Down Under - Maailman reunalla

Uudessa-Seelannissa ollaan ja fillaritourneemme on virallisesti avattu täälläkin muutaman matkustuspäivän ja valmistelusäätöjen jälkeen. Lauantaiaamuna varhain tömähdimme 13 h lennon jälkeen Aucklandin kentälle. Tulotarkastuksessa syynättiin kengänpohjat, tarkastettiin pyörän siisteys ja putsattiin teltta mahdollisista siemenistä tai muusta epämääräisestä. Kunnialla läpi, vältimme vankilan tai sakkotuomion. Myös kaikki pakaasit tulivat ehjinä ja ajoissa perille eikä niiden kanssa ollut mitään ylimääräistä säätöä Santiagon päässäkään. Istuimme kuudelta aamulla kentällä kahvilla silmät ristissä aikaeron ja lennon ansiosta ja mietimme, mitäs sitten tehtäisiin. Suunnittelutyö oli jäänyt kauniisti sanottuna vajavaiseksi.

Uusi-Seelanti koostuu kahdesta pääsaaresta, jotka ovat molemmat yli 500 km pituisia ja saaria yhdistää 3 h laivayhteys. Suurin osa reilun 4 miljoonan kansasta asuu pohjoissaarella, dramaattisimpien maisemien pitäisi löytyä etelästä. Sinne siis. Lisäksi täällä on syksy alkamassa ja kelit alkavat viiletä etelästä käsin, järkevintä olisi ajaa etelästä pohjoiseen. Molemmat saaret olisi kuitenkin kiva nähdä. Näin yllättävän fiksusti järkeilimme puolihorteessa aamutuimaan, matkassa oli vain yksi mutka. Lentokentän infopiste tiesi kertoa, että bussit eivät ota lainkaan pyöriä tai pyörälaatikoita kyytiin. Lisäksi lippua ei voi ostaa bussista, vaan se tulee hankkia etukäteen. Koska ongelmiahan ei enää nykymaailmassa ole, vaan ainoastaan haasteita, niin päätimme kokeilla onneamme. Halusimme bussilla Aucklandin lentokentältä pohjoissaaren eteläpäähän Wellingtoniin, josta pääsisimme paatilla yli. Bussimatka kestäisi 12 h ja perät olivat jo valmiiksi puuduksissa istumisesta. Raahasimme kuitenkin kamat ulos ja menimme lentokenttäbussilla jonnekin esikaupunkialueen bussipysäkille. Lentokenttäbussin kuljettaja totesi kyllä (onneksi nauraen), että tämä on bussi eikä mikään kuorma-auto, mutta tulkaa nyt kyytiin kun on niin aikainen aamu ja lauantai, niin on hiljaista. Seuraavalla bussipysäkillä tunnin verran odoteltuamme pitkänmatkanbussi saapui ja kuljettaja ilmoitti, että he eivät kuljeta polkupyöriä, mutta menkää nyt sisään siitä. Kiitollisina iskimme rahat kuljettajan kouraan ja istahdimme lähes täpötäyteen bussiin. Niin vaan saavuimme illan suussa perille, pyörät kasaan, ensimmäiseen hostelliin ja höyhensaarille pitkästä aikaa.

Wellingtonissa nautimme hyvästä kahvista, täydensimme ruokavarastot, suoritimme tarpeellisia varustehankintoja ja hommasimme kirjoja & karttoja. Kaupunki oli kiva, mutta meitä jo hieman poltteli päästä pyörien päälle, olihan pyöräilystä ollut jo puolentoista viikon tauko. Yritimme saada laivalippua maanantaiksi, mutta kaikki vuorot olivat loppuunmyytyjä. Lippotoimistosta ehdottivat, että laittavat meidät stand by –listalle ja jos joku jää tulematta, niin päästään kyytiin. Hyvin kävi, pääsimme laivaan ja eteläsaarelle ennen ennustettua myrskyn nousemista Antarktikselta (ennuste rakeita, sadetta ja tuulta yli 40 m/s…). Paatissa oli myös kaksi muuta matkapyöräilijää, yhdysvaltalais-kanadalainen pariskunta, joka oli ollut kuukauden päivät pohjoissaarella. He antoivat hyviä reitti- ja matkavinkkejä ja loppujen lopuksi päädyimme yöksi kahden makuuhuoneen huoneistoon heidän kanssaan. Kokkasimme, rupattelimme ja vietimme kivan illan. Päätimme nimittäin kaikki jäädä Pictoniin yöksi sen jälkeen, kun laivan rantautuessa satoi rakeita, tuuli puuskissa, ukkonen jyrisi ja oli pirun kylmä.

Suunnitteluhommia Wellingtonissa

Etelää kohden

Näkymä paatista

Myrskyä pitelemässä Sarahin ja Alexin kanssa

Pictonista aloitimme seuraavana aamuna varsinaisen pyörätourneemme täällä. Lähdimme itärannikkoa kohden etelän suuntaan. Toisena pyöräilypäivänä saimme vähän myrskynrippeitä mekin. Lämpötila oli +11, satoi vettä ja puolen päivän jälkeen iski armoton puuskainen vastatuuli. Käytännössä tuuli oli niin kova, että ei pystynyt pyöräilemään ja onneksemme melko pian tien varressa oli pieni motelli, joka tarjosi myös campingpalveluita pihamaallaan. Lösähdimme ensitöiksemme yhteiskeittiön sohvalle ja ilmeisesti paikan emännän kävi sääli meitä (tai hän epäili järjenjuoksuamme), koska hän tarjosi käyttöömme telttapaikan hinnalla pihalla seisovaa vanhaa asuntovaunua, koska keli oli niin huono. Jalo ihminen. Tuuli heilutti asuntovaunua sen verran, että oli melkein kuin veneessä olisi nukkunut. Asuntovaunu oli pieni ja kodikas, harjoittelimme karavaanarielämää eläkeläispäiviä varten.  Sanomalehdestä luimme, että tuuli oli ollut kovin vuosikausiin (vaikka täällä siis tuulee usein ja voimakkaasti) ja parisataa kilometriä etelämpänä puuskat olivat olleet n. 45 m/s, höystettynä tulvilla ja sähkökatkoilla.

Happy Camper, hetkeni karavaanarina

Aamulla kuitenkin tuuli oli tyyntynyt ja aurinko paistoi, lämmintäkin oli parikymmentä astetta. Pyöräiltiin rannikkoa alaspäin Kaikouraan saakka ja täällä ollaan. Kaupunki on varsinainen suurten ja pienempienkin merieläinten bongauspaikka merenpohjan muodosta johtuen. Erilaisia valaita liikkuu lähivesillä ja niitä pääsisi ihastelemaan paitsi perinteisesti veneellä, niin myös helikopterilla tai pienkoneella (ei budjettimatkalaisten hommaa se). Delfiinejä, hylkeitä, merileijonia, just name it. Kylän pohjoispuolella olikin muutaman kilometrin pätkä, jossa rantatien vieressä oli satoja jos ei tuhansia hylkeitä köllöttelemässä ja telmimässä. Oli hauska pyöräillä siinä vieressä ja vilkuilla välillä hylkeiden temppuja.

Hylje nauttii, ainakin näyttää siltä

Rantaa pitkin etelää kohden

Ei hullumpaa pyöräilymaisemaa täälläkään

Uusi-Seelanti näyttää lupaavalta. Pyöräily ei tule olemaan varsinaista sunnuntaipyöräilyä täälläkään, komeat mäet ja jylhät vuoret ympäröivät joka puolella, tuulee usein ja kovaa sekä sataakin säännöllisesti. Eteläsaaren vuoriston (Southern Alps) länsipuolella on paikkoja, joissa sataa 15 metriä vuodessa. Oman vivahteensa pyöräilyyn tuo vasemmanpuoleinen liikenne, mutta täällä on hyvä harjoitella ennen Japanin kierrosta. Mutta ne maisemat, ne lienevät kaiken vaivan arvoiset ja onhan tätä tikkaamista jo harjoiteltu.

Maa, ilma & vesi. Vain tuli puuttuu.

Nyt yritämme saada tarinointimme eetteriin, katsotaan kuinka käy, wifin suhteen Uusi-Seelanti vaikuttaa olevan perässähiihtäjä Chileen verrattuna. Sen jälkeen kuulemma lasillisille, täällä kun on paitsi maailmanluokan viinintuotantoa, niin myös lukuisia laadukkaita pienpanimoita.