torstai 15. elokuuta 2013

Rullausta ja rytmin löytämistä

Karavaani kulkee ja pyörät rullaavat, nyt parkissa Hannoverista muutama kymmenen kilsaa itään about 70 km päiväsiivun jälkeen. Teltta pystyssä ja kamat sisällä, sade ropisee kattoon lämpöisen ja aurinkoisen päivän päätteeksi. Kivoja teitä ja reittejä kartturimme Matti on onnistunut löytämään, pyöräteitä ja pikku kyliä. Suunnistaminen on melkoisen haasteellista, eikä sen takia, ettei osaisi normisuunnistusta. Ollaan ladattu iphoneen karttaohjelmasta detaljitason karttoja oletetusta seuraavan päivän matkasta. Homma toimii niin kauan, kun ollaan ladatulla alueella ja puhelimessa on virtaa. Nyt osataan hyödyntää ylimääräistä apuakkua paremmin ja ostettiin myös adaptori, joka käy suoraan leirintäalueen telttapaikan pistokkeeseen. Edelleen jää haasteeksi päätellä, mitä kautta matka pitäisi suunnitella, jotta ei joutuisi moottoriteille tai liian isoille teille ilman pyöräteitä tai vastaavasti pussin perälle. Vie myös yllättävän paljon aikaa, kun välillä täytyy tiheään liikennöidyllä alueella tarkistaa oikeaa reittiä luurista. Hyvin on kartturi haasteellisen hommansa hoitanut ja myönnettäköön, että välillä ollaan menty pelkällä kompassin voimalla etelää kohden. Kummasti vaan suunnistushommakin alkaa löytää muotoaan.

Tähän saakka reissu sujunut kaikin puolin mallikkaasti, pikkuhiljaa alkaa löytyä rytmiä päiviin ja touhuihin. Ensimmäisinä päivinä lähtee helposti laukalle, liian vähän malttia ja liikaa virikkeitä. Nyt alkaa päivät rytmittyä ja rutiinit muodostua. Kamat löytävät omat paikkansa ja ne löytää helposti, telttaleirin pystytys ja purkaminen sujuu jo nopeammin. Päivien kulku näyttää tällä hetkellä muodostuvan seuraavasti: aamiaisen keittelyä, aamutoimet, leirin purku ja päivän suunnitelma, minne olisi ajatus päästä illaksi. Sieltä muutama leirintäaluetärppi muistiin, koska muuten niitä ei löydä ikinä. Leirintäaluita vaikuttaa olevan paljon, mutta niitä ei ole merkitty minnekään tienvarsikyltteihin vaan pitää osua kohdalle. Fillarointia, lounas- ja kaffepaussit, illaksi kaupan kautta leiripaikalle, leiri pystyyn, sapuska tulelle, iltatoimet, mietintäolut ja jos jaksaa, niin lievää suunnittelua seuraavaksi päiväksi. Päivän päätteeksi taju kankaalla makuupussiin. Yöt ovat olleet toistaiseksi muuten yllättävän kylmiä, pitkät kalsarit (taas) jalassa elokuun lämpimistä öistä haaveillen.


Alkuräjähdys leirin pystytykselle
 

Ollaan viisastuttu jo monessa asiassa näinä neljänä fillarointipäivinä ja note to ourselves.

- Visa -kortti ei käy kuin pankkien seinissä. Saksalaiset ilmeisesti kyllästyneet luotottamaan koko Eurooppaa ja päättäneet luottaa käteisen voimaan.
- Yllättävän heikosti puhuu porukka englantia esimerkiksi leirintäalueen respoissa. Olisi kannattanut olla motivoituneempi frau Sippolan saksan tunneilla aikanaan. Avuliaasti ja oma-aloitteisesti auttavat kyllä, kun huomaavat epäröivät pyöräilijät.
- 10 km ei sinänsä kerro juurikaan mitään oleellista, siihen kulutettu aika tai energia sen sijaan kertoo. Tiheään asutulla alueella suhaaminen tai hiekkainen metsätie vie huomattavan pitkään, kun taas hyvin rullaaava selkeä pyörätie tai alamäki kuljettaa jouhevasti
- Onneksi otimme keittimen mukaan, siitä on jo nyt ollut korvaamaton apu.


Sadetta pitämässä ja tankkaustauko

Aamupuuro
 


2 kommenttia:

  1. Hei mikäli rullaatte kasselin mäkiä, on meillä täällä yösijaa tarjolla. Asumme nykyään Habichtswald-Ehlenissä, peltojen ja metsien keskellä. Tsemppiä matkaanne! Uteliaana seuraan matkan kulkua. -Noora

    VastaaPoista
  2. Kiitos Noora, pidämme varsin varteenotettavan tarjouksen mielessä! Ei ilmeisesti olla kovinkaan kaukana teistä tällä hetkellä, olemme Dransfeldissä. Tänään netin äärellä ja pääsemme suunnittelemaan jatkoreittejä, mistä menee merkittyjä fillarireittejä ja sen jälkeen olemme viisampia taas.

    VastaaPoista

Nimi olis kiva, kuva ei välttämätön