Viikonloppu Verlassa

Tiesikö joku, että Verla on Suomen lahja Unescon maailmanperintölistalle? Onnittelen, jos tiesit. Neverhööd, kunnes netti jälleen kerran sivisti tietämätöntä. Viime vuoden Euroopan pyöräreissulla Unescon maailmanperintökohteita osui reitinvarrelle inflaatioksi asti. Hupaisin taisi olla ranskalaisen keittiön antimet (sinänsä erinomaiset, mutta jotenkin Unesco tuntui kaukaa haetulta salaatinlehtiin liitettynä). Suomen perintö maailmalle on Unescon mielestä ilmeisen laihanlainen, sillä kovin montaa kohdetta ei ole listalle päässyt (7, joista 3 kpl on yhä neverhööd).

Sinänsä emme olleet metsästämässä isänmaamme perintöantia, vaan sopivaa paikkaa juhlistaa rauhallisesti Matin pyöreitä syntymäpäiviä. Verla olisi tarjonnut kyllä puitteet myös pönötykselle seuraintalolla tai bakkanaaleille kylän kievarissa, mutta haussa oli lähinnä kiva mökki omalla saunalla (uimaan piti päästä) ja mahdollisuus tehdä jotain hauskaa ulkoilma-aktiviteettiä. Bingo! Verlan vanha tehdasalue ja ruukkikylä sijaitsee vaihtelevan vesistön äärellä ja puolen tunnin ajomatkan päässä Repoveden kansallispuistosta. Työläisten vanhat asumukset ovat nykyään lomamökkeinä. Kyllä olisi duunarit sadan vuoden takaa ollut ihmeissään, mihin sellaisia tarvitaan.

Mökkeröinen menneiltä vuosilta

 

Happy Birthday! Pitsiliina ja kaikki

Lauantaina päätimme kokeilla melontaa lainakajakillamme, kerran olimme sen sinne asti raahanneet. Pumppasimme kajakkimme ilmavaksi, pientä pohdintaa vaati missä järjestyksessä eri osat on syytä täyttää, jotta kajakista ei tulisi muodotonta ja se kulkisi jokseenkin suoraan. Vaikka keli ei järin kesäinen ollutkaan, niin jäätä ei ollut kuin ohuesti joissakin lahden perukoissa. Reitti oli kiva, kapeita kohtia, isompia järviä ja osuipa reitille yksi koskikin. Sitä emme tosin laskeneet, vesi oli sen verran korkealla, että otsalohkot olisivat kolahtaneet sillankaiteeseen.

Vauhdin ylläpitäjä

Kosken kuohuntaa

Tulis jo kesä

Jotta saimme melottua sopivan kierroksen ilman että joudumme palaamaan samaa reittiä, meidän tuli kantaa kajakkia parin sataa metriä maaosuuden yli. Sen keikan opetus oli, että kajakki on melko painava ja sitä on yllättävän vaikea kantaa metsässä puiden välissä.... Onnistunut melonta joka tapauksessa eikä tullut vilukaan, sen verran sai huhkia melan varressa. Palkitsimme itsemme Werlan Hovissa pullakaffeilla ja heikon tekniikan runtelemia lihaksiamme rentouttavalla ***jallunapanderilla.

Sunnuntaina suuntasimme Repoveden kansallispuistoon, joka on maisemiltaan yllättävän jylhä ja niin ikään hienojen vesien äärellä. Kivoja polkuja ja hyvin hoidetut fasiliteetit. Ei ihme, että paikka on valittu vuoden retkikohteeksi. Aina ei tarvitse lähteä kauas korpeen, Kouvolan takamaatkin voi riittää. Kävelimme ympyrän (emme ympyrää) ja viime metreillä meinasi tulla pieni takaisku; vesiosuuden ylitys. Paikassa ei ollut siltaa vaan jonkinlainen lautta, jota piti liikutella käsipelillä. Pienen pohdinnan ja vastarannalta huutelun jälkeen ymmärsimme, miten se toimii ja pääsimme yli. Onneksi, 4 h patikoinnin jälkeen ei olisi jaksanut lähteä enää kilometrien kiertotielle, suklaatkin oli jo melkein syöty.

Repoveden poluilla

Kovaa kiskomista vuorotahtiin