Talvivaellus Muotkatunturin erämaassa

Jokatalvinen hiihtovaellusperinteemme oli saanut kahden talven mittaisen särön Espanjan pyöräilykuvioiden vuoksi. Ilmassa alkoi olla patoutunutta tarvetta päästä suksimaan pohjoisen tuntureille ja erämaahan. Varsinkin, kun etelässä jäi talvi tulematta tänä vuonna.

Kohteeksi valikoitui Muotkatunturin erämaa-alue, jossa olimme muutama vuosi sitten syysvaelluksella. Ehtaa erämaata, kumpuilevia tuntureita silmänkantamattomiin eikä ketään missään. Arvelimme jo tuolloin, että tämä voisi olla melkoisen hieno hiihtovaelluskohde. Lukuisia maltillisen kokoisia tuntureita ja välissä lumisia ylänköjä. Pienenä miinuksena matka, sinne kun saa ajaa perä puuduksissa 1200 km (yhteen suuntaan) isolta kirkolta.

Tänne mieli poltteli

Erinäisistä käytännön syistä johtuen ajankohdaksi reissulle valikoitui maaliskuun puoliväli. Tiedostimme pienen riskin ajankohdan suhteen, hyiset kelit olivat vielä vähintäänkin mahdollisia ja jopa todennäköisiä. Muita varoituksia saimme sukulaisilta sekä virallisemmilta kanavilta. Lapin ennätysluminen talvi piti lumivyöryvaaraa yllä ja aikainen lumentulo olisi hyvä huomioida vesistöjen ylityksissä. Ne kun eivät välttämättä olleet ennättäneet jäätyä ennen lumentuloa.

Kovaa rämpimistä vuorovedolla ennen kuin pääsimme kelkkauralle ja tuntureille

Ajoimme Giellajohkaan yöksi ja jätimme auton parkkiin. Aamulla nakkasivat meidät Kaamasmukkaan, jossa sukset jalkaan ja ahkiot kuntoon. Muutaman kilometrin metsässä rämpinen päättyi iloiseen yllätykseen, kun pääsimme poromiesten kelkkauralle. Aurinko paistoi ja Kaktsavarrin tunturi blokkasi kylmän yli 10 m/s pohjoistuulen. Hiihdimme syvemmälle erämaahan ja aloimme päästä tunnelmaan. Törmäsimme muutamiin kelkkaileviin poromiehiin ja -naisiin (ainoat ihmiset muuten, mitä näimme koko reissulla), jotka asiallisesti ohjasivat meidät väistämään ja vaihtamaan suuntaa, jotta emme hiihdä keskelle porotokkaa. Poro ei kuulemma pelkää mitään muuta niin paljon kun hiihtäjää, ja tokka oli juuri vaivalla koottu ja ruokittu tunturiin. Aurinko alkoi paistaa illan valoa ja olimme porotokkien saartamina, joten oli aika laittaa teltta pystyyn.

Ilta-auringon valossa haimme teltalle sopivan paikan

Muotkalla ei ole merkittyjä reittejä eikä tupaverkostoa, koko erämaa-alueella on kaikki kaksi autiotupaa. Tämä tarkoittaa talvitelttailua. Melkein olimme jo unohtaneet, minkälaista jäätävää säätämistä se onkaan. Kirjaimellisesti. Homma menee jotakuinkin näin: 

• Tampataan suksilla sopivan kokoinen alue tiiviiksi ja annetaan sen jäätyä hetken. Näin saadaan simuloitua hankikanto teltan alle. 
• Pystytetään teltta sukset jalassa. Paksut kintaat kädessä telttakeppien pujottaminen ja muu nysvääminen on kohtuu kömpelöä  Jos myrskytuuli, vaikeuskerroin kasvaa huomattavasti.
• Lopuksi sukset pois ja niistä saadaan viimeiset telttakepit. Irrotetaan kohmeisin käsin (sormet on jäässä melkein koko ajan teltan kanssa ja teltassa säätäessä) kamat ahkiosta ja nakellaan ne telttaan. Jäätyneet rullalla olleet solumuovipatjat on muuten yllättävän vaikea saada suoraksi.
• Lapioidaan lunta teltan helmoille, niin ei tuuli puhalla sisään.
• Telttaan kannattaa hiipiä varoen, jotta ei tampattu hankikanto petä ja joudu nukkumaan metrisessä kuopassa.
• Aamulla sama toisin päin. 

Teltassa nukuimme ihan hyvin, makuupusseissa oli lämmin. Naamasta ei näy kuin pieni kaistale nenää ja suuta, joten teltan katosta rapiseva jäätynyt kondenssivesikään ei oikeastaan haittaa. Pakastimesta mukaan nappaamamme lämpomittarin mukaan teltassa oli aamulla sisällä n. 5 astetta lämpimämpää kuin ulkona (-10/-15).

Muotkan tuntureita

Toinen päivä oli niin ikään valtavan hienoa hiihtoa, maisemat sen kun parani. Pitkä päivä alkoi painaa jo jäsenissä, mutta jos jaksaisimme vielä muutaman tunnin, niin silmissä siinsi mahdollisuus yöpyä tuvassa. Tämä oli houkutteleva vaihtoehto kovan tuulen takia, ja yllättävä keitinongelma huolestutti myös. Meillä oli mukana monipolttoainekeitin ja puhdistettua bensaa, mikä pitäisi olla paras yhdistelmä näissä oloissa. Ja oli sitä ollutkin, keitin on toiminut moitteettomasti vuosikaudet myös kovissa talvikeleissä. Nyt keitin kuitenkin temppuili.

Silmä lepäsi ja suksi kulki

Tuulen pieksämä tunturi ja kirkas taivas

Auringon jo laskiessa tajusimme, että olimme tuvan kiilto silmissä hiihtäneet tunturin väärälle puolelle. Hiihtovaeltajan vastine huippukuumeelle. Ensimmäinen kerta, kun olemme hiihtäneet varsinaisesti harhaan näillä reissuilla. Kartan lukeminen ei ole ihan yksinkertaista, kun samanlaisia lumisia tuntureita on joka puolella yksi toisensa jälkeen. Väsyneenä kun halua uskoa olevansa kartalla, niin saa helposti sovitettua itsensä kartalle. Ei ollut enää voimia eikä päivänvaloa hiihtää tuvalle, vaan teltta pystyyn taas. Nyt olimme melko ylhäällä ja onneksi sattumalta katsoneet sääennusteen netistä samalla, kun varmistimme väärän sijaintimme GPS:stä. Ennuste lupasi myrskytuulta.

Sitä jäätävää säätämistä ergonomisessa asennossa

Tämän tietäen kiinnitimme erityistä huomiota teltan pystyttämiseen ja hyvä niin. Yöllä heräsimme siihen, kun tuuli oli kääntynyt ja hakkasi teltan kylkeä (joka hakkasi Tiinan kylkeä). Korvatulpat peitti pahimman metelin ja teltta kesti ehjänä. Aamiaiseksi tarjoiltiin hiutaleita ja pähkinöitä kylmässä vedessä ja kupillinen lunta. Leirin purkaminen ja teltan paketointi kovassa tuulessa oli haastava projekti, mutta onnistui kunnialla. 

Aamulla tarkastimme tuulen aikaansaannokset, ei vaurioita

Akilleen kantapääksi muodostui se keitin. Koko prosessi "pakkaslumesta kiehuvaksi vedeksi" vie normaalistikin aikaa melkoisesti. Kun kattilan täyttää höttöisella pakkaslumella, saa sentin vettä kattilan pohjalle. Nyt keitin paloi vain pienellä liekillä, ja veden sulattamiseen meni tunteja aamuin illoin. Ei puhettakaan, että siitä olisi saanut kiehuvaa. Retkiruokapussit ja kaurahiutaleet saatiin syötyä kyllä kylmäänkin veteen liotettuna, mutta vettä pitäisi saada sulatettua useampi litra kerralla. Niinpä päätimme lähteä takaisin päin ja lyhentää reissuamme päivällä. Keitinmysteeri ei niissä olosuhteissa ja välineillä ratkennut (jälkeenpäin keitin avattiin ja sieltä löytyi kuin löytyikin tukos).

Kova tuuli vei jäljet mennessään hyvin nopeasti

Kolmas hiihtopäivä alkoi voimallisen sivutuulen työntämänä. Näkymä oli jopa aavemaisen hieno välillä, kun periaatteessa paistoi aurinko, mutta pöllyävä lumi peitti kaiken näkyvän. Välillä laskeuduimme notkoihin ja siellä tuulesta ei ollut tietoakaan, sen sijaan vastassa oli paksu hanki. Lunta oli tosiaan paljon. Avotuntureilla tuuli oli piessyt kovan hankikannon, mutta jos joutui laskeutumaan puurajan alapuolelle, tiesi se hangessa rämpimistä.

Riekonpyytäjän kammi

Kaksi ensimmäistä hiihtopäivää olivat olleet pitkiä päiviä, nyt otimme hieman iisimmin. Tulimme Riekonpyytäjän kammille iltapäivästä ja päätimme jäädä siihen mahdollisuuksien mukaan yöksi. Kyseessä ei ole mikään yleinen autiotupa vaan ilmeisesti poromiesten yksityinen taukotupa. Tämän tietäen emme käyttäneet polttopuita ja lämmittäneet mökkiä, mutta pelkkä penkillä istuminen oli luksusta. Kylmän illallisen jälkeen nukuimme siellä hyvät unet. Kiitos kammin ylläpitäjille, että pidätte oven auki. Huomattavan siisti paikka, arvostimme suuresti!

Matti antaa pahaa silmää keittimelle, joka pihisee viimeisillään

Neljäs päivä valkeni jälleen aurinkoisena. Tiukka nousu ylös tuntureille ja nättiä hiihtoa takaisin Kaamasmukkaan, josta Giellajohkan väki nouti meidät autolla. 

Sään haltijat olivat meille melko suopeita. Aurinko räkitti joka päivä, eikä pakkanen laskenut liian alas. Mutta kova tuuli piti meidät liikkeessä, varsinkin ylhäällä tuntureilla puhalsi paikoitellen kunnon boforit. Vaikka lunta oli paljon, niin loivalinjaiset tunturit eivät olleet lumivyöryriski ja jokien ylityksetkin sujuivat mallikaasti tuulen tuiskuttamia lumisiltoja tai poromiesten moottorikelkkajälkiä hyväksikäyttäen.

Lounastauko tuulensuojassa lumikuopassa

Mielenkiintoinen ja hieno reissu, kuten nämä yleensä tapaavat olla. Maisemat ja hiihto kuittaavat kaikki vaivat ja säätämiset. Totesimmekin, että itse asiassa hiihtäminen ahkion kanssa on se yksinkertaisin osuus. Talvitelttailu voi olla aika ankaraa, autiotuvissa yöpyminen tekee asioista yksinkertaisempaa. Mutta kuten niin usein ennenkin on todettu, ne mahtavimmat ja mielenkiintoisimmat paikat ovat usein vähän hankalan matkan päässä. Sinne päästäkseen täytyy nähdä erityistä vaivaa ja se vaiva yleensä palkitaan. Kannatti lähteä, ehdottomasti. 

Taivas aukenee

Tämä reissu osui muutenkin jokseenkin erikoiseen aikaan. Kun ajoimme pohjoiseen, kuuntelimme hallituksen ensimmäistä tiedotustilaisuutta koronaviruksen aiheuttamista poikkeustoimista. Kun tulimme tuntureilta sivistykseen, noutajamme tiesi kertoa, että Norja oli aamulla sulkenut rajansa. Autossa kuuntelimme hallituksen toisen tiedotustilaisuuden, jossa ilmoitettiin valmiuslain käyttöönotosta ja rajoituksien tiukentamisesta. Erämaa on onneksi ennallaan ja tunturit paikoillaan.