Kioton kevät

Japanin alppiosuus on saatu kunnialla päätökseen ja olemme laskeutuneet Kioton kevääseen. Alppireittimme kulki sitten viime päivityksen Naganon kaupungin kautta Matsumotoon ja sieltä komeassa solassa kulkevaa vanhaa postireittiä alas Nagatsugawaan, jossa hyppäsimme junaan vältääksemme Nagoyan teollisuuskaupungin läpi ajamisen ja säästääksemme hieman aikaa. Juna sinänsä oli oiva ratkaisu, tosin pientä säätämistä ja hässäkkää se aiheutti. Olimme aikaisemmin lukeneet, että pyörät täytyy pussittaa tai paketoida juniin, mutta riittäisi jos ne olisivat jotenkin renkaiden ja ketjujen kohdalta suojatut. Toisin kävi, pyöristä ei saanut näkyä vilaustakaan vaan satulat ja ohjaustangotkin piti peittää. Eihän meillä sellaisia suojuksia ollut ja virkailijat asemalla olivat kauhuissaan, että eivät voi päästää meitä junaan pakettiviritelmillämme. Yksi virkailijoista osoitti kuitenkin pelisilmää eikä lamaantunut, vaan taikoi jostain isoja muovisäkkejä, teippiä ja narua ja avot, yht'äkkiä meillä olikin kelvolliset paketit. Pääsimme kuin pääsimmekin Kiotoon, vaikka jouduimme vaihtamaan Nagoyan asemalla paikallisjunasta luotijunaan. Kädet ovat edelleenkin hellinä, kun roudasimme 2 pyörää, 4 pyörälaukkua, 2 reppua, 2 kypärää ja 2 etulaukkua ylösalas asemalaitureilta toisille ja nopealla ranneliikkeellä kamat sisään junaan pikaisen pysähdyksen aikana väkijoukon seassa. Maanantaina rumba toistuu, kun otamme (onneksi suoran) junayhteyden Kiotosta Himejiin. Sieltä pyöräreittimme jatkuu Shikokun saarelle.



Vuorten temppeli ei kalpene ihmisten rakentamien rinnalla

Reitin varrelta

"Buddhas footprints for strong legs" Zenkojin temppelistä hankitut taikakalut roikkuvat pyörissä. Kaikki keinot ovat sallittuja

Matsumoton linna



Reitin suunnittelua hostellin pitäjän avustuksella

Alpeilla on karhuja, ei nähty

Sen sijaan nähtiin tämä, mikä lie

Vähän jännitti ohittaa nuo riekkuvat apinat, onneksi pelkäsivät meitä

Kylänraitti vanhalla postireitillä

Kiotossa olemme olleet nyt pari päivää ja vaikka junalla tänne tultiinkin, niin kaupungissa pyörät ovat ollaan varsin kätevät kulkupelit. Kaupungissa on paljon paikallisia pyöräilijöitä niin ajoteillä kuin jalkakäytävilläkin, meno tosin näyttää välillä aika holtittomalta. Kypärät ovat ilmeisesti naurettavia (ainakaan kukaan ei niitä käytä), mutta sen sijaan koko naaman peittävä aurinkolippa on normaali, vähän niin kuin olisi pelkkä visiiri hikinauhassa. Ihmettelimme myös, mikä mahtaa olla monien pyörien ohjaustangossa oleva teline, kunnes ymmärsimme sen olevan sateenvarjoteline. Japanissa on muuten mahtava valikoima erilaisia taittopyöriä ja muutenkin tyylikkäitä menopelejä perusmummopyörien lisäksi.

Kioton kaduilta, sieltä vaan tulimme pyörinemme läpi

Kiotossa on mieletön määrä erilaisia temppeleitä ja muinaismuistoja, kuuluisimmilla niistä on myös mieletön määrä turisteja. Toisaalta taas joillakin hienoilla vähemmän nimekkäillä temppelialueilla ei ole juuri ketään. Massat vetävät ilmeisesti puoleensa massoja. Tottahan toki mekin olemme osallistuneet tähän temppelimaniaan, joskin melko maltillisesti. Täällä on myös kivoja vanhoja kaupunkialuita pikkuisine kujineen, hostellimmekin sijaitsee sellaisessa. Kioton onsen (kylpylä kuumine lähteineen ja mineraalialtaineen) on luonnollisesti korkattu pariinkin otteeseen. Onsenit taitavat olla viimeinen linnake, minne länkkäri ei ole kalpeaa naamaansa työntänyt, sillä yhtään valkonaamaa ei ole toistaiseksi näkynyt missään onsenissa lisäksemme. Maakunnissa se nyt ei ole mikään ihme, kun valkonaamoja ei näy muutenkaan missään, mutta Kiotossa sen sijaan turisteja on pilvin pimein.

Vaeltava viisaus jossain Kioton temppelissä

Zeniläinen puutarha

Fushimi-Inari-Taisha sintolainen pyhättö

Geishakulttuuri elää yhä Kiotossa

Onsenit pelastivat meidät pariin otteeseen myös vuoristotaipaleella. Ohessa pari esimerkkiä: Uuvuttavan päivän jälkeen alkoi jo iltahämy laskeutua, kun saavuimme taajamaan, jossa piti olla onsen kartan mukaan. Emme löytäneet kuitenkaan sitä mistään ja lopulta ystävällinen japanilainen saattoi meidät kävellen ovelle. Onseniin päästyämme vanhempi herra otti meidät vastaan ja hänkään ei puhunut sanaakaan englantia. Mutta niin vaan pääsimme kylpemään, saimme ruokaa (paikka ei ollut varsinaisesti ravintola) ja luvan pystyttää teltan onsenin pihalle. Tämä kaikki fraasikirjan ja elekielen avulla melkoisen uupuneina, ei huono. Edellisenä iltana olimme saaneet niinikään vetoapua onsenista. Pitkän päivän päätteeksi olimme löytäneet melkein suljetun leirintäalueen vuoren rinteeltä ja laskettelimme sieltä illan pimetessä onseniin. Onsenissa ei ollut muita asiakkaita ja omistajapariskunta alkoi rupatella kanssamme, he puhuivat hieman englantia. Peruspäivittelyjen jälkeen emäntä tarjosi juomat ja isäntä ilmaisen hotellihuoneen (onsenissa oli myös muutamia huoneita), mutta meillä oli valitettavasti jo teltta pystyssä ja kamat leirintäalueella. Isäntä oli kuitenkin sitä mieltä, että leirintäalueellehan on pari kilometriä ylämäkeen, ette te nyt sinne voi pyöräillä. Niinpä hän haki invataksin (heillä oli myös jotain vanhusbisnestä), pyörät ja kulkijat sisään ja isäntä ajoi meidät tyhjälle leirintäalueelle. Vannotti vielä, että jos tulee yöllä kylmä, niin tulkaa pimpottelemaan onsenille.

Saimme hämmentävää ystävällisyyttä osaksemme myös tien päällä. Vastaan tuli auto, joka viittelöi meitä pysähtymään. Nuori mies ojensi auton ikkunasta pienen pussin, jossa oli kauniisti pakattuja herkkuja ja jääpussi pitämässä ne kylminä. Hän lausui tasan kaksi sanaa "present, sweets" ja karautti pois. Jäimme hölmistyneitä pussi kädessä seisomaan tien viereen. Kuka se oli? Mistä se tiesi hommata meille herkkuja? No ei muuta kuin pyörät parkkiin ja herkut naamaan. Herkut tulivatkin tarpeeseen, sillä olimme juuri ajaneet jännittävää tunneliajoa. Vuoristossa oli jonkin verran tunneleita ja niissä ajaminen pyörillä voi olla aika jännää. Tunnelit sinänsä ovat ihan positiivinen yllätys, koska normaalisti se tarkoittaa vähemmän kipuamista. Jännitysmomentti on lähinnä silloin, kun tunnelin reunalla on ainoastaan kapea hätäkävelykaistale, jota pitkin on ajettava. Se on vähän kuin nuorallatanssia pyörällä hemmetin kovassa metelissä. Pisin tunneli on toistaiseksi ollut melkein 3 km.

Hupaisaa muuten, että kaikki jotka ovat tiedustelleet, mistä olemme, tuntuvat tietävän Suomen. Chilessä esimerkiksi näki välillä, että nyt meni ohi korkealta ja kovaa, kun kerroimme olevamme Suomesta. Pariinkin otteeseen kysyttiin, onko se jossain Uuden-Seelannin lähellä. Täällä sen sijaan kaikki kliseet ovat jo tulleet lihaksi, kun kuulevat, mistä olemme. Oooh Finlando. Joo on tosi kylmä. Ja paljon revontulia. Ja joulupukki. Ja ne muumitkin vielä.  Usein tämä(kin) aiheuttaa jonkinasteista päivittelyä ja päivittelyn ääni on jotakin sellaista, mitä ei pysty vakavalla naamalla kuuntelemaan. Se on kuin suoraan jostain sketsiohjelmasta, varsinkin jos kyseessä on ryhmäpäivittely. Huvittava esimerkki oli Naganon hostelliin saapuessamme pitkän vuoristopäivän jälkeen, kun hostellin työntekijä käänsi aulassa hengaavalle porukalle, että joo Suomesta ovat ja tulleet tänään pyörillä 74 km vuorten yli. Mitään emme ymmärtäneet heidän kommenteistaan, mutta kuoropäivittely alkoi välittömästi: Oooo-OoooO, vuoroin nousevalla ja laskevalla nuotilla sekä aavistuksen värisevällä äänellä. Päivittelyn äänen osaamme jo tunnistaa keskustelun lomasta.

Alppitaival oli oikeasti melkoisen kova ponnistus, kovin suoritus tähän mennessä. Kioton hengähdystauko tuli tarpeeseen ihan levonkin kannalta. Pientä kolotusta siellä täällä (Matti tosin sanoo olevansa ihan romuna, kuumetaudin jälkeinen nivelkipu on vielä riesana), mutta otamme iisisti tästä lähdettyämme. Reitti kumpuilee jatkossakin, mutta eiköhän nämä mammutin kokoiset vuoret ole nyt ylitetty.