Grande Finale

Italian maaseutukierros päättyi Roomaan ja olipahan melkoinen suoritus polkaista fillarilla kaupunkiin. Sisääntulotiet oli haastavia jo monta kymmentä kilometriä ennen itse kirkonkylää, kapeaa tietä, kova liikenne, huono asfaltti, pitkä päivämatka, paljon rekkoja ja haastavaa suunnistusta. Varsinainen kaupunkipyöräily ei siitä ainakaan helpottunut… Kun viimein pääsimme nunnien majapaikkaa (nunnat pitää Roomassa majataloja ja asustelimme yhdessä niistä), niin olimme kieltämättä aika loppu. Suihkun kautta lähimpään baarin ja sieltä ensimmäiseen ravinteliin, Rooman rientoihin jaksoimme osallistua lähinnä unissamme. Toki pari seuraavaa päivää meni turistina ikuista kaupunkia kolutessa ja ihmetellessä. Tänään sunnuntaina polkaisimme Fiumicinon kaupunkiin ollaksemme hyvissä asemissa huomisen lentoa varten. Viimehetken ostoksina kiinalaisten krääsäkaupasta työkalu, jolla saa väännettyä polkimet irti pyöristä.

Cicero jalustalla synnyinkaupunkinsa piazzalla

Lounas kukkulan laella

Aamu Anagnissa, päivämatka Roomaan



La Grande Avventura -näyttely Roomassa sopi reissun henkeen. Huikeita kuvia ja tarinoita Nacional
 Geographicin juhlanäyttelyssä

Kuppila Rooman kujilla

Saksasta, Ranskasta ja Italiasta on olemassa erilaisia stereotypioita ja yleisiä ”totuuksia”, nyt on tullut aika ravistella niistä muutamia meidän kokemuksiemme mukaan. Alle esitetyt väittämät perustuvat puhtaasti subjektiiviseen kokemukseemme ja omiin luuloihimme yleisistä stereotypioista.

Yhtiömme pahoittelee,  mutta italialainen ruoka on yliarvostettua. Kun olet syönyt yhdessä ravintolassa, olet syönyt niissä kaikissa. Hyvä pitsa ja pasta on tietysti ihan maukasta, mutta ei niitäkään kauaa jaksa. Kaiholla olemme muistelleet Ranskan ihania tuoreita ja ruokaisia salaatteja, joita sai miltei joka kylästä. Samoin haikailimme ranskalaisten leipomoiden perään, niitä oli joka kylässä ja tarjonta mainiota. Ruuan hintalaatu-suhteessa Ranska päihittää Italian. Tässä yhteydessä lienee syytä muistuttaa, että budjettimatkalaiset puhuu nyt tavallisesta ravintolaruuasta, jota saa kylien normikuppiloista. Italialaisten häpeäpilkku on markettien croissant-paalit; yksittäispakattuja erilaisilla makeilla lisäaineilla täytettyjä isältä pojalle säilyviä croissantteja ja kakkuja, joita myydään isoissa paaleissa. Näitä paaleja löytyy metritolkulla marketeista, samoin kuin valmiiksi paahdettuja kuivia paahtoleipiä, niinikään yksittäispakattuina. Näitä yksittäispakattuja eineksiä kun latoo pussikaupalla pöytään ja viereen pieniä yksittäispakattuja Nutella-rasioita, niin mamma  mia, olet loihtinut italialaisen aamiaisen. Saksalainen ruokakulttuuri ei ole maailmankuulu, eikä ole mitään syytä, miksi sen pitäisi ollakaan. Aika mitäänsanomatonta perusmättöä, mutta Saksan turkkilaiset ravintolat ja kepsukioskit olivat ensiluokkaisia, ei pelkkä kebabvarras pyörimässä, vaan laaja valikoima kasvisruuista lähtien ja näitä ruokaloita löytyi miltei kylästä kuin kylästä. Hintalaatumäärä –suhde gut! Joka maan parasta antia oli silti kypsät paikalliset hedelmät,  riippuen paikasta ja satokaudesta, mitä milloinkin. Valitettava tosiasia on, että tuontihedelmät eivät maistu koskaan samalta, koska niitä ei yksinkertaisesti pysty kuljettamaan kypsinä perille. Mehukas ja painava päärynä sai kolhuja jo muutaman tunnin pyörämatkankin aikana.

Ranskalaisia pidetään usein töykeinä, mikäli et puhu ranskaa, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Italialaisista kuulee joskus sanottavan, että heissä olisi pientä huijarin vikaa. Ja pyh, ammutaan alas tämäkin uskomus. Ihmiset olivat normaalisti perusystävällisiä ja rehellisiä joka puolella maasta riippumatta. Useamman kerran pyörämme olivat täydessä lastissa parkissa tai kamat teltassa emmekä olleet niitä väijymässä niin Saksassa, Ranskassa kuin Italiassakin. Hävikkiä ei esiintynyt.  

Saksalaisten siisteys sen sijaan ei ole legendaa. Puutarhat oli tiptop ja tontut pituusjärjestyksessä, tienvarret roskattomia ja pyöräteiden asfaltit priimaa. Ranskassa oli jo selkeästi hieman rähjäisempää ja vähän sinne päin. Teiden kunto heikkeni, mitä etelämmäksi tultiin, samoin lisääntyi roskien määrä.

Saksa- ja Ranska –viikset olivat voimissaan, Ranskassa näkyi joillakin herrasmiehillä vahattuja viiksien kärkiä, joita näkee Suomessa ainoastaan Pedro Hietasella ja Veltto Virtasella. Saksassa keski-iän ylittäneillä herroilla näkyi koko viiksien kirjo pienistä ohuista fuhrer-viiksistä aina tuuheisiin mursu- ja kalapuikkoviiksiin.

Näin vaan pyöräreissumme lähestyy kunniakkaasti loppuaan ja hienosti meni. Ei muuta kuulkaa kun kaikki kynnelle kykenevät pyörän selkään ja reissun päälle.  Matti lupasi tehdä varustelistausta omaksi hyödyksemme mahdolliselle seuraavalle reissulle, mitä oli mukana ja mitä puuttui, mitä petrattavaa varusteissa jne. Jaamme auliisti kokemuksiamme, jos joku innostuu pidemmästä fillarimatkailusta. Vaikea sanoa mitään kovin tyhjentävää loppukaneettia reissusta, melkoinen elämys joka tapauksessa. Kokemusten ja sattumusten tulva, uusien paikkojen ja maisemien tykitys. Toki sekaan mahtuu hetkiä, kun ollaan mietitty, että onko tässä mitään järkeä ja purreet hammasta. Välillä olemme itsekin ihmetelleet, että yhäkö me olemme tällä samalla matkalla, kun olemme jotain paikkaa tai kokemusta muistelleet tai selailleet valokuvia. Kolme kuukautta ja reilut 3500 kilometriä, 3 viikko Saksassa ja saman verran Ranskassa, Sardiniassa kuukausi ja italian mantereella 2 viikkoa, se on siinä.  Reitinvarrelle osui niin valtava määrä hienoja paikkoja ja maisemia, että ei voine kuin todeta, että niitä on maailma täynnä. Pyörämatkailuun liittyy olennaisesti tietynlainen vapaus ja pyörän selässä syntyy erilainen yhteys ympäröivään maisemaan. Siinä tuntee välimatkat, pinnanmuodot ja luonnon elementit parhaiten. Maisemista ehtii nauttia ja vaikuttua. Pyörän päällä eletään hetkessä ja ajatus on mukana, kroppa ja mieli ovat yhtä. Maailma tuntuu suuremmalta, oikean kokoiselta.

”It is by riding a bicycle that you learn the contours of a country best, since you have to sweat up the hills and coast down them. Thus you remember them as they actually are, while in a motor car only a high hill impresses you, and you have no such accurate remembrance of country you have driven through as you gain by riding a bicycle.”  Ernest Hemingway

Ystävämme aurinko laskee Fiumicinossa reissun viimeisenä iltana