valtavia kooltaan. Täältä lähdimme raskain vatsoin kohti Malagan luonnonpuiston mäntymetsiä ja jälleen ylöspäin. Hiekkatietä ja ankaria tiukkoja nousuja, joissa kiitimme sähköisiä sherpojamme.

Entisellä junanradalla

Kun putkahdimme taas asfalttitielle, olimme reilussa 1000 metrissä ja 20 km päässä Malagasta. Loppu olikin alamäkeä ja osin aivan hullua. Välillä mentiin tunneleihin ja toisinaan tie kiemurteli itsensä ympäri niin, ettei enää tiennyt mihin suuntaan olin laskettelemassa. Mietin jo, että voiko pyöräillessä tulla matkapahoinvointia.

Pirullista kaupunkiajoa ei ollut montaa kilometriä, ajoimme sisään juuri sopivasta kohtaa kaupunkia. Ei vaurioita, ei kaatumisia ja täysissä sielun (ruumis ehkä vähän hellänä) voimissa laskeuduimme satuloista Malagassa. Sähkömaastopyörät, tervehdimme teitä ilolla! Varsinkin vuoristoisessa maisemassa pystyy etenemään ja nauttimaan aivan uudella tavalla. Meillekin kertyi noin 2000m nousua päivässä. Tämä ei jää tähän.

Tekniikasta kiinnostuneille: Reittiviivat piirrettiin netissä GPSVisualizer.com saitilla, josta saa helposti ladattua GPX-datan omalle koneelle ja siitä sitten kännykän appsiin. Pyörissä oli hieman normaalia isompi akku eli 612 Wh, joka riittää täydellä teholla noin 50km ja pikkuisen säännöstelemällä lähemmäs 100km. Akun laturi painaa alle kilon. Lataus tyhjästä täyteen kestää noin neljä tuntia.