Alppivaellus Itävallassa

Kesälomaa pukkasi ja Suomen suven epävakaisuus ohjasi katsettamme etelää kohden. Tällä erää reissusuunnitelmasta tuli All in one -henkinen kokonaisuus; ensin kroppa koville patikoimalla Alpeilla, lyhyt kaupunkiloma väliin ja loppureissuksi elpymään löysänä Kreetan auringon alle.

Toukokuun Sveitsin kokemukset innoittivat meidät takaisin Alpeille, nyt tarkoituksena oli vaeltaa yläilmoissa ilman että laskeudumme välillä kyliin yöpymään. Suunnitelma vaati reitin, jonka varrella olisi "hütteja" eli alppimajoja, joissa voi yöpyä ja ruokailla. Potentiaalisista reiteistä ei todellakaan ollut pulaa, päinvastoin. Kohteeksemme valikoitui Itävallan Tirolin Alpit ja siellä Zillartal High Route. Reitti vaikutti sopivan haasteelliselta, mutta ei kuitenkaan vaatinut erityisiä varusteita (lumihakkuja, valjaita tms). All in one lomalaisille tämä sopi, ei tarvinnut raahata jäärautoja Kreetalle... Niinpä lennähdimme keskiviikkona työpäivän päätteeksi Müncheniin, josta köröttelimme suoraan kentältä paikallisella Onnibussilla (MeinFernbus, melkein ilmaiset hinnat, hyvät bussit ja kattavat reitit!) Innsbruckiin.

Torstai     Mayerhof (650 m) - Karl-von-Edel-Hütte (2238 m)
300 nousumetriä & 2 h patikointia

Aamulla Innsbruckista paikallisjunalla Mayerhofiin, josta kabiinihissi armeliaasti avitti meidät 1900 m korkeuteen. Leppoisaa patikointia kevyessä vastamäessä ensimmäiselle hutille, pehmeä aloitus. Tämän päivän tärkein anti oli tutustuminen alppimajojen tapoihin ja kulttuuriin. Meillä ei ollut ennakkovarauksia majapaikkoihin eikä oikein kunnollista käsitystä siitä, miten hommat siellä oikein toimii. Sen verran olimme lukeneet huteista, että kaikki majoitetaan tavalla tai toisella ja jonkin sortin sapuskaa pitäisi niistä saada.

Polku ensimmäiselle hutille

Perille päästyämme kävimme ilmoittautumassa majapaikan isännälle, varasimme petipaikat ja puolihoidot (illallinen ja aamiainen) ja ymmärsimme, että kaikissa huteissa ei ole suihkuja. Petipaikat oli yhteishuoneissa  (omia huoneita on huteissa yleensä muutamia, mutta kuten myöhemmin tulimme huomaamaan, ne olivat kaikki varattuja etukäteen) ja ne järjestyivät täällä, kuten kaikissa huteissa myöhemminkin ilman ongelmia. Toinen tärkeä oppi oli se, että kulttuuriin ei ilmeisesti kuulu syödä mitään päivän vaelluksen aikana (what!?). Saimme kuitenkin halutessamme ostaa voileipiä mukaan ja olimme varustautuneet pahimpaan ottamalla mukaan nipun energiapatukoita. Homma toimi tältäkin osin.

Illalla hyvissä ajoin kömmimme silkkipusseihimme kerrossängyssä ja vedimme hutin tarjoamat viltit niskaan.

Perjantai     Karl-von-Edel-Hütte (2238 m) - Kasseler Hütte (2178 m)
750 nousumetriä, 800 laskumetriä & 8 h patikointia

Huteissa aamu alkaa aikaisin, porukka alkaa heräillä kuuden jälkeen ja valua aamiaiselle. Sinänsä se ei ole ihme, päivän patikointi ja tukeva illallinen tainnuttavat petiin jo ennen iltayhdeksää. Perjantaiaamu valkeni kirkkaana ja taivas täysin sinisenä. Ilma oli kylmä, mutta aurinko ja tiukka ylämäki heti kärkeen lämmittivät nopeasti.

Perjantain päivämatka oli reittikuvauksen mukaan kaikkein pisin. Reitti ylitti 7 harjannetta, jotka tuli kivuta ylös ja alas ja se oli varsin hyvin merkitty (kuten muutkin reittiosuudet) maastoon, mutta välttämättä mistään polusta ei aina voinut puhua. Iso osa reitistä kulki osin valtavienkin kivilouhikoiden läpi, ihan normikävelyllä ei matkaa taitettu. Mutta jalat olivat vielä tuoreet ja hiertymistä vapaat, joten jalka nousi melko vaivattomasti. Maisemat oli huikeat ja keli upea. Reitillä tuli eteen ensimmäiset kallioon pultatut rautatapit tai avustavat vaijerit, joista sai tukea. Antoivat esimakua tulevasta.

Aamun ensimmäinen rykäisy

Tuonne harjanteiden taakse laakson pohjukkaan olisi päivän aikana päästävä

"Polku" oli sentään hyvin merkattu koko matkan

Elämänlangassa kiinni yhdellä kädellä

Harjanne nro 3 huipulla

Kun Kasseler Hütte tuli ensimmäisen kerran näkyviin pienenä pisteenä, havaitsimme sen olevan käsittämättömän komealla paikalla. Taivallettavaa vielä riitti sekä useampi korkeuskäyrä oli ylitettävä ennen kuin pääsimme itse pääkallopaikalle. Palkitsimme itsemme vehnäoluilla, omena-strudeleilla, suihkulla ja illallisella, tässä järjestyksessä. Yön vietimme pienessä täpötäydessä huoneessa, jossa nukkui kahdeksan ihmistä kahdessa kerroksessa. Ylälavetilla oli kuuma ja huono ilma, mutta päivän fyysinen rasitus tainnutti armeliaaseen tajuttomuustilaan (Matilla meinasi tulla ahdistuskohtaus).

Etsi Kasseler Hütte kuvan vasemmasta reunasta

Lauantai     Kasseler Hütte (2238 m) - Greizer Hütte (2227 m)
Nousumetrejä 700, laskumetrejä 650 ja 6 h patikointia

Jälleen aikainen, aurinkoinen ja kirkas aamu. Kasseler Hütte sijaitsee vuoren rinteellä laakson pohjukassa ja reitti jatkoi kulkuaan vuoren rinteellä niin, että olimme muutaman tunnin patikoinnin jälkeen huttia vastapäätä laakson toisella puolella vuoren seinämällä. Reitti kulki seinämällä suht tasaisesti, pientä up&downia. Jyrkimmissä kohdissa oli jälleen vaijereita ja rautatappeja estämästä lipeämistä alaspäin, ei ole kovin helppoa kulkea vaakatasoonkaan jyrkällä seinämällä. Saavuttuamme Kasseler hutin vastakkaiselle vuorenrinteelle, lähdimme nousemaan lumista satulaa kohden ylittääksemme vuorijonon ja laskeutuaksemme toiselle puolelle.

Suuret vuoret, pienet ihmiset

 

Jyrkkä pudotus pusikkoon

Jäätiköt hallitsivat maisemaa huipulla

Kun vuorijono oli ylitetty, näimme seuraavan päivän haasteen. Epäuskoisena katsoimme seuraavan päivän etappia, että meneekö se oikeasti tuosta. Eihän tuosta voi päästä yli.

Tämäkin hutti oli komealla paikalla, söimme parit ateriat ja joimme muutamat virvoittavat kerätäksemme voimia seuraavaan päivään. Hutissa oli paljon porukkaa, osa viikonlopun viettäjiä, jotka olivat tulleet kiipeilemään viereiselle jäätikölle. Nukuimme hyvät ja pitkät unet 4 muun vaeltajan kyljessä raikkaassa ilmassa.

Isäntä ja vieras

Sunnuntai    Greizer Hütte (2227 m) - Berliner Hütte (2044 m)
Nousumetrejä 1100, laskumetrejä 1200 ja reilu 7 h patikointia

Sunnuntain reitin periaate oli sama kuin edellisenä päivänä; hutin vastapäisen vuorijonon toiselle puolelle oli päästävä. Tällä kertaa laskeuduimme ensin laakson pohjalle ja aloitimme sieltä kipuamisen ylös. Nousu oli pitkä (1100 nousumetriä yhtäjaksoisesti) ja raskas, aamun laskeutumisessa olimme "hukanneet" metrejä. Tällä kertaa sai vaijereissa roikkua paikoin tosissaan ja jaloissakin alkoi jo painaa niin, että niihin ei enää ollut samalla tapaa luottamista. Nousu ei siis vain näyttänyt haastavalta vaan se myös oli sitä, erityisesti ylhäällä.

Päivän nousu

Tällaiset osuudet tuntui jo vähän vatsanpohjassa

Päästyämme reitin korkeimmalle kohdalle elvyimme hetken huipulla hangessa paahtavassa auringossa ennen laskeutumista toiselle puolelle ja ihastelimme sykähdyttäviä maisemia. Päivää oli vielä jäljellä ja lasku on itse asiassa jaloille kovin armotonta. Erityisesti Tiina sai lisähaastetta vanhasta polviriesasta, joka alkoi tuntumaan melkoisesti alamäkeen mentäessä kivikkoisessa maastossa. Jalkojen rakot ja hiertymät muistuttivat myös, että kaikella on hintansa. Rauhalliseen tahtiin alaspäin edeten ja välillä liottaen jalkoja jääkylmässä vuoristojärvessä lähestyimme määränpäätä.

Lammas tuli haistelemaan eväiden toivossa, turha reissu hälle

Kun Berliner Hütte viimein tuli näköpiiriimme, näky oli lähes absurdi. Hutti lienee suurin, vanhin (1800 -luvulta) ja perinteikkäin, muistuttaa ulospäin enemmän hotellia kuin vuoristomajaa. Majoituimme samaan huoneeseen kiipeilijäteinien kanssa, kulautimme vehnäoluet ja söimme jälleen tuhdin aterian (salaatti- keitto - pääruoka - jälkiruoka oli normisetti puolihoidon illallisilla) komeassa salissa.

Berliner Hütte

Yhteismajoituksen onnea

Prameat puitteet illalliselle

Päivä oli reitin kovin; eniten nousu- ja laskumetrejä, tiukimpia nousuja ja edellisten päivien rasitukset alkoivat tuntua kropissa. Siitä huolimatta tai juuri niistä syistä oli voittajafiilis ja päivä sai arvoisensa päätöksen.

Maanantai     Berliner Hütte (2044 m) - Breitlahner (1300 m)
750 laskumetriä & 2 h patikointia

Aamulla meitä ympäröi vankka sumu ja vesisade, jonka säätiedote ennusti jatkuvan iltapäivään saakka. Meillä olisi ollut mahdollisuus vielä yhteen vaelluspäivään ennen Kreetan lentoa, mutta sää sai meidät laskeutumaan alas laaksoon. Mikään ei tuntunut jäävän kesken, oli aika siirtyä kohti kaupungin humua. Parin tunnin kävelyn jälkeen päädyimme tien varteen, josta pääsimme bussilla Mayerhofiin ja sieltä samoja jälkiä taaksepäin, niin että illalla olimme Münchenissä.



Hieno reitti!

München

Münchenissä nautimme Bier Garteneista ja kaupungin säpinästä. Kulttuuriosuus hoitui vierailulla juuri avatussa natsismin nousulle ja tuholle omistetussa museossa, kannattaa käydä.  Keskiviikkoiltapäivänä lähdimme kentälle ja lensimme saksalaisten kanssa seuramatkalle (pelkät lennot onneksi) Kreetan saarelle, raihnaisia ruumiitamme lepuuttamaan. Siitä lisää kohta.



Palauttava ateria; puolikas joulukinkku ja litran tuoppi