Kaikki tiet vievät Roomaan

Napolista pääsimme hengissä ulos ja päivä oli odotetun haastava. Agressiivinen liikenne, ensimmäiset 5 km pelkkää ylämäkeä hengityksen salpaavassa pakokaasussa ja kaupungin jälkeenkin melkoisen ankeeta polkemista. Kova liikenne yhä, villin lännen kylänraitteja muistuttavia taajamia ja roskaisia tienpientareita, mutta 40 km jälkeen alkoi helpottaa. Yöksi jäimme Nocelleto di Carinolaan ja etukäteen olimme katsastaneet, että jonkin sortin majapaikka sieltä pitäisi löytyä. Hyvä niin, sillä muuten olisi usko loppunut. Paikallinen baarinpitäjäkin ihmetteli, että missä te oikein yövytte täällä. Kylästä löytyi myös tasan yksi ravinteli, joka tarjoili pelkkää pitsaa. Sitä sitten pari lättyä kiitos, 3. päivä peräkkäin pelkkää pitsaa.

Napolista Roomaan ei ole kuin parin sadan kilometrin matka ja meillä aikaa mukavasti, joten päätimme rantareitin sijaan sukeltaa sisämaahan vuoristojen kylkeen. Päätös kannatti, mahtavia maisemia, kivoja pikkuteitä, pittoreskeja kyliä ja Italian maaseutua. Ollaan tultu kierrellen kaarrellen, pyritty hakemaan hauskoja reittejä ja mielenkiintoisia paikkoja, ei niinkään suoria linjoja ja pyöräilty vähän lyhyempiä päiviä. Vuoriston liepeillä kun ollaan, niin pikkuisen joutuu kiusaamaan itseään nousujen kanssa, mutta palkinto on odottanut aina huipulla ja silmä levännyt. Kroppa hapoilla ja välillä kuormajuhdat ponnistelee tuskan kautta ylöspäin, kun on oikein pitkää ja jyrkkää. Pienenä miinuksena flunssanpoikanen Matilla, joskaan ei onneksi mitään kuumeilua. Napolissa taivastelimme hyvää onneamme, kun kumpikaan ei ole ollut kipeänä 3 kk reissun aikana ja heti tuli sivallus, olisi kannattanut pitää mölyt mahassa.

Nocelleto di Carinolasta lähdimme tikkaamaan ylöspäin kohti Roccamonfinan kaupunkia, joka lepää muinaisen tulivuoren kraaterissa ja sieltä seuraavana aamuna laskettelimme alaspäin vuoren toiselle puolelle noustaksemme taas pienten vuoristokylien kautta päätyen lopulta Cervaroon. Majapaikasta ei ollut mitään tietoa ja ajattelimme kyseisen kylän olevan riittävän iso, että eikö sieltä nyt jotain löydy ja tämänkertainen yösijan metsästys osoittautuikin varsin hupaisaksi jumpaksi. Ennen kylää pysähdyimme kysymään agriturismokyltin kohdalla olevasta talosta yösijaa. Punakka ja tukeva isäntä istui hörppimässä ulkona punaviiniä ja istutti meidät tuolille punaviinilasien kera. Keskusteltuamme sujuvasti italiaksi pitkät tovit ja morjestettuamme romanialaista vaimoa ja muuta sekalaista porukkaa, selvisi, että ruokaa saisi mutta huoneita ei ole. Epäselväksi sen sijaan jäi, oliko kyseinen talo edes se agriturismopaikka. Kiitimme ja jatkoimme matkaa Cervaroon, jossa tiedustelimme majapaikkaa äijäkööriltä kylän kuppilassa. Alkoi melkoinen pohdinta, onko sitä majapaikkaa vai ei ja jos on, niin missä ja miten sinne meidät ohjeistavat. Loppujen lopuksi liivijengiläisen näköinen kaveri lähti ajamaan autolla meidän edellä ja seurasimme Fiat Unoa (alamäkeen, thank god) 4 km keskelle ei mitään. Kaveri jätti meidät B&B.n portille ja toivotti Happy Holiday, joka oli kokolailla hänen koko englanninkielen repertuaarinsa. Niin vain aikamme kolkuteltuamme saimme kivan huoneen ja paikan ravintolassa hyvän illallisen. Oli lauantai-ilta ja hämmästykseksemme ruokapaikka tuli illan kuluessa melkein täyteen autoilevia aboriginaaleja. B&B ja hotellit ovat yllättävän harvassa näillä seuduilla tai ainakaan ne eivät mainosta itseään tienvarsikylteissä, yösijan haussa parhaaksi keinoksi on osoittautunut kysyä kylän kuppilasta (leirintäalueita ei sisämaassa ole lainkaan).

Syksy Italiassa, aurinko paistaa ja lämmintä +26

Kastanjapuiden ruska

Maisemia Roccamonfinasta alaspäin lasketellessa 

Normikylä reitin varrelta

B&B ja ravinteli periaatteessa keskellä ei mitään, käytännössä keskellä komeutta 

Eilen nousimme melkoisen raskasta reittiä Atinaan ja päädyimme yöksi taas kuppilan kautta tyylikkääseen B&B:in. Aamulla lähdimme vuorten yli Arpinoon. Vuodenajallakin on varmasti oma osansa, mutta emme ole tunnistaneet ketään turistiksi itsemme lisäksi ja jokaisessa majapaikassa olemme olleet ainoat yöpyjät. Nyt ollaan hotelliksi restauroidussa 1500 -luvun vanhassa villatehtaassa ja toistaiseksi kovin hiljaiselta näyttää majapaikka. Paikallinen väki on kiinnostunut, mistä oikein tulemme pyöriemme kanssa ja minne ollaan matkalla. Taivastelulle ei ole tulla loppua, kun kuulevat meidän olevan Suomesta.

Sadonkorjuuhommia, oliivien kerääminen kuumimmillaan

Atinan ankaran nousun varrelta

Atinan ilta

Ylempi puukerros vuorilla on kuin juuri irtoava puhvelin karvapeite

Reitiltä Atina - Arpino

Kaikki tiet vievät Roomaan, niin myös meidänkin loppujen lopuksi. Vielä pari päivää maalaisreittejä ennenkuin laitamme aivot narikkaan ja sukellamme vaiston varassa Rooman liikenteeseen. Torstai-iltana nukumme nunnien hellässä huomassa Roomassa, jos kaikki menee suunnitellusti.

Näkymä villatehtaan hotellihuoneen ikkunasta Arpinon kylään