Pyörämatkailua Israelissa

"Ettekö te nyt muuta keksineet? Miksi ihmeessä te sinne menette? Ei ole kyllä ihan ykkösenä listalla." Tämän suuntaisia kommentteja sateli kun kerroimme aikeistamme lähteä Israeliin fillaroimaan. Erityisesti suunnitelma poiketa miehitetylle Länsirannalle aiheutti kulmien kohottelua, ymmärrän hyvin miksi. Ei ole ollut Kaanaanmaa meilläkään aikaisemmin ensimmäisenä mielessä, mutta puolivahingossa ja osin itsemmekin yllättäen näin pääsi käymään. Melko lyhyt lento, edulliset liput, sopiva keli ja fillarikierros mahdollinen. Nettisurffauksen ja lueskelun jälkeen päädyimme siihen, että paikka on todennäköisyysoppien mukaan riittävän turvallinen ja reissu tehtävissä. Mitä enemmän asiaan perehdyimme, sitä kiinnostuneempia olimme. Olisi kiva yrittää ymmärtää tuota tuhansien murheellisten uutisten maata vähän paremmin ja käydä itse paikan päällä. Suomalainen ei usko ennen kuin näkee. Tänne kun kantautuu aina ne huonot uutiset; puukotukset, raketti-iskut ja itsemurhapommittajat, jotka luonnollisesti ovat erittäin ikäviä mutta turistin näkökulmasta myös melko epätodennäköisiä. Harvassa paikassa on muuten niin, että mitä enemmän näyttää turistilta, sen parempi. Näin meitä ei sotkettaisi konfliktin osapuoliin, juutalaisiin tai arabeihin. Ei muuta kuin kamera kaulaan ja kartta kouraan, siinä paras turvatakuu.

Suurin riski pyörämatkailijalle on Israelissakin liikenne. Ajatuksena oli välttää niin pitkälle kuin mahdollista isoja autoteitä ja hakea pieniä offroad -taipaleita. Matti käytti mittavan määrän tunteja ennen reissua reitin suunnitteluun, tutki Open cycle mapin dataa käyttäviä karttasovelluksia, satelliittikuvia, Google Mapsia jne. (kotona ihmettelimme, miksi Länsiranta oli niin surkeasti kartoitettu GMssa, myöhemmin luimme Israelin kieltäneen Googlea turvallisuussyihin vedoten julkistamasta karttoja). On päivän selvää, että kun mennään kärrypolku-, vaellusreitti- ja peltotietasolle, niin täytyy varautua siihen, että aina ei mene niin kuin Strömsössä. Polku voikin olla ajokelvoton fillareilla, sitä ei olekaan olemassa tai se onkin jonkin aidatun alueen takana tms. Siihen nähden yllätyksiä sattui varsin vähän ja näistäkin selvittiin luovimalla. Tavallisissa kartoissa tällaisia polkuja ei näy, mutta kännykän NaviComputer -sovellukseen pystyy lataamaan varsin tarkkoja karttoja ja sen avulla piirtämään reittejä. Homma toimi hyvin.

Tapaninpäivänä lennähdimme Tel Aviviin ja laskeuduimme parahiksi juuri sapatin päättyessä, jolloin alkoi julkinen liikennekin taas käynnistyä. Kaupungin sykkeessä meitä odotti AirBnB:n kautta majoitus; huone ekokommuunissa. Mielenkiintoinen paikka, keittiöön ei saanut tuoda eläinperäisiä tuotteita ja suihkussa seistiin saavissa jotta vesi saatiin talteen. Sillä huuhdottiin sitten myöhemmin vessa. Kunnianhimoista toimintaa. Paikan isäntä oli itsekin innokas pyöräilijä ja hän antoi viime hetken vinkkejä. Illallisella mätimme kuin ruoka olisi loppumassa maailmasta, saimme esimakua erinomaisesta ruokakulttuurista.



Ekokommuunin keittiössä. Jaffat maistuivat

SU 27.12.2015 yhä Tel Aviv

Aamu oli aurinkoinen ja suunnistimme pyörävuokraamoon. Matti oli yrittänyt varailla meille paristakin paikkaa pyöriä etukäteen, mutta kovin oli nihkeää vastailu. Sanoivat vastanneensa sähköposteihin, mutta viestit eivät tulleet perille (Matti alkoi jo epäillä, että FB:n profiilikuvan drinkkilasin ja Palestinian bikers ryhmästä tykkäämisen takia oli joutunut sensuurin hampaisiin). Jouluaattona olimme kuitenkin puhelimitse saaneet vahvistuksen, että yes yes, pyörät löytyy. Ja löytyihän ne, pari maastopyörää viriteltiin meille valmiiksi ja vaikka ihan uudenkarheita menopelit eivät enää olleet, niin ihan kelvollisilta vaikuttivat. Tiinan sotaratsu oli vähän kulahtaneempi, mutta koska Matilla oli rasitteena pyörälaukut (mukana oli vain yksi pari takalaukkuja), niin siihen nähden reilu peli. Pyöräkaupan vanha isäntä varoitteli, että kaikenlaisia vaaroja voi olla meitä vaanimassa: It is dangerous, not only traffic.

Suurkaupungeista poistuminen pyörillä on aina vähän haastavaa. Ulosmenotiet ovat moottoriteitä ja lähiöiden ruuhkissa raskasta pyöräillä. Tel Avivista löytyi kuitenkin hieno puistomainen joenvarsireitti, jota pitkin pääsimme kaupunkia ympäröiville hedelmätarhoille ja siellä taas eteneminen oli mahdollista peltoteitä pitkin. Keli oli hieno, mutta edellisen viikon sateet olivat jättäneet syvänteet ja jokiuomat varsin mutaisiksi. Vuorotahtiin pyöräilimme ja työnsimme menopelejä mudassa, homma alkoi tuntua vähän turhauttavalta ja olimme jo päättäneet, että poistumme hedelmäpelloilta ihmisten ilmoille heti ensimmäisen mahdollisuuden tullessa. Koska olimme käsimatkatavaroilla reissussa ja molemmilla oli tasan yksi pyörälaukullinen varusteita, niin vaatemäärämme oli varsin rajallinen. Ainoat kenkämme näyttivät tässä vaiheessa farmarin työkengiltä mudassa tarpomisen jälkeen ja rapaa oli roiskunut vyötäröön asti. 



Greippitarhassa ja vielä hymyilytti, pientä esimakua mudasta havaittavissa jo renkaassa



Matin pyörästä kuului pahaenteinen paukahdus ja kappas, paakkuuntunut muta rikkoi takavaihtajan joka rikkoi pinnan joka rikkoi vanteen joka rikkoi tarakan. Eipä oltu aikaisemmin ajateltu, että pyörästä saa tosiaan aika helposti ajokelvottoman, nuavaan. Työntöhommiin ja suunta kohti ensimmäistä lähiötä.

Parin kilometrin tarpomisen jälkeen päädyimme ensimmäiselle talolla, jossa oli onneksemme porukkaa kotona. Emäntä soitteli pitkin ja poikin yrittäen saada meille taksia, jonne mahtuisivat (hävettävän kuraiset) pyörämme jotta pääsisimme Tel Aviviin pyöräliikkeeseen korjaushommiin. Taksia ei löytynyt, mutta Cliff-pojan pomo soitettiin pick-upilla paikalle. Odotellessamme meille tarjoiltiin kaffit ja vaihdetiin kuulumiset. Perheen äiti toisti useaan otteeseen, että maailma pitää israelilaisia "eläiminä" ja "pahoina" mutta ovat oikeasti ystävällistä kansaa ja samoin vannotti, että emme saa maksaa heille kyydistä Tel Aviviin muuta kuin vähän bensarahaa (samaan asenteeseen törmäsimme myöhemminkin, ilmeisesti pelkästään suomalaisilla ei ole kansallista traumaa, mitä ne meistä ajattelee). Hänen päähänsä ei mahtunut, että pyöräilemme ympäri Israelia: You'll die! You must be crazy! You are first time here and you go around like this is your own country?! Pyörät auton lavalle ja Cliff lähti urheasti kyyditsemään meitä Tel Avivin massiivisiin iltapäiväruuhkiin. Sydäntä ja mieltä lämmittävää ystävällisyyttä.

 

In Locals we trust, thank you!

Pyörät korjaukseen ja ei auttanut kuin jäädä Tel Aviviin yöksi ja ottaa aamulla uusi yritys. Pyörävuokraamo saa täydet pisteet avuliaisuudesta, korjasivat pyörän ja pesivät painepesurilla molemmat fillarit eivätkä kaiken lisäksi edes laskuttaneet tästä mitään. Hyvä ruoka, parempi mieli. Ihan hyvissä fiiliksissä olimme, mutta vähän mietitytti että kuinkahan tässä käy. Pyöräillessämme yli 9000 km pitkin maailmaa, kertaakaan ei tapahtunut näin isoa vahinkoa fillareille ja nyt kahden tunnin polkemisen jälkeen homma kossahti. Melko tapahtumarikas ensimmäinen päivä joka tapauksessa.


MA 28.12.2015 druusikylä Isfiya

Jotta pysyisimme suurin piirtein alkuperäisessä matkasuunnitelmassamme ja yöpymisvaraukset eivät kaadu kuin korttitalo, niin otimme junan pohjoista kohden. Juniin saa viedä pyörät ruuhka-aikojen ulkopuolella ja homma sujui huomattavan helposti ja halvalla. Hyppäsimme pyörien päälle Binyaminassa ja pyöräilimme viinialueen halki Zikhronin kaupunkiin kahvittelemaan ennen kuin pakenisimme taas palveluiden ulottumattomiin. Muutamia trenditeinejä kulki kadulla rynnäkkökiväärit selässä keikkuen, jokseenkin hämmentävän näköistä ja kysymyksiä herättävää. Kai siellä on taustalla jonkin sortin pelkoa, miksi muuten teineillä olisi hipsterikaupungin kävelykadulla rynkyt mukana. Muodista tuskin oli kyse.

Reitti vei meidät pienille kärrypoluille ja seurasimme Israel Trailin viittoja. Kun kävelyreitti meni vaivoin kävelykelpoiseksi, täytyi improvisoida. Puoliksi hyvällä tuurilla ja farmarin neuvoilla pääsimme karja-aitausten kautta etenemään seuraavaan kylään, ei onneksi näkynyt sonneja (pelkkiä läjiä). Sieltä taas kärrypoluille ja viimein Mount Carmelin luonnonpuistoon, missä kivistä offroad tietä pitkä nousu kukkulan yli. Päivän eläinjännitys: Nautaeläinten kanssa paikoin samalla polulla, välillä väisti eläin ja välillä me.

Saavuimme takamailta Daliyat al Carmelin druusikaupunkiin kukkulan laelle. Sieltä ihailimme näkymää seuraavaan kylään, jossa sijaitsi majapaikkamme. Harmi vaan, että välillä piti laskeutua pohjalle ja aloittaa kipuaminen alusta. Jyrkkä ylämäki ja reidet tulessa päivän päätteeksi, kreisi liikenne eikä juurikaan piennarta. Jokainen polkaisu toi meitä kuitenkin lähemmäksi hotellia ja perille päästyämme naapurikauppiaan avustuksella löytyi myös hotellin isäntä. Olimme hotellin ainoat asiakkaat ja sen kunniaksi saimme paikan parhaan huoneen. Mahtava aamiainen katettiin vain meille ja voi pojat ja tytöt kun me syötiin (söimme muutenkin tajuttomasti aamulla ja illalla, päivisin ei juuri mitään. Outoa).



Druusikylästä toiseen


Suurin osa pikkukaupungin asukkaista on druuseja, jotka erottautuivat pukeutumisellaan ja netistä piti oikein tarkistaa, mikä ihme on edes druusi. Yksi druusitietäjä bongattu turbaani päässä pankkiautomaatilla (druusit jakautuvat tietäjiien ja tietämättömiin, joita luonnollisesti suurin osa).


TI 29.12.2015 Nasaret

Druusikylästä lähdimme vanhan ystävämme rautakaupan kautta tien päälle, saimme parit ruuvit ja mutterit lahjoituksena ja päälle tarjoiltiin kahvit. Ihailimme Haifan näkymiä lasketellessamme kukkulan laelta alas ja polkaisimme kibbutsin läpi peltoteille. Seuraavat tunnit sisälsivät useampia yllätysmomentteja, oli esteitä reitillämme ja eläinjännitystä monipuolisesti. Reitin päälle oli ilmestynyt kaivostyömaa ja täytyi koukata peltoja pitkin. Todella pitkä, laiha ja musta käärme luikerteli tien yli pyöriemme edestä (netti tiesi kertoa, että kyseinen snake on tuplasti Intian kobraa myrkyllisempi, kiva). Haimme tunnin verran oikeaa tienpätkää, kun tehotuotantolaitos oli katkaissut reittimme ja moottoritiellekään ei voinut ajaa. Viimeinen oljenkorsi oli munalukkojen takana olevan hedelmätarha (portti auki) mutta lisää eläinpelkoa; onko siellä koiria vapaana ja vartiossa. Ensimmäisenä päivänä saimme samanlaisessa hedelmätarhassa verenhimoisesti räksyttävät susikoirat peräämme, jotka jostain syystä onneksemme pysähtyivät kun olivat saavuttaneet takarenkaamme. Ei näkynyt koiria, mutta kuollut villisika röhnötti torahammas pitkällä polun varrella. Täytyy lisätä vaaralistalle tämäkin otus ilmeisesti. 



Pyörän selästä näkee ihmeellisiä asioita


Vivahteikas maasto-osuus oli hidastanut matkantekoamme ja kello kävi, majataloon oli vielä rutkasti matkaa. Valoisalla ajalla pitäisi ehtiä perille ja aurinko laski viideltä. Jouduttaaksemme matkantekoa kokeilimme pienen pätkän asfalttia, mutta totesimme että se ei ole ihmisen hommaa (kova liikenne, paljon lasinsiruja) ja suuntasimme takaisin peltoteille ja poluille. Auringon alkaessa laskea ymmärsimme ajan käyvän vähiin ja ennen pimeää pitäisi vähintäänkin päästä metsästä pois. Päivän viimeinen tiesulku oli kuitenkin vielä odottelemassa meitä; karjalauma pitkillä sarvilla varustettuina ja vasikat mukana. Eivät näyttäneet suopeilta sille ajatukselle, että ajamme laumasta läpi ja niinpä haimme isännän hätistelemään karjalauman hajalle. Hienon auringonlaskun ja minareeteista kaikuvien rukouskutsujen saattelemina työnsimme pyörät tiukkaan ylämäkeen asfaltille.



Raamatullisissa maisemissa Nasaretia kohden



Otsalamput ja vilkkuvalot päälle, alkoi viimeinen rutistus Nasaretin kaupunkiin. Vanha kaupunki on äärimmäisen sokkeloinen ja hostellimme sijaitsi jossain siellä. Kaduilla ei ole nimiä ja aloimme olla melkoisen loppu. Kysyimme ohikulkijalta neuvoa miten löydämme hostellille ja hän lähti ystävällisesti ohjaamaan meitä. Kovasti oli tyytyväinen kun toi meidät Neitsyt Marian kodin päälle perustetulle kirkolle, joka on kaupungin suosituin nähtävyys ja sinänsä ihan kiva, mutta ei ihan sitä mitä haettiin. Varsinkin kun vanhan kaupungin kaduilla on paljon portaita ja fillareiden kanssa siellä ei ihan kaikkein kätevin edetä. No ei muuta kuin pyörät kantoon ja takaisin ylös samat sokkelot ja portaat ja löytyihän se hostellikin. Voi sanoa, että oli kaikkensa antanut fiilis. Parin päivän runnomiset tiukkoihin ylämäkiin oli saanut Tiinan polven vihoittelemaan, polvi turvoksissa ja epäilys matkan jatkamisesta kalvoi mieltä. Erikoista tämäkin, koska koko maailmanympärysmatkalla ei mitään ongelmia polven kanssa. Falafel -aterian ja hunajaisten leivosten jälkeen vaivuimme syvään uneen ja päätimme tarkastella tilannetta seuraavana päivänä täysissä ruumiin ja sielun voimissa. 


Nasaretin basaarit ehtoopuolella

Ke 30.12.2015 Beit She'an
Aamulla luisuttelimme Nasaretista alas tasangoille ja päivän polkaisu oli pientä myötämaata lähes koko ajan. Tämä sopi Tiinan polvelle erinomaisesti. Reitti kiemurteli kivoja hiekkatietä pitkin eikä esteitä osunut matkalle (koirien varalta varustauduimme pitkällä kepillä, joka kulki Tiinan pyörän päällä). Hienoja laakeita maisemia, myötätuuli ja aurinko paistoi.



Lakeuden lapsen mieli lepäsi

Seudulla vuorottelivat arabikylät ja juutalaisten kibbutsit. Rullasimme tauolle kibbutsikylän kaupalle ja tiedustelimme rupattelemaan pysähtyneeltä mummolta kylän sisääntulotien puomiporttien tarkoitusta, saman tapaisiin olimme kiinnittäneet aikaisemminkin huomiota. Portti kuulemma suljetaan yöksi ja vartijat ajelee jeepillä turvaamassa yörauhaa: "Olihan naapurissa arabikylä ja täytyy olla valmistautunut kaikkeen, kaikkea voi sattua." Ei viitsitty mainita että tulimme juuri pyörällä sen arabikylän läpi ja ainut kontakti oli heiluttelevat lapset. Mahtava pyöräilypäivä, joka huipentui loppulaskuun Jordanian laaksoon ja Jordanian rajan tuntumaan Beit She'an umpijuutalaiseen kaupunkiin arabikylien keskellä. Falafeliä, mintunlehtiteetä, leivoksia ja Golanin kukkuloiden pienpanimo-olutta. Kyllä kelpasi kellistää pää tyynyyn kaupungin ainoassa majoituspaikassa.



Terassillamme, ison hostellin melkein ainoat asiakkaat


TO 31.12.2015 Jeriko, Länsiranta tai Palestiina (you name it)

Polkaisimme aamulla bussiasemalle toiveikkaina, että saadaan pyörät kumijalan kyytiin ja näin kävi. Köröttelimme panssaroidulla bussilla Länsirannan puolelle Israelin kontrolloimaa tietä pitkin ja välillä bussi noukki piikki- ja sähkölangoin aidatuista siirtokunnista lisää armeijan vihreitä miehiä ja naisia rynkkyineen kyytiin. Näky oli jokseenkin huvittava, bussi täynnä sotilaita ja me. Bussi jätti meidän Jerikon liepeille ja pysäkiltä polkaisimme loivaan alamäkeen Kuolleelle merelle (joka - 400 m merenpinnan alapuolella, weird). Pitihän se kelluminen übersuolaisessa mineraalipitoisessa vedessä kokea, hassu fiilis.

 

Länsirannalla bussipysäkkien edessä on betonivahvistus, ei pääse ajamaan autolla kukaan päälle


 

Kelluu kun korkki

Mineraalien virvoittamina lähdimme loivaan ylämäkeen (alemmas ei kai enää maailmassa pyörällä pääse) kibbutsin viertä Jerikon kaupunkia kohden. Maisemat olivat mahtipontisen karut ja aavikkoiset.



Taustalla siintää Kuollut meri

Näiltä vuorilta löytyivät Gumranin kääröt (vanhimmat Vanhan testamentin käsikirjoitukset)

Jerikoa lähestyttäessä meitä tervehti kyltti, joka ilmoitti sekä hepreaksi että englanniksi, että tästä eteenpäin israelilaisilta on pääsy kielletty lailla ja kuoleman vaara heitä uhkaa. Olimme tulossa Israelin kontrolloimalta C- alueelta Palestiinan arabien kontrolloimalle A -alueelle. Aluejako on aika monimutkaista, sekavaa ja ikävää. Jerikon porteilla olivat palestiinalaissotilaat päivystämässä ja sen verran pysäyttivät meitä, että kyselivät mistä ollaan ja toivottivat tervetulleeksi Palestiinaan. Passeja ei kyselty eikä laukkuja tarkasteltu. 



Joosua hän marssi alas Jerikoon ja muurit ne sortuivat

Pyöräilimme hektisen ja aavistuksen kaoottisen kaupungin halki ja herätimme jonkinlaista uteliaisuutta, muutamassa kadunkulmassa oli poliiseja pysäyttelemässä mutta ei sen ihmeellisempää. Hostellimme oli taas hukassa ja hedelmämehukauppiaspoika jätti kojunsa niille sijoilleen, kun lähti viemään meitä perille.



Laitakaupungilla


Nautimme illallisen talossa ja limpparit (muslimi)arabihengessä uuden vuoden kunniaksi. Meidän lisäksi hostellissa oli vain argentiinalainen ihmisoikeusaktivisti, mutta pientä elämää taloon toi isännän uuden vuoden kemut kavereilleen.



Pöytä koreana



Hyvää Uutta Vuotta!

Niin vaihtui vuosi vähän niin kuin ei kenenkään maalla. Pysy kanavalla, tämä lysti ei suinkaan päättynyt tähän vaan matka jatkui Jerusalemiin. Siitä kohta lisää.