Tokion sykkeessä

Maa ja manner ovat jälleen vaihtuneet, noin vaan. On se ihmeellistä, miten sitä lentokone taas pudotti meidät aivan erilaiseen tunnelmaan ja ympäristöön. Tokion kentällä hyppäsimme bussiin lievästi ylikokoisten pakettiemme kanssa, mutta niistä huolimatta kohteliaat japanilaiset kumarsivat meidät tervetulleiksi. Perille päästyämme pyörät ajokuntoon ja pieni polkaisu hotellille. Saavuimme Tokioon ”Kultaisen viikon” ensimmäisenä pyhäpäivänä, joten kaduilla oli onneksemme normaalia enemmän tilaa. Kultainen viikko kun on Japanin suosituin lomaviikko, siihen osuu useampikin paikallinen pyhäpäivä. Ei muuta kuin kamat hotelliin, pyörät parkkiin ja tutustumaan Tokioon. Pakko myöntää, että vuorokauden matkustamisen jälkeen rampattuamme koko päivän kaupungissa olimme illan tullen kohtalaisen uupuneita, 12 h yöunet tekivät hyvää ja kuittasivat aikaeron saman tien. Ei muuten uskoisi, että Uudesta-Seelannista on pidempi matka Japaniin kuin Chileen. Chile vaikuttaa olevan täysin toisella puolella maailmaa kartalta katsottuna ja Japani sentään samalla suunnalla kuin Uusi-Seelanti, mutta pallo on ilmeisesti tosiaan pyöreä, koska sillä riittää paitsi leveyttä, niin myös pituutta.



Tokio tornista katseltuna

Ensivaikutelma Tokiosta on, että tämä on oikeasti aika kreisi paikka. Valtavan kokoinen, hulluna porukkaa (36 miljoonaa asukasta Suur-Tokion alueella) ja futuristinen kaupunkikuva pilvenpiirtäjineen. Kaikkialla on tosi siistiä, metroverkosto on erinomainen ja kaupunginosat ovat kuin kaupunkeja kaupungin sisällä. Tokiolaiset ovat äärimmäisen kohteliaita ja osin hämmentäviä. Parin päivän kokemuksellamme voimme ainoastaan todeta muutamia hämmennyksen aiheuttajia, joista emme ole ihan päässeet toistaiseksi perille. Ohessa muutama esimerkki. Osuimme sattumalta puistoon, jossa oli jonkinlaista ohjelmaa. Lavalla esiintyivät lapsityttöbändi sekä teinityttöporukka, jonka taiteellinen lahjakkuus kulminoitui kikatteluun, lasten vaatteisiin, sössötykseen lapsen äänellä ja yleiseen söpöilyyn, ei laulua tahi tanssia. Esiintyjät eivät olleet performanssin hämmentävin elementti, vaan yleisö. Aikuiset parikymppiset miehet fanittivat heitä ihan tosissaan, osasivat tanssikoreografiat ulkoa ja seurasivat herpaantumatta esityksiä. Tätä samaa perhettä lienee myös anime-kulttuuri, josta emme sinänsä mitään ymmärrä, mutta Tokion animen ytimessä käyneenä erikoista oli niin ikään pukumiesten ja aikuisten ukkojen animevillitys. Hämmennystämme syventää todennäköisesti se, että emme ymmärrä kielestäkään yhtään mitään. Jos esimerkiksi animekortteleissa on kauppoja, joissa myydään pelkästään nuorten tyttöjen naamakuvia, niin mitä siitä pitäisi ajatella. Miksi joku ostaa niitä? Ja miten ne liittyvät mihinkään? Ultratekniset vessat ovat niin ikään hämmentäviä. Perus reikälattiassa versiotakin esiintyy, mutta se ei sinänsä ole lainkaan hämmentävää. Mitä sanotte sen sijaan vessanpöntöstä, jossa on lämmitetty istumarengas (myös meidän hotellihuoneessamme höystettynä varoituksella, että ei kannata ruiskia reunoilla potentiaalisen sähköiskuvaaran takia) ja paneeli, jossa 19 japaninkielistä toimintanappulaa. Eikä yksikään niistä ole vessan vetämistä varten, se tapahtuu tietenkin automaattisesti pöntöltä noustessa. Japanilaiset ovat myös kuulemma kovia shoppaamaan ja ainakaan ostosmahdollisuuksista se ei jää kiinni. En tiedä, voiko joku ostaa tämän kaiken myytävän tavaran, ostosparatiiseja on tajuton määrä. Pyörillä liikkuvat budjettimatkalaiset eivät voi valitettavasti yhtyä tähän kansallisurheiluun muuta kuin hämmästelemällä. 

Wannabe-lapsiteinit söpöilee lavalla ja yleisö seuraa hartaana



Pukumies harrastaa. Harmi kun infernaalinen meteli ei välity kuvasta



Siinä on varaa valita

 Hengailtuamme Tokiossa kolme päivää, on aika nousta huomenna pyörien satulaan. Kaupungista poistuminen lienee mielenkiintoista, kaupunkialue ei lopu ihan heti. Suuntana on Japanin Alpit, ensin Tokiosta luoteeseen ja sen jälkeen alamme valua lounaan suuntaan alaspäin. Löysimme netistä oivan sivuston Japanin pyöräilystä (japancycling.org), jossa oli valmiiksi mietitty reitti määränpäätämme kohden. Kokeillaan edetä sitä pitkin, haasteena saattaa olla aika raskas Alppiosuus matkapyöräilijän kuormalle sekä kartat että kielitaito. Kielitaitoa voi tulla ikävä erityisesti siinä vaiheessa kun ollaan pienemmillä paikkakunnilla, alkaa väsy painaa jäseniä ja nälkäkin olisi. Kartat ovat paikallisella kielellä, joten emme välttämättä löydä täsmälleen sille reitille, mille ajattelimme. Sivustolta printtasimme myös japaninkielisen sepustuksen, jossa kyselemme mitä kohteliaimmin sanakääntein camping-paikkaa, jonne saisimme teltan pystyttää. Tämä lappunen tulee todennäköisesti olemaan kovassa käytössä.


Kieli on todellinen haaste. Paitsi kirjaimet, myös numerot saattavat olla japanilaisilla merkeillä. Saimme ohjeeksi etsiä nuorennäköistä pukumiestä, jos aiomme yrittää löytää jonkun englanninkielentaitoisen pienemmiltä paikkakunnilta. Samoin matkaevään hankkiminen voi olla mielenkiintoista, kaupoista on haastavaa ostaa syötävää, kun ei ymmärrä mitä pakkaukset sisältävät. Tuttuja peruselintarvikkeita näyttää olevan melko vähän tarjolla edes Tokion kulmakaupoissa. Kalatorilta ostimme säkilliset kuivattuja kalalastuja ja levää, siihen kun heittää riisin sekaan, niin eiköhän me niillä muutama päivä poljeta.



Kalatorilla eväsostoksilla, mitä näissä ny sitten oikein on. Toinen pusseista lähti mukaan.

Pienet vieraat tyylikkäinä sintolaisissa häissä

Tänään vietimme citypäivää paikallisoppaiden kera. Lankomies yhytti meidät Ilkan toimittajan kanssa ja annoimme aamupäivällä haastattelun kuin julkimot ikään. Loppupäivän nautimme Annen ja hänen japanilaisen ystävänsä järjestämästä Tokion kierroksesta, kiitokset vaan molemmille. 

Kiva päästä pyörien päälle taas ja hienoa olla Japanissa, mielenkiinnolla odotamme miltä Japani näyttää Tokion ulkopuolella. Tosin pyöräilykuntoa saatamme hetken taas joutua hakemaan, koska kilometrejä ei ole juurikaan kertynyt koko huhtikuussa. Tongalta palattuamme jäimme Aucklandiin Matin hyttystaudin takia ja maltoimmekin olla aloillamme kunnolla, ihme sinänsä. Yleensä meillä kun on tapana lähteä rynnimään heti kuin mahdollista tai mieluummin jo vähän aikaisemmin. Taudin väistyttyä ei ollut oikein motivaatiota lähteä pariksi päiväksi kaupungista fillareilla mihinkään ja palata sitten taas heti takaisin säätämään kamat kasaan. Sen sijaan kolusimme Aucklandin ympäristöä muutaman päivän pyörillä ja sekin oli varsin mukavaa. Asuimme varsinaisessa Big Brother –talossa, josta onneksi tosin pääsi uloskin. Talo sinänsä oli kivalla puutaloalueella ja huoneemme rauhallinen, mutta talon yhteisissä tiloissa ja keittiössä oli jokailtainen partytime. Talossa oli melko vähän normituristeja tähän aikaan vuodesta, suurin osa porukasta oli Aucklandissa töissä olevia eurooppalaisia nuoria, jotka asuivat siellä pidemmän aikaa. Sen verran vanhoiksi olemme tulleet, että päivittelimme menoa sivusta.

Osallistuimme paikallisoppaidemme kanssa yhteen suosittuun teinivillitykseen, fotoshopatut kuvat plakkarissa

Meillä on seitsemän viikkoa aikaa pyörillä Japanista Etelä-Koreaan Souliin, josta lähdemme lentäen kotimatkalle 16.6. Venytimme reissuamme vielä viikolla, niin jää vähän enemmän pelivaraa. Täten julistamme Aasian osuuden alkaneeksi. Wifin kanssa saattaa olla haasteita, blogia päivitämme mahdollisuuksien mukaan.  

 

Tokio ehtoopuolella