maanantai 9. syyskuuta 2019

Edelleen Karjalan kunnailla sähköpyörillä, osa II

Day 4. Käkisalmi - Lahdenpohja 112 km

Kunhan aamupuurot, rahkatortut, kaalisalaatit ja lätyt oli nautittu, olimme valmiita polkaisemaan Karjalankannakselta Laatokan Karjalaan. Tiesimme odottaa tietöitä alkumatkasta, onneksi ne hommat olivat jo loppusuoralla ja asfaltti kiilsi uutuuttaan alla. Toki jonnin verran oli ylimääräisiä koneita vielä teillä ja pientareet tekemättä. Reissun ensimmäinen viranomaispysäytys; päivystyskoppi tien varressa, pyörät sivuun ja passi & se mystinen rajalta saatu kuponki esille.


Sekaan mahtuivat pyöräilijätkin


Päivän ensimmäinen etappi oli Hiitola. Paikasta jäi mieleen hieno tsasouna ja virkaintoinen border control -mies (valtakunnan raja oli kaukana, mutta ilmeisesti olimme Karjalan autonomisen tasavallan rajan liepeillä). Sheriffin merkki rinnassa hän patsasteli paikalle Matin ollessa kaupassa (taas) ja Tiinan seisoskellessa kyläkaupan edustalla. Puhui onneksi englantia, "show your documents". Matti oli ostoksilla kai liian kauan myös Sheriffin mielestä, koska väsyi odottamaan toisen pyörän haltijaa ja karautti Samarallaan matkoihinsa.


Ovi oli lukossa, olisi ollut kiva päästä sisään 


Laatokan viertä ylöspäin ja Kurkijoelle. Nyt alkoi maasto muuttua kumpuilevaksi ja ennakkokäsityksiämme vastaavaksi. Melko tasaiseilla Kannaksella polkiessamme olimme jo ehtineet ihmetellä, ovatko Karjalan kumpuilevat kunnaat urbaania legendaa. Kivaa pyöräilyä rauhallisilla maalaisteillä ja hienoja pätkiä vanhoja kärrypolkuja & metsäautoteitä.


Kurkijoella, pojat lähdössä kalaan

Metsän siimeksessä


Hieno aurinkoinen päivä huipentui kunnon ukkoskuuroon. Goretexit päälle ensimmäistä kertaa tällä reissulla, mutta pian taas jo paistoi aurinko.


Sadetta kohden


Aamun tietyömaat ja hektiset maantiepyöräilyt olivat enää kaukainen muisto, iltapäivä oli melkeinpä reissun hienointa pyöräilyä metsissä ja maaseudulla.


Sateen jälkeen


Pitkä päivä päättyi Lahdenpohjaan. Siellä meitä odotti kiva & siisti hotelli Karlen ja vastapäisessä ravintolassa tukeva illallinen. Hämmentävää, että meille molemmille tuli toisistamme tietämättä voimakkaat mielleyhtymät Chileen lasketellessamme Lahdenpohjan pääraittia alas rantaan. Samanlaisia vähän rapistuneita puutaloja, vanhanaikainen tunnelma, kirkas taivas, aavistus kitkerää savunhajua ja ilmassa leijui soratien pöly. 


Lahdenpohja


Day 5. Lahdenpohja - Ruskeala 92 km

Reipasta ja nopeaa maantiepyöräilyä Sortavalaa kohden päätietä pitkin. Kyliä toisensa jälkeen ja siedettävä liikenne. Tähtäimessä oli ensimmäinen lounas (kyläkauppojen pihoilla nautittuja epämääräisiä eväitä ei lasketa) tällä reissulla ja Sortavalaan tutustuminen pyörän selästä käsin.


Rapistuneita kolhooseja tai mitä lie sovhooseja riitti


Ja niin riitti harmaita puutalojakin eri kokoluokissa


Sortavala oli mielenkiintoinen sekoitus eri aikakausilta; vanhaa puurakennusta, hienoja jugendtaloja ja funkkistyylisiä rakennuksia. Osa entisöity, suurin osa ei. Ja jottei totuus unohtuisi, keskustan ulkopuolella väijyivät myös Neuvostoliiton perintönä nuhjuiset kerrostalot.


Lounas Sortavalan Seurahuoneella, suomalaisen funktionalismin mestariteos kuulemma 


Sortavalan Raatihuone vuodelta 1885, pientä laittoa vailla.  


Kun Sortavala oli nähty, käänsimme Laatokalle selkämme ja aloimme suunnistaa rajaa kohden. Halusimme pois päätieltä, olimme saaneet sitä lajia jo tarpeeksi tälle päivälle. Matti oli ansiokkaasti reitittänyt meidät jälleen sorateille ja metsäreitille. Kymmeniä kilometrejä keskellä ei mitään, metsää joka puolella. Karhukello (pyörän soittokello) kilisi tasaisin väliajoin. Kaikki meni hyvin siihen saakka, kunnes vastaan tuli kyltti "rajavyöhyke, pääsy vain luvan kanssa". Kiva. Lupaa ei ollut ja takaisin kääntyminen olisi tehnyt vähintään 50 km ylimääräisen lenkin. No ei siellä ollut ilmiantajiakaan eikä ilmeisesti kameroita, putkahdimme n. 10 km päästä kyltin toiselle puolelle ja olimme taas sallitulla alueella. Vanha sananlasku "rahan kans pärjää aina"  olisi kai toiminut tuollakin.


In the middle of nowhere


Yöpaikkana oli vanha Ruskealan pappila, mielenkiintoinen paikka! Sillä on jonkinlainen kytky Suomeen ja uskonnollisuuteen, paikkaa pyörittävät rouvat puhuivat ainakin auttavasti suomea. Sisällä oli paitsi majatalo, niin myös kirkko. Meidän kirkkona toimi mahtava halkolämmitteinen sauna. Sapuskaa oli tarjolla aamuin illoin, sitä mitä rouvat milloinkin keittelivät. Muut vieraat taisivat olla pääsääntöisesti suomalaisia sotahistorian harrastajia.


Pappilan kammarissa. Kaikki eriparin huonekalut & tavarat on saatu lahjoituksina.



Ostimme  mukaan vadelmahilloa ja myyttistä venäläistä taikajuomaa, maitohorsmateetä.


Day 6. Ruskeala - Kitee 88 km

Aamulla tylsähköä pyöräilyä päätietä pitkin Värtsilän raja-asemalle n. 30 km. Rajamuodollisuudet sujuivat tälläkin kertaa ripeästi ja putkahdimme kotimaan kamaralle.


Perinteinen koira jahtaa pyöräilijää -tilanne. Oli onneksi kiltti koira.


Sama linja jatkui rajan tälläkin puolella reittivalinnan suhteen, halusimme päästä Kiteelle pieniä teitä pitkin. Pyöräilimme jopa maatilan susiveräjän läpi ja saimme emännältä ohjeistuksen, miten se avataan, jos isäntä ei ollut ehtinyt sitä vielä tehdä. Ei kannata kuulemma koskea kuin kahvaan, muuten potkaisee kohtuullisen kovaa. Eksoottista meille tämäkin.


Susiveräjä, onneksi se oli jo auki, kun tulimme paikalle


Leppoisaa pyöräilyä kauniissa maisemissa, hieman alkoi olla jo syksyä ilmassa. Kiteellä sightseeing-kierros vielä. Jännittävin pyöräilijä vs. koira -kohtaaminen koko reissulla oli parisataa metriä ennen Kiteen asemaan, hiivimme pyöriä taluttaen murisevan koiran ohi. Pyörät junaan ja Helsinkiä kohden, Pasilan asemalta vielä muutaman kilometrin loppupolkaisut kotiin.


Rajan tällä puolella


Kuusi päivää ja 566 km. Hieno reissu, erittäin mielenkiintoinen varsinkin kulttuurillisesti ja jopa eksoottinen. Oli kiinnostavaa nähdä Karjala omin silmin, pyörän selästä käsin kun pääsee muutenkin mielestämme aina parhaiten sisälle paikan tunnelmaan ja paikalliseen elämänmenoon. Viipuri, Sortavala, Karjalan Kannas, Laatokka ja Käkisalmi, siinä on klassikoainekset koossa useampaankin matkaan.

Pyöräilyllisesti aika laidasta laitaan kokemuksia. Oli hienoja pätkiä maaseudulla ja rauhallisilla metsäteillä, kaunista luontoa, mutta myös hektisiä asfalttiteitä ja tylsempiä siirtymiä. Emme suosittele ensimmäiseksi pyörämatkaksi kokemattomille, saattaa olla vähän liikaa riskejä liikenteen osalta.

Paikallisten ihmisten tapa kohdata meidät jätti meidät hämmentyneiksi. Reissun suurin ihmetyksen aihe oli, että olimme näkymättömiä. Pyörämatkoillamme pitkin maailmaa olemme tottuneet siihen, että maaseudulla porukka moikkailee ja peräkylien kaupan edustalla aina joku tulee kyselemään jotain tai edes katsoo pitkään kiinnostuneena, mitäs/ketäs nämä ovat. Täällä juuri kukaan ei tervehtinyt tuntemattomia, yksikään sielu ei kysynyt mitään vaikka seisoskelimme aika monen eri kyläkaupan pihassa useaan otteeseen. Vieraan pelko taitaa olla tiukassa, parempi katsoa ohi ja läpi kuin ihmistä kohti. Mystistä.

Vaikka pääteitä kunnostetaan ja kaupungeissa laitetaan paikkoja kuntoon, maaseudusta tulee vähän surullinen olo. Infra on melkoisen rapistunutta, tiet huonossa kunnossa ja hanasta tulee keltaista vettä.

Positiivinen yllätys oli, että teiden varret olivat melko siistissä kunnossa, roskia vähemmän kuin monessa muussa paikassa. Samoin homma toimi moitteettomasti hotelleissa ja ravintoloissa yms, eikä missään vaiheessa tullut tunnetta, että joku yrittää vedättää tai kamoja olisi pitänyt erityisesti vahtia. Toisaalta tämä ehkä kertoo enemmän meidän ennakkoluuloista kun mistään muusta.

Tarinan opetus, ei aina tarvitse matkustaa kauas pois kokeakseen jotain oikeasti erilaista ja ihmeellistä. Joskus on hyvä kääntää katse lähelle ja sinne, minne ei ainakaan ole ajatellut katsoa. No hitto miksei!


Happy eBikers




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nimi olis kiva, kuva ei välttämätön