Patikointia Kreetalla

Kesäkausi avattu patikoimalla reput selässä kylästä kylään Kreetalla tarkoituksena nauttia Kreikan keväästä; vielä vihreistä maisemista, hienoista keleistä, hyvästä sapuskasta ja rauhallisesta meiningistä ennen turistien varsinaista ryntäystä. Kreikkahan ei pettänyt tälläkään kertaa, kevät ja syksy ovat ihmisen parasta aikaa siellä.


MA 28.3. Madaro - Kares - Melidoni - Fres - Vafes     7 h patikkapäivä häröilyineen

Lensimme pääsiäissunnuntaina Haniaan ja keräsimme voimia & ravitsimme ruumiitamme seuraavien päivien taipaleita varten. Maanantaiaamulla otimme taksin Madaron muutaman talon vuoristokylään aloittaaksemme kävelyurakan sieltä. Taksikuski kyseli, miksi ihmeessä me sinne menemme, kun tie vain kapeni ja neulansilmät jyrkkenivät. Hän oli käynyt yli 10-vuotisen uransa aikana siellä kerran aikaisemmin.

Vaelluksen ensiaskeleet

Päättäväisesti lähdimme seuraamaan reittiä kirjan & puhelimen opastamana. Meillä oli käytössä patikointikirja "The high mountains of Crete, walks and treks" ja kartta-applikaatio puhelimessa (NaviComputer), johon saa ladattua hyvinkin tarkkoja maastokarttoja polkuineen ja jota olemme käyttäneet aikaisemminkin. Alkuun reitti eteni leppoisasti pieniä hiekkateitä pitkin ja polun siirtyessä maastoon hetken aikaa pystyimme jopa seuraamaan sitä (reittiä ei löytynyt kartta-appsista, vain kirjan sepustus).

Vuohien valtakuntaa

Aika pian huomasimme olevamme keskellä piikkipensaita ja reitti oli enää kuvauksena kirjan sivuilla. Jonkin aikaa häröilimme ympäriinsä etsien poluntynkää kunnes päätimme vaan ottaa suunnan kompassista ja kävellä sitä kohden kunnes päädymme tielle. Helpommin sanottu kuin tehty, joka puolella risteili korkeita paimenalueiden välisiä rautaverkkoaitoja pitämässä vuohet ruodussa, mutta sopivan matalassa kohtaa niistäkin pääsi kiipeämällä yli.

Have a break. Pusikko on enää muistona mielissä

Kokemuksen opettamana päätimme pysyä kärrypoluilla pusikkojen sijaan. Kävelimme erittäin hiljaisia teitä pitkin uneliaiden kylien halki Vafesin vuoristokylään. Sen verran olimme valmistautuneet, että olimme varanneet muutamaa tuntia aikaisemmin majapaikan kylän ainoasta majoituslaitoksesta. Ajattelimme, että näin ehkä joku ilmestyisi paikalle varmemmin koska tuskin siellä kukaan alvariinsa päivystää. No ei päivystänyt. Majapaikkaa ei ihan heti löytynyt ja kun löytyi, niin se näytti siltä, että siellä on edellisen kerran majoittunut joku viime sesongin aikana.

Vafes by night

Kylän taverna oli periaatteessa kiinni, mutta rouva hääräsi sisällä remonttimiehille sapuskaa. Hän osoittautuikin monella tapaa pelastukseksemme, soitteli sinne tänne ja kohta majapaikan omistaja kiikutti meille avaimen. Saimme myös syödäksemme samaa sapuskaa kuin remonttimiehet (lammasta tai vuohta, kuinka yllättävää) ja vielä järjestettyä itsellemme aamiaisen samaan tavernaan.


TI 29.3. Amoudari     7 h patikka

Lähdimme kumpuilevassa maastossa etelää kohden päivän lounas (leipä & juustopaketti) repussa. Ajattelimme antaa kirjan reiteille uuden mahdollisuuden ja yrittää edetä sen reittiselostuksen perusteella ilman, että polkua oli merkitty puhelimen karttaan. Virhe. Huomasimme melko pian olevamme samassa tilanteessa kuin edellisenä päivänä, piikkipuskia joka puolella, polusta ei tietoakaan ja rautaverkkoaidat ympärillämme. Tällä kertaa pääsimme kuitenkin avattavasta portista ulos kun seurasimme aidan viertä.

Tänne polkumme johtaa. Ehkä.

Kukkulan laelle teitä pitkin, tankkaustauko

Pysyttelimme maalaisteillä & kärrypoluilla nousten niitä pitkin kukkuloiden yli ja n. 1000 m korkeudelta aloitimme laskeutumisen toiselle puolelle. Saavuimme Amoudarin kylään ja löysimme guesthousen, jossa majoituimme työmiesten kanssa. Onneksi oli lyhyt matka syömään alakerran tavernaan sitä mitä oli tarjolla, tällä kertaa kanin palasia. Onneksi sellaista paikkaa ei Kreetalla taida ollakaan, missä ei pöytään tuotaisi myös kreikkasalaattia, rasvassa keitettyjä perunoita ja talon rakia.

KE 30.3. Loutro     reilu 2 h patikka

Aamulla kylä oli peittynyt usvaan ja ilma oli varsin viileä, oltiinhan ylängöllä. Tiedustelimme isännältämme mitenköhän pääsisimme parhaiten etelärannikolle Chora Sfakian kylään. Kohta jo marssimmekin hänen perässään tien varren "supermarkettiin" ja myyjä sai ohjeet hommata meille kyydin, kunhan seuraava Sfakian suuntaan menevä asiakas tulee ostoksille. Ei tarvinnut kauaa odotella, kun saksalainen vaeltajapariskunta pysähtyi marketille ja puhuimme itsemme heidän autoon.

Kaffetta koneeseen Chora Sfakiassa

Chora Sfakian rantakahvilassa kulautimme frappet ja otimme suunnan länttä kohden rantaviivaa seuraillen. Rannikkoa ylösalas ihan rantaviivaa seuraileva hieno polku ja mikä parasta, matkalla komea biitsi (Sweetwater beach) ja pääsi uimaan. Köpöttelimme pittoreskiin, viehättävään ja tiettömään Loutron kylään, jonne ei tosiaan mene tietä lainkaan. Hieno näköala majatalon parvekkeelta ja mitä sattuu olemaan tarjolla -illallinen kylän ainoassa avoimessa tavernassa, jonne kerääntyi kourallinen muitakin patikoijia. Kylässä on alle 10 vakituista asukasta ja talvikaudella sinne pääsee 2 kertaa viikossa paatilla, aika rauhassa saa elellä. Kesällä huippusesongin aikaan kylän 100 m pitkällä rantabulevardilla saa kuulemma kävellä sivuttain ja lomittain, jos haluaa jonnekin edetä. Paatillakin pääsee perille päivittäin.

Loutro

TO 31.3. Agia Roumeli     8 h patikka uimataukoineen

Nyt oli hulppea reitti, samanlaisia maisemia kuin edellisenä päivänä potenssiin kaksi. Reitti jatkui länteen Agia Roumelin kylää kohden rantaviivaa seuraten jylhissä maisemissa turkoosin veden äärellä. Auringon porotuksen pakottamana kalpeaihoiset joutuivat vuorautumaan pitkähihaisiin ja -lahkeisiin ja niinpä hiki valui. Uiminen ei ole ehkä koskaan niin hienoa, kun tällaisena hetkenä; viskellä vaatteet kuivumaan rannalle ja juosta mereen.

Agia Roumelia kohden

Uimaan!

Suolaveden kuorruttamana saavuimme illansuussa Agia Roumeliin ja majapaikkakin löytyi, Tarra Guesthouse oli avoinna kauden ensimmäistä päivää ja normikuvio, alakerran tavernasta sitä ruokaa mitä heillä sattui olemaan. Useampikin paikka alkoi heräilemään ja remonttia tehtiin siellä täällä valmistautuen tulevaan kauteen. Tännekään kylään ei muuten pääse kuin paatilla tai kävellen.

Guesthousen ainoat asiakkaat What ever you have -aterian äärellä

Tähän aikaan vuodesta ainakaan Kreikkaa ei voi edelleenkään järin hintavaksi syyttää. Normaalisti kaksi ihmistä yöpyi ja söi illallisen & aamiaisen 80 eurolla. Very good, varsinkin jos ei ole turhan tarkka.


PE 1.4. Omalos     8 h patikka

Tästä päivästä on ehkä vähän kyseenalaista kirjoittaa julkiseen blogiin, mutta josko kukin käyttäköön omaa harkintakykyään. Samarian rotko on rotkojen kuningas, Euroopan syvin ja pisin rotko, jossa kulkee vaelluspolku. Normaalisti rotkovaellukselle lähdetään 1200 m korkeudelta tasangolta ja päädytään 16km taivaltamisen jälkeen meren rannalle Agia Roumelin kylään. Rotko on kapeimmillaan muutaman metrin levyinen ja pahimmillaan siellä marssii kesällä 3000 ihmistä päivässä. Se on vähän liikaa, jotta varsinaisesta luontoelämyksestä voisi puhua. Nyt oli vain yksi mutta matkassa, rotko on talvella kiinni, koska sinne valuu liikaa sulamisvesiä vuorilta.

Olimme kuulleet useammaltakin paikalliselta että Kreetan talvi on ollut tosi "huono"; lämmin ja vähäsateinen. Myös majatalon isäntämme sanoi, että vuorilla on nyt niin vähän lunta, että pelkäävät veden loppuvan syksyllä. Näin ollen myös hänen mukaansa rotkovaellus on täysin tehtävissä, vettä ei ole liikaa. Polku on siivoamatta talven jäljiltä pudonneista oksista ja vierineistä kivistä, mutta no problem. "Jos joku tulee kyselemään, niin sanokaa vaan ettette tienneet, että sinne ei voi mennä". Selitys olisi ollut tosi ontuva, koska sinne pääsee ainoastaan portista joka on kiinni ja jossa lukee että closed.... Lukossa se ei onneksi ollut.

Etenemistä paljain jaloin

Niinpä saimme tavernasta päivän eväät reppuun (leivän puolikas, 2 tomaattia ja kurkkua) ja lähdimme katsomaan, miltä rotkossa näyttää. Alkumatkasta oli jonkin verran vettä ja koska "pitkospuut" on poistettu talveksi, niin muutamaan otteeseen kahlasimme puolisääreen kengät käsissä. Matka eteni mahtavissa maisemissa, paikka oli lähes  maaginen. Täysin hiljaista, ei ketään muita missään koko päivänä. En tiedä, onko Samarian rotkoa koskaan aukioloaikana mahdollista vaeltaa läpi niin, että siellä ei näe lainkaan muita ihmisiä. Hieno kokemus.

Kiveltä kivelle

Koska taivalsimme reittiä "väärin päin", niin lopussa meitä odotti vielä 3 km yhtämittainen tiukka nousu rotkosta ylängölle ja kun sinne pääsimme, niin vastassa oli road block. Täällä päässä, joka on normaalisti reitin alkupää, odotti oikeasti munalukossa oleva portti ja korkea aita. Pienen ihmettelyn jälkeen löytyi sopiva ylityskohta, piikkilankaa vähän sivuun ja kiipeäminen kiviaidan yli.

Maisemat melkein periltä

Tässä vaiheessa päivää alkoi pohkeita painaa ja niinpä maantietä laahustaessamme liftasimme lammaspaimenen kyytiin ja hän heitti meidät Omalokseen hotelliin. Hotellin isäntä kun kyseli missä olimme olleet, vastasimme rehellisesti kun emme olleet ehtineet keksiä mitään peitetarinaa. Hän kysyi ensimmäisenä, eikö me nähty siellä ketään ja kun totesimme, että emme, niin olimme kuulemma tosi onnekkaita. Jos metsänvartijat tai työmiehet näkevät siellä jonkun rotkon ollessa suljettu, eivät päästä nousemaan sieltä ylös. Se olisikin ollut mukava loppuhuipennus, kun viime metreillä olisi käännytetty takaisin, eväät syöty ja voimat viety.


LA 2.4. Hania     3 h patikka

Hotellin aamiaissalissa oli lisäksemme toinen pariskunta, ranskalaiset hardcore kukkakuvaajat. Pääsimme heidän auton kyydissä Lakkoin kylään, tarkoitus oli mennä Haniaan saakka mutta kylä ja ympäröivä vuoristo näyttivät niin viehättäviltä, että ponkaisimme pois kyydistä ja jatkoimme jalkapatikassa. Mitään reittiä ei oltu mietitty extempore-patikalle, mutta kartta-appsia hyödyntäen löysimme hienoja pieniä kärrypolkuja ja maastoteitä, jotka polveilivat kukkuloilla. Näissä maisemissa laskeuduimme halki oliivilehtojen ja appelsiinitarhojen Fournesin kylään lounaalle. Appelsiinisesonki oli parhaimmillaan, tämä päivän aikana appelsiinejä taisi mennä meillä yhteensä 6 kpl ja parit mehulasit päälle.

Lakkoin kylä

Lounaan jälkeen suunta kohti Haniaan vievää maantietä, peukku pystyyn ja minuutin päästä istuimme Nissanin pick-upin lavalla yhdessä lasten moottoripyörän, jonkun koneen moottorin ja sitruunasäkin kanssa. Haniassa kävelimme kaavoihin kangistuneena samaan 3 huoneen majataloon, jossa olimme lähtiessä yötä. Omistajarouva 70 v. oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, täynnä kreikkalaista draamaan ja teatraalisuutta. Istuimme kahden aamiaisen verran hänen keittiön pöytänsä ääressä ja siinä ajassa ehdimme keskustella ja kuunnella kommentteja Euroopan kriiseistä Merkeliin, kapitalismista fasismiin.

Haniassa pääsimme vielä uimaan, söimme illallista pariin otteeseen (ja sai tilata oikein listalta mitä halusi) ja ilta-volta (= kreikkalainen patsastelu- /näyttäytymiskävely) Hanian satamassa, tosin alipukeutuneina jälleen kerran. Sunnuntaina toimimme koirakuriirina ja lentokummina, lennätimme ihastuttavan söpön koiranpennun Suomeen onnellisille uusille omistajille.

Hania

Patikoijan kannalta Kreeta on varsin kiitollinen kohde lukuisten erilaisten reittimahdollisuuksien suhteen. Valinnanvaraa on leppoisasta patikoinnista hiljaisilla kyläteillä & vanhoilla kärrypoluilla aina oikeaan vuoristovaellukseen saaren korkeimpien kohtien yli (n. 2500 m). Jossain siinä välissä ovat pusikkoiset vuohipolut ja kivikkoiset rotkovaellukset. Teitä ja kyliä on sen verran tiheään, että jos jokin reitti ei toimikaan, sieltä pääsee aina jollain tapaa ihmisten ilmoille ja voi improvisoida uuden suunnitelman.

Samoin vaelluksen pystyy suunnittelemaan niin, että etenee kylästä kylään kunhan pienempien kylien kohdalla yrittää varmistaa, että siellä on edes jonkinlainen taverna ja majapaikka. Tosin jos ei ole, niin ei sekään kovin ongelmallista ole, paikalliset ovat innovatiivisia järjestämään asiat tai sen kun liftaa seuraavaan kylään. Ainoastaan vuoristovaellusten suunnittelu on syytä tehdä huolella, Lefka Orin vuoriston pystyy kuulemma ylittämään 2-3 päivässä, mutta ruoka, vesi & majoitus tulee kantaa mukanaan ja mitään plan B:tä ei ole.

Olkoon tämän reissun opetuksena, että opaskirjoja voi käyttää reittisuunnitteluun ja matka-aikojen arviointiin, mutta reittisepustukset puskaosuuksille on melko turhia, niitä on mahdoton noudattaa. Polkuja ei näe tai niitä ei ole ainakaan keväällä kun kasvillisuutta on muutenkin runsaasti eikä niitä erota vuohipoluista.

Tiettömän kylän ruokakyyditys (?)